Pelon lapset

Seuraava kohtaus sattui Helsingissä viime viikolla. Perheenisä oli vartomassa ala-asteikäistä poikaansa koulun portilla. Odottamatta paikalle pyyhälsi kahta bullmastiffia ulkoiluttanut nainen, joka alkoi tivata mieheltä selitystä. "Mitä sä täällä lapsia kyttäät? Ootsä pedofiili?"

Vaikka moisen syyttelyn edessä moneltakin palaisi käämi, oli mies turvautunut huumorin lahjaan ja tokaissut "Olen enemmän kiinnostunut koirista". Raivostunut korttelipoliisi kuolasuineen rynnisti varoittamaan rehtoria lapsenmakaajasta.

Toinen tositarina: Odottelin veljeni kanssa metroa. Ohitsemme käveli pikkutyttö, jonka toinen tumppu tipahti loskaiselle laiturille. "Hei tyttö, sulta putos hanska", huusin perään. Lapsi katsoi meitä kauhuissaan ja pinkaisi pakoon, minkä koivistaan pääsi.

Yksinäinen kinnas jäi sohjoon makaamaan. Katsoimme perään typertyneinä.

Vaikka mainitut tapaukset ovatkin kuin suoraan South Parkista, ne eivät silti valitettavasti ole kovin hauskoja.

Ne kertovat karua kieltään kaduilla vallitsevasta epäluulon ilmapiiristä ja maalaavat apean näyn keväisestä Helsingistä betoniviidakkona, jonka asukkaat suhtautuvat toisiinsa potentiaalisina pahantekijöinä.

Toiset siksi, että heitä on peloteltu runkkareista, toiset taas siksi, etteivät leimautuisi sellaisiksi.

Varovaisuus kunniaan, mutta totuus on silti se, että hyväksikäyttäjä tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä lapsen lähipiiristä.

Karuimmillaan pelon ilmapiiri manifestoitui lentoyhtiö British Airwaysin säännöstössä, jonka mukaan alle kuusitoistavuotiasta lasta ei saanut istuttaa tuntemattoman miehen viereen, vaikka lapsen vanhemmat olisivat samalla lennolla.

Käytäntö vuoti julkisuuteen, kun journalisti Michael Kemp törmäsi vaimoineen outoon kohteluun.

Lasten oikeuksien puolesta liputtavan Kidscape-järjestön johtaja, tohtori Michele Elliott tuohtui käytännöstä. "Onko tämä viesti, jonka lapsillemme haluamme välittää – ettei miehiin voi luottaa? Myös naiset hyväksikäyttävät lapsia", Elliott totesi.

Diskriminoiva käytäntö kumottiin oikeuspäätöksellä elokuussa 2010.

Itse en kasvanut pelon ilmapiirissä. Vaikka joskus näinkin satunnaisen puskarunkkarin, säilytin silti vähäisen luottamukseni aikuisväestöön. Mutta mitä ajattelevat tämän päivän lapset? Kuten se tyttö, jonka kinnas jäi laiturille.

Ja mitä voidaan tehdä, jotta muksut saisivat juosta rauhassa, mutta hysteerinen syyttelyralli ei pääsisi valloilleen?

Soitin lastensuojeluasioihin perehtyneelle juristille.

Hänen viestinsä oli selvä. Tarvitaan yhteinen sääntöjärjestelmä, joka pätee koulujen ja päiväkotien lisäksi harrastus- ja järjestötoimintaan. On jaettava asiallista ja kiihkotonta tietoa. Ja media voisi vähän katsoa, miten aiheesta uutisoi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi