Työ tekosyynä

Työ on tärkeää.

Siis ihan helvetin tärkeää.

Oli kyse sitten ojankaivusta, laitossiivouksesta, tahi tulevaisuusraporttien laatimisesta, niin työtä pidetään ihmisarvon mittatikkuna.

Siinä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Ansiosidonnaisella oleva ystäväni oli pankolla makaillessaan pohdiskellut asiaa ja esitti minulle mielenkiintoisen ajatuksen: työ ei ole pelkästään arvo tai keino rahan ansaitsemiseen.

Se on samalla myös mitä oivallisin tekosyy: kolme kirjainta, joiden avulla voidaan perustella aivan mitä tahansa.

Ajatellaanpa.

Patologinen työnarkomaani, joka uhraa puolisonsa ja lapsensa elinkeinonsa alttarille, näyttäytyy ympäristön silmissä oikeamielisenä ja pyyteettömänä puurtajana. Sellaisena, joka hartiavoimin raataa läheistensä hyvinvoinnin eteen.

Toisaalta taas mies tai nainen, joka laiminlyö perhettään ryypätäkseen ja huoratakseen ostoskeskuksen kuppilassa on epäilyttävä kanalja.

Motiivit eroavat, mutta lopputulos on jotakuinkin sama: äitiä tai isää ei kotona näy.

Työn varjolla voi myös luoda kaulaa vastenmieliseksi käyneeseen kumppaniin: parisuhdeongelmat lykkääntyvät näpsäkästi, kunhan vain viivyttelee "ylitöissä" aina toisen nukahtamiseen saakka.

Työhön vetoamalla voi myös halutessaan välttää koko perhe-elämän helvetin: naisen, joka ei halua lapsia, tarvitsee vain vedota uraansa.

Entäpä sitten lausahdus "Raskas työ vaatii raskaat huvit?"

Alkoholistejahan katsotaan aina vähän kieroon, mutta jos juoppo "hoitaa hommansa", ei itsetuhoiseen rännidokaamiseen ole oikeutta puuttua.

Vasta, jos työt jäävät tekemättä, on läheisillä tai työnantajalla oikeus interventioon.

Työllä voi siis oikeuttaa lähes mitä tahansa epämääräisyyksiä.

Muistuttaahan klassinen "teen vain työtäni" -retoriikka hupaisalla tavalla holokaustiarkkitehti Adolf Eichmannin "noudatin vain minulle annettuja käskyjä" -mantraa.

Itsekin olen oppinut käyttämään työtä verukkeena.

Jos tuleva vaimoni yrittää usuttaa minulle epämieluisia tehtäviä tai ystäväni pyrkivät raahaamaan minua pitkästyttäviin illanistujaisiin, vetoan useimmiten tekemättömiin töihin.

Sanojeni tehostukseksi haron hiuksiani ja voivottelen näyttöpäätteen edessä. Oven käytyä ja askelten loitonnuttua käyn kuitenkin sohvalle makailemaan ja syljeskelen kattoon.

On nimittäin väsyttävää ja monimutkaista alkaa selittelemään, miksi ei halua tehdä jotain.

Paljon kustannustehokkaampaa on vedota velvollisuuksiin ja eritoten niihin velvollisuuksiin, jotka ohittavat ylivoimaisesti kaikki muut velvollisuudet. Siis tekemättömiin töihin.

Työt on nimittäin tehtävä.

Ja siihen lauseeseen keskustelu aina loppuukin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi