29.6.2010 10:01
Pohjois-Korean saldo jalkapallon MM-kisoissa oli tyly: kolme tappiota ja 12 päästettyä maalia. Silti turnaus oli Kim Jong-ilin johtamalle diktatuurille valtava imagovoitto.
Pohjois-Korea uhkailee ydinaseilla, ja maan ulkopolitiikka on härskiä vedätystä ja kiristystä. Kansalaiset kärsivät nälkää ja elävät eristyksissä.
MM-kisojen eräs suurimpia puheenaiheita oli otteluiden televisiointi Pohjois-Koreaan. Sitä emme tiedä, kuinka moni omisti television ja pystyi katsomaan jalkapalloa.
Pohjois-Korea on maailman kummallisin ja vaarallisin maa. Sen jalkapalloilijat tekivät Etelä-Afrikan kisoissa kuitenkin miellyttävän vaikutuksen. Ei ylimielisiä supertähtiä ja filmausta, ei edes rumaa peliä.
Sen sijaan näimme reilusti taistelevan joukkueen, joka osasi ja sai iloita.
Kisojen aidoin tuuletus oli epäilemättä Ji Yun-namilla, joka laukoi Pohjois-Korean ainoan maalin Brasiliaa vastaan.
Mystisten miesten sympatiseeraus ei ole kuitenkaan yksinkertainen asia.
Jalkapalloilijat ovat alistetun kansan eliittiä, ja he nauttivat kaikenlaisista etuoikeuksista. Jalkapalloilijat ovat toiveammatissaan ja saavat monipuolista ravintoa. He voivat matkustaa ulkomaille, heillä on todennäköisesti myös rahaa ja mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan tavaroita.
Nämä ovat arkea eurooppalaisille, mutta kaukaisia haaveita Pohjois-Korean asukkaille.
Ikävintä kuitenkin on, että emme tiedä miten maajoukkuepelaajien elämä jatkuu kisojen jälkeen.
Joutuivatko valmentaja, maalivahti ja puolustajat poliittiseen epäsuosioon Portugalille kärsityn murskatappion jälkeen? Saivatko pelaajat säilyttää asuntonsa ja heidän perheenjäsenensä työpaikkansa?
Toivottavasti joukkue saa katsoa MM-kisat loppuun kotona omista televisioistaan.
Kirjoittaja on toimittaja urheilutoimituksessa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi