6.9.2011 9:14
Suomalaisessa tv-urheilussa tapahtui juhannuksen alla vaivihkaa symbolinen vallanvaihto.
MTV ja Canal+ järjestivät ensimmäisen tiedotustilaisuutensa MM-jääkiekosta. Yle puolestaan ilmoitti televisioivansa yleisurheilun nuorten eliittikisat parhaaseen katseluaikaan.
Oli lopullisesti selvää, kuka hallitsee tv-markkinoita.
Leijonien on pelätty katoavan maksukortin taakse MTV:n myötä. Pelko on turha, sillä MTV jakaa lätkäherkkua kaikille tuutin täydeltä, jopa ähkyyn saakka.
MM-jääkiekko on MTV:lle yksinkertaisesti niin valtava satsaus, että siitä on otettava kaikki irti.
Yhtiön pomot ovat luvanneet, että Leijonia seurataan ahnaasti syksystä lähtien. Esimakua on jo saatu.
MTV vietti viime viikolla uutisten 30-vuotisjuhlia. Oli luonnollista, että Leijonien kippari Mikko Koivu ehti varusmiespalvelukseltaan Pöllölaakson bileisiin.
Varmaa myös on, että Leijonat on syksystä lähtien Tulosruudun ykkösaihe formuloiden ja Heikki Kovalaisen sijaan. Mitä enemmän Leijonat näkyy tv:ssä, sitä paremmin Canal+:n katselukortit käyvät kaupaksi.
Jääkiekkoliitossa ei ole takuulla surtu Ylen kanssa vuosikymmeniä jatkuneen yhteistyön päättymistä. Suomalaisessa urheilussa jääkiekko on ainoa bisnes, ja kaupallisen kanavan kanssa bisnes sujuu paremmin.
Fanituotteetkin käyvät kaupaksi, kun oikeudet Leijonat-tuotemerkkiin hankkinut Maikkari vastaa myynnistä koko koneistonsa voimalla.
Eikä mikään uhkaa jääkiekon hyvinvointia pitkään aikaan. Kahdet kotikisat varmistavat kiekkobuumin jatkumisen ja liiton talouden, vaikka mestaruutta ei juhlittaisikaan.
Kalervo Kummola esikuntineen saa syystäkin myhäillä.
Kirjoittaja on toimittaja HS:n urheilutoimituksessa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi