Hiihto
12.7.2011 3:00
Pääkaupunkiseudun himohiihtäjät ovat pulassa.
He ovat menettämässä latunsa Helsingin Kivikossa sijaitsevassa talviurheiluhallissa.
Halli ajautui talvella konkurssiin, ja jääkiekosta toivotaan pelastajaa. Alun perin ladut kiersivät hallissa kahdessa kerroksessa, mutta nyt alatasolle ehdotetaan rakennettavaksi kaukaloita.
Tilaa jäisi vielä lyhyemmälle ladulle.
Sisähiihdosta uumoiltiin pari vuotta sitten suomalaisten uutta suosikkilajia. Arki on ollut karumpaa.
Paimion hiihtoputki on ollut vaikeuksissa avaamisestaan lähtien. Syy on sama kuin Helsingissä eli hiihtäjien puute.
Muuallakaan ei ole ollut helppoa. Espoon Leppävaaran putkihanke pantiin jäihin, kun rahoitusta ei järjestynyt. Tulopuolikaan ei näyttänyt hääviltä.
Yrittäjät ovat selittäneet vaikeuksiaan lumisilla talvilla ja suuriksi karanneilla rakennuskustannuksilla. Perimmäinen syy on kuitenkin aivan muualla.
Urheilubisneksen visionäärit eivät ole ymmärtäneet, että hiihtäjät ovat pohjimmiltaan omituista sakkia. Heistä useimmat lähtevät helteillä ja jopa syysmyrskyssä mieluummin ulos hikilenkille kuin kiertämään ympyrää hiihtohallissa.
Ulkona on avaruutta, happea ja luontoa. Näitä ulkoliikunnan hienouksia ei sisätiloihin pystytä vielä tuottamaan.
Jonkinlaista kysyntää sisähiihdolle kuitenkin on. Helsingissä lykittäisiin nytkin, jos Kivikon halliin olisi alun alkaen rakennettu latujen lisäksi pari jääkiekkokaukaloa.
Halli olisi todennäköisesti saanut opetusministeriön rakentamistukea ja tiloja käyttävät jääkiekkoseurat kaupungin vuokratukea.
Mikä tärkeintä, koko projekti olisi saanut kokoomuslaisten jääkiekkopäättäjien tuen.
tero.hakola@hs.fi Kirjoittaja on toimittaja HS:n urheilutoimituksessa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi