lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Uurastusta!

22.7.2010 12:00

"Koulupäivä ilman internetiä – keskiaikaa", vakuutettiin vanhassa mainoksessa. Ilmoituksen sanomaa vahvistamassa oli kuva kärsivän näköisestä teinistä, joka veti silmilleen pipoa.

Minä muistan ne ajat. Se oli vähän sen jälkeen, kun koulumme atk-luokkaa siunattiin nettiyhteydellä ja opettajamme saatteli meidät kädestä pitäen tutustumaan "tiedon valtaväylään". En ollut alkuun oikein selvillä siitä, mitä internetissä tulisi tehdä ja miksi. Kävin vierailulla Smashing Pumpkins -yhtyeen fanisivuilla ja yritin saada kontaktia toisiin Mustanaamio-kerholaisiin.

Ehkä jossain tajuntani pohjimmaisessa perunakellarissa ymmärrettiin, että maailmanlaajuinen informaatiovallankumous oli käsillä, mutta syy moiseen kumoukseen oli hämärän peitossa. Kaikki tietohan oli mielestäni jo saatavilla.

Selvennän edellistä jorinaa pienellä esimerkillä lapsuusvuosiltani. Minusta oli esimurrosiässä kehkeytynyt kova punk-musiikin ystävä. Lainailin naapurin Lassilta ja sisaruksiltani äänitteitä ja kolusin aihetta käsitteleviä opuksia lähikirjastossa. Ikää nuorisotalon musiikki-iltamiin kun ei vielä ollut.

Waldemar Walleniuksen toimittamasta Punk, rokkishokki -teoksesta luin, että suomalaisiin yhtyeisiin oli vaikuttanut brittiläinen räkäbluestrio Stackwaddy. Kirjassa kerrottiin Stackwaddyn musiikin olevan aivan sairaan kovaa jytää, joten päätin hankkia sitä.

Naapurin Lassilta ei levyä löytynyt, joten soitin Jake Nymanin ja Tero Lietteen Kadonneen levyn metsästäjät -ohjelmaan. En päässyt läpi, joten jouduin soittamaan uudestaan. Ja uudestaan. Kun lopulta vastaanottimestani tärähti yhtyeen tulkinta The Kinks -yhtyeen kappaleesta You Really Got Me, sai koko kuukauden uurastus palkkansa.

Liikuttavaa, eikö? Nykyisin kun kaikki on niin kovin mutkatonta. Vaivaantuneen teinin ei tarvitse hankkia sukupuolivalistusta etsimällä vettyneitä jynkkylehtiä lähimetsiköstä. Hän voi halutessaan lähettää askarruttavasta aiheesta sähköpostia Väestöliitolle. Kirjatietoakaan ei tarvita enää röökiringeissä pätemiseen, jokainen vatipää voi nimittäin Wikipedian ansiosta esittäytyä minkä tahansa tieteenalan konossöörinä.

Mitä vikaa edistyksessä sitten on? Juuri se, että kaikki on tehty niin vaivattomaksi. Vaivannäkö kun korottaa ja odottaminen ylevöittää kokemukset. Kun laajakaista on perusoikeus, ei tarvitse tutustua naapuripitäjässä asuvaan kaverinkaverinkaveriin saadakseen lainaksi kupanrunteleman VHS-kasetin. Saatikka lähettää tankeroenglannilla ja vastauspostimerkillä varustettua preiviä Yhdysvaltoihin vain selvittääkseen, onko jokin levykauppa enää olemassa.

Itse ainakin kaipaan vartomisen kutkutusta ja löytämisen lapsekasta riemua ainakin yhtä paljon kuin uutta tietoa ja huikaisevia kulttuurielämyksiä sinänsä. Siksi kunnioitankin antikvariaatteja, kirjastoja ja kirpputoreja jokaviikkoisilla visiiteilläni. Suosittelen muillekin. Vaikka ihan vain senkin takia, ettei sitä Stackwaddyn You Really Got Me -versiointia löydy Youtubesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.