18.5.2010 13:02
FC Honka ansaitsee hyvän ja halvan jalkapallostadionin
Urheiluministeri Stefan Wallin teki viime viikolla kotimaisen liigajalkapalloilun kannalta merkittävän päätöksen.
Parikymmentä urheilupaikkaa eri puolella Suomea sai opetusministeriön rakentamisavustusta. Suurimman summan, 1,5 miljoonaa euroa, pokkasi Helsingin Olympiastadion. Tapiolan jalkapallostadion jäi ilman anomaansa viiden miljoonan euron avustusta.
Syy tuen epäämiseen oli yksinkertainen. FC Hongan puuhamiesten hakemus ei ollut realistinen.
Tapiolan stadionhanke olisi haukannut opetusministerion tämän vuoden avustuspotista neljänneksen. Toinen hylkäysperuste oli, ettei hanke vakuuta edes Espoon kaupunkia.
Wallin haluaa konkreettiset takeet, että Suomen toiseksi suurin kaupunki on ykkösseuransa kalliin stadionin takana.
Wallinin päätös on kiusallinen jalkapallojohtajille, sillä se vesittää kertaheitolla Palloliiton uuden olosuhdeohjelman. Liitto julkaisi kuukausi sitten listan vaatimuksista, jotka liigastadionien on täytettävä kaudella 2012.
Nyt listalla ei ole merkitystä, sillä Hongan stadion ei tule kriteereihin yltämään. Eikä tarvitse muidenkaan, koska viime kauden hopeajoukkue saa pelata kotistadionillaan poikkeusluvalla.
Tämä on oikea ratkaisu, silla liigan innovatiivisinta seuraa ei voida sulkea sarjasta kuppi-istuimien ja luxien määrän takia.
FC Honka tarvitsee joka tapauksessa stadioninsa. Koska yksityistä rahaa ei löydy tarpeeksi, sen rakentamisesta vastatkoon Espoon kaupunki.
Suunnitelmakin on valmiina. Katetut istumapaikat 6 000 katsojalle ja mahdollisuus laajentaa katsomoa, jos tarvetta ja rahaa löytyy.
Veikkausliigaa ja eurocupeja voidaan pelata Espoossa ilman stadionille sijoitettavaa lasten päiväkotia ja nurmen peittävää kattoa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi