HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko Jeesuksen kärsimyshistoria ja ylösnousemus nykyisin puhutteleva kertomus?

Pääsiäinen on kristillisissä kirkoissa vuoden tärkein hengellinen juhla, jota vietetään Jeesus Nasaretilaisen ylösnousemuksen kunniaksi. Kristinuskon opin ytimeen kuuluvat myös Uuden testamentin evankeliumien kertomukset pääsiäistä edeltävistä tapahtumista. Yksityiskohdissa on eroja, mutta pääpiirteissään etenkin Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumit kuvaavat tapahtumia samankaltaisesti:

Niin sanottu hiljainen viikko alkaa palmusunnuntaista, jolloin Jeesuksen kerrotaan saapuneen Jerusalemiin riemusaatossa aasilla ratsastaen. Tuolloin monet juutalaiset pitivät opettajana, saarnaajana ja parantajana esiintynyttä Jeesusta vanhojen pyhien kirjojen ennustuksissa mainittuna Messiaana, hengellisenä ja poliittisena johtajana, joka vapauttaisi kansansa roomalaisten miehittäjien vallasta.

Kiirastorstaina Jeesus vietti opetuslastensa kanssa yhteisen juhla-aterian ja asetti ehtoollisen, jota kristilliset kirkot pitävät yhä sakramenttinaan eli pyhänä toimituksenaan. Ehtoollisella Jeesus ennusti, että yksi opetuslapsista kavaltaisi hänet. Ehtoollisen jälkeen Jeesus meni rukoilemaan Getsemanen puutarhaan. Ennustuksen mukaisesti opetuslapsiin kuulunut Juudas Iskariot johdatti puutarhaan juutalaisten ylipappien lähettämän aseistetun joukon, joka vangitsi Jeesuksen.

Seuraavana päivänä, pitkäperjantaina, Jeesus vietiin Juudean maakunnassa Rooman imperiumin käskyvaltaa maaherrana käyttäneen Pontius Pilatuksen eteen. Juutalaisen papiston ja Jeesuksen surmaamista vaatineen väkijoukon painostaessa Pilatus tuomitsi vastentahtoisesti Jeesuksen teloitettavaksi ristiinnaulitsemalla. Tuomio pantiin täytäntöön samana päivänä Golgatan kukkulalla. Jeesuksen kuoltua hänen ruumiinsa otettiin alas ristiltä ja vietiin kalliohautaan.

Evankeliumien mukaan Jeesus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Hänen hautansa oli tyhjä pääsiäissunnuntain aamuna, ja pian Jeesus myös näyttäytyi seuraajilleen ja opetuslapsilleen.

Kristinuskon perusta on Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Jeesuksen katsotaan ottaneen Jumalan poikana koko ihmiskunnan synnit kantaakseen ja sovittaneen ne kuolemallaan – ainakin niiden puolesta, jotka Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä uskovat.

Länsimaisen taiteen historiassa pääsiäisen ajan tapahtumat ovat olleet keskeinen aihe. Niiden inspiroimina ovat syntyneet monet klassikot Leonardo da Vincin maalaamasta Viimeisestä ehtoollisesta Johann Sebastian Bachin säveltämään Matteus-passioon.

Yhteiskuntien maallistuessa suoraan hengellisiä aiheita kuvaavan taiteen merkitys on vähentynyt. Vaikutteita Raamatun kertomuksista ja niiden hahmoihin perustuvia arkkityyppejä saattaa kuitenkin olla myös sellaisissa teoksissa, jotka eivät suoraan viittaa uskonnollisiin teemoihin.

Viikon kysymys:

Onko Jeesuksen kärsimyshistoria ja ylösnousemus nykyisin puhutteleva kertomus?

KYLLÄ

Matti Kalliokoski:

Tämä vuosituhannen vaikuttavin uusi kulttuuriaarteemme Tyrvään Pyhän Olavin kirkko maalauksineen riittää perusteluksi.

Atso Almila:

Nämä Raamatun syntyhistorialtaan kiistanalaiset ja ristiriitaisetkin pääsiäisen tarinat ovat muodostuneet osaksi perimäämme siinä määrin, että voisi puhua jo melkein "geneettisestä" vaikutuksesta.

Dramatiikka jo Bachin Passioissa erilaisina versioina esitettynä ja säveltäjän omin tekstein höystettynä on sangen kiehtovaa kerrontaa, joka tuntuu purevan meihin nykyäänkin vahvoine vertauskuvineen.

Uskoi tai ei, irti ei helpolla pääse. Kulttuurimme perustaa.

Kersti Juva:

Olen kristitty ja pääsiäinen on minulle vuoden suurin juhla. Juhlan aihe on vapautuminen kaikesta pahasta, mikä ihmistä kahlitsee. Miten se käytännössä tapahtuu tässä elämässä ja tulevassa, on mysteeri, mutta luottamus hyvän voittoon auttaa jaksamaan, motivoi hyvään, ohjaa pois itsekkyydestä, antaa mieltä elämälle.

Ilman Jumalan rakkautta olisi kovin vaikea rakastaa ihmisiä.

Johanna Korhonen:

Pääsiäiskertomusta ei kuitenkaan tarvitse tulkita vain kirjaimellisella tapahtumatasolla, vaan sen voi nähdä myös kertomuksena matkasta, joka alkaa pelosta ja päättyy valoon.

Tämä kertomus toistuu monenlaisessa taiteessa ja myös esimerkiksi journalismissa yhtenä perustarinana jatkuvasti.

Markku Ruotsila:

Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi, kärsi kaikille ihmisille oikeasti kuuluvan kärsimyksen ja siten avasi tien pelastukseen.

Emme voi pelastua omilla teoillamme, sillä ne eivät koskaan tule olemaan riittäviä. Silti meillä on toivoa, jos uskossa otamme vastaan meille tarjotun armon.

Mikä voi olla tätä totuutta puhuttelevampaa?

Annamari Vänskä:

Perussuomalaisten vaalimenestyksen myötä uskonto on politisoitunut Suomessakin uudella tavalla. Luulen, että uskonnollisista juhlista sekä niihin kuuluvista rituaaleista tulee maallistuneessa Suomessa yllättävän näkyviä keskustelun ja kiistelyn aiheita seuraavien vuosien kuluessa.

Raamatulla tullaan todennäköisesti lyömään erilaisia vähemmistöryhmiä päähän vielä nykyistäkin enemmän ja suvivirren laulamisesta kevätjuhlissa tulee jokakeväinen kestokiistelynaihe. Toisin sanoen pääsiäiseenkin liittyvistä uskonnollisista kysymyksistä tulee tärkeitä riippumatta siitä, mitä mieltä itse ylösnousemuksesta ollaan.

Jeesuksen kärsimyshistoriasta puhuminen on tärkeää poliittisista syistä: se Jeesus, jonka nimissä symbolista väkivaltaa harjoitetaan, on tarkoitushakuisesti modifioitu versio siitä Jeesuksesta, joka Raamatun kertomuksissa opettaa.

Jeesushan oli varsin anarkistinen ja pasifistinen henkilö, suoranainen hippi, jolla ei ollut kotia, uskontoa eikä isänmaata, ja joka oli aina hyljeksityimpien puolella. Luulenpa, että kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset olisivat ensimmäisiä ristiinnaulitsijoita, mikäli Jeesus eläisi nyt.

Suosittelen muuten kaikille Monty Pythonin elokuvaa Brianin elämä. Se on paras pääsiäiskertomus, jonka itse tiedän.

Aki-Mauri Huhtinen:

Kyseisen narratiivin kautta on helppo tarkastella maailman menoa muun muassa Afganistanissa, Irakissa tai Libyassa.

Oikeudenmukaisuus ja elämän tarkoituksellisuus ovat ikuisuuskysymyksiä. Pääsiäinen merkityksellistää nuo kysymykset ja mahdollistaa niiden pohtimisen.

Kvartaalikapitalismin aikana tällaiset ritualisoituneet traditiot antavat hetkeksi mahdollisuuden globaalin median yksilölle kiinnittää huomionsa metafyysisiin kysymyksiin.

Max Arhippainen:

Pääsiäistä edeltävän paaston sanoma kannustaa hiljentymiseen, luopumiseen, pohdiskeluun ja katumukseen. Pääsiäisen sanomassa kärsimyshistoria ei ole minulle keskeisin, vaan kärsimysten ja uhrauksen jälkeinen huipennus, ylösnousemuksen kaikkina aikoina iloinen sanoma.

Menemättä teologiaan tänäänkin jokainen voi myös omalta ja kanssaihmisten osalta ajatella, että meillä kaikilla aina on toive uudesta alusta tai elämästä, uhrausten ja kärsimysten jälkeenkin.

Pirjo Hiidenmaa:

Ehkä tämä näköiskertomus sopii vaikeasti nykymaailmaan, mutta ei se tarkoita, ettei sille olisi paikkaa tai että sen kertomisesta pitäisi luopua.

Kertomuksen sisällölle – anteeksiantamukselle ja uudelle alulle – on kyllä paikka ja tarve edelleen.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Kristinusko on yksi länsimaisen kulttuurin perustoista, ja sen kuvasto on edelleen osa maailmankuvaamme.

Ei yksin uskonnon vaan myös taiteen ja filosofian kautta.

Ville Ranta:

Evankeliumien kertomukset ovat perustavaa laatua ihmiskäsityksessämme, moraalikäsityksissämme ja kulttuurissamme. Evankeliumien sisältämiä merkityksiä ei voi ottaa niistä ulos ja säilyttää erillään.

Nykyajan ihmisten tulkinta Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen on siinä mielessä erilainen kuin menneisyyden sukupolvien tulkinnat, että evankeliumien tekstejä ei pidetä tosiasioina, vaan kirjallisuutena, jonka merkitys on symboliikassa, etiikassa ja identiteetissä. Me elämmekin aikaa, jossa "kulttuuri" ja "tosiasiat" erotellaan toisistaan pinseteillä.

Sirkku Peltola:

On vaikea kuvitella, että joku voisi tarinaa väheksyä. Se on puhutellut osaa ihmiskunnasta jo kolmatta tuhatta vuotta. Siitä on kiistelty, sitä on tulkittu ja tutkittu, uskottu ja vainottu. Sen nimeen on jopa sodittu.

Jos väitän, ettei tarina puhuttele, niin en osaa kuunnella.

Juha Kuisma:

Kyllä, mutta puhuttelee kertomuksena kuten vaikkapa taru Elektrasta. Pääsiäisen uskonnollinen sisältö jää vaikeasti käsiteltäväksi.

Pääsiäinen on kuitenkin hiljentymistä ja pyhää aikaa, kevääseen valmistautumista.

Kiba Lumberg:

Jeesus on historiallisesti mielenkiintoisin henkilöhahmo ja toisinajattelija. Hän ei tarttunut miekkaan eikä väkivaltaisin keinoin alistanut eikä pakottanut ketään mihinkään. Oli enemmänkin kyseenalaistaja ja uskalsi olla eri mieltä.

Jeesuksen kärsimyksensä ja teloituksensa kuvaa tätäkin päivää hyvin selvästi: kuinka ihmisiä ja toisinajattelijoita surmataan ja uskonnot ovatkin lyömäaseita.

Murheellista kyllä, jos Jeesus olisi täällä, olettaisin että hänet surmattaisiin nytkin. Eri uskonlahkot ja Jumala-käsitykset repisivät Jeesus-hahmon palasiksi. Jeesuksen kärsimystarina on raskas ja kertoo samalla sen, kuinka ihmiskunta ei ole oikeastaan henkisesti paljoakaan kehittynyt.

Jeesuksen roolihenkilöstä voisi ottaa oppia. Hän ei ollut pelkuri, ja elämän arvot olivat hänellä kohdallaan. Jeesus oli visionääri, hän näki ihmismassojen ja tietämättömyyden läpi tulevaisuuteen.

Jari Sarasvuo:

Jos ihmiskunnan historian hämmästyttävin tarina sekä sisällöltään että seuraamuksiltaan ei pane pohtimaan, mitä muuta kiinnostavaa vilisee sivistystutkan ala- ja yläpuolella?

Sampo Terho:

Esimerkiksi Mel Gibsonin The Passion of Christ todisti, että Kristuksen kärsimyshistoria kyllä puhuttelee nykyihmistäkin. Samoin Helsingissä perinteisesti järjestettävä Ristin tie -esitys, joka aina kerää suuryleisön.

Kaari Utrio:

Ihmislajilla vaikuttaa olevan syvä uskonnollinen kaipuu, joka epäilemättä on edullinen evoluution kannalta, koska se vahvistaa yhteisöjä.

Tarina, joka sisältää sankarin uhrautumisen yhteisön puolesta, ei varmasti koskaan lakkaa kiehtomasta ihmisiä. Kun siihen lisäksi kuuluu ylösnousemus ja ikuinen elämä, menestys on taattu.

Itse en ole kristitty, mutta kunnioitan suurta tarinaa.

Jaakko Heinimäki:

Totuudenpuhujan kova osa on yleispätevä teema ja puhuttelee kaikkina aikoina. Myöskään uhrautuminen toisten puolesta ei ole vähentänyt kiinnostavuuttaan.

Kristus-hahmo elää meidän tarinoidemme syvissä kerroksissa, katsokaa sillä silmällä vaikkapa Chaplinin kulkuria, E.T.:tä tai Scorsesen Taksikuskia.

Umayya Abu-Hanna:

Jos aiotaan muutenkin pitää pyhät lomina, pitää laittaa sisältö kontekstiin.

Nykypäivänä historian taju ja valtarakenteiden tunnistaminen on tärkeää. Kuten se, miksi afroamerikkalaiset muodostavat suhteettoman prosentin vangeista, miksi Ruotsin suomalaiset ovat olleet rikollistilastoissa yliedustettuina tai miksi kotiväkivallan uhrit ovat pääosin naisia.

Jeesus tai kuka tahansa muu on hyvä symboli – mutta nykypäivänä nuoriso on vegaanista ja tuskin innostuu koko tarinasta, jossa Jumalan lihan ja veren syönti ja juonti on keskeistä.

Ami Hasan:

Maailman suuret kertomukset elävät ja puhuttelevat meitä aina ja ikuisesti: Raamattu, Camelotin tarina, Muskettisoturit, Kalevala, Peppi Pitkätossu, Batman, Harry Potter, Aku Ankan nelikulmaiset munat ja moni muu.

Loput ovat versioita ja kopioita näistä. Koiramäen rakkiporukka ei ole tainnut vielä Raamatun maisemissa seikkailla mutta Kalevalan laulumaat on jo koluttu.

Jos vaikka sattuu uskomaan että Jeesus oli Jumalan poika ja nousi kuolleista, niin kyllähän siinä on inspiraatiota moneenkin luovaan hommaan – melkein kateeksi käy.

Minna Lindgren:

Klassikot ovat kuolemattomia kertomuksia, niin tämäkin.

Ilona Anhava:

Kertomus on vaikuttava, vaikkei olisi mitenkään uskonnollisuuteen taipuvainen. Muun muassa yksi Ingmar Bergmanin hienoimmista elokuvista, Talven valoa (Nattvardsgästerna), käsittelee juuri tätä tematiikkaa.

Kari Uusikylä:

Idolsien ja Diilien kulta-aikana olisi hyvä joskus pysähtyä ajattelemaan kärsimystä, syntiä ja kuolemaa sekä omaa vastuuta itsestä ja lähimmäisistä. Joukko huusi "ristiinnaulitse". Kenet me olemme tänään valmiita huutamaan ristille?

Mitä armo ja synneistä vapahtaminen meille merkitsee? Armo on kaunis sana, sen saaneen elämä voi muuttua radikaalisti. Uskoo sitten mihin uskoo.

Timo Valjakka:

Kärsimyshistoria kaikkine käänteineen on kyllä sellaista draamaa, että ei se voi olla puhuttelematta.

Esimerkiksi amerikkalainen Barnett Newman on tehnyt muutamia ylivertaisen hienoja abstrakteja maalauksia lähtökohtanaan juuri pääsiäisen tapahtumat.

Hannu Väisänen:

Kirjallisessa ja taiteellisessa mielessä tarina on kiinnostava. Siis samalla tavalla kuin Odysseus-legenda tai Kullervon kertomus Kalevalassa.

Jeesuksen kärsimyskertomus, silloin kun sitä ei lueta opinkappaleena, on ehdottomasti kiinnostava omituisen psykologiansapuolesta. Kaikki siinä on ristiriitaista, niin Juudaksen kavallus kuin myös populan epälooginen viha Jeesusta kohtaan. Sanottakoon, että se on hyvä lähtökohta esimerkiksi Bachin Matteus-passiolle , ja Haydnin hienolle sävellykselle Kristuksen viimeiset sanat.

Vaikuttavia krusifikseja on myös tehty jopa kuvakanonian ulkopuolella. Antonio Serranon kuuluisa "Pissa-Jeesus" on taas saanut traditionalistitit raivoamaan, murtautumaan Ranskassa taidemuseoon ja särkemään kyseisen teoksen. On selvää että moisen sekoilun jälkeen pääsiäisen tapahtumilla on todella vaikutusta taiteeseen

Yrjö Sotamaa:

Itsekkyyttä pursuavassa maailmassa ajatus uhrautumisesta toisten puolesta on erittäin relevantti.

Matti Apunen:

Toisten syntien kantaminen on aina puhutteleva tarina. Sille pitäisi olla tilausta tässä ajassa, kun ihmiset ovat vakuuttuneita omasta etevämmyydestään.

On ällistyttävää, miten medialukutaidollaan ylpeilevät, kouluja käyneet nykyihmiset eivät näe Raamatun kertomusten symbolisia ominaisuuksia vaan pitävät niitä hassutuksiin taipuvaisten satuina.

Risto Pelkonen:

Pääsiäiskertomuksen kolme suurta: kärsimys, kuolema ja uuden elämän mysteeri puhuttelevat aina.

Osmo Soininvaara:

Siis joillekin.

Suurinta osaa se ei puhuttele lainkaan, mutta niitä joita se puhuttelee, se puhuttelee kunnolla. Sadat miljoonat katoliset eivät voi olla väärässä.

Osmo Rauhala:

Uhri on ihmiskunnan suurimpia kertomuksia. Henkensä antaminen toisen puolesta lienee rakkauden äärimmäisimpiä tekoja.

Jeesuksen tarina on verinen ja väkivaltainen, mutta loppuu onnellisesti. Se vetoaa länsimaiseen ihmiseen voimakkaammin kuin vaikka mielikuva puun alla mietiskelevästä Buddhasta.

Pauli Aalto-Setälä:

Aika infantiili kysymys. Onko pääsiäisen tarina riittävän hyvä? Pitäisikö pääsiäisen dramaturgiasta äänestää?

Ei pitäisi. Annetaan kirkkovuoden tärkeimmän juhlan tradition säilyä, vaikka se ei Idols-äänestyksissä pärjäisikään.

Anja Snellman:

Me tarvitsemme suuria kertomuksia, myyttejä, alkutarinoita; me tarvitsemme hyviä syitä olemassaolollemme, ominaisuuksillemme ja instituutioillemme – ja hyviä stooreja huomiotaloutemme uusille pelialustoille.

Antti Nylén:

Se on kaikkien aikojen puhuttelevin kertomus muun muassa siksi, että se on hyvin arkipäiväinen. Joka päivä maailman mahdit nujertavat jonkun hengiltä, ja silti elämän täytyy jatkua.

Kaarina Kaikkonen:

Maailman eri kolkissa on aina uskottu ihmisen sielun ylösnousemukseen, jo paljon ennen suuria uskontoja ja ajanlaskumme alkua. Primitiivisissä heimoissa on aina ollut herkkiä ihmisiä, jotka aistivat henkisyyden ja kuolleiden esi-isien yhteydenotot toisia herkemmin.

Totta puhuakseni voin kertoa, että myös minä olen saanut muutamia viestejä kuolleilta ihmisiltä. Sama kuollut ihminen ilmestyi usealle samanaikaisesti. Olisin siis todella tyhmä jos väittäisin tietäväni, ettei mitään elämää ole kuoleman jälkeen.

Valtauskonnot tarjoavat erilaisia selityksiä samalle kokemukselle sielun kuolemattomuudesta. Kristinuskon antama selitys on minulle ihan riittävän hyvä. Kuulun kirkkoon, ja rukoilenkin usein.

Luulenpa että ihmisen vanhetessa käsitys kuolemasta aika usein muuttuu. Kun ystäviä alkaa kuolla ympäriltä, niin myös sellaiset tuntemukset lisääntyvät, että läheinen viipyy vierellä kuoleman jälkeenkin. Kyllä siinä vannoutunut ateistikin alkaa epäillä sosiologi Antti Eskolan tavoin.

En tunne kirkollisia oppeja. Silti kristillinen selitys on riittävä minulle.

Marita Liulia:

Länsimaista kulttuuria on mahdoton ymmärtää, jos ei tunne Jeesuksen tarinaa.

Uskontojen opetuksen vähennyttyä monet kristitytkään eivät enää tunne tarinaa.

Vaula Norrena:

Kyllä sikäli, että Jeesuksen tarina on klassinen sankarimyytti, joka toistuu samankaltaisena suurissa sankaritarinoissa Jeesuksesta Che Guevaraan, Tarzanista Teräsmieheen, Jeanne d'Arcista Martin Luther Kingiin, Lasse Virénistä Mika Häkkiseen, Urho Kekkosesta Timo Soiniin.

Alussa on köyhä poika vaatimattomista oloista. Hän saa näyn ja ryhtyy toteuttamaan uutta uskoaan. Muut nauravat eivätkä usko häneen. Sankari lähtee kauas pois, matkalle etsimään näkyään, viisasten kiveä, aarretta, uutta uljasta maailmaa. Matkalla hän kohtaa kohtuuttomia vastuksia, häntä testataan moneen kertaan ja viimeisessä testissä hänet lyödään niin, että hän kuolee, fyysisesti tai henkisesti.

Sitten tapahtuu ihme, karaistuminen, ylösnousemus. Sankari nousee kuin feeniks-lintu tuhkasta, saa uuden elämän ja tulee voittamattomaksi.

Tarinan loppu voi vaihdella. Joko sankari palaa juhlittuna voittajana kotikyläänsä, tai hän palaa viisastuneena mutta elämän hylänneenä erakkona, tai hän sairastuu ylpeyteen ja kansa pudottaa hänet jalustaltaan.

Jeesuksen tarina ei siis ole mikään kristinuskonnollinen keksintö, vaan kaikista kulttuureista kaikkina aikoina löytyvä universaali sankarimyytti, joka haastaa ihmistä uskomaan itseensä, etsimään totuutta ja voittamaan vaikeuksia.

Katriina Järvinen:

Vaikkakin harva olisi kiinnostunut pääsiäisen tarinasta, ellei se kuuluisi kulttuurimme auktorisoituihin perustarinoihin.

Rakkaudesta oman poikansa kuoliaaksi kiduttavan kaikkivaltiaan isän toimet eivät vetoaisi kuin sadisteihin, mutta pääsiäistarinan kuten muidenkin Raamatun kertomusten voima on siinä, että niistä voi valita vain kohdat, jotka itseä eniten elähdyttävät.

Jeesuksen poikkeuksellinen rohkeus ja siitä seuraava petetyksi ja hylätyksi tuleminen eivät mahdu lukijan oikeustajuun. Siksi tarinan onnellinen loppu on tärkeä: se tuo katharsiksen lukijalle ja antanee monille toivoa.

Maria Pettersson:

Kertomus on väkevä ja koskettava. Draaman kaari on ehjä, päähenkilön vaiheet tunteisiin vetoavia ja tarinan käänteet kiinnostavia.

Kertomus inspiroi yhä miljoonia, ehkä miljardeja ihmisiä joka vuosi. Kyseessä on yksi vuosituhansien parhaista tarinoista, uskoipa sen olevan totta tai ei.

Kirsi Virtanen:

Draama viehättää aina. Myös uskonnollisviritteinen.

Kalle Haatanen:

Katsotaanpa. On ennustettu, että tulee messias, joka johtaa (maanpäälliseen) taivaaseen. On petturi, joka kavaltaa hänet. Nyt messias on valtaapitävien käsissä. Kärsijä tyytyy osaansa, mutta osoittaa myös inhimillistä epävarmuutta. Lopulta kuolemassa uudet lait astuvat voimaan, ja kokonaan uusi aika koittaa – tai oikeastaan alkaa poikkeusaika, joka synnyttää kokonaan uuden ajan siemenen.

Miksi tämä ei olisi enää puhutteleva kertomus? Matrix on loistava elokuva. Lukemattomien muiden rinnalla.

Arno Kotro:

Minua kertomus puhuttelee muistuttamalla, kuinka hienoa olisi, jos ihmiskunta aikuistuisi ja kasvaisi irti verisistä uhriuskonnoista ja muista barbaarisista jäänteistä.

Tarina on kyllä kiinnostava ja osa kulttuurihistoriaa ja yleissivistystä, mutta minun on vaikea käsittää, että niin moni tosissaan uskoo juutalaisen saarnamiehen sovittaneen heidän syntinsä ja nousseen kuolleista.

En myöskään pidä siitä, että jo päiväkoti-ikäisille markkinoidaan ajatusta Jumalasta, joka kaikkiallisessa hyvyydessään kiduttaa ainoan lapsensa kuoliaaksi, ja tätä pitäisi vielä juhlia.

Antti Alanen:

Vuorisaarnan julistus ja lähimmäisenrakkauden sanoma koskettaa yli uskonnollisen tunnustuksen rajojen. Raamatun kertomus elämän puusta kuoleman puuhun tarjoaa yleispätevää pohdittavaa jokaiselle, jota kiinnostaa uskonto tienä henkiseen korkeuteen. Historiallinen todenmukaisuus tarinasta puuttuu, mutta perimätietona saaduissa Jeesuksen sanoissa on psykologista uskottavuutta ja johdonmukaisuutta.

Kristillinen pääsiäinen perustuu juutalaiseen pesahiin, jota vietetään samaan aikaan. Pesahissa juhlitaan juutalaisten pääsyä Egyptin orjuudesta Mooseksen johdolla. Viimeinen ehtoollinenhan oli Jeesuksen pesah-ateria. Sigmund Freudin viimeinen kirja Der Mann Moses esittelee huikean fiktion siitä, mikä oli se synti, jonka Jeesus sovitti uhratessaan henkensä ristillä.

Uuden testamentin evankeliumeja kirjoitettiin samaan aikaan kun Rooman armeija kävi raakaa ensimmäistä juutalaissotaa, jossa Jerusalem hävitettiin, temppeli poltettiin ja valtava määrä juutalaista perimätietoa tuhottiin. Vaikka Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat juutalaisia, Rooman vallan aikana kirjoitetut evankeliumit saivat juutalaisvastaisen sävyn, mistä on ollut synkkiä seurauksia inkvisitiosta holokaustiin. Uuden testamentin juutalaisvastaisuuteen tulisi suhtautua kriittisesti.

Hyvää pääsiäistä – pesah shalom!

Petri Merenlahti:

Puhuttelee se yhä ainakin minua. Perinteisesti uskonnon kertomukset ovat puhutelleet ihmisen sielua. Siinä missä järki ja tunteet on onnistuttu paikallistamaan osaksi myös modernia ihmiskuvaa, sielusta on tullut koditon: sen olemassaolosta ei ole näyttöä ja on yhä vaikeampi hahmottaa, mitä puhe ihmisen sielusta tarkoittaa.

Silti sieluttomuus on minusta yhä järjettömyyteen ja tunteettomuuteen verrattava uhka ihmisyydelle.

Risto Volanen:

Erityisesti René Girardin ja Gianni Vattimon viime vuosien tuotannon vuoksi Jeesuksen uhrista on ollut laaja keskustelu perinteisen teologisen piirin ulkopuolella.

Joitakin viikkoja sitten siihen liittyi perinteisemmistä lähtökohdista myös paavin uusikirja Jeesuksesta. Girardin mukaan ihmisen varhaiseen historiaan kuuluivat ensin ihmis- ja sitten eläinuhrit, joihin yhteisö purki sisäisen kaikkien kilpailun tai sodan kaikkia vastaan ja rauhoittui näin hetkeksi.

Syntipukin masinoiminen on tänäänkin osa median ja politiikan todellisuutta. Perinteisistä kristillisistä lähtökohdista esimerkiksi Osmo Tiililä ja Dag Hammarskjöld ovat myös tuoneet esiin, että ristiinnaulitsemisessa oleellinen puoli oli uhrin syyttömyys.

Ristille katsoessa ihmiselle kirkastui, ettei pidä kiusata, vihata tai tappaa syytöntä uhria vaan käsittää oma syyllisyys ja tehdä parannus.

Jaakko Aspara:

Kärsimyshistoriassa ja ylösnousemuksessahan on pohjimmiltaan kyse uskonasiasta ja myös etiikasta. Eikä uskonasioiden ja etiikka-asioiden puhuttelevuus ole kiinni aikakaudesta – toisin kuin tiede-/tiedeperäisten "rationaliteetti"-asioiden puhuttelevuus tai muoteihin liittyvien "estetiikka"-asioiden puhuttelevuus.

Eli ei nykyihmistenkään pidä täysin hylätä ja unohtaa kyseistä kertomusta – sen eettisten ulottuvuuksien (esimerkiksi toisten puolesta uhrautuminen tai Vuorisaarna) pohdintaa taikka sen miettimistä, miksi niin monet muut ihmiset kokevat kertomuksen puhuttelevana ja/tai uskottavana.

Toki tätä lienee hyvä tehdä lähinnä omassa sisimmässä, moralisoimatta tai indoktrinoimatta muita ihmisiä aiheeseen liittyen.

Jani Leinonen:

Nostan Jeesuksen tarinan merkittävyydessään ja inspiroivuudessaan ihan Charles Foster Kanen, Bradley Manningin ja Ronald McDonaldin rinnalle.

Juha-Pekka Hotinen:

Jeesus on, olipa hänen tarinansa todellinen tai fiktiivinen, väkivallattomien sankarien arkkityyppi. Niin hänen tarinansa kuin sanomansakin ytimet ovat armo ja ihme.

Johannes Koroma:

Kyllä, kuten kaikki ihmiskunnan historian merkittävät tapahtumat. Kertomus on asetettava omaan historialliseen kehykseensä riippumatta siitä, suhtautuuko siihen uskonnollisena dokumenttina vai yhtenä merkittävänä tapahtumasarjana.

Tämän kertomuksen vaikutukset ihmiskunnan historian muotoutumiseen viimeksi kuluneen kahden vuosituhannen aikana ovat olleet syvällisemmät kuin minkään muun.

Antti Ahlava:

Aina kun joku uhrautuu toisten puolesta – oli kyseessä ydinvoimalan jäähdytystyöntekijä tai Jeesus – tämä on heittänyt muille haasteen, joka vaatii vastavuoroisuutta: edes kunniamerkin ja palkintorannekellon tai Jeesuksen tapauksessa moraalisen kuuliaisuuden ja huonon omantunnon.

Yrjö Juhani Renvall:

Dokumentaarinen fiktio elää ja inspiroi edelleen. Monty Pythonin Brianin elämä osuu vaalien jälkeisenä pääsiäisenä parhaiten kohdalleen.

Sitaatit Jeesus-kertomuksen käänteistä taipuvat mihin lajiin ja estetiikkaan tahansa.

Ja Viimeinen ehtoollinen istuu myös suomalaisilla näyttämöillä vuodesta toiseen. Ikään kuin uudelleen löydettynä kuvana.

Janne Saarikivi:

Jokaisen myytin idea on, että se on puhutteleva kertomus aina, sekä "ennen", että "nykyisin". Pidän huolestuttavana, että ihmisiltä on katoamassa kyky ymmärtää tällaista uskonnollista kieltä.

Yhä yleisempiä ovat kristinuskoon kohdistuvat hyökkäykset, joissa koko kristillinen traditio samaistetaan kristilliseen oppiin. Väitetään, että kristinuskon maailmankuvan hyväksyminen on Lähi-idän rautakautisen kosmologian tai seksuaalimoraalin hyväksymistä.

Esitetään, että kristitystä tekee kristityn se, että hän älyllisesti uskoo tietyntyyppiseen maailman luomiseen, tietynlaiseen neitseestä syntymiseen, ylösnousemukseen ja niin edelleen.

Näitä väitteitä esittävät ihmiset eivät ikinä tulkitsisi esimerkiksi taiteen "sanomaa" yksinkertaisiksi väitelauseiksi, mutta uskonnosta he haluavat leikata pois kaiken, mikä siitä tekee viehättävää: tarinan, myytin. Vielä alastomampana moinen lukutaidottomuus ilmenee islamin "kritiikissä", joka on ihastunut esimerkiksi ajatukseen profeetta Muhammedista pedofiilinä.

Uskonnon idea on kuitenkin se, että mitään ei muuteta, mutta samalla kaikki voi muuttua. Uskonnollinen myytti elää missä tahansa oloissa, sillä sen sisältö on avoin kaikenlaisille tulkinnoille. Vastaavasti myytti itse ei saa muuttua, sen vaatimus tulla tulkituksi. Myytti on sama eilen, tänään ja huomenna: kärsimys ja ylösnousemus. Se, mitä ihmiset näistä ymmärtävät, mitä he niillä tekevät, kenet he ristiinnaulitsevat, muuttuu joka ikinen päivä.

Itse ajattelen pääsiäisen tarinaa koko ajan. Ajattelin sitä kärsimyksen hetkenä ja kärsimyksen loppuessa. Ajattelen sitä katsellessani lähimmäisiä, nähdessäni turhaa puurtamista ja ihmisten kovuutta

Kun näen kirkontornin ja siellä ristin ajattelen pääsiäistä, joskus uskonnollisesti, mutta yleensä pikemminkin tarinana, älyllisenä ja emotionaalisena ongelmana. Usein uskon, useammin epäilen.

Pääsiäisen tarina ei jätä minua, eikä se jätä tätä maailmaa. Se ei ole niin huono tai pieni tarina, että kaatuisi yhden ihmisen epäuskoon.

Leena Lehtolainen:

Vaikka yhteiskuntamme on sinänsä maallistunut, on pääsiäisen armon ja pelastuksen sanomalla yhä merkitystä ja sille on tarvetta, vaikka ei lukisikaan Raamattuaan kirjaimellisena totuutena.

Länsimaista taidetta on myös vaikea ymmärtää tuntematta kristinuskon keskeisiä peruskäsitteitä, ja tunnen uskonnottomia, jotka nauttivat suuresti vaikkapa Bachin passioista tai pääsiäisen tapahtumia kuvaavasta kuvataiteesta.

Suomalaiseen pääsiäisen viettotapaan nykyisin liittyy monia muitakin kulttuurisia kerrostumia kuin kristillisiä tapoja, vietettiinhän sitä jo ennen kristinuskon tuloa Suomeen.

Pääsiäisessä korostuu myös ihmisen kuolemanpelko ja sen voittaminen. Uskoipa sitten miten tahansa tai ei mihinkään, oma kuolevaisuutensa ja haurautensa on sangen hyvä pitää mielessä.

Antti Arjava:

Jeesuksen ristiinnaulitseminen on historiallisilta seurauksiltaan edelleen historian merkittävin yksittäinen kuolemantapaus. Se on inhimillisesti vaikuttava draama ja länsimaisen kulttuurin peruskertomuksia. Lisäksi se puhuttelee uskonnollisesti satoja miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa, joten sen merkitystä on mahdoton kieltää.

Suomen tapaisessa maallistuneessa länsimaassa pääsiäinen on jäänyt joulun varjoon, vaikka se on kirkon kannalta kertaluokkaa merkittävämpi juhla. Joulu on lempeä satukertomus, lasten ja rauhan juhla, joka on riisuttu uskonnollisesta sisällöstä.

Itämaan tietäjiin voi olla uskovinaan yhtä vaarattomasti kuin joulupukkiin. Kristinuskon kannalta joulun todellisuuspohjalla ei ole mitään merkitystä.

Pääsiäinen on hankalampi tapaus, koska se on veren ja kärsimyksen tarina, jonka alkuosa on suhteellisen hyvin ankkuroitu historialliseen todellisuuteen mutta jonka loppuosa, ylösnousemus, pakottaa ottamaan kantaa uskonnolliseen totuuteen.

Vaikka meillä on pääsiäisjänikset, tiput ja rairuoho pehmentämässä asiaa, pääsiäiskertomuksen joutuu kohtaamaan aikuisena. Siksi se ei ole enää koko kansan juhla, vaan ainoastaan kevätloma.

Teivo Teivainen:

On kiehtovaa kuvitella Jeesus ratsastamaan aasillaan nykymaailmaan.

Raamatun kärsimyshistoria puhuttelee myös ateistia. Tarinaa Jeesuksesta kannattaa muistella ja toistella, vaikkakin julkisissa oppilaitoksissa sen tunnustuksellinen tuputus on syytä lopettaa.

Kaipaan Jeesus-tarinoita ilman taikauskoa.

Heikki Hiilamo:

Toisten edestä uhrautuminen – äärimmäinen palvelus lähimmille – puhuttaa aina ihmistä, joka kamppailee itsekkyyden ja lähimmäisten huomioon ottamisen jännitteessä.

Tämä tarina tuntuu sitä ajankohtaisemmalta, mitä enemmän talous ja raha hallitsevat ihmisten työtä ja arkea.

Taloudelle ajatus toisten hyväksi uhrautumisesta on mieletön, kristinuskolle se on suurin viisaus.

EI

Jukka Mallinen:

Pääsiäisen kärsimyshistoria näkyy kulkueitten, seremonioiden ja televisio-ohjelmien kautta liikuttavan suuriakin joukkoja, eri maissa tosin vaihtelevia määriä.

Henkilökohtaisesti totean että "nyt metsä kirkkoni olla saa". Kevään tulo vaikuttaa paljon väkevämmin kuin leipääntynyt pääsiäiskertomus, jonka loppuratkaisu on jo tiedossa.

Eräät taideteokset skulaavat kyllä, Bachin ynnä muiden passiot, Bulgakovin romaanista Saatana saapuu Moskovaan Jeshua Ha-Nozrin tarina tai jouluevankeliumin persoonallisena tulkintana Joseph Brodskyn joulurunot.

Taru Mäkelä:

Pääsiäisen sanoma on väkevimmillään se alkuperäinen: Joka päivä pitää olla valmis pakenemaan orjuudesta.

Aivan kuten Israelin kansa teki, kun pakkasi pöytähopeat ja häipyi tyrannin ikeestä.

Tuomas Enbuske:

Varmaan se monelle on. Mutta jos kysytään onko se minulle, niin ei henkilökohtaisesti.

Paula Tuovinen:

Mutta tarinalla on kuitenkin kulttuurista merkitystä, ei niinkään uskonnollista.

Seppo Lampela:

Lähinnä ahdistavaa paskaa. Itse ainakin skidinä oli todella peloissani Jeesuksen kohtalosta. Pelkäsin, että mutkin naulattaisiin ristiin. Hyi saatana. Juhlittaisiin pääsiäistä hedelmällisyysjuhlana, niin kuin kuuluu. Kanit, anyone?

Kari Enqvist:

Kaikki kertomukset puhuttelevat, mutta kuka on kuulolla?

Uskonnollisen kontekstinsa ulkopuolella ylösnousemustarina ei näy yhteiskunnassa tai intellektuaalisessa elämässä juuri lainkaan. Kärsimys, uhrikuolema tai perisynti ovat käsitteitä, jotka istuvat huonosti nykyihmisen maailmankuvaan.

Keskivertosuomalaiselle pääsiäinen on vain palkallinen juhlapyhä, joka hartaudessa jää selvästi joulusta.

Harri Hautajärvi:

Jeesuksen kärsimyslegenda ei jaksa aidosti kiinnostaa enää monia muita kuin harvalukuista uskovaisten joukkoa. Pääsiäisen kärsimysnäytelmä on se, että yksi uskonto saa edelleen muiden yläpuolella mellastaa Suomessa valtionuskontona, myös päiväkodeissa ja kouluissa.

Miksi kummassa HS-raadilta on kysytty jo useita kertoja näitä Jeesus-kysymyksiä (ja sen jälkeen saman konsernin Ilta-Sanomat on julkaissut mustan listan niistä HS-raadin jäsenistä, jotka kehtasivat vastustaa kristinuskon sanomaa sisältäviä koulujen joulujuhlia, paheksuen näitä raatilaisia myös pääkirjoituksessaan ja keräten lukijoiltaan nettiadressia uskonnollissisältöisten joulujuhlien puolesta).

Päivälehden, ja sittemmin Helsingin Sanomien toimituksessa noin sata vuotta sitten ei olisi edes kysytty tällaisia uuskonservatiivisia raamattukysymyksiä, sillä silloinen Helsingin Sanomat ajoi kirkon erottamista valtiosta. Viime aikoina Helsingin Sanomissa on ollut kovin toisenlainen ääni kellossa.

Onko Helsingin Sanomat nykyisen vanhoillislestadiolaisen päätoimittajansa aikana huolissaan siitä, että tietylle kansanosalle rakkaat kristinuskon perinteet eivät enää jaksa kiinnostaa suurinta osaa suomalaisista? Voisiko Helsingin Sanomat palata alkuaikojensa aatteisiin, ja jättää Jeesuksen ja Raamatun tarinoiden käsittelemisen virallisesti uskonnollisille lehdille?

Alexis Kouros:

Uskonnosta on tällä hetkellä valitettavasti enemmän harmia yhteiskunnille kuin hyötyä. Erityisesti poliittisella kentällä.

Seppo Zetterberg:

Nythän pääsiäisen ajasta tupataan vain poimimaan rusinat pullasta eli nauttimaan vapaapäivistä – uskontokuntaan katsomatta.

Ehkäpä pitäisi olla jonkinlainen kärsimyshistoriatentti, jonka läpäisseet vain saisivat nauttia vapaapäivistä.

Katja Boxberg:

Riippuu epäilemättä maailmankatsomuksesta. Henkilökohtaisesti ei ole.

EN OTA KANTAA

Juha Herkman:

Joitakin puhuttelee, toisia ei. Pääsiäisen merkitys suurelle osalle suomalaisia on nykyään kevään loma-aika, jolloin voi mennä Leville

laskettelemaan tahi Kanariansaarille aurinkoon.

Niille jotka eivät pääse tai voi mennä lomalle, pääsiäinen merkitsee ruokaa. Lammas, mämmi, kananmunat, suklaa ja pasha symboloivat ja merkitsevät toisille kärsimystä, toisille nautintoa.

Soila Lehtonen:

Kysymys on uskonnottoman kannalta melko merkityksetön.

Puhutteleva? Tietysti kertomus legendana on länsimaisen kulttuurihistorian kannalta, henkilökuvana, inhimillisen hyvyyden, pahuuden sekä ihmeiden mahdollisuuden kuvauksena kiinnostava ja liikuttava (Vuorisaarna ja niin edelleen).

Mystiikan tai pyhyyden kokemus ei rajoitu uskonoppeihin, ja tietenkin uskonnollisesta kokemuksesta tai vakaumuksesta nouseva taide on taidetta kaikille.

Jopa uskonnottomat ja moraalisesta turmeluksesta syytetyt taiteilijat, esimerkiksi (marxilainen) Pier Paolo Pasolini, voivat tehdä taidetta uskonnon teemoista: amatöörinäyttelijöin ja muun muassa Bachin musiikin tuella Jeesuksen elämän koruttomasti kirjaava Matteuksen evankeliumi (Il vangelo secondo di Matteo, 1964) pysyy elokuvan parnassolla.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi