Suomi tarvitsee lisää talvikaupunkeja

Se on niin kiva kesäkaupunki!

Taas on se aika vuodesta, jolloin tätä lausetta kuuluu hokea. Sen tilalle voi laittaa minkä tahansa suomalaisen kaupungin Hangosta Rovaniemelle. Järjestetäänhän jokaisessa taajamassa kesäisin runsaasti konsertteja, toritapahtumia ja sen sellaisia.

Café-kulttuurikin kukoistaa. Sen näkee siitä, että kylän ainoa kahvila on asettanut jalkakäytävälle muovituoleja.

Uutisia: kesällä on aina kivaa.

Siihen ei tarvita kaupunkia. Eikä varsinkaan kriisikuntien budjettien laarin pohjilla rahoitettuja pelimannipäiviä, joiden pääareena on lainapeitelava ja muina antimina mustamakkara, lihamuki tai lörtsy.

Kesällä on kivaa, vaikka seisoisi yksin pellolla. Varsinkin tänä kesänä. Aurinko polttaa mielen niin hyväksi, että viihteeksi käy vaikka kukkakärpänen.

Ja mistä tahansa kaupungista löytyy kesäisin puistoja, kanavanvieruksia, katuja, polkuja, terasseja, rantoja ja muita paikkoja, joihin saattaakin vaihteeksi jäädä maleksimaan. Sen sijaan, että täytyy paeta kylmää ja pimeyttä, kuten suurimman osa vuodesta.

Kesä on toinen maailma, missä tahansa.

Kesäkaupunkimantran toistelu on toki ymmärrettävää. Maakuntien sisällä se pönkittää uskoa kolkan päätaajaman erinomaisuuteen. Kotimaan turismiakin edistää se, että Suomi on täynnä kesäkaupunkeja.

Kesä kestää kolme kuukautta. Sitten loppuvat pelimannipäivät, terassituolit heitetään kellariin.

Kylmän vuodenajan ratoksi saattaisi joskus olla aiheellista tosissaan pohtia, millä tähän maahan saataisiin enemmän talvikaupunkeja. Sellaisia, joissa olisi kulttuuria, työpaikkoja ja avarakatseisuutta koulutetuillekin ihmisille. Ettei kaikkien tarvitsisi muuttaa Suomen ainoaan kunnolliseen talvikaupunkiin.

Siis Helsinkiin.

Kirjoittaja on HS:n toimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi