HS-raadin vastaukset kysymykseen: Minkä kouluarvosanan annat hallituksen kulttuuripolitiikalle tällä vaalikaudella?

8.4.2011 6:00

Helsingin Sanomat

Keskustan, kokoomuksen, vihreiden ja Rkp:n muodostama hallitus on ollut vallassa neljä vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta pääministerinä oli Matti Vanhanen. Kun Vanhanen luopui pääministerin ja keskustan puheenjohtajan tehtävistä viime kesänä, hänen tilalleen valittiin Mari Kiviniemi.

Kulttuuripolitiikka ei ole tälläkään vaalikaudella ollut näkyvimpiä politiikan sektoreita, mutta silläkin alalla on tapahtunut paljon. Merkittävimpiä muutoksia on ollut kulttuurille jaettujen määrärahojen lisääntyminen. Kulttuuri saa tänä vuonna yhteensä 110 miljoonaa euroa enemmän määrärahoja kuin hallituskauden alussa, vuonna 2007.

Syynä tähän 36 prosentin määrärahalisäykseen on se, että Veikkauksen voitot ovat kasvaneet vaalikauden aikana. Jo 2000-luvun alussa eduskunta linjasi, että veikkausvoittovarat pitää käyttää täysimääräisesti kulttuurin, tieteen, nuorisotoimen ja urheilun tukemiseen, mutta etenkin viime vuosikymmenen alkupuolella suuri osa veikkausvoitoista käytettiin kirjastojen menoihin. Hallituskauden alussa vuonna 2007 valtiovarainministeriö halusi rahoittaa veikkausvoittovaroista kirjastojen ohella myös muita valtion menoja, jolloin kulttuurin määrärahat olisivat todennäköisesti vähentyneet.

Marraskuussa 2007 kulttuuriministeri Stefan Wallin ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen tekivät sopimuksen, ettei veikkausvoittoja käytetä muihin tarkoituksiin kuin eduskunnan linjaamiin kohteisiin. Hallituskauden aikana kirjastojen rahoitus on siirretty pääosin opetusministeriöltä valtiovarainministeriölle.

Eniten kulttuurin määrärahojen noususta on hyötynyt elokuva, jonka tuet ovat nousseet liki 70 prosenttia neljässä vuodessa. Muutkin kulttuurin alat, esimerkiksi teatteri, tanssi ja sirkustaide, ovat saaneet neljän viime vuoden aikana tuntuvia määrärahakorotuksia.

Myös valtionosuusjärjestelmän ulkopuoliset teatterit saavat nyt 74 prosenttia enemmän tukea kuin hallituskauden alussa. Näiden niin sanottujen vapaiden ryhmien tukien lähtötaso on kuitenkin ollut matala, euromääräisesti korotuksista ovat hyötyneet eniten vakiintuneet taidelaitokset. Kulttuuripolitiikkaa onkin arvosteltu siitä, että se suosii yhä liikaa vakiintuneita taidelaitoksia niistä riippumattomien taiteen tekijöiden kustannuksella. Myös kunnat ovat käyttäneet kulttuuriin tarkoitettuja valtionosuuksina ensi sijassa vakiintuneiden instituutioiden tukemiseen – ja usein muihinkin kohteisiin kuin kulttuurin menoihin.

Taiteilijoiden työllisyyteen ja toimeentuloon liittyviä ongelmia ei ole kyetty ratkaisemaan tällä vaalikaudella. Palkkatyötä ja yrittäjyyttä korostava työlainsäädäntö ei tunnista taiteilijoiden pätkittäin vaihtelevia elämän- ja työtilanteita, ja sen vuoksi kulttuurin parissa työskentelevät joutuvat usein vaikeuksiin sekä verottajan että sosiaaliturvasta päättävien viranomaisten kanssa. Apurahaa saavien sosiaaliturvaa on kuitenkin jonkin verran parannettu, ja ylimääräisten taiteilijaeläkkeiden määrää on lisätty.

Tälläkään hallituskaudella ei ole saatu kuriin kulttuurialan koulutuspaikkojen määrän kasvua. Koulutuksen tukijärjestelmä palkitsee oppilaitoksia kulttuurialan opiskelijoiden lisäämisestä, vaikka taiteilijoiden työllisyystilanne ei ole luovaan talouteen kohdistuvista kasvuodotuksista huolimatta parantunut. Siksi monet kulttuurialan tutkinnon suorittaneet joutuvat valmistuttuaan työttömyyskortistoon vailla mitään tietoa oman alan töistä.

Kulttuurin alalla on muitakin yksittäisiä ongelmia ja toiveita, joihin ei ole kyetty tällä vaalikaudella vastaamaan. Suurista rakennushankkeista Helsingin Musiikkitalo on viimein valmistumassa, mutta päätöksiä Designmuseon ja Rakennustaiteen museon lisärakennusta tai Helsingin keskustakirjaston rakentamisesta ei ole saatu aikaan.

Stefan Wallin antoi helmikuussa Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 15.2.) ministerikaudestaan itselleen kouluarvosanan 9+. Eduskuntaryhmien johdolle osoitetussa kyselyssä hallituspuolueiden edustajat arvioivat tiistain Helsingin Sanomissa nykyisen eduskunnan kulttuuripoliittista aktiivisuutta. Hallitusryhmien antamien arvosanojen keskiarvo oli 8+, oppositiopuolueiden arvioiden keskiarvo oli 7+.

Viikon kysymys:

Minkä kouluarvosanan annat hallituksen kulttuuripolitiikalle tällä vaalikaudella?

Max Arhippainen:

Määrärahojen kasvu on ennennäkemätön, varsinkin kun valtiontalous muuten on tiukoilla. Taidehallintoa on myös järkevöitetty. Monet suuret hankkeet on toteutettu. Eivätkä kulttuuripolitiikasta vastaavat ole yrittäneet ohjata sisältöä, vaan ovat keskittyneet tehtäväänsä, puitteiden turvaamiseen.

Tuomas Enbuske:

Vaikka tuet kymmenkertaistettaisiin, niin aina ne jaettaisiin jonkun mielestä väärin.

Risto Volanen: (9 ½)

Tietenkään kulttuuripolitiikkaa ei voi mitata vain rahoituksella. Tällä kertaa sille voi antaa erityistä painoa, sillä syvän laman keskellä kulttuurin rahoituksen vahva lisäys vaati hallitukselta hyvin tietoista linjausta. Sille rahalle olisi ollut muitakin ottajia.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Kulttuurin määrärahat ovat kuluneen hallituskauden aikana kasvaneet – taantumasta huolimatta – ja kulttuuri on nyt myös valtakunnanpolitiikassa keskeinen aihe, mitä se ei todellakaan aina ole ollut.

Määrärahojen kohdentamisesta voidaan kinata loputtomiin, mutta kulttuurin merkitys Suomessa ja poliittisessa päätöksenteossa on kasvanut. Taiteilijoiden ääni kuuluu nyt paremmin ja painokkaammin kuin aikaisemmin, vaikka järjestelmissä, prosesseissa ja lainsäädännössä onkin vielä paljon kehitettävää. Suunta on kuitenkin hyvä. Kulttuuri on Suomen tulevaisuuden voimavara. Siis 9.

Kari Enqvist:

Paljon huonomminkin olisi voinut mennä.

Toisaalta näissä mittauksissa on aina kalibraatio-ongelma: missä oloissa voisi antaa täyden kympin?

Silloin kun tiemäärärahat suunnataan kokonaisuudessaan tanssitaiteelle ja puolustusbudjetti jaetaan tasan pienteattereiden kesken? Ei sekään

olisi toivottavaa.

Kaari Utrio:

Pelkästään se, että kulttuurin määrärahaa on saatu lisätyksi, on kiitettävän arvoinen asia.

Kaikkea ei voi saada, ei ainakaan kerralla. Köyhyyden ajat kokeneena kulttuuri-ihmisenä on ihmeteltävä tämän ajan kulttuuritarjonnan runsautta ja korkeaa tasoa.

Osmo Rauhala:

Numero on suhteutettu edellisten hallitusten kulttuuritoimiin, ei siihen mikä olisi ihanne suoritus tässä asiassa.

Nykyhallituksen aikana kulttuuri sai lisää rahaa suhteellisesti enemmän kuin monet muut alat, ja joitain merkittäviä avauksiakin syntyi kuten Guggenheim-museon rakentamishanke Helsinkiin.

Yritystä uudistaa kulttuuripolitiikka tälle vuosituhannelle löytyi, mutta vanhat rakenteet eivät helposti jousta. Toivotaan muutoksen jatkuvan seuraavalla hallituskaudella.

Antti Arjava:

Jos hyväksytään se viimeaikaisessa keskustelussa äänekästä kannatusta saanut mutta kyseenalainen näkemys, että poliitikkojen ei pidä millään tavalla puuttua kulttuurin sisältöön, hallituksen saavutuksia voi käytännössä arvostella vain sillä perusteella, paljonko rahaa kulttuurille kokonaisuutena on ohjattu.

Siinä nykyinen hallitus on onnistunut erinomaisesti. Oikeastaan kaikki muut kulttuuripoliittiset päätökset vaikuttavat vähintään epäsuorasti myös kulttuurin sisältöön. Siitä arvosanan antaminen on vaikeampaa, koska lisää yhdelle on aina toiselta pois, ja jokaisella on omat kriteerinsä.

On sinänsä metkaa, että meillä on yksi politiikan osa-alue, jossa hallituksen ei toivota miettivän niitä konkreettisia tuloksia, joita rahoilla saadaan aikaan.

Antti Alanen:

Kulttuurin painoarvoa on näkemyksellisesti korostettu ja määrärahoja lisätty.

On merkittävää, että kulttuuriministerinä on ollut Stefan Wallinin tasoinen henkilö. Hänen kaudellaan elokuvan määrärahat ovat nousseet reippaalla nykäyksellä kohti pohjoismaista tasoa, ja Suomeen on perustettu radio- ja televisioarkisto. Saavutukset ovat historiallisia.

Atro Kahiluoto: (8 ½)

Vaikka kulttuurin ja taiteen alalla on vielä runsaasti korjattavaa, on hallitus tehnyt useita parannuksia eikä yhtään merkittävää huononnusta.

Hallituksen ansioksi on laskettava merkittävät ja periaatteellisesti tärkeät parannukset apurahoilla työskentelevien sosiaali- ja työttömyysturvaan. Taiteen tekijöiden toimeentulon kannalta oli myös tärkeää se, että hallitus ei tehnyt esitystä työsuhdeolettaman lisäämisestä tekijänoikeuslainsäädäntöön.

Tärkeä parannus oli vos-laitosten henkilötyövuoden hinnan korottaminen ja erityisesti taiteen vapaalle kentälle suunnattu lisäpanostus.

Tämä hallitus on onnistunut kehittämään sekä kulttuurilaitoksia että vapaata kenttää, mikä on poikkeuksellista. Laitosten suosiminen vapaan kentän kustannuksella on ollut vasemmistolaisen kulttuuripolitiikan helmasynti.

Elokuvan tuen kasvattaminen on ollut hallitukselta merkittävä parannus, samoin taiteilijaeläkkeiden lisääminen. Veikkausvoittovarojen pitäminen täysimääräisesti kulttuurin käytössä ja valtiovarainministeriön virkamiesten selättäminen oli hallituksen poliitikoilta huomattava torjuntavoitto.

Pahiten hallitus epäonnistui kulttuuripolitiikassaan taidealojen liikakoulutuksen vähentämisessä ja Ylen rahoituksen järjestämisessä.

Mirkka Lappalainen: (8 ½)

Ihan OK.

Irina Krohn: (8 ½)

Senaatti-kiinteistöjen vuokrien siirto veikkausvoittovaroihin oli hallituksen alkuperäinen esitys, joka saatiin vedettyä pois tekstissä mainitulla Wallinin ja Kaitaisen sopimuksella. Kulttuuri, liikunta ja nuoriso yhdistivät lobbausvoimansa ja saivat koko eduskunnan vaatimaan hallitusta muuttamaan alkuperäistä budjettiesitystä.

Ilman tätä kansalaisyhteiskunnan ja eduskunnan yhteistä voimanponnistusta olisi valtiovarainministeriön virkamiesten pohjaesitys jäänyt voimaan ja syönyt suomen uskottavuutta puolustaessa rahapelimonopolia Euroopan unionissa.

Elokuvan lisärahoitus taas pohjautuu ennen kaikkea vahvaan hallitusohjelma kirjauksen, jota ministeri Wallin on erittäin ansiokkaasti toteuttanut.

Kulttuurille on ollut onni, että ministeri on ollut puoluejohtaja ja osa niin sanottua neljän koplaa hallituksessa.

Lisäksi hän aidosti ja monipuolisesti ymmärtää kulttuurielämän ja kansalaisyhteiskunnan arvon.

Heikki Hiilamo: (8 ½)

Kulttuurin määrärahoja on lisätty kohtuullisesti. Musiikkitalo on hyvä hanke, kyllä seiniä ja monumenttejakin tarvitaan. Taiteilijoiden sosiaaliturva olisi pitänyt pystyä korjaamaan kunnolla, perustulo auttaisi tähänkin.

Claes Andersson (8+):

Positiivista: Taiteilijoiden sosiaaliturvan parantaminen. Lisärahoitus kulttuurille ja taiteelle, erityisesti kotimaiselle elokuvalle.

Negatiivista: Hallitus ei ole tajunnut kulttuurin, taiteen ja viestinnän ylivertaista merkitystä tulevaisuudessa. Nyt on ei-materiaalisen tuotannon aika. Kulttuuri ja viestintä ovat voimakkaasti työllistäviä aloja, ja Suomelle tarjoutuu mahtavia mahdollisuuksia kulttuuri- ja viestintäpalvelujen ja tuotteiden vientiin maailmalle.

Kulttuuribudjetti on edelleen yhden ministeriön alainen, kun kaikkien ministeriöiden tulisi osallistua kulttuurin rahoittamiseen! Tällä tavalla voitaisiin kulttuurin resurssit moninkertaistaa. Kulttuurin momentum on nyt!

Jani Leinonen (8+):

Suomalaisen kulttuuripolitiikan suurin ristiriita on se, että me pehmeäarvoiset kulttuurin tekijät saamme eniten tukea ja huomiota konservatiivisilta kovien arvojen puolueilta. Juuri niiltä joita me henkeen ja vereen vaaleissa vastustamme.

Tätä selittää osin se, että vaikka taiteen tekijät ovat enemmistöltään vasemmiston kannattajia, kulttuurin perinteiset kuluttajat ovat oikeiston kannattajia. Siksi oikeistopuolueet ovat antaneet kulttuurille runsaasti huomiota hallituskautenaan.

Vasemmistopuolueiden perinteistä kohderyhmää, matalapalkkaista työväkeä taas ei kulttuuri kiinnosta, siksipä vasemmistopuolueiden ohjelmissa kulttuuri ei ole ollut erityisen merkittävässä asemassa – ennen näitä vaaleja.

Vaikka Vanhasen ja Kiviniemen hallituksen räävittömän keynesiläinen talouspolitiikka on saanut minut miltei nousemaan barrikadeille, joudun myöntämään, että he ovat onnistuneet kulttuuripolitiikassaan kohtalaisen hyvin. Mutta onneksi en äänestäkään itseni puolesta, vaan niiden joilla menee huonommin kuin minulla.

Virpi Suutari:

Suurin heikkous on ollut, ettei Yleisradion tulevasta rahoitusjärjestelmästä ole pystytty sopimaan.

Paula Tuovinen:

Tämä hallitus on onnistunut paremmin kuin monet edeltäjät. Rahoitus on kasvanut. Nyt on alettu ainakin keskustella isomman remontin tarpeesta.

Vastakkainasettelua vapaat ryhmät kontra "laitokset" pitää edelleen purkaa, ja rahoituksen tulee suuntautua tasaisemmin eri taiteenalojen välillä. Taiteen edistämiskeskus oli hyvä ajatus, ja se pitää saada pystyyn.

Taiteilijoiden sosiaaliturva-asiat ovat olleet agendalla, mutta siellä riittää edelleen työtä: Perusturva kansalaisille parantaisi kaikkien taiteilijoiden asemaa, sillä köyhimmät taiteilijat kärsivät täsmälleen samasta kuin muutkin köyhät: sirpaloitunut, byrokraattinen sosiaaliturvahelvetti tekee hulluksi ja estää työntekoa.

Taiteilijoilta vaaditaan uutta ajattelua itseltäänkin: taiteiden edustajien tulee tehdä yhdessä töitä taiteen hyväksi, eikä toisiaan vastaan.

Vaula Norrena:

Kulttuuria on tuettu oikein hyvin. 8 tulee siitä, että tuki kohdistuu vieläkin liikaa pönötysorganisaatioihin, jotka pystyvät hankkimaan sponsorirahoitustakin.

Sen sijaan kansalaisten kulttuuria, ruohonjuuritason taidetoimintaa tuetaan suhteessa liian vähän. Arvoa tulisi antaa enemmän sille, että ihmiset itse tekevät kulttuuria, kuin sille, että he vain katsovat tai kuuntelevat muiden tekemää kulttuuria.

Jaakko Heinimäki:

Wallin on ollut yllättävän hyvä kulttuuriministeri. Tosin sitä en osaa pitää suurenakaan urotekona, että veikkausvoitot käytetään niihin tarkoituksiin, joihin eduskunta on ne tarkoittanutkin.

Ville Ranta:

Varsinkin, kun poliittisesti synkät pilvet kerääntyvät taiteen ja kulttuurin taivaalle, on syytä antaa positiivista palautetta. Apurahansaajien eläkevakuutus oli iso muutos parempaan, mutta taiteilijat ovat edelleen monin paikoin sosiaali- ja työttömyysturvan ulkopuolella. Itsenäisten kulttuuritoimijoiden ei pitäisi liikaa osoitella kulttuurilaitosten tukia.

Monilta laitoksilta, kuten taidemuseoilta, on viety rahoitusta, mutta enpä usko, että mikään osa niistä rahoista on kulkeutunut vapaille toimijoille. Kyse on samanlaisesta ilmiöstä kuin että "vähäosaiset kantasuomalaiset" hyötyisivät, jos maahanmuuttajien tukia kiristettäisiin.

Taiteilijoiden toimiminen vapailla markkinoilla on vaikeaa, kuten pienyrittäjienkin. Byrokratia ja yhteiskunta eivät kannusta pieniä toimijoita. Tässä on parantamisen varaa.

Taiteilijat ovat erityisen hankala ryhmä siksi, että suuri osa heistä tekee taidetta, jolla ei ole lainkaan sijaa markkinataloudessa, mutta joka silti on arvokasta. Kansainvälisessä mittakaavassa tämä koskee melkein kaikkea suomalaista taidetta. Siksi kulttuuripolitiikka on kohtalonkysymys suomalaiselle kulttuurille.

Jaakko Aspara:

Kulttuurin määrärahojen lisääntyminen on positiivinen asia, ja lisäpanostukset muuallekin kuin korkeakulttuuriin ovat kiitettäviä, elokuvasta sirkustaiteeseen.

Enempää kuin 8 ei kuitenkaan voi antaa, jos/kun kulttuurialoille ylikoulutetaan edelleen nuoria – joille ei löydy säällisiä työllistymismahdollisuuksia. Mitä yksittäisiin muihin asioihin tulee, Helsingin keskustakirjastohankkeen etenemättömyydestä ei voi antaa ruusuja.

Ja yksi kulttuuriin liittyvä muu asia, johon pitäisi panostaa vielä enemmän, on maahanmuuttajille kohdistettavan suomen kielen ja kulttuurin koulutuksen resursointi.

Lisäksi voisi sanoa, että myöskään ruotsin kielen ja kulttuurin aseman yleinen heikentämistrendi ei ole ollut kulttuuripoliittisesti kiitettävä asia.

Katriina Järvinen:

Muuten olisin antanut huonomman, mutta elokuvan saaman tuen vuoksi on pakko antaa kiitosta: elokuva on koko kansan taidelaji – tosin tuki menee edelleen liiaksi samoille tekijöille.

Suureen juhlaan ei kuitenkaan ole syytä niin kauan kun oppilaitokset syytävät ovistaan taiteilijoita Kelan, sossun ja työkkärin luukulle tappelemaan heitä tunnistamattoman lainsäädännön kanssa. Ei ole tasa-arvoista jos vain hyvätuloisen kumppanin tai suvun rahoilla elävät voivat tehdä taidetta!

Leena Lehtolainen:

Mietin pitkään 8:n ja 7:n välillä, molemmat tyydyttäviä. Korkeampaan arvosanaan vaikutti oleellisesti se, ettei vaalikaudella hyväksytty tekijänoikeuksia oleellisesti heikentävää työsuhdeolettamaa, koska kulttuuriministeri ei suostunut esittelemään sitä.

Muuta hyvää ovat olleet parannukset kulttuuriväen sosiaaliturvassa sekä panostukset kulttuurivientiin. Kulttuuri on kuitenkin se alue, josta lama-aikana helpoimmin tingitäään, mutta tämä hallitus ei ole siihen sortunut. Osin se johtunee siitä, ettei kulttuuri ole ollut sen ohjelmassa mitenkään tärkeä asia ja sen osuus valtion budjetista on marginaalinen.

Pirjo Hiidenmaa:

Ihan hyvin omassa lajissaan, ei suuria uusia avauksia, ei uusia oivalluksia. Taiteen keskustoimikunnan asema ja rakenne jäivät hoitamatta.

Tekijänoikeuslaissa outoa poukkoilua: valmisteltiin työsuhdetekijänoikeutta, jota eivät kannattaneet edes hallituspuolueet. Mistä tällainen idea edes tulee hallitusohjelmaan, jos kaikki sitä vastustavat?

Pisteeksi i:n päälle opetus- ja kulttuuriministeriön alalta tuli selvitys, joka sisältää joitakin käyttökelpoisia ideoita ja paljon huitaisuja, ja monia rakenteellisia ongelmia jäi selvittämättä.

Uudistukset eivät menneet putkeen, mutta perinteiset tavoitteet varmaan tulivat toteutetuiksi.

Juha Kuisma:

Wallin on ollut hyvä ministeri. Joidenkin investointien viipyminen ei ole olennaista: koko maata ajatellen perusteltuja kohteita olisi kymmeniä.

"Luova talous" on harvinaisen epäselvä ja tyhjä termi. Sen verran pitää kokonaisuuksia tajuta, että epäilee, jos joku käyttää tällaista käsitettä perusteluna. Se, että kaikki halukkaat eivät voi elää kulttuuria tekemällä, ei ole valtion vika, vaan riippuu siitä, mikä on maan työnjaon syvyys.

Jukka Mallinen:

Kulttuuripolitiikka on ollut liberaalia ja avointa, mikä nyt on yllättäen muuttunut avainkysymykseksi ainakin minun sihdissäni.

Kulttuurin rahoitusta on hoidettu varsin hyvin, ja sisällöstä päättävät paljolti tekijät ja toimijat itse taidetoimikuntien ynnä muiden. kautta.

Tosin rakenteellisiin uudistuksiin ei ole päästy. Kulttuuriset ylimuistoiset nautinnat, maakunnalliset siltarummut ja muut oopperat vievät paljolti resurssit. Uutta luova kasvukärki jää lainsuojattomaksi: teatteriryhmät, nuoren polven runolehdet, jazz ja blues kärvistelevät epävarmuudessa ja rahattomuudessa.

Mutta ei kai ministeriöltä – edes kulttuuriministeriöltä – voi vaatiakaan, että se olisi jonkun uhkarohkean hyppäyksen, haastavan vision tai rohkean muutoksen ja uudistuksen etujoukossa?

Juha-Pekka Hotinen:

Arvosana on tyydyttävä 8. Veikkausvoitot on käytetty siihen mihin on tarkoituskin, elokuvan asiaa on vaalittu hyvin ja vapaa kenttä on saanut suhteellisesti suuria mutta absoluuttisesti pieniä korotuksia. Tarvittiinko riuska urheilumies laittamaan rotia ja vauhtia kulttuuripolitiikkaan?

Kiitettävän arvosanan esteenä ei ole monumenttirakentamisen hitaus.

Yhdeksikön esteet ovat kulttuurin pompöösi vientipolitiikka – ja varsinkin tekijänoikeusasia, jonka edistämiseen mihinkään suuntaan Wallinin lihakset eivät valitettavasti riittäneet.

Ylen niin sanottu rahoitusratkaisu on tietysti farssi sinänsä, mutta sitä tulee kaiketi arvioida – ainakin vielä – viestintäpolitiikan osana, josta on helppo rätkäistä Suvi Lindénille ehdot eli nelonen.

Yrjö Juhani Renvall:

Keskustelu hallituksen kulttuuripolitiikasta on rajoittunut keskusteluun rahasta ja vapaan kentän ja taidelaitosten suhteista. Teatterintekijänä ja joskus elokuvankin, en kehtaa antaa kuitenkaan vähempää kuin 8. Arvosana on tyydyttävä, tyydyn siihen.

Suunta on oikea. Rahaa on alettu lapioida elokuvatuen nostamiseksi pohjoismaiselle tasolle, tukea on annettu myös maanlaajuisen teatteriverkon säilyttämiseksi. Taidelaitosten ja vapaan kentän yhteistyötä on selvitetty, hallinnon byrokratiaa on lähdetty purkamaan. – Aika hyvin sittenkin, kun samaan aikaan teattereiden tukia leikataan muun muassa Italiassa ja Ranskassa sumeilematta.

Taiteilijoiden työllistyminen ja toimeentulo suhteessa koulutuksen mitoitukseen vaatii eri ministeriöiden välistä yhteistyötä. Luovaan talouteen kohdistetuista odotuksista ei kannata suin päin luopua – rahoitus on useamman ministeriön yhteinen asia, johon kunnat on saatava mukaan.

Yhteistyötä myös opetus- ja kulttuuriministeriön sisällä taiteen, tieteen, kulttuuriviennin ja koulutuksen kesken on syytä kehittää.

Arno Kotro:

Väistyvä hallitus on selvästi kulttuurimyönteinen: vaaliraha- ja tekstaridraamoineen se on tehnyt politiikasta koko kansan teatteria, kulttuuriteko sekin.

Lisäksi yhteiskunnan jatkuva eriarvoistaminen on antanut taidekentälle raflaavan aihepiirin käsittelyyn pitkiksi ajoiksi.

Risto Pelkonen:

Vastaus on 8 magna cum laude. Hyvää työtä, mutta vankemman aseman kulttuuri ansaitsisi poliittisella agendalla.

Laura Kolbe:

Plussaa: Hyvin hoidettu kulttuuribyrokratiaa: on pukattu paljon hallintotavaraa, muun muassa yliopistojen (yliopistot ovat kulttuuria!)ja opetusministeriön uudistusta, taidetoimikuntamietintöä, strategiaa ja rahanjakoa koskevaa pohdintaa. Kelpo sisäsiisti ministeri avustajineen on vahvistanut kuvaa kulttuurin kunniallisesta hoidosta. Saatu jopa lisää jaettavaa, vrt. rahapelien yksinoikeusjärjestelmä

Miinusta: Laimea ideologinen latinki leimannut keskustelua. Intohimoinen kulttuurin puolustaminen on ohuemmissa kantimissa, siksi persut ovat päässeet näykkimään rusinat kulttuuripullasta. Suunnitelmat valtion museoiden yksityistämisestä osoittavat, että valtio on hukkaamassa totaalisesti identiteettiään. Dramaattinen murros, jonka seurauksia ei ole arvioitu julkisuudessa.

Kulttuurissa liikaa raha- ja tulostavoitepuhetta, liian vähän substanssia ja tahtotilaa, persoonallista, iskevää ja tulevaisuuteen rohkaisevaa puhetta.

Minna Tawast:

Ei mopolla mahottomia.

Taiteiden ja kulttuurin osuus pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriön menobudjetissa on niin pieni (400 miljoonaa lähes 7 miljardista), että edes omassa karsinassaan se ei määrärahalisäyksestä huolimatta laitoja heiluttele. Parempi tämä suunta kuitenkin kuin laskeva. Ja hienoa, että Wallin sai veikkausvoittorahojen vuodon tyrehdytetyksi.

Jos kokonaisuutta katsoo, on tällä vaalikaudella oltu virkeitä, ja jopa valtionvarainministeriö on huomannut kulttuurin ja taiteen olemassaolon. Suurin syy siihen lienee kulttuurivienti-ideologian nousu. Kulttuuripolitiikasta on tullut yleisesti kiinnostavampaa, kun kulttuuria ja taiteita on voitu tarkastella muutenkin kuin sisältöjensä kautta. Taide hyvinvointipalveluna tai vientituotteena on näyttänyt herättävän taloudellista kiinnostusta. Samalla se vaikuttaa taiteen tekemisen rakenteisiin ja uudistustarpeeseen. Jatkuessaan se vaikuttaa myös koulutukseen.

Hyvää tässä on se, että kulttuuri ja taide nähdään monipuolisesti osana yhteiskuntaa, huonoa kovassa vauhdissa unohtuva pohdinta ja ymmärrys taiteen luonteesta ja olemuksesta. Suurin yksittäinen ongelma kulttuuripolitiikassa tällä hetkellä on kasvavan vapaan kentän rahoitus. Mikäli sitä ei ratkaista, ei kulttuurivientiinkään riitä "tuotteita".

Helena Hiilivirta:

Valtion kulttuuripolitiikassa on tapahtunut positiivisia asioita, mutta kyllä seuraavalle hallitukselle jäi vielä hommia. Toivottavasti neljän vuoden päästä arvosana on korkeampi!

Timo Valjakka: (8-)

Vaikka rahaa on tullut paljon lisää, lainsäädäntöpuolella on vielä hommia esimerkiksi verotuksen ja sosiaaliturvan osalta.

Markku Valkonen (8-):

Määrärahojen lisäykset ovat olleet monilla aloilla tervetulleita, mutta taiteilijoiden aseman parantaminen jumittui. Siitä miinus.

Jarmo Papinniemi: (7 ½)

Pahoilta katastrofeilta on vältytty.

Juha Herkman:

Kulttuuripolitiikka on ollut väritöntä, mautonta ja hajutonta, mutta asiat ovat rullanneet pitkälti niin kuin ennenkin. Jos elettäisiin Ruotsissa, politiikkaa kuvaisi sana "lagom". Täytyy tosin todeta, etten kaipaa myöskään mitään perussuomalaista reformia ja näkyvyyttä kulttuuripolitiikkaan.

Tyypilliseen tapaan ulkoiset tekijät vaikuttavat asioihin hallituspolitiikkaa enemmän. Katainen on paukutellut henkseleitä tuloerojen pienenemisestä viime vuonna, vaikka pääasiallisin syy pieneen katkokseen tuloerojen kasvussa on lama, joka nappaa pääomatuloista osansa. Sama lama on saanut myös suomalaiset lottoamaan ja pelaamaan rahapelejä aiempaa enemmän, jolloin kulttuuriin liikenee veikkausrahoja.

Minna Lindgren:

Kulttuuribudjetin kasvaminen parantaa todistusta, mutta on oltava suhteellisuudentajua. Kulttuuribudjetin muutoksia ei koskaan saisi ilmoittaa prosenteissa, vaan puhtaina summina. Vasta silloin ihmiset ymmärtävät, miten pienistä summista elokuvatuen 70 prosentin kasvussa on kyse.

Valtion kaikki taiteilija-apurahat ovat sama pieni summa, jonka valtionvarainministeriö saa menemään "julkisen hallinnon tuottavuuden edistämiseen".

A.W. Yrjänä:

Määrärahojen kasvattaminen on hieno juttu, mutta koska taiteilija todellakin on sekä freelancer, yrittäjä, että pätkätyöläinen samaan aikaan, olisi verotus, sekä tuki- ja eläkekäytäntöihin luotava järjestelmä, joka tekisi luovan alan toimijasta tasavertaisen palkansaajan tai yrittäjän kanssa.

Kari Uusikylä:

Järkäle nimeltä "kulttuuri" on niin laaja-alainen, että äärinumeroiden antaminen kuvaisi vain iloa tai pettymystä omien intressien tai asenteiden puolesta.

Koska taiteenalojen tärkeyden vertaamiseksi ei ole objektiivista mittatikkua, ei ole perustetta arvioida yleispätevästi kulttuuripolitiikan onnistuneisuutta.

On esimerkiksi helppo leimata isot teatterit taantumuksen bunkkereiksi tai vapaat ryhmät tekotaiteellisiksi pelleiksi. Parhaiten tällaiset arviot kuvaavat arvioijan omaa rajoittuneisuutta.

Jos mennään koulutuspolitiikan puolelle, on kulttuurialojen ylituotanto selviö, siitä arvosana 5. On luotu liian monelle nuorelle turhia haaveita nousta suureksi julkisuuden tähdeksi tai tuottajaksi, joka roudaa tänne megatähtiä maailmalta, saa kuviaan lehteen ja tietenkin paljon rahaa.

Ullamaija Kivikuru:

Seiska riittää oikein hyvin.

Tekijänoikeuskysymys on edelleen ratkaisematta, ja ylipäätään tuntuu siltä, että kulttuuripolitiikka on tukenut ns. varmoja nakkeja. Nekin ovat tärkeitä ja arvokkaita, mutta kulttuurissa herkistyminen niin sanottujen heikkojen signaalien havainnointiin on vielä tärkeämpää kuin monella muulla alueella.

Raoul Grünstein:

Kulttuurin kokonaisrahoitus on kasvanut, mutta kulttuurihallinnon rakenteita ei ole kyetty uudistamaan, eikä uudistamisen tarpeesta edes ole selkeää näkemystä.

Kulttuuri ei uudistu, eikä innovaatioihin kannusteta, kun nykyinen järjestelmä jähmettää kulttuurin tuotantotavat 70-lukululaiseen hallintomuottiinsa.

Taru Mäkelä:

Jos olisi vain Wallinista kiinni, tulos olisi täysi kymppi. Paras kulttuuriministeri sitten Claes Anderssonin!

Kulttuuria hyydyttää hallituksen haluttomuus sopia Yleisradion rahoituksesta. Ylen näivettäminen rankaisee koko kansaa: menetämme jokamiehen oikeuden korkeatasoiseen kulttuuriin.

Anja Snellman:

Poliitikkojen tulisi nykyistä enemmän ja säännöllisesti kuunnella kulttuurin asiantuntijoita eli taiteilijoita. Helmasyntinä poliitikoilla on nostaa omaa häntää ja pyrkimys saada omia papukaijamerkkejä pöytäkirjoihin – asioista, joiden tärkeysjärjestyksestä voi olla montaa mieltä.

Kirjailijana painottaisin tulevalle eduskunnalle neljää asiaa.

Kirjastolaitoksen on säilyttävä ilmaisena ja kattavana tarinoiden ja sivistyksen avoimena aarreaittana kaikille suomalaisille. Pitää keskittyä seinien sijasta sisältöön, ei pompöösejä laitoksia, vaan matalan kynnyksen olohuoneita: kirjastoista tulee edelleen saada kattavasti nimenomaan kirjoja, joiden ilmestymisen jälkeinen elinkaari on nykyisin laskettavissa kuukausissa.

Toiseksi: tekijänoikeuksien suoja on tunnustettava ja turvattava; meidän sanojemme ja tarinoittemme varassa lepää myös suuri osamainonnan ja viihteenglobaalista sisältöteollisuudesta.

Kolmanneksi: apurahat, professuurit ja taiteilijaeläkkeet on pidettävä määrällisesti myös ansioituneiden kirjailijoiden ulottuvilla.

Neljänneksi: mediaseksikkäämpien elokuvan ja popmusiikin ohella suomalainen kirjallisuus on parhain osin kansainvälisellä tasolla ja täysin vientikelpoista. Kirjailijoita tulisi myös ottaa mukaan ulkomaanmatkojen asiantuntijavaltuuskuntiin.

Kaarina Kaikkonen:

Arvosanani keikkuu seiskan ja kahdeksan välillä, kiitettävää tuskin antaisin minkäänlaiselle hallitukselle. Olen iloinen, että taiteilijajärjestöt ovat ainakin toistaiseksi onnistuneet torpedoimaan Rkp:n kaavailut virkamiesvallan lisäämisestä apurahojen myöntäjinä. Vertaisarvioinnin tulee säilyä, on tärkeää että taiteen kenttä itse saa demokraattisesti valita edustajansa apurahatoimikuntiin.

Säännöllisesti vaihtuvat ja oman kentän ruohonjuuritasolla tuntevat päättäjät takaavat sen, ettei suosikkeja tai kuppikuntia pääse liikaa syntymään. Näyttelyitä seuraamattomien ja pysyvien virkamiesten käsissä valta saattaisi luisua medialle.

Tälle ajalle on tyypillistä että yritetään luoda isoja keskusyksiköitä ja monia eri alojen toimijoita työnnetään saman katon alle. Ehkä luullaan, että keskitys vähentää byrokratiaa. Tuskin byrokratiaa kuitenkaan keskittämisellä vähenee, kenties jopa lisääntyy. Päätöksenteko ainakin siirtyy kauemmaksi sieltä, missä asiantuntemus on.

Ammattitaiteilijoiden koulutuksen määrää tulee supistaa, käsittääkseni kaikki puolueet ovat asiasta jo samaa mieltä. Mutta taidekoulutusta ja ilmaisuaineitten opetusta tulee vastaavasti lisätä kaiken koulutuksen sisään, kaikilla aloilla ja tasoilla. Taidekoulutus lisää innovatiivisuutta, rohkeutta ja itseluottamusta, ja niitä ominaisuuksia tarvitaan myös teknisillä ja kaupallisilla aloilla.

Janne Saarikivi:

En kykene arvioimaan kulttuuripolitiikkaa kokonaisuutena.

Yleisesti ottaen Suomessa on paljon hyvää kulttuuria, mutta se on tuskin minkään yksittäisen hallituksen ansio.

Toisaalta kulttuurityöntekijöiden taloudellinen asema on edelleen kehno ja työ epävarmaa. Kulttuurityöntekijän asema on vielä huomattavasti heikompi kuin esimerkiksi sairaanhoitajien, jotka aina mainitaan esimerkkinä kaltoin kohdellusta ammattikunnasta.

Kulttuurin tuki kohdistuu edelleen voittopuolisesti kulttuurilaitoksiin eikä sisältöihin. Kulttuuri on puolueiden ohjelmissa ja tavoitelistoilla vihoviimeinen asia, vaikka oikeasti sen kuuluisi olla muutaman tärkeimmän joukossa.

Jos korkeakoulupolitiikka on kulttuuria, tulee sanoa, että yliopistouudistus on ilmeisesti pitkälti epäonnistunut.

Teivo Teivainen:

Taitelijoiden toimeentulon ratkaisu ilman perustulomallia ei onnistunut tältäkään hallitukselta. Eikä seuraavaltakaan.

Lisa Sounio (7-):

Kulttuurintukeminen on ankea eipäs–juupas-ottelu. Kulttuuriväen tulisi oivaltaa miten kulttuurin tukemisesta tehdään päättäjille

vastustamaton halujen kohde. Vaatimalla saa vain murusia, houkuttelemalla lahjoja ja ystäviä.

Atso Almila: (6+)

Kulttuuripolitiikan infektiot märkivät salaa kuin poskihammastulehdus, joka hoitamattomana aiheuttaa äkillisen, odottamattoman komplikaation.

Kesken ovat tekijänoikeusasiain hoito, jossa raaka teollisuus (ja ilmeisesti piratismi) kyllä näkee valon, mutta taiteilijakunta ei. Kunnille annetun tuen kohdentumattomuus kulttuurilaitoksille, vaikka laskentaperusteina käytetään niiden henkilötyövuosia. Vapaiden ryhmien tuen epämääräisyys ja epäsäännöllisyys. Harrastajatoiminnan lähes olematon tukeminen.

Emmekä, muutamaa rohkeaa poikkeusta lukuun ottamatta, tutki ollenkaan, mitä voisimme tarjota maahanmuuttajille tai kuinka ottaa heidät erilaisine kulttuuriperintöineen toimintaan mukaan.

Kulttuuri, Kansallisooppera mukaan lukien, on halpaa toimintaa, jossa "tulosten" merkitys nousee valtavasti taloudellista satsausta suuremmaksi, myös kansainvälisesti. Merkittävä tuen lisäys olisi nimenomaan valtiolle mahdollinen. Kulttuuriala on maamme upea näyteikkuna ulkomaille, jonka luulisi kiinnostavan myös bisnesmaailmaa.

Puheet taideammattilaisten liiallisesta kouluttamisesta voidaan unohtaa, jos amatööritoiminnan tukemisen kautta työpaikkojen tarve vetotehtävissä kasvaa. Into harrastukseen kasvattaa yleisömääriä kulttuuria työkseen tuottaville sekä tarjoaa apua tämän ajan mielenterveysongelmiin.

Anu Kantola: (6 +)

Plus tulee lisääntyneestä panostuksesta, joka on ollut hyvä asia, mutta samalla Veikkauksen kautta aika automaattinen eikä siis ole vaatinut suurta linjausta.

Kutonen tulee siitä, että kulttuuripolitiikka on niin tunkkaista.

Politiikan ja kulttuuripolitiikan pitäisi olla uusia uria aukovaa, kekseliästä ja yllättävää. Kulttuuripolitiikkaa on hallinnut näiden sijasta tiukka eturyhmäkamppailu, tulonjakotaistelu ja eri alojen väliset kärhämät.

Painopiste on erilaisten tukijärjestelmin kehittämisessä ja uusien laitosten ja rakennusten suunnittelussa, sisältö jää toisarvoiseksi tai se alistetaan jollekin muulle tavoitteelle kuten Suomen kilpailukyvylle, maabrändille tai byrokraattiselle innovaatiojargonille.

Kaipaisin seuraavaan hallitukseen kulttuuriministeriä, jolla olisi oikeasti kiinnostavia ja avaria ajatuksia ja joka ei suostuisi byrokraattien pyöritettäväksi.

Kiba Lumberg:

Koska on puhuttu enemmän kun tehty. Se lisärahoitus, joka on taiteelle on tullut, on mennyt väliportaisiin: taiteen toimitsijoille, ei niinkään taiteilijoille.

Edelleen taiteen kentällä suhertaa mukamas asiantuntijoita, kulttuuriministereitä ja päättäjiä, joilla ei ole käsitystä taiteen moninaisuudesta ja siitä, missä todellisuudessa mennään.

Ammattitaiteilijat kärvistelevät ja yrittävät selvitä ja luoda uskoa siihen, että taiteella on tehtävää ja sijaa. Ovatko taiteilijat koko ajan muiden talutusnuorassa? Jos näin on, miltä kyllä osittain näyttääkin, niin silloin taiteen suunnan määräävät muut kuin taiteilijat itse.

Taiteen tekijät elättävät muita omalla köyhyydellään ja tehden silti raataen silti taidetta, josta muut vievät kerman päältä. Taiteilija tyhjätaskuna miettii, miten saisin työhuoneen vuokran maksettua. Samoja tavallisia menoja taiteilijoilla on kuin muillakin ihmisillä. Laskut kolahtavat postiluukusta ja niitäkin pitäisi maksella.

Markku Ruotsila:

Kulttuuripolitiikkaa ei tule arvioida sen mukaan, kuinka paljon ministerit ja byrokraatit suoltavat veronmaksajien rahoja millekin kulttuurin osa-alueelle.

Oikeasti kysymyksen tulisi olla siitä, pysyykö valtiovalta erossa kulttuuria tuottavan kansalaisyhteiskunnan vapaasta ja omaehtoisesta toiminnasta.

Ei pysy, vaan alituisesti sanelee – joko rahaa jakamalla tai sitä epäämällä – mikä on oikeaa ja kannatettavaa kulttuuria. Samalla kulttuurintuottajista tulee valtiosta riippuvaisia, ja suuri osa luovuutta tukahtuu.

Erkki Tuomioja:

Määrärahojen lisääntyminen ei ole hallituksen vaan rahapelien pelaajien ansiota, ja jos kulttuuripolitiikkaan lasketaan mukaan myös korkeakoulu- ja yliopistopolitiikka, vaikka se ei ns. kulttuuriministerin toimialaan kuulukaan, niin päätyy aikasurkeaan arvioon.

Sama hallitus, joka on halunnut kieltää katukerjäämisen, on itse pakottanut korkeakoulut kerjuulle ja muutoinkin ajamassa alas sivistysyliopistoa.

Mikko Lehtonen:

Istuvan hallituksen aikana yritettiin siirtää tekijänoikeudet opetusministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön sekä pyrittiin laajentamaan työsuhdetekijänoikeutta, minkä seurauksena iso liuta oikeuksia olisi siirtynyt korvauksetta työntekijöiltä työnantajille.

Onneksi taiteilijajärjestöt onnistuivat torjumaan hankkeet. Järjestöjen toiminnan ansiosta myös apurahansaajat (lyhyimpiä pätkiä lukuun ottamatta) saatiin sosiaaliturvan piiriin. Alan järjestöille siis arvosanaksi 10.

Katariina Numminen:

Hyviä asioita ovat olleet muun muassa parannukset taiteilijoiden sosiaaliturvassa ja lisätuki niin sanotulle vapaalle kentälle. Summat ovat kuitenkin melko pieniä, ja ennen kaikkea moniin isoihin kysymyksiin ei ole ryhdytty.

Rakenteellisia uudistuksia ja pitkän linjanvetoja esimerkiksi kiinteiden laitosten ja vapaan kentän suhteesta ei ole tehty. Huolestuttavia asioita ovat myös yliopistolaitoksen ja perustutkimuksen tila, peruskoulutuksen rapautumisen riski, taideaineiden asema koulussa sekä Yleisradion tilanne.

Ilona Anhava:

Tärkein saavutus Veikkauksen rahojen pelastaminen linjattuihin tarkoituksiin.Tiettyjen alojen kuoppa- tai kuilukorotuksilla ei voi hirveästi brassailla.

Kirsi Virtanen:

Meillä elää yhä ajatus että kulttuuri on oopperaa, öljyvärimaalausta, balettia tai sinfoniaorkesterisoitantaa. Aika harva tarkoittaa kulttuurilla Children of Bodomia tai Iiu Susirajaa.

Suomi on aika jämähtänyt maa, katsoi sitä minkä kulttuurin kannalta hyvänsä: kankaisiin ja astioihin painetaan vuosi vuoden jälkeen "retroa" ja "nostalgiaa". Unikkoa, raitaa ja aaltovaasia tunkee joka paikkaan, kaikissa muodoissa. Niin, ja "Talvisota" tehdään aina uudelleen ja uudelleen, muodossa tai toisessa.

Kulttuuriministerin on aivan turha nostaa omaa hattuaan, hän on tehnyt kuten edeltäjänsäkin: syytänyt rahaa "oikealle" kulttuurille – ja tietenkin urheilulle.

Mutta urheiluhan on meillä pyhä lehmä, siitä todistaa sekin että meillä on laji jota kutsutaan "autourheiluksi". Se on sellaista urheilua jossa ajetaan autolla, traktorilla, moottoripyörällä – tai no, millä tahansa laitteella jossa on polttomoottori.

Matti Wiberg:

Oliko hallituksella kulttuuripolitiikkaa kulttuurihallinnoinnin lisäksi?

Jaakko Hämeen-Anttila:

Yliopistonäkökulmasta kulunut vaalikausi on ollut katastrofaalinen.

Yliopistot on ajettu kuilun partaalle ja markkinavoimien armoille ideologisista syistä. Sivistysyliopisto on haluttu lopullisesti korvata liike-elämää palvelevalla tuotekehittely- ja ammattikoulutuslaitoksella. Yliopistossa vaalikausi on ollut täynnä koettelemuksia.

Silja Rantanen:

Ennen vanhaan vilpistä kärähtäneen oppilaan suoritus hylättiin. Koska tätä mahdollisuutta ei ole, annan arvosanaksi neljä. Opetusministeriö on omaa taiteenalaani ajatellen kärähtänyt älyllisestä epärehellisyydestä tällä hallituskaudella jo useamman kerran.

Kiasman johtajanimityksessä kulttuuriministeri Stefan Wallin antoi valtapoliittisen turhamaisuuden ajaa asiantuntijoiden mielipiteen yli. "Inga gummistämplar"-otsikko blogissa päätöksen jälkeen paljasti ministerin motiivit.

Viimeisin älyllisen epärehellisyyden tuotos on edessäni Kuvataideakatemian hallituksen kokouksen jäljiltä: opetusministeri Henna Virkkusen tiedote Taideyliopistosta (5.4.). Ensimmäinen itsepetos on tiedotteen otsikko: "Taideyliopiston perustamiselle hyvät edellytykset".

Älyllistä epärehellisyyttä ja manipulaatiota on Taideyliopistohanketta väkisin läpi puskettaessa harjoitettu kilvan Opetus- ja kulttuuriministeriössä ja työpaikallani Kuvataideakatemiassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tahtoo vähentää taideyliopistojen määrää, ja talven aikana on puristettu taideyliopistoilta itseltään perustelut, miksi ministeriö tulee sen tekemään.

Kuvataideakatemian osalta edellytykset eivät ole kehuttavat. Joko opetusministeri Henna Virkkunen tietää tämän eikä piittaa siitä, tai sitten hän ei tiedä sitä koska liitoksen uhrit ovat rahan toivossa johtaneet häntä harhaan.

Kuvataideakatemia ollaan yhdistämässä viisi kertaa suurempaan yliopistoon sisäisestä vastustuksesta huolimatta. Kuvataideakatemian hallitus yhtyi suunnitelmaan 14.3. äänin 4–3–2: neljä puolesta, kolme vastaan, ja kaksi tyhjää. Äänestystulosta ei ole mainittu asiasta tiedotettaessa.

Akuliina Saarikoski:

Oikeistohallitus on kokonaisuudessaan hyödyttänyt vähiten pienituloisia. Siksi sen toimet ovat lyöneet juuri kulttuurityöläisiä.

Kulttuurityöläiset ovat tämän hetken yhteiskunnan luova köyhälistö, jonka autonomia olisi turvattava riittävällä taloudellisella tuella ja kunnollisella eläke- ja työttömyysturvalla.

EN OTA KANTAA

Antti Nylén:

En valitettavasti tunne aihetta enempää kuin toimittajan johdannossa kuvaillaan.

Taidealojen koulujen ylituotanto on selvä ongelma, jos ajatellaan, että kaikkien taidekouluista valmistuvien pitäisi saada "oman alansa töitä" joltakin työnantajalta. Mutta minusta olisi aivan loogista, että he siirtyisivät koulusta suoraan työttömyyspäivärahalle tai muulle toimeentulotuelle ja ryhtyisivät tekemään taidetta, eli muokkaamaan todellisuudestamme kauniimpaa ja inhimillisempää.

Tämä liittyy johdannossakin mainittuun ongelmaan: verottaja ja sosiaalitoimi eivät tunnusta sellaisten ihmisten olemassaoloa, jotka eivät tee työtä siinä mielessä kuin työ ymmärretään. Minulla on kyllä kokemusta verotoimiston ja Kelan kanssa asioimisesta. Aina ensimmäiseksi kummassakin paikassa joudun todistamaan olemassaoloni. En ole "töissä" missään, mutta pysyn silti elossa viikosta toiseen. Onhan se uskomatonta.

Pilvi Torsti:

Kysymys on niin laaja, etteivät tietoni riitä antamaan numeroarviota. Edelleen kesken olevia asioita ovat sosiaaliturvaan liittyvät asiat.

Tulevalla hallituskaudella olisi käytävä läpi sosiaaliturvalainsäädäntö erilaisten työn teettämisen tapojen lisäännyttyä (pätkä- ja silpputyöt, toimeksiantoina tehtävät työt, vuokratyö).

Taidekoulutuksen osalta pitäisi tarkastella ammattikorkeakoulujen kenties turhan korkeita taidealojen paikkamääriä ja -linjoja, korkeakoulutuksen osalta paikkoja lienee sopivasti.