28.6.2011 3:00
Urheiluministeri Paavo Arhinmäen on käärittävä kauluspaitansa hihat pikaisesti ja ryhdyttävä töihin.
Arhinmäen edeltäjät ovat vähätelleet urheilun merkitystä. Siksi ratkaisematta on tukku tärkeitä asioita. Näistä kiireellisin on rahoituksen junailu Olympiastadion modernisointiin.
Nopeimmin uudistustarpeiden lista hahmottuu tutkimalla entisen kansanedustajan Sulo Aittoniemen (Smp, keskusta, alkiolainen keskustaryhmä) näkemiä ongelmia.
"Suti" väritti eduskuntaa neljä kautta. Moni piti lakialoitteita tehtaillutta poliisia pellenä. Urheilusta hänen havaintonsa olivat kuitenkin teräviä. Valitettavasti ne ovat kestäneet aikaa.
Monet ongelmat ovat yhä hoitamatta, vaikka Aittoniemi on ollut eläkkeellä pian kymmenen vuotta. Paavo Arhinmäen menestys urheiluministerinä on taattu, jos hän toteuttaa Aittoniemen aloitteet.
Tässä muutama esimerkki.
Vuonna 1992 Aittoniemi vaati hallitukselta rahaa nuorten lahjakkuuksien valmentamiseen. Hän ei sympannut Kaikki pelaa -ajattelua, sillä säästöt olisi kohdistettu urheiluherrojen lisäksi massoihin. Kilpa-urheilun pelastamista pohditaan vihdoin Huippu-urheilun muutosryhmässä.
Vuonna 1999 Aittoniemi kovisteli hallitusta yleisurheilun kehnosta menestyksestä. "Vammoista kärsivät keihäsmiehet kilpailevat teipattuina. Kympin voittaja on lähtenyt kotiin ennen kuin suomalainen tulee maaliin", Aittoniemi revitteli. Kuulostaa yhä tutulta.
Samana vuonna Aittoniemi vaati "liikemaailman hämärämiesten, pelureiden ja mafiosojen" sulkemista urheilutoiminnasta. Asia on kuumempi kuin koskaan, sillä kotimainen jalkapallo on kulkenut skandaalista toiseen.
Myös poliitikot saivat "Sutilta" osansa. Aittoniemi halusi kansanedustajat pois urheilusta, koska he pönkittivät vain omaa asemaansa. Aittoniemen tähtäimessä olivat yleisurheilu ja hiihto, joita johtivat Ilkka Kanerva ja Esko Aho.
Palloliittoa on viime vuodet vetänyt maan suosituin poliitikko. Miesten maajoukkue on vajonnut samana aikana jalkapallokääpiöiden joukkoon.
Lisäksi Arhinmäen kannattaa muistaa, että flirttailu futiksen pimeän puolen kanssa ei sovi ministerille.
tero.hakola@hs.fi Kirjoittaja on toimittaja HS:n urheilutoimituksessa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi