Olen tyytymätön

Olen tyytymätön elämääni.

Tyytymätön, vaikka minulla on lähes kaikki ainekset postmoderniin tyytyväisyyteen: kaunis koti, kaunis nainen, mielekästä tekemistä ja kai ihan terve ruumiskin. (Puhumattakaan mittavasta kokoelmasta italialaisia diskolevyjä.)

Miksi siis olla tyytymätön?

Koska tyytymätön ihminen on terve. Tai kuten Schopenhauer asian ilmaisisi: "Täyttyneen toiveen tilalle astuu aina uusi."

Sillä mikä muu voima ajaa kansakuntia verisiin vallankumouksiin ja avaruuden valloitukseen tai pakottaa yksilön hamuamaan uutta työpaikkaa?

Tyytymättömyys. Siinä sanassa on tenhoa!

Lausutaan se vielä kerran: tyytymättömyys.

Suomessa asuessani pohdiskelin taajaan, oliko tyytymättömyys kenties kansallemme leimallinen kvaliteetti. Vastaus: ei.

Se velloo yli kulttuuripiirien vilkaisematta uskontoon tai tiliotteeseen. Hollantilaiset ainakin vaalivat tyytymättömyyttään ja eritoten oikeutta sen julkiseen ilmaisuun vähintään yhtä vankasti.

Tyytymättömyys ei riipu iästä, vaikkakin sen määrä yksilön vanhetessa saattaa kumuloitua. (Ainakaan kahvipöytäkeskustelut jo edesmenneen isoäitini kanssa eivät ensimmäisenä nostaneet tajuntaan adjektiivia "tyytyväinen".)

Silti tyytymättömyyttä pidetään syntinä ja häpeänä. Ajatus on perverssi. Tyytymättömyyden lopullinen ylittäminen on ihmisrodulle yhtä helppoa kuin sukupuolivietin niistäminen. Kumpaakin on yritetty vuosituhansia: milloin helleenit, milloin barbaarit.

Absoluuttisen tyytyväinen ihminen onkin luonnoton ja, mikä pahinta, impotentti. Loputon tyytyväisyys ei nimittäin kykene uuden luomiseen, vaan vain laiskanpulskeaan kelluskeluun illuusioiden porottamalla ulpukkalammella.

Elokuvaohjaaja Orson Welles tiivisti asian repliikissään elokuvassa Kolmas mies: "Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, kauhua, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut viisisataa vuotta veljellistä rakkautta, demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat saaneet aikaan? Käkikellon."

Tyytymättömyyttään kannattaa kunnioittaa, tosin turvallisen välimatkan päästä. Niskan päälle kiivenneenä sillä voi olla lamauttava vaikutus. Aion vaalia, helliä ja jalostaa tyytymättömyyttäni samoin kuin hellin niitä satunnaisia lapsekkaan riemun hetkiä, joina tyytyväisyyden tunne puhkaisee tietoisuuteni kalvon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi