4.4.2009 11:10
Tätä kolumnia on epäkiitollista kirjoittaa, koska kohta syytetään oman konsernin tuotteen mainostamisesta. Kehotan nimittäin katsomaan Nelosen tosi-tv-ohjelmaa nimeltä Mikkosten maailma.
Show on kommunikointiharjoitus. Katsojan tehtävänä on ymmärtää ja kommentoida siinä esiintyvien toisinajattelijoiden päänsisäisiä liikahduksia. Nämä ovat tärkeitä taitoja elämässä, varsinkin jos aikoo taivuttaa vastapuolen vaihtamaan mielipiteensä tilalle paremman eli oman.
Väärä reaktio Mikkosten mesoamiseen on holtiton vihameili saati tappouhkaus, joita perhe on Ilta-Sanomien (1. 4.) mukaan saanut. Tällaiset vastineet perustuvat sataprosenttisesti tunteeseen, eivät älyyn, kuten Mikkosten mielipiteetkin.
Mutta miten sitten kommunikoida Mikkosten ja heidän kaltaistensa kanssa? Suomessa tunnetusti riittää ihmisiä, jotka vastustavat muun muassa homoliittoja, luonnonsuojelua tai lastentarhoja.
Tuoreessa muistissa on kirjailija Jarkko Tontin ja kotiäiti Nina Mikkosen taannoinen keskustelu Ylen Aamu-tv:ssä. Se ei ollut keskustelu. Tontilla on tieteellinen maailmankuva, Mikkosella tunteellinen. Kuin kiinalainen yrittäisi puhua venäläiselle, ilman tulkkia.
Harjoitukset voi aloittaa vaikka homokysymyksestä. Ruotsi teki keskiviikkona homoliitoista samanveroisen avioliiton kuin perinteisestäkin. Malli rantautuu ennen pitkää Suomeen.
Mikkosten maailman äärellä voi karjahdella primitiivireaktionsa isoisän aikaisiin mielipiteisiin turvallisesti kotisohvallaan. Näin on sitten vailla paineita ja valmiina kahvipöytään, kun seuraan sattuu toisinajattelija, ja puheeksi oikeudenmukaiset avioliittomallit tasa-arvoisessa Suomessa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi