Täydellinen vihollinen

"Kuninkaat eivät pidä totuuksista, paitsi hölmöläisten suusta. He saavat kertoa totuuksia, jopa esittää avoimia loukkauksia, ja silti heitä kuullaan positiivisen nautinnon vallassa. Tosiaankin: sanat, jotka voisivat maksaa viisaalle miehelle hänen henkensä, ovat yllättävän nautittavia ilveilijän esittäminä."

Aikansa johtavan humanistin Erasmus Rotterdamilaisen (1466–1536) Tyhmyyden ylistys -teoksessaan esittämät ajatukset eivät ole viimeaikaisten tapahtumien valossa menettäneet tippaakaan todistusvoimastaan.

Eikö usein nimittäin vaikutakin siltä, ettei todellista yhteiskunnallista keskustelua käydä poliitikkojen, tutkijoiden tai, öh, kolumnistien toimesta?

Se onkin näille ammattiryhmille aivan liian vaarallista.

Voidakseen ajatella tai puhua rauhassa on ruvettava humoristiksi tai satiirikoksi.

Ihmiset nimittäin rakastavat satiiria: toiset korkealentoisempaa, toiset hieman alkeellisempaa. Kukin kykyjensä mukaan.

Parodiointi on myös turvallista: jopa tuhatpäisen lauman älähtäessä voi humoristi aina kertoa "vain pyrkineensä paljastamaan yhteisön salattuja asenteita".

Hän voi halutessaan esittää mustalaiset laiskureina, juutalaiset ahneina ja suomalaiset puukko kädessä kompuroivina juoppoina. Räikeään kärjistämiseen ei millään muulla ammattiryhmällä ole lupaa.

Silläkin uhalla, että tulen luhistumaan metakolumnismin paheeseen, uskaltaudun mainitsemaan Kaarina Hazardin nimen.

Me kaikki tiedämme, mistä kyseisessä vuoksiaallossa suurin piirtein oli kyse, joten en aio kajota tapahtuneeseen. En myöskään erittele, missä valossa parlamentarismimme edesmennyttä "väriläiskää" (tai median suhdetta häneen) olisi pitänyt käsitellä. Tyydynkin vain toteamaan, että Hazardia väärempää ihmistä asiaa käsittelemään voi tuskin kuvitella.

Ajatelkaa nyt: akateemisesti koulutettu nainen. Ja feministi.

Traagisinta Hazardin kannalta on kuitenkin se, että hän ei ole hölmöläinen tai narri. Silloin hän olisi saanut paljon anteeksi, pyytämättäkin.

Onhan viime vuosikymmenen rohkeimmasta yhteiskunnallisesta keskustelustakin vastannut lähinnä yhdysvaltalaispiirretty South Park. Ihmislajin kipupisteiden parissa operoiva sarja on luonnollisestikin synnyttänyt historiansa aikana käsittämättömät määrät tuohtumusta ja pahaa verta.

Silti se on siekailemattoman satiirinsa ansiosta saanut lähes kaiken anteeksi ja onnistunut saavuttamaan jotain merkittävää ja rakenteellisesti kestävää: siitä on kasvanut kansainvälinen mielipidevaikuttaja ja maailmanlaajuinen instituutio.

Samaan ei ole pystynyt Kaarina Hazard. Tai edes Pulitzer-palkittu The New York Times -lehden kolumnisti William Safire.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi