Voimakkaita sanoja

Olen käyttänyt v-alkuista voimasanaa Nyt-liitteen lehdillä kolmasti. Joka kerta on tullut sanomista: jos ei muilta, niin ainakin äidiltäni. Kiroaminen on kuulemma alatyylistä ja osoittaa henkistä keskenkasvuisuutta.

Itse pidän väitettä perustelemattomana, ovathan karkeudet muhineet hyvissä suissa aina Kekkosesta Saarikoskeen ja Tabermanniin.

Edesmennyt runoniekka levytti Kiitti vitusti -nimisen kappaleen. Tabermann teroitti teoksensa olevan "äärimmäisen tiukka kannanotto vittu-sanan laajalle levinneeseen väärinkäyttöön kuten myös yleiseen esteettiseen ja kielelliseen rappioon".

Tabermannia luultavasti kirpaisi se, että hänen ihailemansa substantiivi oli taantunut nuorison suussa partikkeliksi.

Kiroilua tavataan toisinaan nimittää kielen köyhyydeksi, ja tällä varmaankin viitataan yhden ruokottomuuden mantramaiseen toisteluun. Muuten väite olisi absurdi. Eihän kieli sillä rikastu, että siitä rajataan pois yksi sanaryhmä.

Uskonkin Tabermannin tarkoittaneen, että kirosana – aivan kuten mikä tahansa muukin ilmaus – vaatii lausujaltaan hyvän tilannetajun lisäksi kosolti sydämen sivistystä.

Kaiken kaikkiaan kiroilu Suomen kielellä on mahtavaa. Kirosanamme kuulostavat arkkitehtonisilta ja voimakkailta, toisin kuin vaikkapa länsinaapurin onnettomat yritelmät.

Millaiseen tilanteeseen sopii muka "sjutton"? Kun rapujuhliin lähtiessään unohtaa kalossit porstuaan?

Toki v-alkuinen lempilapsemmekin on saapunut tänne tuhat vuotta sitten ruotsista, mutta meidän esi-isämme jalostivat siitä erinomaisen. Sormeensa vasaroiva vääksyläinen remonttimies voi ilmaista itseään upean kielemme ansiosta elinvoimaisesti ja kirkkaasti.

Rohkenen myös väittää, ettei kansamme henkistä laatua voi täysin kuvata lähtemättä liikkeelle v-alkuisesta substantiivista.

Eikö siitä johdettu verbi 'vituttaa' kuvaakin jotakin suomalaisille erityistä ja tunnusomaista sieluntilaa?

Uskoisin niin, olenhan itsekin haaksirikkoutunut tuohon lannistuneen raivon ja pitkäkestoisen katkeruuden lohduttomaan poukamaan. Yhdenkään tuntemani muun luonnollisen kielen ilmaus ei kuvaa kyseistä sieluntilaa yhtä osuvasti.

Kun idioottinaapuri voittaa arvonnassa etelänmatkan ja pallogrillin, ei tunteen kuittaukseksi riitä englanninkielinen "I'm pissed off". Ilmausta ei voi myöskään kastroida "jumpetin saateri, että potuttaa" -tyyliseksi kevytversioksi. Sellainen ei sopisi kuin korkeintaan Väinö Suomisen suuhun.

Vahvalle tunteelle ovat Tabermannin ohella lauluja veistelleet Ismo Alangon ja Impaled Nazarenen kaltaiset taiteilijat, ja sanaa googlettaessa vastaan tulee satojatuhansia osumia. Vaalikaamme siis henkistä maisemaamme ja poimikaamme sen kukkasia tunteella ja tyylillä, vittu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi