Urheilun pahanhajuinen henki

Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL kuopattiin vuonna 1994, mutta muisto elää yhä.

Toimittaja Pekka Aaltonen (HS 11.4) haikaili pari viikkoa sitten aikoja, jolloin porvarillinen SVUL ja vasemmistolainen TUL vastasivat suomalaisesta urheilusta. Liikuntakentän toiminnasta katosivat tehot, kun keskusjärjestöt ajettiin alas, lajiliittojen valta kasvoi.

SVUL ja TUL järjestivät huippu-urheilun ehkä paremmin kuin lajiliitot ja SLU nykyisin.

Samalla on terveellistä muistaa, että keskusjärjestöjen aikaan urheilu ei ollut pelkästään urheilua. Se oli myös puhdasta politiikkaa – sekä valtakunnallisesti että paikallistasolla.

Esimerkiksi synnyinkaupungissani Pietarsaaressa liikuntaväki oli organisoitunut nerokkaasti sen mukaan olivatko he töissä paperitehtaalla, metalliteollisuudessa tai kenties sahalla. Demarivetoisen Paperiliiton jäsenet kuuluivat SVUL:n seuroihin, kun taas metalli- ja sahatyöläiset olivat TUL:n väkeä.

Itse olisin halunnut 80-luvun lopulla vaihtaa TUL:n seuraan yksinkertaisesti sen takia, että tarjolla olisi ollut paikka piirin parhaassa hiihtojoukkueessa. Tuohon maailman aikaan loikka ei tullut kuuloonkaan.

Lahjakas TUL-seuran kasvatti olisi puolestaan voinut luoda komean jalkapallouran kaupungin ykkösseurassa FF Jarossa. Siirtyminen ruotsinkieliseen porvariseuraan oli kuitenkin mahdoton.

Sellaista urheilu oli TUL:n ja SVUL:n aikaan. Vastaavia tapauksia tietää jokainen seuroissa tuolloin touhunnut.

Vastakkainasettelun aikana seuratoiminta oli joka tapauksessa vireää, sillä liki jokaisessa kunnassa oli vähintään yksi porvari- ja työväenseura.

Makkaranpaistajien ja ajanottajien ammattikunta koki pahan kadon, kun toiminnalta katosi poliittinen tarkoitus.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi