Sota ei paria urheilijaa kaipaa

Puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen kertoi äskettäin olevansa valmis supistamaan armeijan reserviä.

Yleisestä asevelvollisuudesta hän ei kuitenkaan halua luopua.

Asiaa kannattaa pohtia vielä kerran, sillä nykymalli ei palvele aina järkevimmällä tavalla Suomen kansalaisia.

Esimerkiksi urheilijoiden kannalta valikoiva asevelvollisuus olisi parempi vaihtoehto.

Se poistaisi heidän urastaan yhden tarpeettoman mutkan. Kun suomalaisurheilijalla on paras aika näyttää kykynsä ulkomailla, käy kutsu armeijan maastonvihreään asuun.

Joskus palvelukseen astuminen voi venyä. Monesti huippu-urheilija lähtee sotimaan vasta pakon edessä.

Pari viikkoa sitten varusmiespalveluksensa aloittivat Hollannin pääsarjassa jalkapalloilevat Tim Sparv (23) ja Mika Väyrynen (28). Vanhoina päivinään ovat armeijansa suorittaneet myös muun muassa Mikael Forssell ja Jarkko Nieminen.

En epäile yhdenkään urheilijan palvelusintoa. Eikä nyt ole siitä edes kyse.

Olennaista on miettiä, tarvitseeko puolustusvoimat huippu-urheilijoita muuhunkin kuin imagonsa vahvistamiseen. Ei tarvitse.

Sitä paitsi, urheilijat hoitavat osansa maanpuolustuksesta omilla areenoillaan. Väyrynen ja Sparv ovat raastaneet, repineet ja katkoneet lukuisat kerrat sinivalkoinen edustusasu päällä. Kipua pelkäämättä, Maamme-laulun voimalla.

Myös seurajoukkueissaan urheilijat ovat isänmaansa palveluksessa, tahtoivat tai eivät. Valistusupseeri joutuu käyttämään kaikki temppunsa saadakseen sotilaisiin yhtä paljon Leijona-henkeä kuin NHL-jäällä loistava kiekkotaituri.

Puolustusvoimat ansaitsee ison kiitoksen siitä, että urheilija saa opetella sotimaan joustavasti. Samalla järjestely herättää kysymyksen: Mihin huippu-urheilijoita armeijassa tarvitaan?

Kirjoittaja on toimittaja urheilutoimituksessa.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi