tiistai 21.5.2013 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla
VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raadin on vaikea hyväksyä Osama bin Ladenin surmaa

6.5.2011 5:55

Yhdysvallat murhasi harkitusti terroristijohtaja Osama bin Ladenin, paheksuu päätoimittaja Alexis Kouros. Hänen mielestään jopa "binladeneille" pitää suoda reilu oikeudenkäynti.

" 'Terrorismin vastainen sota' on pohjimmiltaan konflikti arvoista. Tällä teloituksella Barack Obaman hallinto valui suuren askeleen alemmaksi ja lähestyi vihollisensa arvoja."

HS-raadin vastaajista 45 prosenttia arvioi, ettei Yhdysvalloilla ollut oikeutta surmata bin Ladenia.

"Eurooppalaiseen ihmisoikeusajatteluun ei sisälly oikeutta ihmisen tappamiseen", kiteyttää tutkija Pilvi Torsti.

Obama

muuttui yhdessä yössä Hammurabiksi, kuvailee tutkija Annamari Vänskä.

"Silmä silmästä, hammas hampaasta – sekö on niin sanottujen. sivistysvaltioiden tulevaisuus?"

Hammurabin laki ei kuulu 2000-luvun kansainväliseen oikeuteen, säestää kirjailija Arno Kotro.

"Natsijohtajatkin vietiin oikeuden tuomittaviksi, ja siihen pitäisi pyrkiä myös terroristien kanssa."

Tappo-operaatio lietsoo sotaa ja uusia ihmisoikeusloukkauksia, valittaa Obamaan pettynyt tutkimusprofessori Heikki Hiilamo.

"Harva rauhannobelisti on syyllistynyt moiseen teloitukseen!"

"Osama ei ehkä ole ansainnut oikeudenmukaista kohtelua puolueettomine oikeudenkäynteineen, mutta oikeudenmukainen kohtelu ei olekaan mitään sellaista, mikä pitäisi ansaita", toteaa tietokirjailija Jaakko Heinimäki.

Bin Ladenin tappamisella World Trade Centerin kaksoistornien uhrit eivät herää henkiin, muistuttaa rehtori Paula Tuovinen.

Kuvataiteilija Jani Leinonen muistaa, kuinka amerikkalaiset paheksuivat kuvia kaksoistornien sortumista juhlineista väkijoukoista.

"Nyt koko USA:n kansa tanssii bin Ladenin haudalla."

Bin Laden kävi itse aloittamaansa sotaa, ja sodassa vastapuoli surmataan kokardin värin perusteella ilman oikeudenkäyntiä, tuumii kansanedustaja Osmo Soininvaaara. Silti hän olisi jättänyt terroristijohtajan henkiin: nyt bin Ladenin symboliarvo vain vahvistui.

"Al-Qaidan suosio oli laskemaan päin, kun katujen vallankumous on arabimaissa ottanut opposition johtoonsa. Osaman eliminointi saattoi jopa vahvistaa al-Qaidan vetovoimaa."

Bin Laden sai marttyyrikuolemasta toivomansa kohtalon, sanoo professori Jaakko Aspara.

"Sitä paitsi kuolleena marttyyrina bin Ladenin symbolinen johtajuus saattaa olla vielä suurempi kuin elävänä. Groteski vertaus, mutta ajatelkaa Jeesusta."

Voimankäyttö ei ollut nykytiedon valossa suhteetonta, arvioi professori Martti Koskenniemi.

"Osama ei olisi missään tapauksessa antautunut, eikä tietenkään ole epätavallista, että vaarallinen rikollinen tulee surmatuksi pidätettäessä."

HS-raadin jäsenistä 40 prosenttia pitää surmaa oikeutettuna.

Jo "luonnonoikeuden ja terveen järjen" mukaan Yhdysvalloilla oli oikeus tappaa Osama, koska tällä oli kontollaan niin paljon väkivaltaa ja murhaamisen organisointia, arvioi suomentaja Jukka Mallinen.

"Itepä aloitti", tokaisee toimittaja Tuomas Enbuske.

Surman arvostelu raivostuttaa historioitsija Markku Ruotsilaa.

"Siitä oikein huokuu tämä järjenvastainen uskomus, joka on Euroopassa ollut aivan liian kauan vallalla – että terroristipojat ovat tuhmia pikkurikollisia, jotka kiltit poliisisedät ottavat kiinni kunhan ehtivät."

Bin Ladenin rikoksista ihmisyyttä vastaan ei ole erimielisyyttä, sanoo toimittaja Timo Harakka.

"Tässä tapauksessa tuntuu hyvin kaukaa haetulta jossitella operaation kulkua tai haikailla kansainvälistä oikeudenkäyntiä."

Bin Ladenin vangitseminen, pitkä oikeudenkäynti ja kuolemantuomio olisi hyödyttänyt terroristeja, ajattelee kirjailija Claes Andersson.

Professori Juha Sihvola ymmärtää Yhdysvaltojen toimintaa.

"Sillä mistä saattoi tietää, miten massamurhaaja oli tilanteeseen valmistautunut."

Stand up -koomikko Lotta Backlund turvautuu "pissislauseeseen".

"En mä oikeastaan osaa vastata siihen oliko USA:lla oikeus tappaa Osama, mutta ei mua kuitenkaan haittaa että ne tappoi sen."


HS-raati on kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>