HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko Paavo Arhinmäki kulttuuriministerinä tehtäviensä tasalla?

Kesäkuussa nimitetyn Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallituksen kulttuuri- ja urheiluministerin salkun sai vasemmistoliiton puheenjohtaja, Paavo Arhinmäki. Kulttuuriasioiden lisäksi hänen vastuulleen kuuluvat tasa-arvoasiat sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Arhinmäki on ensimmäinen vasemmistolainen kulttuuriministeri kahteentoista vuoteen: edellisen kerran kulttuuri- ja urheiluasioista vastaavan ministerin salkku oli vasemmistopuolueen – silloinkin vasemmistoliiton – hallussa Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen aikaan. Vuosina 1995–1998 tehtävässä oli Claes Andersson ja syyskuusta 1998 huhtikuuhun 1999 Suvi-Anne Siimes.

Arhinmäki on profiloitunut katukulttuurin, hiphopin, rap-musiikin ja graffititaiteen ystävänä. Helsingin Sanomille nimityksensä jälkeen antamassaan haastattelussa hän luonnehti itseään nimityksellä "pipopää tennariministeri" (HS 2.7.). Hän on lupaillut, että nuoriso- ja lastenkulttuuri saavat hänen kaudellaan enemmän huomiota ja myös rahoitusta.

Lisäksi Arhinmäki on kiinnittänyt huomiota muun muassa luovien alojen työntekijöiden sosiaaliturvaan, verotukseen ja eläkeasioihin. Hän on puhunut myös vapaiden ryhmien aseman parantamisen puolesta. Hän on luvannut, että nykyinen kulttuurin rahoitusjärjestelmä käydään läpi ja arvioidaan huolellisesti. Hän ei ole kuitenkaan halunnut ennakoida, johtaako arviointi valtionosuuksia saavien kulttuurilaitosten tukiosuuksien pienenemiseen ja harkinnanvaraisten tukien osuuden lisääntymiseen. Tällä hetkellä noin 70 prosenttia kulttuurituista ohjataan kunnallisille orkestereille, teattereille, museoille ja muille laitoksille.

HS:n haastattelussa Arhinmäki puhui myös kulttuurin kynnysten madaltamisesta. "Taiteen täytyy mennä sinne, missä ihmiset liikkuvat. Ennen olivat työväentalot, nyt ostarit ja netti", hän linjasi. Hän toivoi, että lähiöihin ja ostoskeskuksiin saataisiin katusoittajia. Hän ehdotti myös ostoskeskusten tyhjillään olevien liiketilojen muuttamista gallerioiksi julkisella tuella.

Tekijänoikeudet ovat yksi Arhinmäen kauden polttavista kysymyksistä. Arhinmäki ei ole ollut innostunut valmisteilla olleesta tekijänoikeuslain muutosesityksestä, jossa verkkoyhteyksiä tarjoavat operaattorit velvoitettaisiin estämään tekijänoikeuksia rikkovien sivustojen ja palveluiden käyttö. Arhinmäki suhtautuu kieltojen ja estojen lisäämiseen skeptisesti. Sen sijaan hän on toivonut, että internetiin saataisiin "kanavia, joiden kuluttajat ja luovan työn tekijät kohtaavat niin, että myös tekijä saa toimeentulonsa".

Arhinmäen lempilevy on brittiläisen Oasis-yhtyeen albumi Familiar to Millions ja lempikirja skottikirjailija Irvine Welshin Liima. Henkilökohtaisilta mieltymyksiltään häntä pidetään enemmän populaarikulttuurin kuin korkeakulttuurin ystävänä. Esimerkiksi oopperassa hän kävi ensimmäisen kerran tänä kesänä Savonlinnan oopperajuhlilla.

Kaksi viikkoa sitten nousi kohu siitä, ettei kulttuuriministeri Arhinmäki osallistunut Musiikkitalon avajaisiin vaan oli samaan aikaan urheiluministerin roolissa Liettuassa katsomassa Suomen maajoukkueen avausottelua Suomi–Kroatia koripallon EM-kisoissa, joihin Suomi pääsi ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Arhinmäki puolusti poisjääntiään "kilistelytilaisuudeksi" nimittämästään avajaistapahtumasta sillä, ettei hänellä ollut virallista roolia tilaisuudessa, jossa valtiovallan tervehdyksen esitti pääministeri Jyrki Katainen.

Liettuan-matkan vuoksi Arhinmäki perui myös esiintymisensä seuraavana päivänä pidetyissä Sibelius-Akatemian lukuvuoden avajaistilaisuudessa, johon hän oli aiemmin lupautunut puhujaksi. Arhinmäki piti kuitenkin normaalina sitä, että ministerin aikatauluihin tulee muutoksia. "Sehän oli kannanotto Sibelius-Akatemian puolesta, että olin lupautunut menemään. Mielelläni olisin mennyt. Eiväthän ministerit välttämättä ollenkaan käy tuollaisissa [tapahtumissa]", Arhinmäki totesi Uudessa Suomessa (US 31.8.).

Lausunnoissaan Arhinmäki on yrittänyt torjua myös urheilun ja kulttuurin vastakkainasettelua. "Urheilu ja kulttuuri ovat sama asia. Yksikään kansankunta ei toimi ilman niitä ja siksi on tärkeää, ettei niitä nähdä toistensa vastakohtina", Arhinmäki totesi Hufvudstadsbladetille (Hbl 11.9.)

Viikon kysymys:

Onko Paavo Arhinmäki kulttuuriministerinä tehtäviensä tasalla?

KYLLÄ

Johannes Koroma:

Hän on aivan oikeassa pyrkiessään madaltamaan eri kulttuurilajien välisiä kynnyksiä ja tuomaan kulttuuria sinne, missä ihmiset ovat. Hänen tapansa tuoda asia esille on ymmärrettävästi loukannut perinteisiä arvoja ja käyttäytymistapoja ja suurempi ymmärrys niitä kohtaan olisi ehkä eduksi hänen esittämilleen tavoitteille.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Alku ei kyllä ole ollut ihan lupaava, mutta eivät aiemmatkaan kulttuuriministerit ole aina loistaneet.

Ei muutama harkitsematon lausunto pudota Arhinmäkeä, mutta nyt hänen olisi aika ryhtyä panostamaan myös vakiintuneeseen kulttuuriin.

Antti Nylén:

Ainakin toistaiseksi on. Kulttuuriministerin tehtäviin ei kuulu sen enempää oopperan kuin jalkapallonkaan harrastaminen. Minulle on herttaisen yhdentekevää, montako kertaa ministeri on käynyt oopperassa ja montako potkupallo-ottelussa.

Kulttuuriministerin tehtävänä on pitää rahoista kiinni, koska hänen nurkistaan niitä tullaan etsimään, kun ne muualta loppuvat. Ja jos Arhinmäki onnistuu kaudellaan vielä keplottelemaan graffitien tai raplevyjen tekijöille joitakin pennosia entisten kulttuurialmujen päälle, voin vain ihailevasti onnitella.

Ville Ranta:

Kysymykseen on varhaista vastata, mutta jos viitataan tähänastisiin lausuntoihin, tekemisiin ja tekemättä jättämisiin, Arhinmäki vaikuttaa hyvinkin olevan tehtävänsä tasalla. Hän ei tunne korkeakulttuuria niin hyvin kuin urheilua ja populaarikulttuuria, mutta osaa varmasti tutustua.

Yksi Suomen kulttuurielämän ongelmista on jämäkkä erottelu "korkean" ja "matalan" taiteen välillä ja konservatiivinen asenne kulttuuriin. Tätä konservatiivisuutta esiintyy yhtä lailla perinteisen korkeakulttuurin kuin populaarikulttuurinkin puolella. Parhaimmillaan Arhinmäki voi pyyhkiä näiden rajojen yli.

Mirkka Lappalainen:

En tiennytkään, että ministerin onnistumista mitataan kulttuurikokkareissa pyörimisen määrällä.

Popmieltymykset taas ovat Arhinmäen oma asia. Eihän valtionvarainministerinkään edellytetä kertovan raha-asioistaan julkisuudessa.

Leena Lehtolainen:

Sinänsä on aivan liian varhaista arvioida Arhinmäen pätevyyttä kulttuuriministerinä, hallitus ei juuri ole ehtinyt tehdä kulttuuripolitiikkaa.

Ministeri joutuu tekemään ajankäyttövalintoja, joten poissaolosta Musiikkitalon avajaisista ei pidä vetää liian dramaattisia johtopäätöksiä.

Alf Rehn:

En näe että Paavo Arhinmäki olisi sen vähemmän tehtäviensä tasalla kuin monet hänen edeltäjänsä, vaikka olisikin jäänyt pois parista tilaisuudesta.

On vaikea tietää mikä on tarpeeksi "tärkeä" kulttuuritilaisuus, että ministerin täytyisi olla siellä – harvemmin esimerkiksi valitellaan sitä jos kulttuuriministeri ei ole ehtinyt nuoriso- tai lapsikulttuuritilaisuuteen.

Kiinnostavampi kysymys on minusta, josko kulttuuriministerin tulisi olla myös urheiluministeri – kitkaa syntyy riippumatta siitä, jättääkö teatterin välin katsoakseen lätkää, tai maaottelusta pois käydäkseen oopperassa.

Umayya Abu-Hanna:

Voidaan olla ministerin kanssa eri mieltä preferoinnista, mutta edelliset ministerit eivät olleet yhtä läpinäkyviä tietämysten ja mieltymysten kanssa. Arhinmäki on yksinkertaisesti rikkonut hiljaisen sopimuksen siitä, että niin sanottu korkeakulttuuri ohittaa kaiken muun.

Nyt on aika myös puhua siitä, mitä tekee jostain kulttuurista "korkean". Urheilun, kulttuurin, tasa-arvon ja muiden elementtien yhdistäminen tarkoittaa logistisestikin luonnollista prefroimista. Se, että Arhinmäki edustaa ikäluokkansa ja nykyaikaa, ei ole välttämättä rikos.

Toivoisin, että juuri demokratiaa n ja sen tuomaa moniäänisyys ja pluralismi mietitään nyt kunnolla kulttuuripolitiikkaa pohtiessamme. kenelle valtio tarjoaa, mitä ja miksi.

Juha Herkman:

Arhinmäki on tehtäviensä tasalla aivan samassa määrin kuin kulttuuriministerit yleensä. Tarvitseeko kulttuuriministerin olla kulttuurin asiantuntija? Mitä tällöin tarkoitetaan kulttuurilla: onko se niin sanottua korkeakulttuuria, populaarikulttuuria, kansankulttuuria, urheilua, harrastustoimintaa vai jotain näiden lisäksi?

Suomessa on kokemuksia kulttuuriministereistä, jotka ovat monessa suhteessa epäonnistuneet vaikka ovat olleet tunnettuja "kulttuurihenkilöitä", ja kulttuuriministereistä, jotka ovat monessa suhteessa onnistuneet, vaikka ovat ennen muuta poliitikkoja.

Kulttuurin asian (so. rahoituksen) ajaminen voi edellyttää pikemminkin politikointia kuin kulttuurin asiantuntijuutta, jota löytyy kyllä monenlaisista politiikan taustavoimista. Arhinmäen suurin haaste kulttuurirahoituksen painotusten ja linjausten sijaan taitaa olla oman tontin puolustaminen taloudellisesti vaikeina aikoina.

Erkki Tuomioja:

Hänen tähänastisen toimintansa perusteella ei ole syytä muunlaiseen vastaukseen. Vastaukseni olisi sama, vaikka emme olisi ministerikollegoita.

Paula Tuovinen:

Kaikille aloitteleville ministereille tulee mokia, mikä johtuu siitä, että ministeriä ei ole ehditty taustoittaa, eikä ministeri ole vielä ehtinyt hahmottaa työnkuvaa ja perehtyä lippusiin ja lappusiin.

Jos Arhinmäki olisi ehtinyt tajuta, että Musiikkitalon avajaiset ovat piste vuosikymmenten ponnistuksille, hän olisi ollut paikalla. Tuskin hän olisi jäänyt pois uuden jalkapallostadionin avajaisista, mutta se johtuisi siitä, että hän on seurannut alaa intohimoisesti.

Ministereiden on syytä tietysti tottua erilaisiin lasienkilistelytilaisuuksiinkin, mutta kyllä Arhinmäki siihen kykenee. Yliopistojen avajaisissa ministerit piipahtavat joskus, mutta se tuskin on ministereiden ykköstehtävä, etenkään Arhinmäen, jolle eivät kuulu yliopistojen asiat.

Jaana Semeri:

Vastaukseni on lyhyt provokatiivinen kyllä provokatiiviseksi kokemaani kysymykseen. Kysymyksen piilo-olettama antaa ymmärtää, että mikäli ei mm. ole käynyt (yksityishenkilönä) Savonlinnan oopperajuhlilla tai osallistunut (edes virkansa puolesta) Musiikkitalon avajaisiin, ei olisi tehtäviensä tasalla.

Aika suppea ajatus kulttuurista mielestäni. Onko kannettu huolta siitä, onko ministeri osallistunut koskaan Kemin sarjakuvafestivaaleille? Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleille? Tampereen Teatterikesään? Käynyt Kiasmassa? Porin jazzeilla? Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla? Seinäjoen Tangomarkkinoilla?

Valtakunnassa, josta on juuri tullut pitkästä aikaa jääkiekon maailmanmestari, on aivan perusteltua osoittaa kannatusta myös muita, yhtä harvoin menestyviä joukkuelajeja kohtaan. Yksilölajeissahan viimeaikainen menestys on ollut painin (MM-pronssi) ja tankotanssi (loistokas MM-kulta) varassa. Valtakunnassa vain on totuttu siihen, että juhlapuheissa ja -tilanteissa, (korkea)kulttuuri ohittaa urheilun 6-0.

Ehkä ministeri haluaa toimia kuten ajattelee eikä toimia kuten on totuttu?

Toki on suotavaa, että ministeri jatkossa löytää aikaa osallistua myös Musiikkitalon tilaisuuksiin. Eiköhän pointti kulttuuri- JA urheiluministeristä tullut jo selväksi.

Mitä tulee muihin suuriin kysymyksiin, kuten tekijänoikeuksiin, muutaman kesäkuukauden perusteella en osaa kysymykseen vastata kuin, että en vielä näe mitään syytä miksei kulttuuri- ja urheiluministeri olisi tehtäviensä tasalla. Toivon todellakin, että on. Hän on paljon vartija, niin uuden kuin perinteisen kulttuurin edellytysten.

Anna Kontula:

Arhinmäki lähestyy kulttuuria takuulla eri näkökulmasta kuin viimeaikaiset korkokenkäministerit, mutta mielestäni se kertoo pikemminkin pätevyydestä kuin pätemättömyydestä: on myös luonnollista, että vasemmistolainen poliitikko korostaa ihmisten tasa-arvoista pääsyä yhteisesti rahoitetun kulttuurin piiriin.

Kari Uusikylä:

Arhinmäki on tehtäviensä tasalla siinä kuin moni muukin ministeri. Kulttuuri on laaja käsite, jonka kaikkia osa-alueita kukaan ei hallitse. Ministerillä on oikeus myös mieltymyksiinsä.

Toivoisin kuitenkin, että Arhinmäki näkisi jonkun hienon oopperan ja kävisi sinfoniakonsertissa. Se sivistäisi, voi jopa olla, että ministeri ajattelisi kokeneensa jotain upeaa ja koskettavaa, melkein hyvän futismatsin veroista.

Annamari Vänskä:

Mikä kysymys, totta kai on! Veikkaan, että "tapaus Arhinmäki ja Musiikkitalon avajaiset" oli shokki vain niille, joille oikeaa kulttuuria edustavat korkeataiteet ja jotka pitävät avajaisia olennaisena osana kulttuurin sisältöä.

Lisäksi kohussa oli kyse varmasti myös tilaisuuden järjestäjien pettymyksestä. Se on tietenkin inhimillistä; heistä saattoi tuntua, että avajaiset jäivät vaille sitä arvovaltaa, jota kulttuuriministerin läsnäolo olisi edustanut.

Jos otetaan vakavasti Arhinmäen luonnehdinta itsestään "pipopää tennariministerinä", niin eikö olisi ollut epäuskottavaakin mennä avajaisiin jalkapallo-ottelun sijasta? Ministerin käytöksellä on symbolista merkitystä: toiminnallaan Arhinmäki kertoi, että hän todella pitää eri kulttuurin osa-alueita yhtä tärkeinä ja että avajaisseremonioita kiinnostavampaa on kulttuurin sisältö.

Voisin kuvitella, että se sukupolvi, jota Arhinmäki edustaa, ajattelee samalla lailla kuin ministeri. Jospa tällainen toiminta saisi nuoret myös kiinnostumaan politiikasta?

Minna Lindgren:

Vain media ei tunnu olevan tehtäviensä tasalla. Median epätoivoiset yritykset jakaa ihmisiä kukkahattutäteihin ja katupoikiin ovat säälittäviä.

Ihminen ei ole kuluttajanakaan segmentti, vaan kokonaisuus, johon mahtuu kaikenlaista – esimerkiksi koripalloa ja oopperaa.

Aku Louhimies:

Paavolla on oma linja. Se on hyvä. Kaikkia ei voi miellyttää.

Riikka Ala-Harja:

Ministerin tehtävä on kehittää, ehdottaa ja saada aikaan muutoksia. Sen Arhinmäki ymmärtää.

Miksi toimia ministerinä, jos ei halua kehittää alaansa ajanmukaisempaan, toimivampaan ja monipuolisempaan suuntaan?

Arhinmäki on oikeilla jäljillä: taidetta enemmän sinne, missä ihmisiä liikkuu. Projekteja, joissa tehdään yhdessä eikä vain katsota taiteilijan valmiita teoksia valmiissa taidetaloissa. Se innostaa, se poistaa turhaa ja penseää elitismin pelkoa.

Musiikkitalon avajaispäivänä ulkomaalaisvieraiden eteen marssitettiin suomalaisia nuoria säveltäjiä. Samalla selvisi, ettei säveltäjillä ollut kutsukortteja illan avajaisiin. Miksi Arhinmäkeäkään olisi sinne tarvittu pönöttämään?

Toisaalta korisjoukkue olisi varmaan pelannut ihan yhtä hyvin Liettuassa ilman ministeriä.

Tärkeintä on ministerin perustyö eli muuttaa rakenteita vastaamaan tämän päivän tarpeita.

Martti Koskenniemi:

Kulttuuriin kuuluu myös sen kyseenalaistaminen, mikä on "kulttuuria", ja miten kulttuurin sisäiset painotukset tulisi asettaa. Nämä kysymykset Arhinmäki on tuonut vahvasti esiin. Eriävät mielipiteet ovat tervetullutta kulttuuripoliittista debattia.

Yrjö Sotamaa:

Pieni syksyinen aallokko raikastaa ilahduttavasti suomalaisen kulttuurin lintukotoa. Arhinmäellä on moniin aikaisempiin ministereihin verrattuna aitoa katu-uskottavuutta. Ehdottoman pätevä tyyppi.

Johanna Korhonen:

Kyllä, totta kai. Muutoksen tuska hiertää aina jotakuta, ei tässä sen kummemmasta ole kysymys.

Kravattia ei tarvita yhdessäkään ministerintehtävässä, eikä ministerin tarvitse hallita alansa syvällisiä sisältökysymyksiä. Perusjärki ja -innostus riittävät, tietämys karttuu kyllä.

Vaula Norrena:

Ministeri on poliittinen toimija, hänellä on oikeus ohjata ministeriötä oman poliittisen näkemyksensä mukaan. Arhinmäki haluaa painottaa kulttuurissa populaarin, nuorison ja urheilun osuutta sekä ylipäänsä taiteen tuomista kaikelle kansalle. Eikö tämä ole selkeä kulttuuripoliittinen linja? No onhan se!

Joten pulinat pois ja hommiin.

Vesa-Matti Saarakkala:

Arhinmäki on onnistunut ravistelemaan ummehtuneita kulttuuripiirejä aivan kuten perussuomalaiset vaaliohjelmallaan, ja se on palvelus kulttuurielämälle, olipa Arhinmäen arvoista mitä mieltä tahansa.

Ami Hasan:

Arhinmäki on tuonut ihan raikkaan tuulahduksen yleensä aivan liian sisäsiittoiseen ja elitistiseen kulttuurikeskusteluun. Uuden ministerin kuuluukin kyseenalaistaa vanhat käytännöt, perehtyä kunnolla aiheeseen ja sitten tehdä tarvittavat päätökset – kipeätkin. Vaihtoehtona olisi vanhan jatkumon automaattisena kumileimasimena toimiminen, siihen ei varmaan ministeriä tarvita.

Vastakkainasettelu urheilun ja kulttuurin välillä on kertakaikkisen turha, mutta niin on myös vastakkainasettelu "populaarikulttuurin" ja "korkeakulttuurin" välillä. Mozart oli oman aikansa juorutuin poptähti ja Beatlesit lähestyvät kovaa vauhtia kanonisoitua klassikkostatusta. Molempia tarvitaan – mutta ihan kaikkea ei tarvitse maksattaa meillä veronmaksajilla.

Atso Almila:

Ensinnä on otettava huomioon, ettei ministeri yksin päätä asioista, eikä hänen henkilökohtaisia mieltymyksiään pidä sotkea päätöksenteon pohdintaan "pelonsekaisin" tuntein. Arhinmäki on älykäs mies, joka päästää suustaan kollegoihin nähden harvinaisen vähän varsinaisia tietämättömyys- ynnä muita sammakoita. Hänen kanssaan voi varmasti asioista myös keskustella.

Aki-Mauri Huhtinen:

Arhinmäki on poistamassa keinotekoista ja vallankäytöllistä rajaa kulttuurin sisällä. Kuten haluamme putsata julkishallintoa markkinahenkisesti, on aika suorittaa vastaavanlaista henkisen vallankäytön putsausta myös kulttuurin kuppikunnille.

Suomalainen "kivitalo-monumetti-fetissi" riivaa liiaksi niin julkista hallintoa kuin kulttuuria. Näyttää kuin vallanpitäjät eivät osaisi ottaa suhdetta tekoihin ilman monumentaalisia tiloja. Markkinahenkisesti rakenteista pitäisi siirtyä palveluntarjontaan. Kulttuurin osalta tämä tarkoittaa taloudellisten resurssien suuntaamista taiteilijoille kivitalojen sijasta.

Internet toimii 24/7 kivitalojen sulkiessa ovensa klo 17 sähkölukoilla. Onko meillä oikeasti varaa kansakuntana vähentää ihmisiä ja rakentaa kivitaloja, betonoida ja asfaltoida ympäristöämme? Saneleeko rakentamisenkansallinen pakkomielle myös kulttuurin toimintaa?

Suurten suomalaisten teot harvoin tapahtuivat kivitaloissa vaan kansan keskellä kaduilla ja toreilla, metsissä ja pelloilla. Yhden kulttuurin kivitalon hinnalla moni alkava taiteilija saisi leipää ja tekisi sirkushuveja kansalle tässä passiivisen ja aran johtajuuden ajassa.

Katja Tukiainen:

Kulttuuriministerin on helpompi laajentaa kiinnostustaan Oasiksesta oopperaan ja graffititaiteesta museoihin kuin toisin päin.

Claes Andersson:

Paavo Arhinmäki tuo uusia tuulia ja ideoita maamme kulttuuri- ja taide-elämään nostamalla nuorten taide- ja kulttuuriharrastukset etusijalle. Perinteiset taidealat kuten klassinen musiikki, laitosteatterit, ooppera ja kaunokirjallisuus pärjäävät kohtalaisesti jo nykylainsäädännön turvin.

Panostamalla nuorten uusiin ja kokeellisiin kulttuurimuotoihin musiikin, performanssin, kuva- ja videotaiteen sekä erilaisten tietokonepelien muodossa koko kulttuurikenttä saisi provokatiivisen piristysruiskeen.

Arhinmäki on myös luvannut parantaa taiteilijoiden sosiaaliturvaa ja muuta toimentulos, muun muassa tukemalla Sanaston pyrkimyksiä parantaa kirjailijoiden ansiotuloja kirjojen lainakorvausten muodossa. Tämä on tärkeää. Arhinmäki tarvitsee työrauhan ja meidän kaikkien tukea.

Juha-Pekka Hotinen:

Kyllä, koska hän on koko kulttuurin, ei ainoastaan taiteen ministeri.

Kukaan ei voi olla asiantuntija tai entusiasti koko kulttuurin laajan piirin suhteen.

Kiba Lumberg:

Siinä kun aikaisemmatkin kulttuuriministerit. Kun puuttuu taiteen alan asiantuntemusta, sitä saa hankittua taiteen kentällä toimivilta ihmisiltä ja taiteilijoilta itseltään. Ja aina on kulttuuriministereillä oma hovi sekä taiteen ja urheilun lajeja, joihin rahoitusta aina järjestyy. Ja osa jää aina tukirahoituksien ulkopuolelle.

En näkisi Arhinmäkeä sen huonompana tai parempana kuin aikaisempiakaan ministereitä, jotka ovat pestiä hoitaneet. Ministeriössä on valtavasti virkakoneistoa, joka suodattaa asioita kulttuuriministerin tietoisuuteen tai päätettäväksi. Kulttuuriministeri saisi suoranaista tietoa menemällä ja tapaamalla taiteilijoita livenä.

Katsotaan, mitä Arhinmäki ja se ministeriön valtava organisaatio tekevät. Saavatko jotain oleellista nyt aikaiseksi? Näytön paikka on nyt.

Ville Tietäväinen:

Yleissivistynyt ministeri ei tee eikä syvennä keinotekoista jakoa matala- ja korkeakulttuurin välille vaan nousee mieltymystensä yläpuolelle. Altavastaajaa puolustavassa Paavossa on kulttuuriblokkien välittäjäainesta.

Kumileimasimen tuoksuiseen edeltäjäänsä verrattuna uskon Paavon myös aktiivisesti puolustavan tekijöitä ja heidän oikeuksiaan.

Risto Volanen:

Erityisesti toiminta kulttuurin kynnysten madaltamiseksi on tänään tärkeätä.

Jani Leinonen:

Ainakin paremmin kuin virkamiesmäinen edeltäjänsä.

Arhinmäki tarjoa kaksi uutuutta. Suomi ei ole ennen kokenut ministeriä joka suhtautuu intohimoisesti sekä kulttuuriin että urheiluun. Arhinmäki on siirtämässä valtion huomiota yli 50-vuotiaiden korkeakulttuurista tasa-arvoisemmin myös vähän nuoremman väen ala-, vasta- ja vaihtoehtokulttuuriin.

Atlas Saarikoski:

Suomen taideposse tarvitsee rahaa eikä kuoharilasien kilinää.

Osku Pajamäki:

Lähtökohtaisesti en oikein usko kenenkään uuden sektoriministerin olevan välittömästi tehtäviensä tasalla, mitä tulee ministeriön substanssin hallintaan. Meillä on ollut vuosikausia ikävän banaali perinne aloittaa kulttuuriministerin lokeroiminen vetämällä nopeita johtopäätöksiä hänen läsnä- tai poissaoloistaan eri tapahtumissa.

Tämän lisäksi kulttuuriministeri on myös ainoa ministeri, jonka toivotaan heti jäävän kiinni siitä, että sekoittaa taiteilijan ja tämän tyylisuunnan median triviatesteissä. En muista ympäristöministeriltä kysytyn, tunnistaako hän myrkylliset sienet ja niittykukat tai ulkoministeriltä, minkä maan pääkaupunki on Ouagadougou.

Kulttuuriministerin onnistuminen tehtävissään määrittyy sen mukaan kuinka hänen tahdon suuntansa näkyy toimialabudjetin linjassa. Kuka saa enemmän kuin ennen, kuka vähemmän ja millä perustein. Tässä mielessä näyttää, että Arhinmäki on vallan hyvin onnistunut toimimaan sekä henkilökohtaisen poliittisen linjansa, että puolueensa arvojen mukaan.

Eli ihan hyvin on ministeri tehtäviensä tasalla.

Tuomas Enbuske:

Arhinmäki on ollut raikas kulttuuriministeri, eikä ole ainakaan vielä mokannut yhtään mitään.

Kari Enqvist:

Tuskin Arhinmäki voi olla huonompi kuin eräät hänen edeltäjistään.

Ainakaan hän ei pelaa golfia. Ja jos hän ei ole aiemmin käynyt oopperassa, so what?

Juha Kuisma:

Arhinmäki rakentaa harkittua profiilia ja laajentaa kulttuurin käsitettä. Hän on tosiasiassa Claes Anderssonin nuorempi versio.

Laura Kolbe:

Paavo Arhinmäki on ollut täysin uskollinen vasemmistopopulistiselle linjalleen ja siihen kuuluvalle habitukselle täysin uskollinen jo 1990-luvun ylioppilaspolitiikasta lähtien.

Arhinmäki on punaroolinsa vanki ja tyylipuhdas urbaani nuorisofragmentti- Hän tulee vanhenemaan kuin Rolling Stones -pojat: kraka kaapissa, potkupallo kädessä julkisuudessa ja herrojen metkuista kulissien takana nauttien!

Markku Jokisipilä:

Ehdottomasti. Kyllä Paavolta kulttuuri luistaa siinä kuin Suvilta, Kaarinalta ja Tanjaltakin. Nuoren reippaan miehen kädessä kevyehkö salkku heiluu lennokkaalla kaarella.

Askel Pahkasika-kulttuuriministeristä rap- ja futis-kulttuuriministeriin oli lyhyt ja täysin looginen. Liettuan korismatsin valitseminen Musiikkitalon pönötyksen sijaan kertoo siitä, että untuvikkoministerillä vielä rationaalinen valinta pelaa.

Alexis Kouros:

Hei, ihan oikeasti! Meillä on ollut entinen missikin kulttuuriministerinä. Se on vain vahvuus, että kulttuurikäsitys ei rajoitu klassiseen musiikkiin ja oopperaan, jotka ovat itsestään selviä. Paavo on hyvää vaihtelua.

Anne Moilanen:

Hän on ollut ministerinä vajaat kolme kuukautta.

Oopperaväen puolesta olen silti vähän loukkaantunut. Arhinmäen ooppera-ankeilu on vähän samaa, kuin jos kauppaministeri sanoisi, että ei hän erityisemmin diggaa metsäteollisuudesta.

Saara Cantell:

Koripallon EM-kisoihin osallistumisesta noussut "kohu" on täysin median masinoima, lapsellinen yritys lietsoa keinotekoista vastakkainasettelua kulttuurin ja urheilun välille. (Ja osoitus siitä, miten vähän ymmärretään, kuinka upealla tasolla suomalainen koripallo on.)

Elokuvaohjaajana olen erittäin iloinen siitä, että meillä on kulttuuriministeri, joka ymmärtää kulttuuria laaja-alaisesti – toisin kuin useimmat edeltäjänsä, joille pestin hoitamiseen on tuntunut riittävän kokkareilla patsastelu tai vaikkapa missikisojen tuomarointi.

Eilina Gusatinsky:

Ihan samalla tavalla kun muutkin tämän hallituksen ministerit.

Hänellä on edellytykset kasvaa tehtäviinsä ja tulla hyväksi ministeriksi, joka muistetaan. Sydän on ainakin paikallaan. Paavolla on valmius oppia uutta ja kehittyä – sen näyttivät eduskuntavaaliväittelyt.

Kirsi Virtanen:

On korkea aika alkaa ymmärtää että muunkinlainen kulttuuri kuin pelkästään sinfoniat, oopperat ja näköismaalaustaiteet ovat kulttuuria.

Antti Ahlava:

Kulttuuriministerin ei tarvitse olla kulttuurin ammattilainen, siksi ovat olemassa ministeriön virkamiehet.

Ministerihän edustaa juuri maallikkoja alalle vihkiytyneiden asiantuntijoiden keskuudessa. Elitismin vastaisessa maallikkoudessaan Arhinmäki on ollut aivan esimerkillinen.

Silja Rantanen:

Paavo Arhinmäki on varsin hyvin tehtäviensä tasalla. Hän menisi koripallo-otteluun Musiikkitalon sijasta, vaikka hänen tekisi enemmän mieli mennä Musiikkitaloon.

Ministeri on vastuussa puolueelleen siitä, että puolue tavoittaa uusia äänestäjiä. Paavo Arhinmäen on esiinnyttävä tilaisuuksissa, joiden yleisö ehkä tulevaisuudessa äänestää vasemmistoliittoa.

Ryhmä, jota hän ei ole poliittisesti ainakin alkuun huomioinut, ovat ne helsinkiläiset korkeakulttuurin ystävät, jotka äänestivät häntä ja vasemmistoliittoa. Me olemme vasemmistoliitolle aluevaltaus, jota sen olisi syytä osoittaa arvostavansa.

Anja Snellman:

Paavo Arhinmäki tulee varmasti olemaan tehtäviensä tasalla; sitä varten hänellä on asiantuntijoita vierellään, kuten kaikilla ministereillä. Sitä paitsi, hohhoijaa: on yhtä vanhanaikaista jaotella kulttuuria populaariin ja korkeaan, kuin on asetella kulttuuria ja urheilua vastakkain. Antakaa kaikkien lasien ja pullojen kilistä.

Monet taiteilijaystäväni treenaavat jo melkein enemmän kuin yleisurheilun MM-kisoihin osallistuneet huippu-urheilijat, ja niin nais- kuin miespuolisia kirjailijakollegoita tapaa nykyisin enemmän liikuntaharrastusten kuin kulttuuriharrastusten parissa.

Molemminpuolista kunnioitusta ja uteliaisuutta tarvitaan, ja sitä jo onkin.

Antti Alanen:

Totta kai, onhan hän pomoni. (Työpaikkani KAVA, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto, kuuluu Opetus- ja kulttuuriministeriölle.)

Kulttuuriministerin painoa nostaa aina myös, että hän on puolueen puheenjohtaja.

Musiikkitalon avaaminen on suurtapaus Suomen kulttuurielämässä, huippukohta siinä kehityksessä, jonka aloitti Fredrik Pacius 177 vuotta sitten käynnistäessään korkean tason suomalaisen musiikkikulttuurin. Kun Helsingissä on nyt ensi kertaa hyvä iso konserttisali, soiton ilo kasvaa, ja sen vaikutus tulee näkymään lähivuosina. Nyt jo muusikot itkevät ilosta.

Suomalainen musiikkikulttuuri on maailman huippua, ja siihen liittyy taustatekijöitä, jotka ovat vasemmistoliiton ydinasiaa. Suomessa kuka tahansa, yhteiskunnallisesta lähtökohdasta riippumatta, voi saada korkeatasoisen musiikkikoulutuksen. Tämä on eliittiajattelun vastakohta. Taiteilijat ja taiteen rakastajat ovat useimmiten köyhiä.

Musiikkitalon antia lähetetään koko maahan ilmaiseksi korkeatasoisina lähetyksinä televisiossa ja radiossa, ja sitä pystyy kuuntelemaan jälkikäteen verkosta. "Taide kuuluu kansalle" on ollut vasemmiston kaikkien suuntausten periaate aina. Musiikkitalo toteuttaa sitä.

Urheilun ja kulttuurin vastakkainasettelun torjuminen on hyvä asia.

Myös "korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin" vastakkainasettelusta luulisi luovutun sukupolvia sitten. 1960-luvulla alettiin kirjoittaa Jimi Hendrixistä samalla vakavuudella kuin Karlheinz Stockhausenista.

Heikki Kaukoranta ja Jukka Kemppinen kirjoittivat Sarjakuvat-kirjan.

Kulttuurin määrärahat ovat onnettoman pienet, joten meidän pitäisi tukea toisiamme ja torjua vastakkainasetteluja.

Helena Hiilivirta:

Niin täytyy olettaa. Muistan että Arhinmäki piti nimityksen yhteydessä tehtävää tärkeänä ja itselleen sopivana. Pitää uskoa että hän tulee olemaan tehtävän tasalla. Ainakin hän on jo nyt saanut aikaan vilkasta keskustelua kulttuuriministerin tehtävän sisällöstä.

Arno Kotro:

Ansioksi on laskettava jo se, että Arhinmäki on saanut aikaan raikasta keskustelua siitä, mitkä ovat arvokkaita kulttuurimuotoja ja mitä kulttuuri ylisummaan on.

Mitä tehtävien tasalla oloon tulee, Arhinmäen sijaan kannan huolta niistä kansanedustajista, jotka ovat päättämässä budjetista ilman että heillä on hajuakaan valtion tulojen ja menojen rakenteesta ja suuruusluokasta.

Tiina Pystynen:

Uusi työ vaatii aina oman perehtymisaikansa. Annetaan ministerille työrauha niin hän pääsee näyttämään mihin pystyy.

Arhinmäen painottamat luovien alojen sosiaaliturva ja eläkkeet ovat perusta, joka on jo aika saada kuntoon.

Lasten- ja nuorten kulttuurin painottaminen puolestaan merkitsee tulevaisuuteen satsaamista. Se tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuutta toteuttaa itseään rakentavasti, ja myönteisiä vaihtoehtoja ja korjaavia kokemuksia niille, jotka ovat syrjäytymisvaarassa. Mahdollisuus oman ajattelun ja tunne-elämän rakentamiseen kulttuurin avulla merkitsevät edellytyksiä selvitä tulevaisuuden aikuisina.

Heikki Hiilamo:

Vihdoinkin meillä on selväjärkinen kulttuuriministeri, joka näkee kentän laajasti, ohi vakiintuneiden instituutioiden.

Pönöttämistä on aivan liikaa. Paavolle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Mikko Lehtonen:

Jos ja kun korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin suhteet muuttuvat, populaarikulttuurista tulee meidän kaikkien jokapäiväistä kulttuuria ja korkeakulttuurista valtion subventoimaa eliitin alakulttuuria, ei tämä kehitys ole valtion tai kulttuuriministerien tekosia, vaan johtuu siitä, että kulttuurista on tulossa kasvavasti kauppatavaraa.

Jos sitten kulttuuriministeri yrittää näissä oloissa lähestyä kulttuuria ja kulttuuripolitiikkaa ei vain patriisien vaan myös plebeijien näkökulmasta, ei tästä ole kuin hyvää sanottavaa.

Maria Pettersson:

Ministeri on tuonut selkeästi ilmi, mihin kulttuurin muotoihin hänen kaudellaan kohdistetaan huomiota ja varoja. Kaikki eivät tietenkään ole tyytyväisiä valintoihin, minä olen.

Uusien kulttuurimuotojen esillepääsy ei tietenkään tarkoita, että vanhat jäävät kokonaan sivuun. Arhinmäki on toiminut ministerinä alle puoli vuotta, eikä vielä ole selvää, miten uudet painopisteet näkyvät käytännössä.

Ullamaija Kivikuru:

Annetaan nyt miehen ensin toimia, arvioidaan sitten.

Atro Kahiluoto:

Toistaiseksi ei ole mitään syytä epäillä Arhinmäen tilanteen tasalla olemista. On hyvä, että ministerillä on näkemyksiä ja omia painotuksia.

Monet Arhinmäen esiin nostamat kulttuurin osa-alueet ovat tosiaankin sellaisia, jotka ovat olleet hieman katveessa sekä julkisuuden että valtiovallan tuen suhteen.

Toisaalta on toivottava, että Arhinmäki on huomannut myös sen suuren muutoksen, joka viime vuosina on tapahtunut niin sanotussa laitoskulttuurissa ja korkeassa taiteessa. Niiden piirissä on tehty paljon työtä taiteen viemiseksi lähemmäs ihmisiä, on pyritty jalkautumaan ja avautumaan yhteiskuntaan sekä madaltamaan kynnystä. Rakenteita on kevennetty mukautumaan joustavammin myös uudenlaisiin taiteen tekemisen prosesseihin. Vanhat mielikuvat eivät välttämättä pidä enää paikkaansa.

Tommi Uschanov:

Uusi Suomen kulttuuriministeri ehtii harvemmin olla useita kuukausia virassaan niin, ettei hänen mikään lausuntonsa mistään ministeriönsä hallinnonalaan kuuluvasta asiasta aiheuta voimattoman raivon tunnetta – tai edes myötähäpeää. Arhinmäki on tähän saavutukseen toistaiseksi yltänyt.

Laadullisesti hyvästä kulttuurista on jo kauan ollut määrällisesti suuri enemmistö nimenomaan populaarikulttuuria. Se, että Arhinmäki lähtee liikkeelle tästä, ei enää nykymaailmassa ole mikään erillinen arvottava kannanotto vaan pikemminkin asioiden näkemistä sellaisiksi kuin ne ovat.

Aivan erityisen plussan ansaitsee Arhinmäen asema nyky-Suomen ensimmäisenä ministeritason poliitikkona, joka osoittaa todellisuudentajuista suhtautumista tekijänoikeusasioihin ja niihin haasteisiin, joita uudet viestintäteknologiat asettavat kulttuurin luomiselle elinkeinona.

Ne suhteellisuudentajuttoman vimmastuneet ja kimpaantuneet reaktiot, joita Arhinmäen varovainen ja maltillinen ulostulo asiasta on aiheuttanut, osoittavat tällaisen todellisuudentajun arvon silloin, kun politiikassa halutaan joitakin asioita oikeasti saada ajetuksikin.

Mari K. Niemi:

Kulttuuriministerinä Paavo Arhinmäki onnistuu yhdistämään työn vapaa-ajan intohimoihinsa, mikä voi heijastua hänen valintoihinsa ministerinä. On tavallista, että ministerikaudella tehtävä muokkautuu tekijänsä näköiseksi, mikä on hyväkin. Mieluummin näen tilanteen, jossa virkamiehet auttavat ministeriä kuin että ministeri on joukkojensa juoksupoika tepastellen kyseenalaistamatta pitkin valmiita askelmerkkejä.

Mahdollista on, että Arhinmäen kaudella perinteinen korkeakulttuuri saa hieman aiempaa vähemmän ministerillistä paistetta. Toivotaan kuitenkin, ettei pallohulluus vie miestä ja hän nostaa monipuolisesti valokeilaan kulttuurin eri osa-alueita.

Poliitikkona räväkkä ja vahvasti tunteella viestivä, kulttuuria ja urheilua harrastava Arhinmäki sopii imagonsa puolesta tehtäväänsä erinomaisesti. Riskinä on, että mediaseksikäs persoona ja toisinaan perustelemattomilta vaikuttavat vetäisyt varastavat show'n asiakysymyksiltä.

Erilaisilla symbolisilla teoilla on politiikassa suuri, puheita vahvempi voima, ja Arhinmäellä kyllä riittää niihin rohkeutta. Nähtäväksi jää, riittääkö myös pelisilmä.

Lotta Backlund:

On todellakin. On aikakin siirtyä kulttuuripolitiikassa tähän suuntaan. Jos jokin on suosittua ja ihmiset HALUAVAT nähdä ja tehdä sitä, niin se ei automaattisesti ole paskaa. Päinvastoin.

Katja Boxberg:

Oopperassa käymättömyys ei tee ihmisestä epäpätevää. Arhinmäen osaamista on paras arvioida sitten, kun hän on ehtinyt tehdä jotain.

Demokratioissa ministereiksi valitaan yleensä poliitikkoja. Keskimäärin tehtäviin ei aina valikoidu paras mahdollinen aines. Tämän kanssa on vain elettävä.

Susanna Kuparinen:

Arhinmäen jääminen pois Musiikkitalon ja Sibiksen avajaisista oli huti mutta kohina asian ympärillä ja kulttuurin ja urheilun vastakkainasettelu on mennyt överiksi. En lähtisi vielä kyseenalaistamaan hepun kykyjä isommassa mittakaavassa.

Pidän virkistävänä uutuutena sitä, että kulttuuriministeri pohtii, kuinka myös vähävaraisilla olisi paremmat mahdollisuudet nauttia kulttuurista, osallistua ja tuottaa sitä itse. Myös Musiikkitalon linjauksia tarkkailen jatkossakin. Viimeksi toissa päivänä tapasin ihmisen, joka oli menossa Musiikkitaloon kuuntelemaan kamarimusiikkia.

Kysyin, että mikä teos siellä esitetään. Paljastui, että hänellä ei ollut aavistustakaan. Kyseessä oli erään pankin sidosryhmätilaisuus. "Kulttuuri on vain tekosyy jäädä dokaamaan pidempään", tuttavani naureskeli pukupussiaan rapistellen.

Yrjö Juhani Renvall:

Ei ole pakko muuttua toiseksi yhden ministeriyden tähden. Ei Musiikkitalo siihen kaadu, jos Paavo A ei heti mene.

Puolueensa puheenjohtajana Arhinmäki tekee yhdessä muiden puoluejohtajien kanssa tärkeimmät päätökset. Epäilemättä kamppailussa rahasta rima on korkealla edeltäjänsä jälkeen, mutta linjauksissa nuoriso- ja lastenkulttuurin puolesta ei ole vikaa. Sama koskee ponnistelua taiteilijoiden sosiaaliturvan ja muun oikeudenmukaisen kohtelun eteen. Vapaiden ryhmien ja laitosten yhteistyötä on valmisteltu jo pitkään. Nyt saattaa olla oikea hetki ajaa prosessi läpi.

Itsensä vähättelyyn ja ujosteluun ei Paavolla tietenkään ole varaa tai tarvetta. Kulttuurielämä kaipaa "ulkopuolisen" katsetta, ehkä myös ministeriö itsessään. Ovi auki ja sisälle pukukoodista piittaamatta!

Taide tulee elävien ihmisten maailmasta, parhaimmillaan yllättävästä suunnasta, ehkä punaiset tennarit jalassa ja pipo päässä.

Teivo Teivainen:

Pönötyskriittinen Paavo raikastaa kulttuuria.

EI

Timo Vihavainen:

Vaikutelma syntyy tähänastisen toiminnan ja sen perustelujen pohjalta. Vaikka korkeakulttuuria vastustaisi, täytyy siihen ainakin paneutua.

Muuten ei taida edes tietää, mitä on tekemässä. Ja vaikka matalakulttuuria ihannoisi, ei sitä edistetä kaatamalla rahaa sinne missä sitä muutoinkin roskaa myymällä tehdään.

Ja pelkkä lupaaminen ei tarkoita vielä minkään tekemistä, etenkin jos lupaukset perutaan. Ei se uskottavuus näin vähällä synny.

Riiko Sakkinen:

Arhinmäki väittää kulttuuriin ja urheilun olevan sama asia. Se ei ole totta, koska urheilu on paljon merkittävämpää poliittisesti ja taloudellisesti kuin taide.

Suomen menestys koripallon EM-kisoissa tuo maahan enemmän joulupukkituristeja ja myy enemmän Nokian puhelimia kuin yksikään ooppera tai maalaus. Hallitukselle kulttuuri ja urheilu eivät ole tietenkään itseisarvoja vaan talouden välineitä. Urheilu on tehokkaampi ja helpompi väline, sillä se ei koskaan kritisoi hallitusta tai yhteiskuntaa.

Matti Kalliokoski:

Jokainen uusi ministeri aloittaa hallinnonalansa opiskelun lähes alusta. Sekä ulkopuolisten että ministerin itsensä pitäisi hyväksyä, että oppimiseen menee aikaa.

Vaikuttaa siltä, että Arhinmäki on jopa ylpeillyt sillä, ettei tunne alaa. Parempi harkinta olisi paikallaan.

Rehellisyyden nimissä Arhinmäen tärkein valtti hallituksen työskentelyssä on hänen asemansa puoluejohtajana. Koska hänen kuitenkin täytyy hoitaa myös jotain ministerinpostia, kulttuuri- ja urheiluministeri vaikutti ilmeisesti työmäärältään sopivan kevyeltä ja osittain omiin harrastuksiin sopivalta. Toivottavasti seuraavat kuukaudet auttavat koko hallinnonalaan perehtymisessä.

Pauliina Laitinen-Laiho:

Ei ole valitettavasti. Kulttuuri ja urheilua ei saisi laittaa samaan ministerin salkkuun. Kulttuuri on paljon enemmän kuin urheilu ja kulttuuriministerin pitäisi se ymmärtää, urheilun merkitystä kuitenkaan väheksymättä.

Kulttuurilla on syvempi ja pidempikestoinen vaikutus yhteiskunnan kehitykseen. Urheilu on enemmän viihdettä aikalaisille. Kulttuuriministeri teki prioriteettivirheen. On hyvä, että kulttuuriministeri on myös populaarikulttuurin puolella, mutta hän ei saa unohtaa korkeakulttuuria, joka on perusta yhteiskunnalle.

Timo Hännikäinen:

Jos poliitikko vaatii taiteilijoita laskeutumaan norsunluutornistaan ja tulemaan lähemmäs tavallista kansaa, kulttuuriväen reaktio riippuu vaatijasta. Jos hän on perussuomalainen kansanedustaja, syntyy valtava joukkohysteria kirjaroviovertauksineen. Jos hän on vasemmistolainen kulttuuriministeri Arhinmäki, kukaan ei älähdä.

Itse olen vakaumuksellinen elitisti, enkä pidä moisista vaatimuksista, tulivatpa ne kenen suusta tahansa. Mutta tässäkin asiassa kulttuuriväen asenne on tekopyhä.

Yleisesti ottaen Arhinmäen kulttuuripoliittiset kannanotot ovat typerintä, mitä olen kuullut kulttuuriministeriltä miesmuistiin. Tämänhetkinen elinympäristö on niin nuoriso- ja populaarikulttuurin läpitunkema, ettei sitä pääse pakoon vaikka haluaisikin.

On tuskallisen vaikeaa löytää anniskeluravintolaa jonka stereoista soisi klassinen musiikki, graffitit rumentavat jokaista kaupunginosaa, kirjallisuuslehdet ja sanomalehtien kulttuurisivut viihteellistyvät koko ajan. Tässä tilanteessa pitäisi siis suunnata vielä erillistä valtiollista tukea populaarikulttuurille?

Niin ikään käsittämätön on toive, että lähiöihin ja ostoskeskuksiin saataisiin katusoittajia. Tietääkseni mikään ei estä heitä sinne menemästä. Pitäisikö katusoittajille maksaa palkkaa, että he vaivautuisivat pois kaupunkien keskustoista?

Matalan ja korkean kulttuurin rajan hävittäminen on tehty matalan ehdoilla. Oikeasti tukea kaipaa vähälevikkinen, haasteellinen korkeakulttuuri. Juuri se on joutunut kaikkialla antamaan tilaa "kevyemmälle" ja "nuorisoon vetoavammalle" kulttuurille, ja juuri sen vaaliminen on leimattu ahdasmielisyydeksi.

Rahvaan parista nousevalla populaarikulttuurilla on kokonaan omat laatukriteerinsä, joiden puitteissa se voi olla aivan yhtä nautittavaa kuin mikä tahansa korkea taide. Mutta populaarikulttuuri löytää maksavan yleisön huomattavasti helpommin, ja sen luonteeseen on aina kuulunut virallisten instituutioiden ja niiden tuen ulkopuolella kehittyminen.

Markku Ruotsila:

Puuttuu sekä asiantuntemus että kiinnostus, eiköhän tämä ole käynyt kaikille selväksi.

Kaarina Kaikkonen:

Arhinmäki ilmoittaa blogissaan työkokemuksekseen nurmikoiden ajelun Helsingin puistoissa ja koulutuksekseen hajanaisia sosiologian opintoja ilman loppututkintoa. Ei taida tuo koulutus ihan antaa pätevyyttä kulttuuriministeriksi sen enempää kuin vaikka luokanopettajakoulutus antaa valtiovarainministeriksi.

Poliitikkojen asiantuntemus on pinnallista. Ministerihommassa eniten tarvitaan näyttelijäntaitoja sillä ideologian sijaan toimintaa näyttää ohjaavan äänestäjien mielistely julkisuudessa. Asiantuntemus lienee virkamiesten varassa, joten toivotaan että edes virkamiehet osaavat asiansa ja hommat hoidetaan.

Arhinmäen tavoin myös minä tuon taidettani mielelläni kaduille, sinne missä ihmiset liikkuvat. Joten siinä asiassa olemme kyllä samoilla linjoilla. Toivon voimia Arhinmäen tärkeään työhön.

Kaari Utrio:

Ei niin kauan kuin ministeri suhtautuu lepsusti tekijänoikeuksiin. Jos ei alan korkein poliittinen päättäjä suojele taiteilijoita, kuka sen tekee?

Tekijänoikeudet tulevat olemaan tämän ministerikauden kauaskantoisin kysymys. Ministerin tulee ymmärtää, että kysymys todella on taiteilijan oikeudesta omaan työhönsä. Tämä keskustelu ei ole hurskaitten toiveitten foorumi.

Jarkko Tontti:

Piratismiksi kutsuttu talousrikollisuus uhkaa vakavasti taiteen ja viihteen kaikkien muotojen olemassaoloa. Kulttuuriministeri, joka ei kannata piratismin suitsintaa vaan populistisesti mielistelee sen harrastajia, on väärässä työpaikassa.

On myös lievästi sanottuna outoa, että vasemmistopoliitikko vastustaa harmaan talouden torjuntaa. Piraatti ei veroja maksa, hän syö jokaisen pöydästä.

EN OTA KANTAA

Jukka Mallinen:

Toistaiseksi näytöt ja lausunnot vaikuttavat kevyiltä. Hän ei selvästikään ole sisällä kulttuurin rikkaissa ulottuvuuksissa.

Toivottavasti hänelle kerätään fiksu tiimi ja hän kuuntelee asiantuntevia virkamiehiä.

Janne Saarikivi:

Arhinmäki on varmaan ihan yhtä lailla tehtäviensä tasalla kuin muutkin ministerit. Eri asia sitten on, että minua ei miellytä niin sanotun korkeakulttuurin halveksiminen, joka Arhin julkisuuskuvassa nyt on pinnalla.

Suuri osa korkeakulttuuri- ja yliopistoväestä äänestää vasemmistoa, mutta vasemmisto tarjoaa heille ainoastaan yleisen sanoman sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta (tämä on sinänsä hyvin kannatettava tavoite). Vasemmisto ei ole koskaan osannut tukea vihattuja "kulttuurieliittejä", jotka kuitenkin tuottavat sangen suuren osan todella merkityksellisestä musiikista, kuvataiteesta ja kirjallisuudesta. Huipulle pääseminen vaatii kulttuurissakin työtä ja myös tiloja ja rahaa, taiteen julkisia tilauksia ja monenlaisia asioita, joita ei voi nuorisotilan omaehtoisessa graffitipajassa saada.

Toivon Arhinmäelle menestystä vaikeaan työhön. Samalla totean, että myös "eliitin" harrastukset ansaitsisivat joskus puolustajia. Jos aloitetaan ihan perusasioista: kulttuuri on tärkeämpää kuin urheilu ja korkeakulttuuri on tärkeämpää kuin populaarikulttuuri.

Laura Köönikkä:

Jotta Arhinmäen tehtäviensä tasalla oloa voisi arvioida, pitää antaa ministerin tutustua tarkemmin hallinnoimiinsa tehtäväalueisiin. Suomen monimuotoinen kulttuurin kenttä aukeaa luultavasti Arhinmäelle tiiviin tutustumisen myötä.

Tosin hieman äkkipikaiselta tuntuu se että ministeri kommentoi suoraan taiteen sisältöä ja arvottaa taiteen kenttää ilman, että on vielä alan asiantuntija. Suomessa esim. kuvataidetta on mahdollista nähdä ja kokea maksuttomasti gallerioissa, museoissa, kaduilla ja julkisissa tiloissa – museoiden korkeatasoinen pedagoginen ohjelma tarjoaa palveluja monille erilaisille kohderyhmille.

Kulttuurin kynnyksen madaltamiselle voimme pohtia olemassa olevien organisaatioiden ja instituutioiden kehittämistä saavutettavammiksi. Kaikki kulttuuri on tärkeää, se tarjoaa aina vastaanottajalle kokemuksen jota ei pidä väheksyä, oli se ns. korkeakulttuuria tai populaarikulttuuria.

Toisaalta lehdistö on halunnut antaa ministeristä "pipopää"-kuvan, etsien vastakkainasetteluja vaikka populaarikulttuurin ja korkeakulttuurin välille ei kannata kaivaa suurta kuilua.

Yksi omista lempielokuvistani on Trainspotting, kävin kesällä raveissa Joensuussa ja pidän amerikkalaisista televisiosarjoista, mutta yhtälailla luen runoja, käyn taidenäyttelyissä – monipuolisuus antaa enemmän ajatuksia.

Aina välillä on hyvä kyseenalaistamisen kautta nähdä mahdollisuuksia mutta pitää myös luottaa alan ammattilaisiin ja keskustella sekä ideoida heidän kanssaan kulttuuripalvelujen ja tarjonnan parantamismahdollisuuksia Suomessa. Positiivinen haaste on suomalaisen taiteen kansainvälisyys ja monikulttuurisuus, niistä ja monista muista haasteista varmasti löydämme Suomelle uusia menestystarinoita ja onnistumisen kokemuksia.

Minna Tawast:

En ota kantaa, koska kysymykseen ei tässä vaiheessa voi vielä vastata. Tietenkin olisin toivonut, että ministeri olisi ymmärtänyt asemansa Musiikkitalon avajaisiin nähden: talo avataan vain kerran, ja piti siitä tai ei, se on merkittävä uutuus suomalaisten kulttuuri-instituutioiden joukossa.

Taide-elämän rituaalit ovat yhtä merkittäviä kuin urheiluun liittyvät rituaalitkin, ja kulttuuriministeri nyt on virkansakin puolesta näiden rituaalien peruskalustoa. On hiukan puberteettista kiukutella niiden luonteesta julkisesti.

Urheilun voi sanoa olevan osa kulttuuria, mutta taide ja urheilu eivät ole sama asia. Se ei pahenna kumpaakaan, niiden eroissa on niiden voima.

On hyvä, jos kulttuuriministeri on aidosti kiinnostunut muustakin kuin korkeakulttuurista. Rajojen vetäminen korkean ja "matalan" välille arvotusmielessä on turhaa ja sellaisten rakenteiden tukemista, joiden toivoisi pikkuhiljaa jäävän historiaan.

Lisäksi Arhinmäki on kiinnittänyt huomiota aivan oikeisiin asioihin puhuessaan muun muassa luovien alojen työntekijöiden sosiaalisturvasta ja eläkkeistä. Myös lasten- ja nuortenkulttuurin asema ansaitsee todellakin huomiota, valtionosuusjärjestelmästä puhumattakaan. Toivon, että ministerillä riittää motivaatiota paneutua näihin kysymyksiin, sillä ne ovat monitahoisempia kuin päältä katsoen näyttää. Katusoittajan ja Musiikkitalon asettaminen vastakkain ei ehkä tuota oikeaa analyysiä erilaisten taiteilijoiden asemasta tai suhteesta yleisöön.

Syksy Räsänen:

On liian aikaista arvioida, miten Arhinmäki tehtävänsä hoitaa. Mutta on lupaavaa, että hänen käsityksensä kulttuurista on laaja eikä lopu korkeakulttuurin raja-aidalle. On myös asianmukaista, että ministeri ei aseta kulttuuria ja urheilua vastakkain vaan rinnakkain, ne molemmat kun kuuluvat hänen salkkuunsa.

Rohkaisevaa on myös se, että näin tärkeässä asemassa on henkilö, jolla on realistinen käsitys internetistä välityskanavana. Arhinmäki on rohkeasti vastustanut oikeusturvaa rikkovia ja tehokkuuden kannalta kyseenalaisia sensuuriehdotuksia ja osoittanut ymmärrystä ajaa asioita, jotka oikeasti parantavat niin kuluttajien kuin kulttuurityöläistenkin tilannetta.

Markku Valkonen:

On aivan liian aikaista sanoa uuden kulttuuriministerin työstä mitään. Arhinmäen starttia siivittänyt mediahässäkkä on korottanut kulttuuriasioiden – ei ehkä ministerin – profiilia, mutta korkeakulttuuritausta tai sen puute eivät sellaisinaan kerro ministerin suoriutumisesta paljoakaan.

Osmo Rauhala:

Liian aikaista ottaa kantaa kysymykseen. Urheilun korostaminen sopii, nuorten heikentyvä kunto aiheuttaa monenlaista ongelmaa tulevaisuudessa.

Katriina Järvinen:

On vaikea sanoa näin lyhyen ajan perusteella, millaisia kulttuurilinjauksia Arhinmäki on tehnyt ja millaisia tulee kautensa aikana tekemään.

Musiikkitalon kohdalla hän saattoi kyllä tehdä virheen – oli odotettavissa, että jalkapallon valinnasta syntyy äläkkä kulttuuripiireissä, kun taas jalkapalloväki olisi tuskin paheksunut ministerin valintaa osallistua Musiikkitalon avajaisiin.

Herää silti kysymys: miksi Arhinmäelle ei ollut varattu avajaisiin virallista roolia, jos hänen läsnäolonsa koettiin niin tärkeäksi?

Jaakko Veijola:

Kulttuuri- ja urheiluministerin virka tuottaa tahtomattaan mediataiteellisen performanssin ja poleemiikin: osaako kulloinenkin viranhaltija sponsoroida läsnäolollaan ja kulutustottumuksillaan oikein enemmistöeliitin mielipidettä?

Koko keskustelun lyhytnäköisyys ja pinnallisuus paljastuisivat, jos utelisimme, kuinka hyvin asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru on pärjännyt sisustusvalinnoisaan ensimmäisinä ministerikuukausinaan.

Leena-Maija Rossi:

Kysymys on liian varhain esitetty. Kyseessä on kaksi tapahtumaa, joiden perusteella ei voine vetää vielä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kulttuurin ymmärtäminen laajasti on hyvä lähtökohta kulttuuriministeriydelle.

Kaisa Haatanen:

Ainakin Arhinmäki on aidosti raikas, 2000-luvun ministeri, jolla on kykyä ja kiinnostusta opetella ministeriönsä alaan kuuluvia asioita. Urheilun ja kulttuurin vastakkainasettelu on hölmöä; erottaisivat ne sitten eri ministeriöihin, jos niitä muka ei voi saman katon alla pitää. Median lietsontaa!

Taru Mäkelä:

En ota kantaa, koska taiteilijana en halua purra ruokkivaa kättä.

Matti Apunen:

Tennariministeri osoittaa mieltä oopperalle ja konserttimusiikille. Hän luo vanhan eliitin tilalle uuden, lökäpöksyisen kaaderin. Arhinmäki hylkää vanhan eliitin, koska se torjuu nuorisokulttuurin, mutta samaan aikaan itse torjuu oopperan "kilistelykulttuurin". Hmmm.

Edelleen kaipaisin eniten urheilun ystävä Arhinmäeltä selkeämpää irtisanoutumista jalkapallon väkivaltakulttuurista.

Ben Zyskowicz:

On liian aikaista arvioida.

Pirjo Hiidenmaa:

Kuulostaa siltä, että uusi ministeri uskoo olevansa maailman ensimmäinen ihminen, joka pohtii kulttuurin olemusta ja koettaa määritellä sitä. Tuntuu hieman lapsekkaalta, että ministeri luulee keksineensä urheilun kulttuuriluonteen ihan itse. Hieman liian kirkasotsaista sanoa, että konsertti ja Musiikkitalo menevät pilalle siitä, että konsertin jälkeen juhlistetaan tilaisuutta tarjoilulla. Tämä lisä muutti konsertin mitättömäksi kilistelytilaisuudeksi. Tarjoiluista kerrottiin muuten, että avajaisten pikkupalat olivat taidegastronomien tekemiä. Olisi sitäkin voinut arvostaa.

Kulttuurin kenttä nyt on niin kamalan kirjava ja monipuolinen – ja hyvä niin. Ei siinä ole yhtä oikeaa näkökulmaa ja yhtä oikeaa tulkintaa. Korkean ja matalan raja on kauan sitten murentuntu ja lajit sekoittuneet.

Ministeri uskoo torjuvansa vastakkainasetteluja ja opettavansa yleisölle ennakkoluulottomuutta. Omalla toiminnallaan hän tulee valitettavasti vahvistaneeksi vastakkainasetteluja, joita monet toimijat, ministeritkin, ennen häntä ovat onnistuneet hälventämään.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi