3.4.2010 3:00
Kevään valopilkkuja elokuvateattereissa on Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen ohjaama ja käsikirjoittama Miesten vuoro. Dokumentissa erilaiset suomalaiset miehet istuvat saunassa ja kertovat elämänsä riipaisevimmista koettelemuksista.
Monet heistä itkevät, kuten se rintalihaksiaan nytkäyttelevä sotilaanjyrmy, joka avautuu äitinsä kuolemasta.
Entä mitä tekee yleisö? Itkee.
Miesten vuoron tuore näkökulma perinteisesti umpeutuneeksi luokiteltuun suomalaiseen mieheen yllättää yleisön. Tällaista olen kuullut näytöksistä:
Nuori mies ilmoittaa elokuvasalin penkissä ennen elokuvaa: Kohta saa nauraa. Elokuvan aikana hänen paikaltaan kuuluu niiskutusta. Lopputekstien alettua hänen seuralaisensa kysyy: No naurattiko? Vastaus: Ei, mutta parit kunnon itkut tuli!
Eräs elokuvan nähnyt kertoo: "Elokuvan päätyttyä toisella puolella istui tyttö, jonka kyyneleet valuivat poskia pitkin. Toisella puolella oli mies, joka piti kättä suunsa edessä ja hytkyi, jottei olisi vollottanut ääneen."
Suomalainen dokumenttielokuva on hyvässä iskussa. Vaikuttaa siltä, täysosumia tulee useammin kuin fiktiivisen elokuvan puolella. Innolla odottaa esimerkiksi Mika Kaurismäen dokumenttia Vesa-Matti Loirista, ensi-illassa syksyllä.
Elokuva mediana täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Valkokankaan voittanutta liikkuvan kuvan esittämisessä ei vieläkään ole. Mikään taulutelevisio, läppäri, teräväpiirtolevy, älypuhelin tai kotiteatteri ei voi tarjota Miesten vuoron kaltaista kollektiivista kokemusta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi