VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raadin jäsenten vastaukset kysymykseen: Kannatatko Tiitisen listan julkistamista?

KYLLÄ:

Marita Liulia:

Avoimuus lopettaa spekulaatiot.

Juha-Pekka Hotinen:

Koska julkisuus haluaa, niin on tehtävä. Koska julkisuus haluaa, että Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa salainen poliisi on julkinen. Ja koska julkistamisen tapa sisältää tiettyjä mahdollisuuksia - julkistamisen on tapahduttava siten, että lista sävelletään ja Seppo Tiitinen itse esittää sen Kansallisoopperan päänäyttämön lavalta.

Johanna Korhonen:

Listasta on jo aiheutunut niin paljon porua, että koko asia on kasvanut merkitystään huomattavasti suuremmaksi. Julkistus muuttaa porun parahduksiksi, mutta niiden jälkeen asia on loppuun käsitelty.

Jari Lindholm:

Kyllä, mutta vain siinä tapauksessa, että listalla on merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevia henkilöitä. Silloin pelkistä epäilyistäkin voi perustellusti kertoa julkisuudessa.

Antti Tuuri:

Listaa on vatvottu niin kauan, että asiaa ei saada loppuun käsitellyksi muuten kuin julkaisemalla. Samalla on tehtävä selväksi, että nimen joutuminen Stasin listalle ei merkitse, että ihminen olisi ollut vakoilija; DDR:n turvallisuuspalveluun ei aikoinaan kannattanut eikä kannata vieläkään luottaa.

Ville Ranta:

Mitään todellista syytä pitää listaa salassa ei ole. Mutta ei ole sen puoleen kyllä mitään syytä sitä julkistaakaan. Asiaa seuraaville on käynyt selväksi, ettei ketään Tiitisen listalla olevaa henkilöä ole katsottu voitavan syyttää mistään rikoksesta.

Ketä koko lista sitten enää jaksaa kiinnostaa? Ehkäpä ainakin iltapäivälehtiä, jotka voisivat leimata listan henkilöitä kaupallisista syistä.

Julkistaminen on kuitenkin paras vaihtoehto. Kun lista on julkinen, jeesustelu aiheesta voidaan (ehkä joskus jopa) lopettaa.

Pauli Aalto-Setälä:

Kannatan julkistamista, koska jonkinlaiset listat elävät Rusin ja jatkossa muidenkin kostoretkeläisten väitteinä jo nyt. tämäkään lista tuskin vahingoittaa maatamme enää millään tavalla. yhteydenpitäjäthän eivät ole supon tutkinnan perusteella syyllistyneet rikoksiin ja epäilty Rusikin osoittautui syyttömäksi. Mitä silloin siis salataan?

Euroopan maista historiansa kanssa sinut on vain Saksa.

Paula Tuovinen:

Olen samaa mieltä kuin presidentti Koivisto. Huhut suurenevat, ja asiasta tulee merkitystään suurempi, jos sitä ei saada pois päiväjärjestyksestä julkistamalla lista.

Epämääräiset huhut leimaavat yhtä sun toista ihmistä. Kerran se vaan kirpaisee niitä, joita koskee. Jos kunnia menee hetkeksi, niin maine kasvaa. Ja kohta kukaan ei pidä asiaa minään.

En usko, että Stasi-yhteyksillä on ollut suurta merkitystä todellisuudessa. Listan salaamiselle on aikoinaan ollut perusteet. Aika ja tilanne on nyt toinen.

Osmo Soininvaara:

Jos niitä ei julkisteta, asia paisuu ja huhut siitä, keitä kaikkia tässä oikein suojellaan, sen kuin yltyvät. Suomen on voitava tehdä tiliä menneisyytensä kanssa.

Koska listalle voi joutua myös syyttään, ennen julkistamista asianomaisille olisi ilmoitettava heidän olostaan listalla ja heille on annettava julkistamisen yhteydessä mahdollisuus meriselitykseen.

Kaari Utrio:

Historioitsijana lähden siitä, että menneisyys on tunnettava, sisälsi se mitä tahansa. Yksityishenkilönä näen julkistamisen ainoaksi keinoksi lopettaa loputon ja ikävystyttävä jaarittelu tästä asiasta.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Kysymys Tiitisen listasta on kasvanut itseään suuremmaksi, ja koska avoinna oleva kysymys tuntuu pysyvän jatkuvasti esille, on kaikille osapuolille varmasti parempi tässä tilanteessa julkistaa lista, erityisesti mikäli se ei, kuten on sanottu, sisällä huomattavia paljastuksia, jotka vaikuttaisivat Suomen poliittiseen tai yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Ilman asian ympärille noussutta kohua olisin tosin pitänyt parempana olla julkistamatta listaa.

Ilona Anhava:

Arvailusta ja jossittelusta voidaan siirtyä keskusteluun. Listatut ihmiset voivat myös osallistua keskusteluun ja selvittää, minkälaisia yhteyksiä ovat pitäneet ja miksi.

Risto Ruohonen:

Julkaisematta jääminen jättää tilaa loputtomalle spekulatiiviselle keskustelulle.

Virpi Suutari:

Vaikka listan sisätämät tiedot eivät ole sellaisinaan tulkittavissa "totuudeksi", avoimuus tässäkin asiassa lisää kansalaisten luottamusta politiikkaan. Julkistamisen jälkeen päästään ainakin keskustelemaan "mahdollisista" totuuksista.

Kristiina Rikman:

Suomessa ei tarvitse ylläpitää salailukulttuuria. Avoimuus kunniaan.

Maria Antas:

Olen seurannut Itävallan yhteiskuntaa 80-luvusta lähtien, ja nähnyt miten maa voi juuttua yhteiseen staattiseen mielentilaan, jos kansallisesta historiasta ei käydä keskustelua, johon kansalaiset itse voi osallistua.

Itävallassa elää edelleen painostava Waldheim/fasismiperinne ja -häpeä, koska liian kauan on yritetty tukahduttaa keskustelua, johon tosiaan maanmainiot satiirikot Thomas Bernhard ja Elfriede Jelineik ovat omalla räiskyvyydellään tarttuneet.

Demokraattisen yhteiskunnan vahvuuksiin pitäisi kuulua se, että historiaa tutkitaan avoimesti, kaikista asioista. Ehdottoman tärkeä periaate ja käytäntö!

Jan Zapasnik:

Nykymaailmassa informaatio on läpinäkyvää. Kaikki yritykset muokata ja muuntaa informaatiota tai estää sen liikkuminen kostautuvat ennemmin tai myöhemmin hallinnointia yrittävälle taholle tavalla tai toisella.

Pirjo Hiidenmaa:

Ei riitä, että pelkät nimet luetellaan vaan pitäisi selostaa, miten lista on syntynyt, miten joku on päässyt tälle listalle ja mitä listalla oleminen tarkoittaa.

Pitäisi myös käsitellä sitä, mitä listalle on tehty: onko selvitetty listalla olevien toimintaa ja todettu listan tiedot paikkansa pitäviksi vai puutteelliseksi tms. Jotta tähän päästäisiin, pitäisi lista varmaan julkistaa asteittain: ensin niille (tutkijoille, oikeusoppineille), jotka selvittäisivät tämän taustan ja sen jälkeen selvityksineen kaikille.

Ilmeistä on, että tästä aiheesta ei päästä eroon, ellei listaa käsitellä avoimesti.

Kari Uusikylä:

"Kyllä" lienee pienempi paha, vaikka onkin iso vaara, että leimakirves alkaa heilua ja listan ihmiset saavat syyttä vakoojan leiman. Noitavainoja ei tarvita; jutulle on saatava piste.

Jan Erola:

Rusin oikeustapaus osoitti, ettei Stasin kortistossa olo välttämättä tarkoita sitä, että henkilö olisi vakoilija. Todennäköisesti listan julkistaminen ei enää johtaisi noitajahtiin, vaan asiaa voitaisiin tutkia sivistyneesti. Lähihistoriamme vaatii joka tapauksessa jatkuvaa uudelleenarviointia, ja listan julkistaminen olisi yksi askel kohti yhä tarkempaa kokonaiskuvaa lähivuosikymmenistämme.

Markku Valkonen:

Kannatan listan julkistamista, sillä edellytyksellä, että Supo/sisäministeriö selvittää listan merkintöjen sisällön niin, ettei synny aiheettomia epäilyksiä.

Sanna Kekäläinen:

Mielestäni lista pitäisi ehdottomasti julkistaa. Olen avoimuuden kannalla, totalitarismia vastaan. Salailu on yksi totalitarismin muoto.

Tommi Liimatta:

Asiallinen keskustelu on mahdollista vasta kun joku Stasia informoinut kertoo reilusti miksi siihen ryhtyi. Sitähän odotetaan. Yhtä lailla me toimimme nyt hyvässä uskossa ja luemme 2030-luvulla millaista sumutusta harjoitettiin Suomessa vuonna 2007.

Juha Sihvola:

On punnittava keskenään vallankäytön läpinäkyvyyttä, kansalaisten yksityisyyden suojaa ja oikeusturvaa, viranomaisiin kohdistuvaa (epä)luottamusta sekä Supon uskottavuutta. Kaikissa ratkaisuissa on ongelmansa, mutta vallan läpinäkyvyyden ja yleisen luottamuksen lisäämiseksi lista julki.

Leena Lehtolainen:

Loppuu vatvominen ja spekulointi.

Kirsi Piha:

Listasta ja sen sisällöstä on puhuttu niin paljon, että sen julkistaminen on Suomen kaltaisessa demokraattisessa valtiossa jo välttämätöntä. Koko listasta on tullut hämäräperäinen, muutaman miehen peukalon alla oleva väline, jonka takia moni poliitikko/virkamies menettää uniansa turhaan.

Rusin tapaus on jo herättänyt niin suuren epäilyksen Supon listoihin ja menetelmiin, että jokaisen, joka epäilee olevansa listalla, kannattaa vaatia listan julkistamista ja vedota sitten siihen, että ”se oli vain varakoodi, joka annettiin kaikille merkittävissä tehtävissä toimiville suomalaisille”. Ja kuten olemme Rusin tapauksen yhteydessä huomanneet, kaikki tehtävät tuntuvat olleen riittävän merkittäviä.

Kun lista tulee julkisuuteen, siitä riittää vähäksi aikaa (todennäköisesti paljon vähemmäksi kuin mitä media toivoo) hämmästeltävää ja sen jälkeen voimme todeta asian loppuunkäsitellyksi ja Tiitisen nimi saa sen painoarvon, joka eduskunnan virkamiehelle sopii.

Atso Almila:

Jo liian monia nimiä on vedetty Listan tuntumaan, olivatpa he sillä tahi eivät; spekulaatiot ovat tästedes vain vahingollisia. En usko, että 70-luvun filantrooppisesti ajattelevista ihmisistä monikaan ymmärsi, mitä ns. Idässä tapahtui (Suuri Ideahan oli hyvä ja humaani, kuin Vuorisaarna).

Joka listalta löytyy, voi varmasti perustella silloiset näkemyksensä ja luulonsa nykyistä mainettaan pilaamatta, vaikka juhlisi nykyään pinkeissä housuissa synttäreitään. "Takinkääntöjä" joutuu elämässään tekemään itse kukin, kun tietoa lisää saa.

Alallamme on kaikenlaista pohdiskelua näistä ryhmittymisistä ja sitoutumisista, ja mitä kukin mistäkin tiesi, jos ajattelemme vaikka Richard Straussia, Furtwängleriä ja Karajania.

Yrjö Sotamaa:

Avoimuus on paras vaihtoehto. Se lisää myös luottamusta valtioon ja sen toimielimiin. Huhuista on enemmän haittaa maan henkiselle ilmapiirille kuin julkistamisesta.

Heikki Patomäki:

Asialla on julkista merkitystä Rusi-jupakan takia ja myös poliittisen historian tuntemisen kannalta. Julkistamisen yhteydessä pitää

kuitenkin tehdä selväksi, että viranomaisten aiemman päätöksen mukaan tämä lista ei ole riittävä peruste esitutkintaan, ja siksi ketään ei syytetä mistään rikoksesta (listalla olevien henkilöiden kunniaa ei saa loukata).

Anna-Leena Härkönen:

Kyse on moraalittomasta toiminnasta ja ihmisillä on oikeus tietää, ketkä siihen ovat osallistuneet.

Claes Andersson:

Koko Stasi-juttu on saanut groteskeja mittakaavoja. Kaiken mystifioinnin välttämiseksi olisi lista julkistettava välittömästi.

Jos nyt halutaan penkoa menneitä, olisi tähdellisempää tutkia KGB-yhteyksiä, puhumattakaan CIA:n toiminnasta, joka mittakaavaltaan on aivan eri luokkaan kuin jokin Stasi-juttu.

Miksi ei kukaan tutkiva journalisti pengo yhteyksiä CIA:han sekä paljasta niitä salaisia pöytäkirjoja ja sopimuksia, joista on vain vihjailtu tähän mennessä.

Kiba Lumberg:

Koska silloin voidaan käsittää, että tässä maassa osataan käsitellä vaikeitakin asioita, ja tuoda esille reilusti Tiitisen lista. Vielä lisäten, keiden nimet siinä listassa on, että tajuttaisi, että tilanne oli kaikkinaisesti erilaisempi silloin DDR:n aikoihin.

Elikä ymmärrystä toivoen että saisivat nämä henkilöt joka ovat listassa. Tehtyjä ei saa tekemättömäksi, tärkeintä nyt miten toimivat nämä henkilöt jotka ovat Tiitisen listalla.

Tämän päivän teot huomisen todellisuutta.

Heikki Hiilamo:

Listan julkistaminen antaisi mahdollisuuden selvittää listalla olevien henkilöiden yhteydet Stasiin jo nyt julkisten lähteiden avulla. Selvitys paljastaisi, onko ollut kyse asiattomista vai asiallisista yhteyksistä.

Riitta Nikula:

Tässä vaiheessa ainoa mahdollinen vastaus on enää kyllä, vaikka hirvittää ajatella, miten media käy näiden ihmisten kimppuun.

Markku Ruotsila:

Suomettumisen aika olisi vihdoinkin kohdattava koko rumuudessaan. Parhaimmillaan Tiitisen listan julkistaminen voisi aloittaa kansallisen keskustelun, joka johtaisi paitsi tilintekoon, myös katumukseen.

Riikka Ala-Harja:

Asia on klaari: kannatan Tiitisen listan julkaisemista, jotta ylenmääräinen spekulointi ja ämmämäinen arvailu asettuisi. Avoimuuden

pitäisi kuulua valtion yleisiin periaatteisiin, ei vellihousumainen kassakaapittelu.

Vastaavia listoja luulisi olevan muitakin, vastaavia tekoja itäblokin ja suomettumisen ajalta paljonkin. Maailman muuttuneen tasapainon ja pitkän poliittisen aikahyppäyksen toivoisin tuovan perspektiiviä tekojen arvioinnille. Tärkeämpää kuin taivastelu ja jälkiviisastelu

olisi käydä rakentavaa keskustelua siitä, mikä on Suomen nykyinen suhde ulkovaltojen tiedusteluun ja millä tavoin avoimuus niissä toteutuu.

Kaarina Kaikkonen:

Lista olisi ehdottomasti julkaistava nyt, ei ole mitään järkevää syytä salata sitä enää. Se on hyvin kiinnostava lisä poliittiseen historiaamme .

Kaikkihan kuitenkin jo tietävät tämän listan olemassaolon -salailu on naurettavaa. Mikäli salailu jatkuu ja vain yksittäinen Alpo Rusi joutuu epäilyn alaiseksi, se lisää epäluuloja valtiota kohtaan ja oikeudenmukaista poliittista järjestelmäämme kohtaan. Salailun tahto lisää ennakkoluuloja myös tämän hetken päättäjiä kohtaan.

Koska aikaa on kulunut jo riittävästi ja tapahtumat oikeusmielessä jo vanhentuneet, ei kukaan joutuisi enää rikosoikeudelliseen vastuuseen. Sen sijaan kansalaisten ymmärrys valtioiden ja järjestelmien toimintatavoista lisääntyisi

Historiantutkijoiden on hyvä julkistamisen yhteydessä kansalle kertoa, miten silloinen Itä-Saksa toimi ja kuinka laajaa Stasin toiminta muissakin länsimaissa oli. Miten toimittiin silloin esimerkiksi Ruotsissa ja muissa demokraattisissa pohjoismaissa , vain vertailun vuoksi - tai miten siellä nyt on toimittu , onko vastaavat listat muissa maissa jo julkistettu.

Hyvä olisi kertoa vakoilusta yleisemminkin, miten esim tänä päivänä valtioiden välinen vakoilu toimii...sillä tuskin vakoilu on minnekään kadonnut Se on ja elää keskellämme aina. Olisi hyvä kertoa kansalaisille myös se, miksi vakoilua ylipääänsä tehdään ja mitä hyötyä sillä on saavutettu ja saavutetaan - miten ja missä esimerkiksi Supo on vakoillut tai vakoilee yms.

Tai kyseenalaistaa koko käsite vakoilu - milloin positiivinen kansainvälinen kanssakäyminen ja hyvien suhteiden hoitaminen muuttuu

negatiiviseksi salaisuuksien vuotamiseksi ja urkinnaksi - missä raja kulkee.

Asian pohtimista vois myös viedä pitemmälle, siirtyä valtioiden tasolta esimerkiksi yritysten tasolle, - vois kysyä missä raja siellä kulkee, millaisista asioista ei ole soveliasta kertoa kilpailijoille tai työpaikan ulkopuolisille yms.

Asiaan liittyen voisi esimerkiksi ottaa selvää, onko yrityksiin pestautunut työntekijöiksi ns. vakoilijoita ja mitä vahinkoa ne ovat aiheuttaneet - varmaankin on tänä päivänäkin, esim. Nokialla.

Elina Hirvonen:

Avoimessa yhteiskunnassa täytyy jossain vaiheessa myös toimia avoimesti, ei vain puhua siitä. Tai sitten yhteiskunta on jotain muuta, mikä pitäisi perustella. Julkistamisen lisäksi tarvitaan julkista keskustelua listan merkityksestä ja asiayhteyksistä, ei aivotonta lynkkausta.

Eero-Tapio Vuori:

Kyllä. Saadaan lisää viihdettä ja sirkushuveja kansalle. Supo ottaa itsensä muutenkin liian vakavasti. Seuraavaksi Haluatko töihin Supoon? -tosi-tv-sarja.

Sofi Oksanen:

Suomettumisen ajan jälkipyykkiä ei Suomessa ole juuri tehty - toivoisin, että Stasi-sekoilu olisi alku sille. Tiitisen listasta on ihan hyvä lähteä. Olennaista kuitenkin olisi se, että asian ympärille syntyisi keskustelua, selvittelyä, tutkimusta jne.

Pelkkä lista nimistä ei auta mitään. Kansakunnan on voitava ymmärtää menneisyyttään ja siksi asia on tärkeä. Yhteiskunnan on myös pystyttävä selittämään ja selvittämään menneisyytensä niin, että noitavainoihin ei ryhdytä. Muissakin maissa vastaavia listoja on tuotu julkisuuteen ja sitä on pidetty välttämättömänä eikä suinkaan maailmanloppuna. Maiden turvallisuus ei myöskään ole uhattuna toiminnan seurauksena.Pidän julkaisua tärkeänä myös siksi, että DDR:n tiedustelun selvittäminen on reikä KGB:n toimintaan. Uskon, että Stasi-sekoilun kautta saadaan ajan myötä välineitä tarkastella KGB:n toimintaa Suomessa. Stasi-sekoilu on myös osoittanut sen, että Suomi ei ole tällä hetkellä vielä valmis eikä valmistautunut KGB:n toiminnan tutkimiseen - näyttää siltä, että kansa olisi valmiimpi siihen kuin poliitikot.

Monika Fagerholm:

Vastaukseni on kyllä, tosin ei mitenkään varauksetta. Demokratian ja avoimuuden kannalta ehdoton kyllä tietenkin, lähihistoriasta pitää voida puhua asioiden oikeilla nimillä.

Toisaalta en kannata mitenkään tällaisia "oikeudenkäyntejä jälkikäteen" - jotka sitten suoritetaan iltapäivä- jne juorulehdistön

toimesta.

Tietenkin täytyy myös muistaa - tai luottaa siihen, että suojelupoliisilla on/ on ollut vahvat syynsä pitää listaa salaisena.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Tiitisen listan olemassaolo kertoo suomettumisen ajasta, epäsuorasti myös taistolaisuuden kulttuurista, jolle ominaista oli mm.Neuvostoliiton sokea ihannointi. Tuon ajan heijastuksia kohtaa useilla aloilla. Miten voimme kehittää kansakuntaamme, jos suljemme lähihistoriamme palasia suojelupoliisin kassakaappiin?

Tiitisen listalla olevien henkilöiden oikeusturvaan tulee suhtautua vakavasti, mutta vakavasti täytyy suhtautua myös niihin tekoihin ja toimintatapoihin, jotka myrkyttivät Suomen henkisen ilmapiirin vuosikymmeniksi. Tiitisen lista on vain yksi pieni pala laajassa rähmälläänolon palapelissä, jota tulisi tarkastella ja tutkia analyyttisesti.

Jyrki Kiiskinen:

Kyllä, kannatan listan julkaisemista, mikäli se on laillista.

Varmaankin ainoa keino lopettaa spekulaatiot Tiitisen listan nimistä on julkaista se. Julkaiseminen antaisi osviittaa myös siitä, kuinka

tasapuolinen Suojelupoliisi on ollut tutkiessaan vakoiluepäilyjä. Ensin on kuitenkin selvitettävä, onko listan julkaiseminen laillista.

Listasta ei käy ilmi, miksi nimet ovat joutuneet mukaan tai millaiseen tiedustelutietoon lista perustuu. Entä jos tällaista tietoa ei ole

saatavissa? Aiheutuuko yksilöille silloin kohtuutonta haittaa listan julkaisemisesta? Toinen laillisuusnäkökohta voisi olla se, tulkitaanko

lista salaiseksi ja vahingoittaako sen julkaiseminen Suomen suhteita ulkovaltoihin.

Ben Zyskowicz:

Samalla on kerrottava hyvin selvästi se, että näitä henkilöitä ei epäillä mistään rikoksesta. Tärkeämpiä ovat Rosenholz-nimet, sillä heidän kohdallaan pystyttäneen selvittämään, mitä papereita tai tietoja ovat toimittaneet.

Taru Mäkelä:

Avoimuus poistaa sumeutta ja epäluuloista spekulaatiota. Jos lista on täysin höpö-höpö tasoa, saattaa sieltä löytyä jopa oma

isäni. Hän oli järkähtämätön antikommunisti, mutta metsästi usein DDR:n suurlähettilään kanssa.

Krista Mikkola:

Suomen on aika siirtyä eurooppalaiseen avoimuuteen. Tosiasioiden kieltäminen ja salailu ei johda avoimeen keskusteluun, jonka olemme velkaa itsellemme ja seuraaville sukupolville.

Laura Kolbe:

Kansallisessa historiakulttuurissa salailulinja ei voi menestyä. Tämä ummehtunut asia on avattava, perattava ja vihdoin saatava pois

päiväjärjestyksestä.

Tuomas Kyrö:

Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa kulkemisistaan.

Raoul Grünstein:

Listan julkaiseminen on perusteltua asian merkittävän yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Vaikka listalla olevien leimautuminen ja oikeusturva ovatkin uhkina, Suomessa on syytä tarkastella lähimenneisyyttä kriittisesti. Tämähän ei ole ollut maan tapana. Luottakaamme suomalaisen julkisuuden ja keskustelun kehittymiseen.

Matti Apunen:

Jos lista julkistetaan tässä järjestyksessä (ensin tutkijoille, sitten laajemmalle yleisölle), kannatan ajatusta. Jos järjestys on päinvastainen, on myös mielipiteeni. Tällainen lista vaatii esitulkintaa, mutta siihen ei riitä se että Supo tulkitsee velvollisuudekseen istua listan päällä maailman loppuun asti.

******

EN

Mikko Lehtonen:

Kärpäsestä on tullut härkänen. Asian henkilöiminen taas kerran veisi huomion pois tärkeimmästä eli pienen Suomen ja meitä suurempien toimijoiden suhteista - ennen ja nyt. Näistä suhteista kyllä kannattaisi keskustella!

Jaakko Heinimäki:

En oikein innostu Tiitisen listan julkistamisesta. Ymmärtääkseni listassa on kyse rikosepäilystä, ja hyvän oikeuskäytännön mukaan rikosepäilyä koskevat tiedot ovat salaisia. Jos syyttäjä katsoo, että syytteeseen on aihetta, asia tulee julkiseksi.

Poliisi saattaa epäillä minua jostakin arkaluontoisesta rikoksesta. Syytä ainakin olisi. Silti tuo epäily ei oikeusvaltiossa kuulu julkisuuteen.

Matti Wiberg:

Suomalaiset tiedotusvälineet ja tämän listan julkistamiskeskusteluun osallistuneet puheenvuorojen käyttäjät eivät osa erottaa isoja kaloja pikkusinteistä sen paremmin henkilöiden kuin asioiden suhteen.

Oleellisempaa kuin yksittäisen listan julkaiseminen on, että keskustellaan leimoja lyömättä Suomen asemasta kylmässä sodassa.

Tiedustelumaailmassa mitään tietoja ei anneta kenellekään pyyteittä, vaan tietoja ja disinformaatiota vaihdellaan aina jotkin tietyt tavoitteet

mielessä, usein perimmäiset motiivit salaten. Moni asia on pinnalta eri näköinen kuin sisältä.

Hannu Väisänen:

Tuollaiset listat vain lisäävät ilmiantajien ja aiheettomienkin kanteluiden mäâräâ kaikilla yhteiskunnan tasoilla. "Tarkkaile toveriasi" -ilmapiiri kasvaa. Vertaa Puolan tapahtumat. Vainoa ei pidä korvata uudella vainolla.

Olli Jalonen:

Julkistamalla nimet ilman tutkimusta ja mahdollisuutta puolustautua saadaan Suomeen lisää löysissä hirsipuissa roikkujia. Supo on jo tarpeeksi monta syytöntä mustamaalannut loppuelämäkseen.

Nimet kassakaapista ulos, sitten luotettava tutkimukseen ja harkintaan perustuva ulkopuolinen arviointi ja vasta arvioinnin jälkeen nimet ja kuvat juorulehtien etusivuille, siihen tämän ajan häpeäpaaluun.

Martti Koskenniemi:

Hyöty on voittopuolisesti iltapäivälehtitasoa. Se ei ole merkittävämpi kuin listalla oleville yksilöille julkaisusta mahdollisesti

tuleva haitta. Tärkeää tässä on, että listan tiedot ovat vahvistamattomia, ja tulevat pysymään sellaisina. Vahinko kohdistuisi siis potentiaalisesti viattomiin.

Harri Haanpää:

Vain tutkijoiden käyttöön, ei hutkijoiden, ei juorujournalismin. Siitä hyötyisivät lähinnä asianajajat, koska se saattaisi poikia uusia Rusi vastaan Suomen valtio -kaltaisia oikeudenkäyntejä.

Anna-Leena Siikala:

“Tiitisen listan” luonne on lehtijuttujen perusteella epämääräinen. Mistä se todella kertoo?

Vakoileva maa voi ilmoittaa hyviksi tietolähteiksi myös ihmisiä, jotka eivät käsitä olevansa toisen maan vakoilun palveluksessa. Niinpä listalla lienee henkilöitä, jotka ovat pitäneet vain tuohon aikaan normaalilta tuntuvaa yhteyttä toisen valtion edustajiin.

Muissa maissa kenttätyötä tehneenä tiedän, että tutkimuslupia myöntävillä viranomaisilla saattavat olla myös vakoiluepäilyt mielessä silloin kun luvista päätetään.

Mikäli lista julkaistaan, tulisi sen tietojen merkitys myös ilmoittaa tarkasti. Tällöin vältyttäisiin turhalta ja asianosaisia traumatisoivalta syntipukkijahdilta.

Anja Snellman:

En missään tapauksessa kannata listan julkistamista - päinvastoin toivon, että paperi poltetaan näyttävästi Eduskuntatalon ja Sanomatalon välisellä alueella, vanhojen makasiinien kohdalla, jossa ovat palaneet viimeksi historialliset rakennukset ja nuorten mielenosoittajien nuotiot.

Kantin kategorisen imperatiivin mukaan ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla laiksi kaikkina aikoina. Esimerkiksi valehtelu on väärin, koska jos valehtelusta tulisi yleinen ohjenuora, silloin puhumisesta menisi merkitys, jota valehtelija ei itsekään halua.

Nyt näyttää siltä että ns. avoimeen kansalaisyhteiskuntaan vetoamalla yritetään saada liuta ihmisiä alistetuksi median verihurmokselle. En todellakaan haluaisi olla jakamassa tällaista syksyn lööppi-lynkkausta.

Helmut Kohl puhui "myöhäisen syntymän armosta" kun yritti aikoinaan hiukan hillitä saksalaisten vielä 80-luvullakin leimahtelevia

holokaust-kostomielialoja.

Kuinka sinä ja minä voisimme tietää, miten olisimme itse käyttäytyneet 70-ja 80-luvuilla, yleisen nuoleskelun, rähmälläänolon ja itäblokkipelien aikaan, jos olisimme olleet toimittajia, järjestöihmisiä taikka poliitikkoja?

Erkki Tuomioja:

Olen enemmän sillä kannalla ettei pidä julkistaa. Lähden siitä että jos joku listalla olisi syyllistynyt johonkin se olisi käynnistänyt tutkimus- ja syyteprosessin, muiden osalta kyse on yksilön suojasta.Jos julkistetaan voi kysyä pitäisikö kaikki muutkin epämääräiset vihje- ja ilmiantolistat joita viranomaisille toimitetaan myös aina julkistaa.

Yrjö Juhani Renvall:

Avoimuuden nimissä pitää tehdä tekoja, jotka avaavat tätä päivää ja vievät asioita eteenpäin. Nämä listat pitää kierrättää tutkijoiden kautta. Luettelo nimiä provosoi pelkkää pinnallista keskustelua ja helppoa journalismia.

Timo Harakka:

Valtion ei ole mikään pakko taipua muutaman pakkomielteisen toimittajan vaatimuksiin. Perustelu, jonka mukaan aineistoa on julkaistava "julkisuuden paineen" vuoksi, on vaarallinen kehäpäätelmä.

Yhtä kestämätön on peruste on "huhujen torjunta"; ainahan huhuhtaan ja voi väittää huhuttavan.

Ainoa peruste listan julkaisemiselle voisi olla, että palstatilaa vapautuisi yhteiskunnallisesti merkittäville aiheille, joskaan siitä ei ole

takeita.

Katariina Numminen:

Tämän tiedon perusteella mitä listasta nyt olen lukenut, listan sisältämä tieto ei välttämättä ole totta, ts. kerro, olivatko nämä ihmiset vakoilijoita. Julkistaminen tuntuu epäoikeudenmukaiselta listalla olevia mahdollisesti syyttömiä ihmisiä kohtaan. Ja jos mahdolliset rikokset ovat rikoksena vanhentuneita, tuntuu julkistaminen siksikin hankalalta.

Keskustelussa vastakkain ovat olleet avoin yhteiskunta ja toisaalta salailu -poolit. Mutta tukisiko listan julkistaminen todella avointa yhteiskuntaa? Vai olisiko enemmän kyse skuupeista ja lehtien myynnistä ja/tai ostalgiasta, jännittävästä menneisyyspornosta? Jos supon avoimuutta vaaditaan, eivätkö tärkeämpiä asioita olisi esim keskustelu tiedonhankintametodeista joita käytetään tällä hetkellä kun tutkitaan mahd terroristeja, ulkomaalaistaustaisia ihmisiä jne?

Kärpäsestä on kasvanut härkänen - jotakin suurentelua ja nostalgisointia on koko sopassa. Miksi siitä kohistaan niin paljon, eikö olisi olemassa tärkeämpiäkin asioita joista puhua? Mitä sillä rintamalla tapahtuu nykyään? Mistä olemme puhumatta kun puhumme Tiitisen listasta? Listan julkistaminen se on tavallaan turvallinen aihe, siitä on helppo olla yhtä mieltä, taikka sitten on suomettunut salailija.

Pekka Milonoff:

Alpo Rusin kohdalla hutkittiin jo ennen kuin tutkittiin. Tässä voisi käydä samoin.

Juha Siltanen:

Julkistaminen voisi olla juridisesti perusteltua henkilön osalta, joka on ollut tai edelleen on vaikutusvaltaisessa asemassa valtionhallinnon tai elinkeinoelämän piirissä.

En voi nähdä, miten julkistamiskynnys ylittyisi satunnaisen yksityishenkilön kohdalla, johon virallisesti ei kohdistu edes epäilyä rikollisesta teosta. Syyksi eivät voi riittää median verenhimo tai esimerkiksi SDP:n tarve puhdistaa loasta nimiä, joita Alpo Rusin tai oikeistopiirien taholta asiaan on tahdottu liittää.

Jos taas "väitetty yhteydenpito" katsotaan julkisen kompromettoinnin perusteeksi, kuluvan vuosikymmenen oikeistoaallon yhteyksissä "vieraan vallan tiedusteluelimiin" riittänee tulevaisuudessakin julkistettavaa.

****

EN OTA KANTAA:

Ullamaija Kivikuru:

En osaa sanoa = vaikea sanoa.

On ehdottoman tärkeää, että tutkijat saavat listan käyttöönsä, jotta lähihistoriastamme syntyisi mahdollisimman monipuolinen ja analyyttinen kuva. On vain vaikea nähdä, että iltapäivälehtiretostelu juurikaan edistäisi tällaista analyyttisyyttä. Toisaalta voi olla, että tässä tilanteessa ei enää muuta mahdollisuutta ole kuin julkistaa lista kaikkien ulottuville.

Tämä kaiken kaikkiaan erittäin huonosti hoidettu prosessi on ajanut asianosaiset nurkkaan, eikä se todellakaan ole kunniaksi suomalaiselle demokratialle.

Juha Seppälä:

Argumentteja löytyy puolesta ja vastaan kansalaisten uteliaisuuden palkitsemisesta listalle päätyneiden oikeusturvaan. Kuten on todettu, edes esitutkinnan edellyttämää rikosnimikettä ei ole olemassa.

Erilaiset listat (Rosenholz, Tiitinen, Rusi) vilisevät ihmisten silmissä, ja käytännössä niihin suhtauduttaisiin kuin mihin tahansa juorulistoihin Nokia-miljonääreistä vapaamuurareihin.

Tutkijakäyttöön: Kyllä, pikimmiten.

Anna Rotkirch:

Olennaisinta on saada aineistot tukijoiden käyttöön.

Sirkku Peltola:

En ota kantaa nimien julkaisuun. Kannatan historiastamme käytävää keskustelua laajasti ja avoimesti, mutta en tiedä johtaako nimilistojen julkaisu keskustelua oikeisiin asioihin. En yksinkertaisesti ole varma, onko keskustelua syventävä asia, jos esiin nostetaan nimiä ja listoja. Lööppijulkisuus voi viedä huomion myös epäolennaiseen sekä tarkoituksellisesti, että tahtomattaan. Hyvin vaikea kysymys.

Marketta Seppälä:

Listan taustasta ja syvemmästä olemuksesta pitäisi ensin päästä perille. Tokkopa julkistamisella muuta merkitystä olisi kuin mediamyllyn sisäinen kilpailu - ja tietysti sen seuraukset.

Minna Tawast:

Tuntuu, että listojen motiivit ja kriteerit ovat vielä osin epäselvät. Mikäli ne olisivat yhtaikaa kaikkien saatavissa heti, osa mediasta hyödyntäisi niitä pelkästään sensaatiohakuisesti ja leimaavasti. Tutkijat taas tarvitsevat aikaa, selvittääkseen näkemyksensä. Yksilön oikeudet saattaisivat jäädä jalkoihin.Kannatan silti avoimuutta, sillä nimien salaaminen johtaa vain jatkuviin spekulointeihin. Listat voisivat olla ensin tutkijoiden käytössä ja jonkun ajan päästä kaikkien nähtävillä. Näin ehkä vältyttäisi yksilön oikeuksien pahoilta loukkauksilta. Tutkijat olisivat velvollisia kertomaan julkisuudessa näkemyksensä listan laadusta ja merkityksestä, jonka jälkeen pahimmilta ylilyönneiltä mediassa ehkä vältyttäisiin.

Silja Rantanen:

Keskustelu pitäisi siirtää Supon asemaan. Mikä on Supon tarkoitus? Kenelle se kerää tietoja, joita ei voida julkistaa, koska ei ole varmaa, pitävätkö ne paikkansa?

Supon menetelmien salamyhkäisyys on ongelma. Jos sen tiedonhankintamenetelmistä kerrottaisiin avoimemmin, arkistotietojakin voitaisiin julkaista avoimemmin. Kansalaiset osaisivat suhteuttaa ne johonkin ja antaa niille sen verran painoa kuin niille kuuluu.

Atro Kahiluoto:

En ota kantaa. Vakoilu on vakava asia, mutta olen ymmärtänyt, ettei nimi listassa sinänsä kerro tästä asiasta mitään. Nimi listassa voi heittää ihmisen päälle aiheettoman epäilyksen varjon, minkä vuoksi salaaminen olisi perusteltua.

Jos kuitenkin olen ymmärtänyt väärin, ja nimi listassa todella todistaa laittomasta toiminnasta, on lista tietysti julkaistava. Pelkkä epäily ei kuitenkaa riitä kenenkään nimem julkaisemiseen. Onkohan koko asia lainkaaan niin tärkeä kuin annetaan ymmärtää?

Julkaistaan tai ei, parin kuukauden pästä koko asiaa ei muista enää kukaan, jos kerran todisteita ei ole. Mediakohua. Lehden myyntiä.

Irina Krohn:

Tärkeämpi kysymys kuin lista on supon ulkoparlametaarinen asema. Supon asema ei voi jatkua tälläisena. Listasta on tulllut elämää suurempi, jolloin tilanne on paradoksaalinen listalla olevien kohdalta. Jjos lista julkaistaan, se tehdä koska listalla olveia ihmisä ei siis epäillä mistään, sillä listaa ei pidetä uskottavan todistusaineistona. Toisaalta jos nimiä tulee julkisuuteen he tämän julkisuuden jälkeen ovat tod.näk. Leimattu suuren yleisön silmissä sanoivat viranomaiset mitä tahansa. Supon perustelu ulkovaltasuhteistä on todella typerä, itä.saksa ja neuvostoliito ovat jo lakkautuneita valtioita. Kehen haamuihin supo yrittää säilyttää hyvät suhteet.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi