Suomi ja Saksa

Keskustelin Suomessa tiuhaan vierailevan hollanninjuutalaisen ystäväni kanssa. Hänen mukaansa Suomi on natsifioitunut maa ja suomalaiset natsifioitunut kansa. En ymmärtänyt väitettä ja ryhdyin penäämään terminologista selvennystä.

Ystäväni mukaan Suomi on natsifioitunut, koska se on taistelutoveruutensa vuoksi ollut liian läheisissä väleissä natsi-Saksaan kyetäkseen jälkikäteen todella ymmärtämään sen hirmutekoja.

Hetken tuumattuani tulin siihen tulokseen, että ystäväni oli oikeassa.

Äkkiä näyttäisi siltä, että suomalaiset ovat aika kansallissosialistista sakkia:

Pikkupojat raapustavat hakaristejä kouluvihkoihin, aikamiehet tervehtivät humalapäissään toisiaan perinteikkäällä arjalaisella käsimerkillä.

Viivi Avellán peräänkuuluttaa "arjalaista meininkiä" ja Pentti Linkola ihastelee vuorilla vaeltelevien Hitler-jugendin nuorten hulmuavia arjalaisia kutreja.

Tämä suomalaisten kansallissosialismidiggailu on kuitenkin muutamaa ääriesimerkkiä lukuun ottamatta puhtaasti esteettistä laatua, eräänlaista hassuttelua (se, että V. A. Koskenniemi kuvaili aikanaan Hitlerin Taisteluni-teosta kirjalliseksi merkkitapaukseksi ja kappaleeksi maailmanhistoriaa, on toinen tarina).

Onko niin, että Suomessa natsikuvastolla ja natsi-Saksan historialla leikittely on helpompaa, kevyempää ja jopa sallitumpaa, koska emme ole käyneet traumaa tarpeeksi syvästi läpi?

Toisten Euroopan kansojen trauma on ryssäviha ja suhde Venäjään, toisten natsi-Saksa. Suomi kuuluu ensimmäisiin.

Huomaan itsekin olevani jossain määrin natsifioitunut.

Ensimmäistä kertaa Saksassa lomaillessani kumosin olutfestivaaleilla kurkkuuni litraisia kolpakoita ja koin veljellistä jälleennäkemisen riemua täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan, kun taas itänaapurissa matkaillessani keskityin lähinnä lompakkoni tarkkailuun ja miliisien välttelemiseen.

Paradoksaalista kyllä, venäläisten sijasta minut rullasivatkin omat waffenkameradit: Aamulla hotellista herätessäni huomasin, että kaikki tavarani oli viety.

Antisemitistejä suomalaiset eivät kuitenkaan ole, hollanninjuutalaisen ystävänikään mukaan.

Hän valisti minua, että juutalaisilla sotilailla oli jatkosodan aikaan Syvärillä jopa oma telttasynagogansa, vaikka Saksan rinnalla taisteltiinkin.

Suomen valtio ei myöskään ollut yhtä innokas lähettämään ihmisiä tuhoamisleireihin kuin vaikkapa Norja.

Norjaa ei silti pidetä natsifioituna maana.

Eikä kohta enää Saksaakaan.

Leukailin taannoin saksalaiselle ystävälleni hänen maansa lähihistoriasta, johon hän tuhahti loukkaantuneesti:

"Älä viitsi, Perttu, etkö tiedä, että meidät on denatsifioitu?"

Leukani putosi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi