6.4.2010 9:43
Suomalaisen huippu-urheilun tavallisin valitusvirsi liittyy rahaan. Seurojen varat eivät riitä leirityksen, palkanmaksuun tai vahvistusten hankkimiseen. Menestystä ei tule kotona eikä ulkomailla, kun euroista on pulaa.
Lippujen myynnin pitäisi olla joukkuelajien pääsarjaseurojen tärkein tulonlähde. Valitettavasti näin on harvoin. Tämä johtuu siitä, että katsojien ei tarvitse maksaa lipuista kunnon hintaa, ehkä jääkiekon SM-liigaa lukuun ottamatta.
Näin keväisin eletäänkin penkkiurheilijoiden kulta-aikaa. Esimerkiksi useimpiin korisliigan puolivälieräotteluihin saa erinomaisen paikan jo15 eurolla.
Myös lentisliigan finaaleihin pääsee paremman pizzan ja oluttuopin hinnalla, vaikka kyseessä pitäisi olla pitkän kauden kotimainen huipennus eli todellinen urheilujuhla.
Yhtään helpommalla eivät eurot kilise seurojen kassaan kuningaslaji jalkapallossa. Veikkausliigassa FC Honka veloittaa Tapiolan stadionin parhaista paikoista toki 25 euroa, mutta esimerkiksi Vaasan Palloseuran, Turun Interin ja Kuopion Palloseuran liigaotteluissa normiaikuinen saa istumapaikan jo12 eurolla.
Urheiluviihde onkin livenä sopuhintaista, jopa halpaa. Liki jokaisen ammattiteatterin lippukassalla nauretaan makeasti, jos sisään pyrkii jalkapallo-ottelun hinnalla.
Liigakiekkoilua lukuun ottamatta suomalaisia huippusarjoja saakin seurata harrastelijateatterien lippujen hinnalla. Ison laitosteatterin tavalliseen esitykseen tiketti sen sijaan maksaa helposti yhtä paljon kuin SM-liigan pudotuspelien parhaille paikoille.
Miksi kulttuuriväki on sitten valmis maksamaan enemmän kuin urheilun ystävät? Onko heillä yksinkertaisesti enemmän rahaa? Vai arvostavako he vain enemmän huippusuorituksia?
Urheilupomojen pitäisi rohkaistua, ja ottaa hinnoittelussa käyttöön edes säännölliset inflaatiotarkistukset. Katsojia riittää, kunhan urheilijat jaksavat yrittää. Ja lapset pääsevät otteluihin yhä puoleen hintaan.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi