Porsas ja pastori

31.3.2011 10:08

Noin 43 vuotta sitten pastori Martin Luther King seisoskeli memphisiläismotelli Lorrainen toisen kerroksen parvekkeella. Kello oli kuusi iltapäivällä.

Kansalaisoikeusaktivisti oli saapunut kaupunkiin osoittaakseen tukeaan mustien jätehuoltotyöläisten lakolle. Hänen lentonsa oli viivästynyt pommiuhkauksen takia, mutta jatkuvan henkisen paineen alla elänyttä Kingiä moinen ei jäytänyt. "En pelkää mitään, en pelkää ketään", hän oli todennut kannattajilleen edellisenä iltana.

Luoti saapui parvekkeelle odottamatta. Häijyn messinkipaarman tavoin se söi tiensä Kingin poskesta sisään, repi tämän leukaluun ja matkasi selkärankaa alas pysähtyen lopulta olkapäähän.

Kansalaisoikeustaistelijan elämä oli päättynyt.

King oli rohkea ihminen, kuulee usein sanottavan. Väite on varmasti totta, kävihän hän raakaa taistelua vihamielisessä maassa vain sanat aseenaan.

Rohkeuden ohella Kingillä oli kuitenkin merkittävämpiäkin hyveitä, kuten sosiaalinen oikeudentunto ja pitkälle kehittynyt moraalitaju.

Pastorin onnistui kalkkiviivoille asti välttää sekä kapitalismin että kommunismin sudenkuopat ja pysyä uskollisena omalle demokraattisen sosialismin eetokselleen.

King oli myös vaikeasti lahjottavissa. Arvostellessaan Vietnamin sotaa apokalyptisin sanakääntein hän raivostutti vaikutusvaltaiset tukijansa aina presidentti Lyndon B. Johnsonista lähtien.

Vaikka King oli oikeudenmukainen ja ajattelevainen ihminen, on historian virrassa hänen hyveistään korostettu eniten rohkeutta. Ehkä siksi, että useimmissa kulttuureissa rohkeutta kunnioitetaan naurettavuuksiin saakka.

Ja miksi? Eihän tuo sotilaiden vanha kardinaalihyve sinänsä mikään itseisarvo ole.

Rohkeushan on lähinnä pelon poissaoloa, kuten siinä Célinen teoksessa, jossa eversti käyskentelee luotisateessa, kuin "olisi odotellut jotakuta ystäväänsä asemasillalla".

Pahimmassa tapauksessa samaistamme rohkeuden hyvyyteen ja pahuuden pelkuruuteen. Se vasta onkin käsitesotkua.

Sisilian mafian paatunein palkkatappaja Giovanni "Porsas" Brusca on varmasti rohkea mies, mutta 11-vuotiaan pojan happotynnyrissä sulattanutta kurkunleikkaajaa voi tuskin hyveellisenä pitää. Toista maata oli Bruscan tunnetuin uhri, tienvarsipommilla surmattu tuomari Giovanni Falcone. Falconella kun oli rohkeutensa polttoaineena tinkimätön oikeudentunto.

"Ihminen, joka ei ole valmis kuolemaan minkään puolesta, ei ansaitse elää", sanoi King ja kuoli pois.

Mielestäni valmius kuolemaan ei sinällään oikeuta vielä mihinkään.

Älykkäät pelkurit ovat ehkä vastenmielisiä, mutta tuhoisampia ovat ajattelemattomat ja rohkeat. Heissä pelon poissaolo yhdistyy järjen poissaoloon.

Kirjoittaja on muusikko ja vapaa kirjoittaja.