perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Ministeri Pekkarisen sileät vaelluskengät

3.10.2009 11:07

HS:n mielipidesivulla oli maanantaina kirjoitus otsikolla "Hallitus on viemässä luonnonsuojelua kivikaudelle". Tekstin oli tehnyt luontojärjestö WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen. Hän kirjoitti pelkäävänsä, että Metsähallituksen meneillään oleva uudistus uhkaa kansallispuistojen luontoa.

Vielä pari viikkoa aiemmin olisin pitänyt Luukkosen kirjoituksen otsikkoa liioittelevana. Sitten päädyin juttukeikalle Inariin, Lemmenjoen kansallispuistoon.

Paikalla tunturissa olivat elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) ja Metsähallituksen Lapin luontopalveluiden päällystöä: aluejohtaja Jyrki Tolonen ja Lemmenjoen puistonjohtaja Pirjo Seurujärvi.

Ministeri Pekkarinen sanoi Toloselle ja Seurujärvelle:

"Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että teillä on näitä erilaisia suojelualueita lievästi sanottuna riittävästi."

Lievästi sanottuna riittävästi. Toisin sanoen liikaa.

Olen eri mieltä. Suomessa ei juuri muuta olekaan kuin puupeltoa, siis tasakasvuista ja rumaa talousmetsää. Puupelto on Suomen yleisin luontotyyppi. Lemmenjoella kuulosti, että Mauri Pekkarinen tahtoo sitä lisää.

Ministerillä oli hämmentäviä käsityksiä myös suojellussa luonnossa liikkumisesta. Pekkarinen selitti, että erämaan valtava laajuus estää siitä nauttimisen.

"Koko kansallispuisto pitää jollakin tavalla olla ihmisten saavutettavissa", ministeri sanoi.

Eikä pidä. Luonnonsuojelun pyhiä periaatteita on se, että ihmisen ei tarvitse ainakaan moottorivoimin joka paikkaan änkäytyä, jotta muutkin lajit mahtuvat olemaan.

Ministerillä oli jalassaan naarmuttomat vaelluskengät. Ilmankos hän ei näyttänyt olevan tietoinen siitä, että Suomen kamaralla pääsee kaikkialle – kävelemällä.

Yhdyn WWF:n Luukkosen pelkoon: kivikausi uhkaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.