23.8.2008 0:00
Istuin viime viikonloppuna lentokoneessa Suomessa. Kolme päivää myöhemmin Espanjassa putosi lentokone, yli 150 ihmistä kuoli.
En tiedä olisiko heitä pelastanut mikään, mutta muistelen taas mitä lentoemännät opettavat happinaamareista.
Jos ilmanpaine koneessa putoaa, pitää naamari laittaa ensin omille kasvoille ja auttaa vasta sitten muita.
Siis ensin omalle naamalle.
Senkö takia sotiemme veteraanit taistelivat suomalaisille kaveria ei jätetä -hengen, jotta jälkipolvet voivat heittäytyä kriisitilanteissa egoistisiksi mulkeroiksi.
Finnairin mukaan naamarisääntö perustuu siihen, että matkustaja ei voi auttaa muita, jos ei auta ensin itseään. Ilman naamaria lähtee taju.
Haiskahtaa varsinkin yritysmaailmaan pesiytyneeltä individualismihapatukselta.
Kysytään oikean ja väärän asiantuntijalta. Helsingin yliopiston etiikan ja yhteiskuntafilosofian professori Timo Airaksinen, onko sääntö mistään kotoisin?
"Se on nähtävästi käytännöllinen ohje. Saadaan tehokkaampi tulos, kun toimitaan ikään kuin egoistisesti. Jos ei laita omaa naamariaan ensin, ei pysty auttamaan muita", vastaa Airaksinen.
Professori kertoo, että joidenkin tutkimusten mukaan kriisitilanteista, esimerkiksi uppoavasta laivasta, selviävät hengissä ne, jotka reagoivat heti häikäilemättömän egoistisesti.
Eli lentokoneenromussakin pitää taistella tiensä päällimmäiseksi, happinaamari omalla naamalla tiivisti tuhisten.
Sellainen on nykymaailman meininki.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi