Kolmas ulottuvuus latistaa elokuvaa

Tuli taas nähtyä 3d-elokuva, Toy Story 3. Usko elokuvateollisuuden uusimpaan pelastautumisyritykseen alkaa horjua.

Kuvapinnan väitetty kolmas ulottuvuus eli näennäinen syvyys on kuin ruokalusikallinen nonparelleja täytekakun päällä. Parhaimmillaan kivan näköistä, mutta ei vaikuta makuun tai jää mieleen. Tärkeintä on täyte: tarina, henkilöt, draama.

Kaiken lisäksi 3d-lasit vievät kuvasta kirkkautta.

Suomen ensimmäinen 3d-elokuvateatteri aukesi reilut kaksi vuotta sitten Hämeenlinnassa. Nyt niitä on melkein joka taajamassa. 3d-tekniikka tulee samalla, kun elokuvateatterit luopuvat filmikeloista ja alkavat näyttää elokuvia digitaalisilta tallenteilta.

On meneillään uusi vaihe massamedioiden taistelussa, jota on käyty jo 60 vuotta. Kun televisio yleistyi kodeissa 1950-luvulla, leveni valkokangas teattereissa nykyisiin mittoihinsa.Keksittiin myös hätkähdyttää yleisöä elävillä 3d-kuvilla, joita katsottiin pahviset puna-viherlasit naamalla.

Sittemmin leveästä valkokankaasta tuli standardi, 3d-laseista saunansyttöä. Vuosikymmeniä myöhemmin rillit tulivat takaisin.

Nyt kolmiulotteiset elokuvat Suomen katsotuimpia. Se ei johdu siitä, että ne olisivat parempia kuin kaksiulotteiset. Syy on se, että lähes kaikki koko perheen elokuvat ovat nykyään kolmiulotteisia, useimmat 3d:lle räätälöityjä digianimaatioita, ja ne tarjotaan parhailla esityspaikoilla eli suurimmissa saleissa.

Miten kävi televisiolle? Se voi paremmin kuin koskaan.

Televisiokanavien määrä lisääntyy jatkuvasti, ja huonoimmatkin niistä lähettävät esimerkiksi kiinnostavia dokumentteja. Laatusarjoja on niin paljon, ettei kenenkään aika ei riitä jokaiseen: Sopranos, Mullan alla, True Blood, Terapiassa, Lost, Taistelutoverit, Generation Kill, Rooma, The Pacific, Langalla... Elämäänsä ne jatkavat dvd-laatikoina.

Tv-sarjat ovat ottaneet elokuvan paikan puheenaiheina. Niiden henkilöitä analysoidaan ja rajuutta kauhistellaan. Kun Hollywoodin tai BBC:n draamakoneisto haluaa kommentoida esimerkiksi Irakin sotaa, se tapahtuu todennäköisemmin tv-sarjassa kuin valkokangaselokuvassa.

Yhä odotellaan valkokankaalle ensimmäistä vakavaa ja laadukasta 3d-draamaelokuvaa, joka syventäisi aikuisenkin katsomiskokemusta. Sellaista on vaikea kuvitella.

Kolmiulotteinen elokuva taitaa jäädä lasten huvipuistoajeluksi, joka latistaa varttuneen katsojan elokuvatarjontaa entisestään.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi