Politiikka on tunnetta

Ensin huomautus. Tämä kirjoitus koskee sellaisia poliitikkoja, jotka perustelevat mielipiteitään järjellä. Siis ei esimerkiksi jumaluskolla, mutu-tuntumalla tai puoluekurilla.

Tuli mieleen kysymys: voiko politiikan takana lopulta kuitenkaan olla mikään muu kuin yksittäisten ihmisten tunteet?

Aloin pohtia tätä, kun väittelin tuttuni kanssa maahanmuutosta sähköpostissa noin viikon ajan.

Olimme eri mieltä lähes kaikesta. Tiivistettynä: minun mielestäni muualta tulleet sopivat Suomeen oikein hyvin, ja lisääkin voi ottaa. Tutullani oli päinvastaiset kannat.

Kumpikin kaivoimme urakalla perusteluja: linkkejä, tilastoja, valokuvia, omia kokemuksia. Yritettiin osoittaa epäkelpoja lähteitä tai kehäpäätelmiä ja huomautettiin, jos keskustelun sävy edes haiskahti asiattomalta.

Lopulta molemmat jäivät omiin poteroihinsa. Kummankaan perustelut eivät vakuuttaneet toista.

Näinhän se menee. Jos on tullut muodostaneeksi vahvan poliittisen mielipiteen, löytää sen tueksi perusteluja, varsinkin näin nettiaikana.

Omia lähteitä on tietenkin lupa pitää parempina kuin vastapuolen, ja epäilläkin aina sopii. Yhteiskunnalliset kysymykset ovat niin monimutkaisia, että osaavatko vissisti ennustaa tai päätellä edes yliopistotutkijat?

Tällaista keskustelua käyvät työkseen kansanedustajat ja ministerit. Siis ne heistä, jotka nojaavat järkeen.

Hyvä, että perustellaan.

Mutta järkiargumentit ovat minusta vain pintaa. Oleellistahan on se, miksi päättäjä on valinnut ajamansa linjan, ja usein vieläpä melko nuorena.

Mikä on se juurisyy, miksi poliitikko esimerkiksi vastustaa maahanmuuttoa?

Tulisi päästä käsiksi persoonan ja tunne-elämän syvimpiin loukkoihin.

Onko syynä esimerkiksi pelko?

Vaiko suoranainen inho?

Ja jos on, mistä ne sitten juontuvat?

Entäs puolustajan perimmäiset vaikuttimet. Voisiko mielen sopukoissa piillä vaikkapa muisto äidin sylistä katsotusta televisio-ohjelmasta, jossa musta setä puhaltaa torveen posket hauskasti pullollaan?

Vastauksia ei taida saada sen paremmin äänestäjä kuin toimittaja. Nuo salaisuudet ovat paljon suurempia kuin se, kuka rahoittaa vaalikampanjan.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi