torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Puukäsillä voi voittaa

20.9.2011 10:22

Viimeisen vuoden aikana on tullut selväksi, että Suomessa taidetaan palloilulajeja menestykseen asti. MM-kultaa on tullut jääkiekosta ja salibandysta, kelpo menestystä myös koripallosta ja lentopallosta.

Myytti yksilöurheilijoiden maasta on romuttunut ryminällä, sillä etenkin jääkiekossa ja koripallossa Suomi on menestynyt nimenomaan joukkueena.

Harva voi väittää uskoneensa viime keväänä Leijonien MM-kultaan. Baari- ja asiantuntijakeskusteluissa Jukka Jalosen Leijonat leimattiin puukäsiksi.

Pelaajien taitotason lahjomattomasti kertovan seurastatuksen perusteella Suomi ei ollut mitalisuosikki. Harjoituspelitkin sujuivat kehnosti.

MM-kisoissa pelaajista kasvoi kuitenkin joukkue, joka toteutti säälimättä valmentajansa taktiikkaa.

Mikael Granlundin ilmaveivi ei poista sitä tosiasiaa, että MM-kulta voitettiin yhteistyön jääkiekolla, ei ilmiömäisillä yksilötaidoilla.

Joukkueen voimaan vannoo myös koripallovalmentaja Henrik Dettmann, joka luotsasi sensaatiomaisesti Suomen EM-kisoissa 12 parhaan maan joukkoon.

Dettmannin mukaan menestystä tulee, jos pelaajat työskentelevät nöyrästi oman joukkueensa hyväksi. Taktiikan pitää toki olla kunnossa.

"Pelaajilla on selkeä tieto siitä, mitä haluamme, ja pelaajat myös ymmärtävät sen. Voitamme varmasti 80 prosenttia niistä peleistä, jos me toteutamme sitä, mitä halutaan toteuttaa", hän tiivisti STT:lle.

Tämä antaa toivoa Mixu Paatelaisen luotsaamalle Suomen jalkapallomaajoukkueelle. Paikka EM-kisoissa on mahdollinen, vaikka joukkueesta uupuisi kansainvälisen tason kärkimies, toppari, laitapuolustaja ja maalivahti.

Voi myös olla niin, ettei Paatelaisen maajoukkueessa ole paljoa tilaa esimerkiksi Alexei Eremenkolle. Kaikki tietävät Eremenkon juonikkuuden ja painavan laukauksen, mutta muistavat myös hänen taipumuksensa toteuttaa henkilökohtaista pelisuunnitelmaa.

Joukkueen peli sekoaa, jos yksi sooloilee.


Kirjoittaja on toimittaja HS:n urheilutoimituksessa.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>