VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko mielenosoitus tehokas tapa vastustaa kapitalismin epäkohtia?

New Yorkissa pörssikatu Wall Streetillä alkoi syyskuun puolivälissä yhä jatkuva mielenosoitus, jonka teemana on Occupy Wall Street (Vallatkaa Wall Street). Viime viikonloppuna eri puolilla maailmaa järjestettiin Wall Street -protestien hengessä joukkotapahtumia, joihin osallistuneet vetosivat muun muassa demokratian ja sosiaalisen tasa-arvon puolesta suuryritysten valtaa ja hallitusten epäonnistunutta talouspolitiikkaa vastaan.

Wall Street -mielenosoituksillakin on esikuvansa. Protestoijia ovat innoittaneet muun muassa arabimaissa viime keväänä puhjenneet, demokratiaa vaatineet kansannousut ja Espanjassa suuria joukkoja keränneet, maan poliitikkoja ja pankkiireja vastaan suunnatut mielenosoitukset.

Yksi Wall Street -mielenosoittajien iskulauseista on: "Edustamme 99:ää prosenttia kansasta emmekä aio enää sietää yhden prosentin harjoittamaa ahneutta ja korruptiota." Mielenosoituksen alkuperäinen järjestäjä, kanadalainen Adbusters-järjestö on vaatinut presidentti Barack Obamaa asettamaan komission, joka toisi Yhdysvaltoihin demokratian "korporaatioiden ryöstövallan" sijaan.

Protestit ovat lähtökohdiltaan rauhanomaisia, mutta Roomassa kymmenientuhansien ihmisten mielenosoitus muuttui mellakaksi, jossa poltettiin autoja ja rikottiin ikkunoita. Yli sata ihmistä loukkaantui, ja mellakan arvioitiin aiheuttaneen noin miljoonan euron vahingot. New Yorkissa poliisi pidätti pari viikkoa sitten 700 mielenosoittajaa, joiden katsottiin häirinneen liikennettä Brooklynin sillalla.

Viime lauantaina ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa järjestettiin Wall Street -mielenosoitusten inspiroimia mielenosoituksia. Niiden osanottajamäärä jäi verraten vähäiseksi, esimerkiksi Helsingin Narinkkatorilla järjestetyssä Occupy Helsinki -tapahtumassa oli noin 150 ihmistä. He vaativat muun muassa taloudellista tasa-arvoa, lasten oikeuksien parantamista ja edustuksellisen demokratian uudistamista kansanäänestyksiä lisäämällä.

Teemojen kirjo oli Suomen mielenosoituksissa laaja, mutta myös New Yorkin Wall Street -mielenosoituksia on arvosteltu selkeiden, koko mielenosoittajajoukkoa yhdistävien vaatimusten puutteesta. Kuulu sosiologi Zygmunt Bauman arvosteli El Pais -lehden haastattelussa Wall Street -protesteja liallisesta tunnevaltaisuudesta. Hänen mielestään karnevaalia muistuttavista mielenosoituksista "puuttuu ajattelu".

"Joskin tunne sopii tuhoamaan, se on erityisen epäsopiva rakentamaan mitään. Kaikenlaisten luokkien ja olojen ihmiset kokoontuvat aukioille huutamaan samoja iskulauseita. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, mitä torjuvat. Mutta vastauksia on sata erilaista, jos heiltä kysytään, mitä he haluavat", Bauman lausui.

Wall Street -liikehdinnässä on nähty merkkejä 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa voimissaan olleen globalisaatiokriittisen liikkeen paluusta, ja se on saanut tukea Naomi Kleinin ja Noam Chomskyn kaltaisilta tunnetuilta globalisaatiokriitikoilta.

Myös New York Times asettui 8.10. julkaistussa pääkirjoituksessaan tukemaan Wall Street -mielenosoittajia. "Ei ole mielenosoittajien asia luonnostella lainsäädäntöä. Se tehtävä kuuluu kansakunnan johtajille, ja jos he olisivat huolehtineet siitä koko ajan, tällaisille marsseille ja protesteille ei ehkä olisi tarvetta. Koska he [poliitikot] eivät ole huolehtineet tehtävistään, epäkohtien julkinen esittäminen on oikeutettu ja tärkeä päämäärä sinänsä ", lehti kirjoitti.

Viikon kysymys:

Onko mielenosoitus tehokas tapa vastustaa kapitalismin epäkohtia?

KYLLÄ

Martti Koskenniemi:

Se ei tietenkään ole ainoa, eikä ehkä tehokkainkaan tapa.

Mutta se on välttämätön osa tietoisuuden kasvua kapitalismin ongelmista ja tärkeä keino globaalin antikapitalistisen poliittiseen liikkeen aikaansaamiselle. Tässä on tärkeää, että Yhdysvaltojen ja Euroopan kansanliikkeet näkevät itsensä osana samaa protestia, josta "arabikeväässä" oli kysymys.

Autoritarismilla on monet kasvot.

Aki-Mauri Huhtinen:

Rauhanomaiset mielenosoitukset yhdistettynä sosiaaliseen mediaan ovat aikakautemme tehoviestintää

Alf Rehn:

Mielenosoituksella on pitkät perinteet, ja on aina ollut vahva tapa kommunikoida tyytymättömyyttä. Occupy Wall Street (ja niin edelleen) on minusta hieno, jopa kaunis, osoitus siitä, että ihmiset vielä välittävät maailmasta, asemastaan siinä, eivätkä ole valmiita vaan kiltisti hyväksymään pohjatonta ahneutta.

Jaakko Aspara:

Arabikevään tapahtumien, Lontoon mellakoiden ynnä muiden tempausten jälkeen poliitikot ja valtaapitävät ovat todennäköisesti alkaneet ottaa rauhanomaisetkin mielenosoitukset vakavammin. Siksi uskon – ja myös toivon – että mielenosoittajat saavat ääntänsä kuuluviin ja pystyvät luomaan painetta poliitikkojen suuntaan pahimpien epäkohtien muuttamiseksi / poistamiseksi (mitä tulee esimerkiksi kapitalismin pahimpiin ääri-ilmiöihin ja liiallisuuksiin).

Ei tämä vaikuttaminen tosin missään tapauksessa helppoa ole, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa raha ja politiikka ovat niin vahvasti kietoutuneet toisiinsa.

Paula Tuovinen:

Todennäköisesti alla muhii vielä monta mielenosoitusta. Ehkäpä arabimaiden nuorison työttömyys on oire myös jostain globaalimmasta ilmiöstä (eikä vain paikallisista demokratiaongelmista), ja mielenosoitukset leviävät myös länsimaihin.

Ville Ranta:

Ei tietenkään voi sanoa, että mielenosoitukset olisivat jollain tavalla yleishyödyllisiä tai aina oikeassa. Wall Streetin mielenosoittajat ovat kuitenkin nousseet selkeää ja maailmanlaajuista epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja kohde on täsmälleen oikea.

Rahoituslaitokset, sijoittajat ja suurpääomat ohjaavat maailmaa, päättävät rikkaudesta ja köyhyydestä, kokonaisten maanosien kohtaloista. Ja niiden systeemissä oikeudenmukaisuuden vaatimuksille nauretaan, koska ne eivät kuulu siihen.

Globaali kapitalismi ei myöskään kunnioita demokratiaa eikä varsinaisesti ihmisoikeuksiakaan. Ei ole täysin väärin tulkittu, että systeemi on luotu vain minimaalisen vähemmistön etujen vuoksi ja suunnattu loppuja ihmisiä vastaan.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Eivät mielenosoitukset muuta maailmaa, mutta ne voivat saada ihmiset ajattelemaan ja vaatimaan muutosta muilla foorumeilla. Nykyinen markkinaliberalistinen järjestelmä on vallannut niin tehokkaasti ihmisten ajattelun, että lähes mikä tahansa yritys herättää ihmiset ajattelemaan on tärkeä.

Kari Uusikylä:

Se edellyttää kuitenkin, että mieltään osoittava joukko on hyvin organisoitu, rauhallinen, päättäväinen ja mielenilmaisut jatkuvat tarpeeksi pitkään. Rikollinen hävitysvimma on täysin tuomittavaa ja antaa oikeutuksen mielenilmaisujen tukahduttamiseen väkivalloin.

Vaula Norrena:

Kysymys on johdatteleva. "Tehokas" antaa ymmärtää, että pelkän mielenosoituksen tulisi kyetä poistamaan kapitalismin epäkohdat.

Mielenosoitus on aina muutoksen alku, ei vielä loppuratkaisu. Kun mielenosoitukset laajenevat ja voimistuvat, ne parhaimmillaan saavat aikaan muutoksen. Mielenosoituksilla on saatu aikaan muun muassa Ranskan vallankumous, Venäjän vallankumous, Romanian vallankumous ja "arabikadun" vallankumous. Kaikissa näissä vallankumouksissa on motiivina ollut tyytymättömyys yhtä lailla talous- kuin poliittiseen järjestelmään, ja kumouksella on saatu muutos myös talousjärjestelmään.

Myös lakot ovat mielenosoituksia. Suomessakin on melkoisia talouspoliittisia muutoksia saatu aikaan lakoilla. Muun muassa yleislakko 1956, suuri mielenosoitus, toi 6–8 prosentin palkankorotukset työväelle. Mielenosoitukset ovat hyvä alku.

Kaari Utrio:

Mielenosoituksista alkoivat niin Neuvostoliiton romahdus kuin arabikevät. Mielenosoitus on aseettoman rauhanomainen tapa ilmoittaa erimielisyytensä. Pankkiireja tuskin voi ryhtyä ampumaan, eikä heitä voi äänestää ulos.

Mikä yleensä muuttuisi, jos ei kukaan edes osoittaisi mieltään? Miksi niin monessa maassa mielenosoitukset olisivat kiellettyjä, jos niillä ei ole merkitystä?

Mikko Lehtonen:

Mitä New Yorkiin ja muihin viimeaikaisiin mielenosoituksiin tulee, edustaisi kovin vanhanaikaista politiikkanäkemystä, jos olisi sitä mieltä, että mieltään saavat osoittaa vain ne, joilla on loppuun asti mietitty ja yhteisesti hyväksytty tavoiteohjelma. Silkka "ei" voi hyvin toimia sellaisten dialogien pohjana, joissa tyytymättömät etsivät yhteisiä tavoitteita.

Baumanin kanssa olen tällä kertaa eri mieltä. Ilman tunnetta maailmassa ei liene rakennettu montaakaan asiaa. Kuinka esimerkiksi modernit kansallisvaltiot, työväenliike, naisliike tai ympäristöliike olisi saatu pystytettyä silkan järjen varassa?

Katja Boxberg:

Miksi ei? Mielenosoitus on melkein ainoa tapa tavallisen kansalaisen näkökulmasta. Voi olla, että yleisen mielipiteen heiluri on liikkumassa globalisaatiomyönteisyydestä kohti omavaraistalouden ylistystä. Mahtavaa joka tapauksessa, että asiasta keskustellaan.

Globaalissa kaupassa on korjattavaa, kuten brittitoimittaja Nicholas Shaxsonin kirja maailman veroparatiiseista osoittaa.

Anne Moilanen:

Kannatan väkivallatonta vaikuttamista, ja myös mielenosoitusten pitäisi mielestäni olla rauhanomaisia. Olen kyllä idealisti siinä mielessä, että uskon mielenosoituksiin. Satojen tai tuhansien ihmisten kerääntyminen yhteen on teko, joka vaikuttaa.

Turbokapitalismin vastustaminen tosin on vähän sama, kuin jos vastustaisi talven tuloa. Ei sille mitään voi. Mutta tarkoittaako se, että ei kannata edes yrittää?

Nostan hattua mielenosoittajille.

Claes Andersson:

Rahan ja vallan keskittyminen niin, että 1 prosentti ihmisistä omistaa tai hallitsee 99 prosenttia maapallon varallisuudesta johtaa hyvinkin pian siihen, ettei ihmiselämä enää ole mahdollista maapallollamme. Ihmiskunta on tekemässä sovinnolla itsemurhan?

Suuret muutokset lähtevät aina alhaalta päin, kun kansojen enemmistö tiedostaa räikeät epäkohdat ja vaatii tilanteeseen muutosta. Näin tapahtuu tälläkin kertaa. Toivottavasti.

Timo Hännikäinen:

Normaalisti vastaisin kieltävästi, mutta nyt varsinkin USA:ssa näyttää syntyneen kokonaan uudenlainen tilanne. Occupy Wall Street ei ole Smash Asem tai vastaava nuorisomellakka. Barrikadeille eivät ole nousseet anarkistit tai muut yhdentekevät elämäntapakapinalliset, vaan keskiluokka. Siis tuikitavalliset perheenisät ja -äidit, insinöörit, sairaanhoitajat, pienkauppiaat...

Heidän hyvinvointinsa on merkittävin yhteiskuntarauhan tae, joten heidän protestiaan on pakko kuunnella – ennemmin tai myöhemmin. Kaikessa tylsämielisyydessäänkin tavalliset pikkuporvarit ovat sitä massaa, josta kulttuurit ja yhteiskunnat muovataan. Mielenosoittajat eivät vastusta markkinataloutta sinänsä eivätkä yritä "murskata systeemiä". He vastustavat ultravapaata kapitalismia, jossa korporaatiot käskyttävät hallintoa, voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. He haluavat panna pisteen taloudenpidolle, jossa suuryritykset saavat toimia vailla vastuuta ja epäonnistuessaan maksattaa laskunsa valtiolla eli veronmaksajalla.

Protestien laajentuessa ja osanottajien kirjavoituessa tavoitteet epäilemättä hämärtyvät. Siksi on todennäköistä, että mielenosoitukset kuivuvat ennen pitkää kasaan. On kuitenkin mahdollista, että USA:n talouspolitiikka muuttuu mielenosoitusten seurauksena. Niiden vaikutus näkyy viimeistään seuraavissa vaaleissa.

Vanhalle mantereelle Occupy Wall Streetin kaltainen liikehdintä ei näytä ainakaan vielä kunnolla levinneen. Silti Suomessakin laajalle levinnyt vanhojen puolueiden, leväperäisen maahanmuuttopolitiikan ja velkapakettien vastaisuus on sukua USA:n liikehdinnälle. Molemmat ovat menestyneet valtapuolueiden ja valtamedian vastustuksesta huolimatta, molempien taustalla on halu pysäyttää holtiton globalisaatio ja surkea talouspolitiikka. Täällä protestit on vain keskitetty vaaleihin.

Kirsi Virtanen:

Toisaalta on vaikeaa keksiä kapitalismille mitään parempaa vaihtoehtoa, kommunismihan ei toimi.

Pohjois-Koreahan sai vettä myllyynsä ja ilmoitti äskettäin jotain siihen suuntaan, että Wall Streetin mielenosoitukset ovat merkki kapitalismin kuolemasta. On irvokasta että mielenosoituksilla ratsastetaan omien julmien tarkoitusperien pyhittämiseksi samalla kun maailmalle leviää kuvia sairaalloisen langanlaihoista, nälkäänäkevistä pohjoiskorealaisista.

Anu Kantola:

Nykyisistä ongelmista on vaikea saada otetta, joten miksipä ei järjestäisi vapaita mielenilmauksia, joissa ihmiset voivat kerääntyä yhteen, nostaa esiin ongelmia ja ehkä organisoitua poliittisiksi liikkeiksi.

Medianäkyvyys on ollut laajaa ja herättää muitakin miettimään samoja kysymyksiä. Sen enempää mielenosoituksilta tuskin kannattaa vaatia – tuskin kukaan tosissaan uskoo tai toivoo, että kapitalismi kaadetaan kertarysäyksellä ihmismassojen lähtiessä kaduille.

Saara Cantell:

Toki huomattavasti tehokkaampiakin tapoja on. Mutta aina se on parempi lähteä porukalla kaduille kuin vain kärsiä yksin – tai kyynistyä.

Pirjo Hiidenmaa:

Mielenosoitus on hyvä keino kritisoida maailmanmenoa ja esittää muutosvaatimuksia. Jotta tähän päästäisiin, pitäisi olla selkeä ajatus, mitä muutosta halutaan ja miten se saadaan aikaan.

Muitakin keinoja on: voi kirjoittaa kirjoja, pitää puheita, esiintyä tiedotusvälineissä. Monet näistä keinoista ovat tehokkaampia kuin mielenosoitukset, joissa ei yleensä pääse iskulausetta pitemmälle. Jos haluaa kritisoida jotain niin möhkälemäistä ja moniulotteista olentoa kuin talousjärjestelmä, eivät iskulauseet ehkä riitä muuta kuin mielenkiinnon sytyttämiseen. Sitäkin tarvitaan.

Käsittääkseni nyt on otollinen aika mielenilmauksille; kun kerran mielenosoituksia on joka puolella, niin olisi kiva saada tännekin. Niihin myös liittyy paljon maailmanparannusromantiikkaa: joukkokokemus ja yhteinen hurmos innostavat odottamaan äkkimuutoksia vuosisataisiin rakenteisiin. Ei maailma niin muutu – onneksi ja valitettavasti.

Maailmaa muutetaan hitaasti esittämällä niitä vaihtoehtoja, joiden mukaan tulisi toimia. Tarvitaan keskustelua, perusteluja, yhteistyötä ja uusia perusteluja.

Mielelläni lukisin hyvän tietokirjan – esimerkiksi pamfletin – jossa olisi pohtivia puheenvuoroja talouden tilasta. Saisi olla ristiriitaisiakin näkemyksiä ja mielellään eri lähtökohdista. Siihen nähden, miten isojen myllerrysten keskellä elämme ja miten olennaisesti olemme riippuvaisia talouden toiminnasta ja rahavirtojen ohjailusta, tuntuu kummalliselta että on niin vähän talousviisaita, jotka ilta illan jälkeen osaavat tai haluavat lausua jotain ymmärrettävää maailman menosta.

Ben Zyskowicz:

Mielenosoitus voi saada laajaa huomiota ja sitä kautta johtaa vaikka minkälaiseen kansanliikkeeseen.

Annamari Vänskä:

Paitsi ei vain vastustaa, vaan myös muuttaa. Kansalaisen oikeus on saattaa epäkohdat poliitikoiden tietoisuuteen mieltään osoittamalla, poliitikkojen velvollisuus taas on kuunnella herkällä korvalla mielenilmauksia ja pyrkiä muuttamaan oloja paremmiksi.

Baumanista poiketen Naomi Klein on muuten osannut tiivistää Wall Streetin valtauksen syyn. Hänen mukaansa ihmiset ovat tulleet rikospaikalle, koska he ovat kyllästyneet siihen, että finanssikriiseistä näyttää tulleen normaaliolotila. Toisekseen valtaajat ovat kyllästyneet siihen, että kriisien varjolla yksityistetään julkisia palveluita. Julkista keskustelua hallitsee niukkuuden diskurssi: sen sijaan, että puhuttaisiin siitä, mihin kaikkeen valtioilla on varaa puhutaan siitä, mistä tulee nipistää. "Ja kaikki tämä tapahtuu aikana, jolloin Yhdysvallat on vauraampi kuin koskaan aikaisemmin", Klein sanoo ja on siinä harvinaisen oikeassa.

Sama muuten pätee Suomeenkin.

Osmo Rauhala:

Kunhan se on rauhanomaista eikä ihmisiä eikä toisten omaisuutta vahingoiteta.

Markkinatalous pystyy korjaamaan virheitään. Sen perusta on vapaa ja kriittinen yhteisön jäsen, joka vaikuttaa asioihin myös ostopäätöksillään. Kansalaisjärjestöjä tarvitaan kertomaan epäkohdista, ja jos ne osaavat kommunikoida sosiaalisessa mediassa, vielä parempi.

Atro Kahiluoto:

Vastaan "kyllä", mutta suurin varauksin. Tehokkuus on hyvin suhteellista.

Tuskin nämä Wall Street -protestit vielä pystyvät saamaan aikaan mitään muutosta. Mutta ne voivat olla siemen jollekin, joka saa.

Ehkä joskus sadan vuoden päästä voivat historioitsijat sanoa, että ne olivat muutoksen ensimmäiset merkit.

Syksy Räsänen:

Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä on lähempänä oligarkiaa kuin demokratiaa. Demokraattinen koneisto on olemassa, mutta valtaapitävät ovat enemmän vastuussa suuryrityksille kuin äänestäjille. Niinpä maan hallinto on jo pitkään palvellut väestön rikkainta osaa valtaosan kustannuksella.

Nykyinen talouskriisi on kärjistänyt epäkohtia, joita on rakennettu kymmeniä vuosia.

Tällaisessa tilanteessa mielenosoitukset eivät ole asioiden muuttamiseen vain tehokkaita: ne ovat välttämättömiä. Tämä ei tarkoita sitä, että mielenosoitukset yksin riittäisivät, ja liikkeen tulevaisuus on epäselvä.

Sillä ei vaikuta olevan tehokasta organisaatiorakennetta, joka kanavoisi vimman rakentavalla tavalla ja takaisi jatkuvuuden. Mutta vähintäänkin Occupy Wall Street rohkaisee tulevia demokratian puolesta kamppailevia liikkeitä.

Se, että kaduilla toimivien mielenosoittajien kritiikki on oire laajojen kansanryhmien pettymyksestä, näkyy siinä, kuinka demokraattinen puolue esittää olevansa samalla puolella liikkeen kanssa, jotta hyötyisi vaaleissa. Tällainen valtapeli selittänee osittain sen, miksi liike on saanut yllättävän paljon positiivista huomiota valtamediassa, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu valtarakenteiden suojeleminen. Suhtautuminen on toki usein ylenkatsovaa: esimerkiksi HS-raadin alustusmateriaali siteeraa valtavirtapuheenvuoroja siitä, mistä liikkeessä on kysymys, mutta ei mainitse liikkeen omaa virallista lausuntoa, joka löytyy osoitteesta http://www.nycga.net/resources/declaration/ .

Mitä Suomeen tulee, yhteiskunta on demokraattisempi ja päättäjät ovat avoimempia, joten samanlainen joukkoliike ei ole tarpeen. Mielenosoitukset ja kansalaisten aktiivinen yhteys päättäjiin ovat toki tarpeen kaikkialla.

Leena Lehtolainen:

Kyllä-vastaukseni on varauksellinen. Ihmiset kaduilla vaikuttavat, vielä enemmän vaikuttavat ihmiset äänestyskopeissa.

Silti kapitalismin kabineteissa vaikuttavat muut asiat kuin kansalaisdemokratian osoitukset. Mutta on erittäin hyvä, että ilmaisemme mielipiteemme. Ehkä eitä vielä kuunnellaan, kun päätöksiä tehdään. Ehkä ei.

Jaana Semeri:

Kysymykseen on melko mahdoton vastata kaltaiseni henkilön, jonka tiedoilla ja ymmärryksellä ei maailman talousongelmia, kommunistisen tai kapitalistisen, ratkaista.

Vastaan kuitenkin ehdollisesti: on.

On siinä mielessä, että jos ajatellaan esimerkiksi Yhdysvaltoja, poliittinen tie ei Yhdysvalloissa ole selvästikään tuottanut tulosta eli korjannut vääryydeksi koettua tilannetta.

Nojaan Paul Krugmaniin, New York Timesin kolumnistiin ja Nobel-palkittuun taloustieteilijään. Krugman on kirjoittanut Wall Streetin mielenosoituksista useita kolumneja (muun muassa Losing Their Immunity, New York Times, 16.10.2011). Hänen mukaansa mikään talouden näkymätön käsi ei johtanut Yhdysvaltoja nykyiseen taloudellistumisen (financialization) tilaan. Se, että finanssibisnes kasvoi paljon vauhdikkaammin viime vuosikymmeninä Yhdysvalloissa kuin muu talous, johtuu Krugmanin mukaan ihan harkituista poliittisista valinnoista.

Eli finanssibisneksen tekijät ovat pyörittäneet politiikan tekijöitä, jotka ovat selkeästi suosineet varakasta kansanosaa. Se muu kansanosa on viimein vetänyt johtopäätökset ja osa heistä leiriytynyt osoittamaan mieltään.

Mutta. Miten mielenosoituksen vaikutuksen tehokkuutta yhteiskuntajärjestelmän epäkohtien poistajana voitaisiin mitata? Mikäli seurauksena ei ole vallankumous?

Oleellista lienee se, minkä tason epäkohtia kysymyksessä tarkoitetaan. Ja sitähän me emme vielä tiedä, esimerkiksi Yhdysvaltain osalta. Että tapahtuuko mitään vai ei. Ja millä tasolla.

Atlas Saarikoski:

Kapitalistisen järjestelmän rakenteellisen väkivallan purkamiseen tarvitaan kaikkia poliittisen toiminnan taktiikoita suorasta toiminnasta mielenosoituksiin. Markkinoiden ylivalta ei murru ilman laajaa köyhien, siirtolaisten, opiskelijoiden ja työntekijöiden koalitiota.

Heikki Hiilamo:

Miten muuten parhaassa tapauksessa vain kourallinen ihmisiä voi saada asiansa esille mediassa ja nostaa sen laajempaan keskusteluun?

Jos päättäjillä ei ole selvää suuntaa siitä, miten esimerkiksi Euroopan talouskriisi pitäisi ratkaista, ei kai mielenosoittajiltakaan pidä vaatia, että he esittäisivät yksiselitteisiä ratkaisuja.

Antti Alanen:

Ihmiset suuttuvat, kun tappiot sosialisoidaan ja voitot yksityistetään. Reilu peli on alkuperäinen amerikkalainen ihanne.

Johanna Korhonen:

Ilahduin, kun jo protestien alkuvaiheessa näin jostain amerikkalaisesta uutislähteestä mielenosoittajan kyltin: The Beginning is Near, alku on lähellä. Niin olikin, loppu sen sijaan ei.

Mielenosoittajat ovat keskimäärin nuoria ja tekevät nyt kaduilla sen, mitä tässä vaiheessa voivat – myöhemmin varmasti muutakin.

Maria Pettersson:

Mielenosoitus ei ehkä ole tehokkain keino muuttaa järjestelmää, mutta se on tehokkaampi kuin maailman suosituin protestoimistapa, kotisohvalla jupiseminen. Mielenosoitus ei itsessään – tietenkään – pyyhkäise pois kapitalismin epäkohtia. Se kuitenkin tuo esiin ihmisten tyytymättömyyden, mikä saattaa vaikuttaa äänestyspäätöksiin, kulutuskäyttäytymiseen tai poliitikkojen tekemiin päätöksiin.

Wall Streetin mielenosoitukset ja niiden innoittamat marssit maailmalla hyötyisivät selkeämmin muotoilluista vaatimuksista ja yhteisistä päämääristä. Niiden tärkein tehtävä ei kuitenkaan ole uusien ratkaisujen tarjoaminen, vaan politiikan ja talouden päättäjien muistuttaminen siitä, että valtakunnassa ei ole kaikki hyvin.

Ullamaija Kivikuru:

Ei kapitalismi mielenosoituksista heivahda, mutta valpastavaa huomioarvoa niillä on. Niitä voi pitää kansalaisten terveisinä niille, joilla on valta tehdä jotakin. Mielenosoitukset ovat yleensä voimattomien ihmisten toimintakeinoja.

Minna Tawast:

Saahan sitä yrittää – ja pitää yrittää. Mielenosoitus kapitalismin epäkohtia vastaa on varmasti yhtä tehokas tai tehoton kuin mielenosoitus globalisaatiota tai saastuttamista vastaan.

Suuriin ideologis-eettisiin kysymyksiin voi toki ottaa kantaa, ja demokratiassa kansalaisilla on siihen oikeus – minusta jopa velvollisuus. Ei näiden mielenosoitusten vakavasti ottamisen ehtona voi olla se, että mielenosoittajilla on oltava tarjota yhteisesti hyväksytty ratkaisu ongelmiin, jotka on havaittu aikapäiviä sitten ja joiden kärjistyessä länsimaiden valtaapitävät tuntuvat joko kädettömiltä tai haluttomilta niitä hoitamaan.

Jotta Baumanin pelko pelkkään tunnepohjaiseen tuhoamiseen johtavasta liikehdinnästä ei toteutuisi, mielenosoituksia ei voi sivuuttaa. Poliitikkojen ja asiantuntijoiden tehtävä on palastella ja artikuloida ongelmat sekä esittää arviota ja ratkaisuvaihtoehtoja, joihin ihmiset voivat ottaa kantaa. Ja mitä nopeammin he sen tekevät, sen parempi.

Antti Nylén:

Näköjään Zygmunt Baumanilta itseltään "puuttuu ajattelu". Mielen osoittaminen ei ole kirjoittamista eikä filosofointia. Sen kuuluukin olla häiritsevää ja epäselvää, lähestyä väkivallan rajaa (se tosin epäonnistuu aina, kun kyseinen raja ylitetään). Eikö filosofi tullut ajatelleeksi tätä ilmiselvää seikkaa?

Ihmiset menevät kaduille siksi, että he ovat kyllästyneitä ostamisen, myymisen ja kilpailun maailmaan. Siinä kaikki. Se on ytimekäs, voimakas viesti. Toivon sen vielä voimistuvan kaikkialla maailmassa.

Lisäksi mieleeni tulee, että markkinaohjautuvuuteen ja kapitalismin "luonnollisuuteen" uskovien pitäisi ensimmäisinä uskoa siihenkin, että "systeemi" pystyy myös parantumaan itsestään, jos se on sairas. Mitä se todellakin on, jos 99 prosenttia maailman ihmisistä ei usko siihen eikä toivo siltä mitään.

Heini Junkkaala:

On typerää ja elitististä kritisoida mielenosoituksia vaatimalla niiltä jotakin sellaista, mitä ne eivät olemuksensa vuoksi voi olla. Mielenosoituksen luonne on sanoa ei. On älytöntä odottaa mielenosoitukselta sitä, että se antaisi analyyttisen, mutta yhdenmukaisen ratkaisun monimutkaiseen ongelmaan. Mielenosoituksen voima on marssivassa ihmisjoukossa, se antaa kasvot ilmiölle ja muistuttaa, että jokaisen päätöksen takana on ihminen. Ihmiset eivät marssi huvikseen, heillä on siihen aina hyvä syy. Usein mielenosoitukset synnyttävät tärkeää keskustelua, kuten nyt. Keskustelussa voi sitten artikuloida kantojaan tarkemmin.

Harri Hautajärvi:

Mielenosoituksista ja mekkaloinneista kaduilla on läpi historian syntynyt kansannousuja ja vallankumouksia, joilla on kaadettu hallituksia, ehkä jopa niin kauan kuin on ollut kaupunkeja. Sillä ei ole välttämättä suurta merkitystä, ovatko kaikkien kaduille kerääntyneiden kansalaisten vaatimukset selkeästi jäsentyneitä, sillä tyytymättömyys riittää yhdistäväksi tekijäksi – sehän nähtiin viime kevään arabimaiden vallankumouksessa.

Uutta on se, että globaali media ja sosiaalinen media yhdessä voivat saada vallankumousaallon leviämään hetkessä ympäri maailman. Se on samalla sekä upeaa että myös pelottavaa. Vallankumous nimittäin syö usein edelleen lapsensa – mutta se olisi jo kokonaan toisen kysymyksen aihe.

Vallankumous ei aina synnytä demokraattista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa, vaan kehitys voi ajautua sattumanvaraisesti outoon suuntaan. Siksi joka puolella tarvitaan kipeästi älymystöä antamaan kapinoille ja vallankumouksille viisas ja rauhanomaista ratkaisua etsiväsuunta. Globaalin suurkapitalismin väärinkäytösten vastustaminen on jalo teko kaikissa muodoissaan, kunhan vältetään väkivaltaa.

Risto Pelkonen:

Hyviä keinoja ei ole olemassa kapitalismin vastustamiseksi, kun ei oikein tiedetä mitä vastustetaan. Mielenosoitukset ovat kuitenkin tärkeä keino muuttaa maailmaa nykyistä reilummaksi.

Johanna Sinisalo:

En tiedä, onko se erityisen tehokas tapa, mutta se lienee ainoa tapa. En pysty hahmottamaan yhdysvaltalaisessa demokratiassa juurikaan muita väyliä, joilla kansalaisten huoli ja suuttumus nimenomaan markkinatalouteen liittyvistä yhteiskunnallisista epäkohdista pystyttäisiin saamaan laajaan, yleiseen tietoon.

Nämä kysymykset kun eivät taida olla ihan sitä mediaseksikkäintä television talk show -materiaalia.

Laura Kolbe:

Tässä ajassa ei tarjolla ole muutakaan nopean vaikuttamisen muotoa. Vallankumousromantiikka, kuten muukin perinnetoiminta osoittaa, miten väkevästi myytit meitä liikuttavat: joukkovoiman käyttö on tuottanut tulosta oikeissa saranakohdissaan, kuten vuosina 1789, 1917, 1968 ja 1989.

Järjestelmät voivat kaatua, kun luottamus murenee. "Neljännet säädyt" ovat todella muuttaneet historiaa, jysäyttäneet sosiaalisia verkostoja ja niitä ylläpitäviä etuja matalaksi, kun valta on ollut näkyvää ja eliitit selvillä.

2010-luvulla valta on kasvottomampaa ja globaalimpaa – sitä on hankalampi lähestyä. Yksilöllisillä elämätapavalinnoilla ei maailmaa muuteta. Tarvitaan unelma, naseva viesti ja kyky iskeä kipeään kohtaan – siinä joukkoliikehdinnän kestosuosion salaisuus! Epämääräinen tyytymättömien lorvinta turuilla ja toreilla ei riitä.

Nyt liikkeellä ovat myös riehaantumisesta innostuneet teinit, joilta puuttuu ymmärrys puoluetoiminnasta, politiikasta ja vallan mekanismeista. Demokratiaa saadaan sitoutumalla demokratiaa tuottaviin rakenteisiin. Muutoin mielenosoitukset jäävät yksinäisten hyppelyksi ja hörhöilyksi.

Tommi Uschanov:

Ehkä yleisin yksittäinen poliittisten muutosliikkeiden epäonnistumisen syy on se, että nämä liikkeet asettavat omille jäsenilleen niin tiukat ja nirsoilevat pääsyvaatimukset, että niiden jäsenmäärä jää koomisen alhaiseksi suhteessa niiden esittämiin suurisuuntaisiin vaatimuksiin.

Kun ajatellaan esimerkiksi edellistä suurta vallankumousluonteista muutosta länsimaissa – Itä-Euroopan murrosta vuonna 1989 – niin sen salaisuutena oli pitkälti, että asialla olivat niin monet keskenään erilaiset ihmiset, ettei protestia voitu luontevasti selittää jonkin yhden yksittäisen tahon masinoimaksi. Kun protestoimassa olivat rinta rinnan piispat ja punknuoret, olisi ollut naurettavan epäuskottavaa yrittää palauttaa ilmiö jompiinkumpiin.

Ja jos esitetty muutosvaatimus on nimenomaan vaatimus siirtymisestä entistä moniarvoisempaan yhteiskuntaan, niin olisi toki siksikin absurdia olettaa, että kaikki vaatijat tunnustaisivat itse täsmälleen samoja arvoja tai edes arvoja, jotka eivät ole kilpailuasetelmassa keskenään.

Tämän valossa ne Zygmunt Baumanin käsittämättömän paljon vakavaa huomiota saaneet kommentit, joihin kysymyksen muotoilussa viitataan, ovat hyvin omituisia. Eivätkä pelkästään omituisia vaan lähes käsittämättömiä.

Siitä, että mielenosoituksilla ei voi saada muutetuksi maailmaa kuin hyvin harvoin – mikä on sinänsä totta – ei ole perusteltua päätellä, että tällainen muuttaminen olisi mahdotonta aina.

Katariina Numminen:

Mielenosoitukset ovat yksi tapa vastustaa kapitalismin epäkohtia. Se, että joku asia vaikuttaa mahdollisesti vain vähän, ei ole syy olla tekemättä sitä. Kaikki vaikuttaa.

Kersti Juva:

Jos mielenosoitus ei tehoa, niin maailmassa ovat asiat todella huonosti.

Kaarina Kaikkonen:

Mielenosoitus on tehokas tapa vastustaa mitä tahansa. Yhdysvallat on perinteisesti ulkopolitiikassaan ollut kansalaisten vapauden puolella. Demokratian puolustamista tekosyynään käyttäen se on mahtaillut asevoimillaan ja tapattanut muiden maiden johtajia. Kuitenkin kahleistaan vapautetut kansalaiset pärjäävät demokraattisessa yhteiskunnassa lähes yhtä huonosti kuin kettutyttöjen häkeistään vapauttamat minkit luonnossa.

Aiheuttamallaan kärsimyksellä ja sekasorrolla Yhdysvallat on vain lisännyt kostonhaluista terrorismia. Järkyttyneenä kuuntelin ulkoministeri Clintonin toivomuksen Gaddafin murhaamisesta. Seuraavaa viholliskuvaa maalaillaan jo Iranin päälle, ja muut arabimaat joutuvat samaan jonoon. Ensin rohkaistaan kansalaisia marssimaan kadulle, sitten heidän puolustamista tekosyynä käyttäen pommitetaan koko yhteiskunta hajalle.

Samaa hirvittävää logiikkaa noudattaen tulisi nyt vapauden puolustajien hyökätä pommikonein Wall Streetille mielenosoittajien mielipiteitä tukemaan, vai mitä? Nujertaa kansaa sortavaa hallitus, murhata näyttävästi johtajat, vapauttaa kansalaiset hallituksen riistosta, vai mitä? Tämä on sarkasmia.

Marita Liulia:

Kapitalismi on ryöstäytynyt poliitikkojen käsistä. Pelkästään tämä vuosi osoittaa, että mielenosoitus on tehokas tapa panna vallanpitäjät varpailleen ja jopa keikauttaa heidät nurin.

Demokratia ei aina toteudu demokratioissakaan joten epäkohtiin on käytävä kiinni niillä aseilla mitä on käytettävissä. Kännykkä kansan käsissä on jo osoittautunut tehonsa ja tämä on vasta alkua.

Juha-Pekka Hotinen:

Mielenosoitukset ovat kansalaisyhteiskunnan tärkeä ja tarpeellinen perinne. Baumanin kritiikki on virheellistä: kansajoukkojen ei ole tarkoituskaan tehdä yhteiskuntapoliittista suunnittelua tai lainsäädäntöä, se hoidetaan muualla sen jälkeen kun väärä kehitys ensin saadaan pysähtymään.

Teivo Teivainen:

Mielenosoitukset tekevät valtasuhteita näkyviksi. Kun väkijoukko osoittaa tyytymättömyyttään liikeyrityksille, niiden poliittinen luonne tulee ilmeisemmäksi. Ilman politiikkaa ei ole demokratiaa.

Rahavallan kumoamiseksi mielenosoitukset eivät ole riittäviä vaan välttämättömiä. Väkijoukon kiehunta on demokratisoimisen ensiaskel.

Yrjö Juhani Renvall:

Tyytymättömyyden epämääräinenkin ilmaiseminen voi olla myös intro ja inspiraation lähde uusien toimintakeinojen hakemiseen.

Mielipidettä – omaa tai yhteistä – ei pidä vähätellä. Joka tapauksessa politiikka lukee mediaa ja jos media on analyyttinen omassa toiminnassaan, sisältö tarkentuu ja tarttuu.

Osmo Soininvaara:

Nämä protestit vaikuttavat tietysti silla tavoin anarkistisilta, että niissä ei esitetä mitään ratkaisua. Etelä-Euroopassa esitetyt vaatimukset, että velaksi elämistä on voitava jatkaa, ovat tietysti lähtökohdiltaan vääriä. Silti ne ovat oikein ja ymmärrettäviä maailmassa, jossa sosiaaliset erot kasvavat.

Ei köyhyys voi olla välttämättömyys aikana, jolloin teollisuusmaat ovat rikkaampia kuin juuri koskaan ja jossa suunnattomia omaisuuksia ja tuloja koituu joidenkin haaskattavaksi. Talousjärjestelmä, joka tuottaa tällaisia eroja, ei voi olla oikeudenmukainen. Erityisesti kannattaa seurata omaisuuserojen kasvua ja omaisuuden keskittymistä pienelle eliitille.

Maailma on menossa hyvin ikävään suuntaan, Suomi siinä perässä, joskin paljon Yhdysvaltoja jäljessä.

Susanna Kuparinen:

Se ei ole riittävä vaan välttämätön keino muistuttaa, mistä demokratiassa on kyse. Muistutella pitää (yllättävänkin) usein myös median vallankäyttäjiä. Muistuttelun tähdellisyyttä ei pidä mitata sen vaikuttavuudella.

Suomessa yleensä sotketaan kapitalismi ja markkinatalous ja päälle päätteeksi ajatellaan, että kapitalismi ja demokratia ovat samalla puolella ja kapitalismin kriitikot pahatapaisia ja/tai ideologiassaan naiiveja demokratian uhkaajia. Tosiasiassa kapitalismi tarkoittaa sitä, että yhteiskunnallinen valta on yhä enemmän siellä missä pääoman hallinta. Demokratiassa valta kuuluu kansalle, ei pääomalle, ja eduskunnallakin se on vain lainassa.

Timo Vihavainen:

On se yksi tapa. Ei ole olemassa vain yhtä kapitalismia tai globaalista taloutta. Markkinafundamentalismia kannattaa ehkä vastustaa myös mielenosoituksilla, vaikka kannattajien ideat saattavatkin olla primitiiviset. Politiikka ei koskaan seuraa automaattisesti talouden niin sanotuista lainalaisuuksista. Nähtäväksi jaa, ovatko mielenosoitukset tehokas tapa vaikuttaa politiikkaan.

Huliganismi on aina tuomittavaa.

Anja Snellman:

Kaduilla tuulee ja katujen mielenilmauksista on ennenkin lähtenyt muutos. Jos yksikin shoppausreissuilla oleva kokopäivätoiminen kuluttaja kompastuu miettimään, onko sadas kenkäpari tai viideskymmenes pikkumusta tai uusin kännykkäversio tarpeen, homma toimii.

Kuluttaminen, hyödyn maksimoiminen, ostettujen ja myytyjen tavaramäärien hypetys on käynyt niin oksettavaksi, että tällainen katujen prosenttiliike on enemmän kuin tarpeen.

EI

Juha Kuisma:

Mielenosoituksella ei ole maastoretkeä enempää merkitystä, jos osalliset eivät ymmärrä yhtään mitään taloudesta.

Tuomas Enbuske:

Ei pankkien pelastaminen verorahoilla ole mitään kapitalismia. Se on sosialismia.

Riiko Sakkinen:

Muutoksen voi saada aikaan kahdella eri tavalla: noudattamalla pelisääntöjä eli äänestämällä tai vaihtamalla pelisäännöt eli vallankumouksella. Starbucksin kahvimuki kädessä mieltään osoittavien keskiluokkaisten nuorten torikokous ei muuta mitään.

Espanjan keväisten mielenosoitusten vaatimuslista oli lähes identtinen Izquierda Unidan (Yhdistynyt vasemmisto) vaaliohjelman kanssa – mikseivät he kampanjoineet puolueen hyväksi?

Markku Ruotsila:

Mielenosoituksilla ei saada aikaan muutosta. Näin ei tapahdu, koska Occupy Wall Street -mielenosoituksien kohde on väärä. Syytetään kapitalismia vaikka syy on poliitikoissa, jotka eivät anna vapaan markkinatalouden toimia vapaasti.

Ei kapitalismissa ole epäkohtia; epäkohta ja nykyisten talousongelmien syy on siinä, että poliitikot ovat jatkuvasti puuttuneet vapaan markkinatalouden toimintaan ja estäneet sen neroutta toteuttamasta itseään. Pitäisi mennä osoittamaan mieltä Obaman Valkoisen talon eteen. Vapauttakaa markkinatalous eikä Vallatkaa Wall Street!

Lotta Backlund:

Minun mielestäni mielenosoitus ei ole tehokas tapa vastustaa juuri mitään. Osallistuminen varmasti ostaa mielenosoittajalle hyvän omantunnon ja tunteen siitä, että on vaikuttanut asioihin, mutta ei yksi yksittäinen mielenosoitus varmaan heilauta suuntaan jos toiseenkaan. Tosin en tiedä miten poliitikko ajattelee, onko esimerkiksi mielenosoituksen volyymillä merkitystä.

Retorisesti voi tietty pohtia, että mielenosoituksiakin on erilaisia. Me täällä ajattelemme, että mielenosoitus on sellainen ihmisletka joka koostuu muutamista kymmenistä muutamiin tuhansiin ihmisiin, jotka kävelevät banderollien kera tuomiokirkolta eduskuntatalolle huutaen jotain enemmän tai vähemmän leimejä iskulauseita.

Jos sitten käytetään arabimaiden vallankumouksesta myös sanaa mielenosoitus niin se saa kovin erilaisen sisällön. Ei kai voi kiistää, etteikö siellä olisi saatu tilannetta aikaa lähtemällä kaduille.

Kapitalismi on sillä tavalla ihastuttava järjestelmä, kuten demokratiakin, että siihen saa osallistua itse jos vaan haluaa, ja mittakaavankin saa itse päättää.

Katja Tukiainen:

Mielenosoitukset ovat laittomia siellä, missä niillä on todellista tehoa.

Johannes Koroma:

Rinnastus arabimaiden kansanliikkeisiin on harhaa eikä tee oikeutta niille.

Suomessa on nähty, että yhdellä jytkyllä voi muuttaa enemmän kuin kymmenellä katukävelyllä. Ne voivat olla hauskaa ulkoilua jaon varmasti innostavaa päästä tiedotusvälineisiin, mutta tehokas tapa saada aikaan muutoksia se ei ole.

Aku Louhimies:

On kuitenkin hyvä, että joku pitää ääntä. Meidän hiljaa olevien pitäisi sitten vaan muuttaa ääni toiminnaksi.

Juha Herkman:

Tuskin kapitalismin linnakkeet näistä mielenosoituksista järkkyvät. Epäkohtien poistamiseen tarvitaan poliittisia päätöksiä, kansainvälisiä sopimuksia, valvontaa ja sanktioita.

Vastustamista on tietenkin hyvä jollain tapaa tuoda esiin. Siihen mielenosoitukset käyvät siinä missä muut mielenilmaukset.

Jani Leinonen:

2000-luvun globalisaatiokriittisten mielenosoitusten saavutus oli paksummat panssarilasit mustiin autoihin ja poliisin mellakanhallintakyvyn tehostaminen. Korporaatiovalta on tasaisesti lisääntynyt oikeistopoliitikkojen siunauksella Suomessa ja maailmalla.

Länsimaista ainoastaan Islanti on laittanut korporaatiot ja pankit vastuuseen viimeaikaisista toilailuistaan. Islannissa se on tapahtunut demokraattisin keinoin. Islannin kansa ei suostunut maksamaan uusliberalistien riskisijoitusten tappioita vaan haastoivat pankkiirit oikeuteen ja kirjoittivat uuden perustuslain, joka vapautti maan kansainvälisen rahoitusalan, IMF:n ja virtuaalirahan hallitsemattamasta otteesta. He pelastivat Islannin yksityistämisen sijasta valtiollistamalla kaiken.

Mirkka Lappalainen:

Merkityksetöntä touhua, jonka ympärille on onnistuttu luomaan pitkästyttävää mediakohua. Vertautuu lutkamarssiin.

Kaljakelluntaan osallistui 5 000 ihmistä, kun taas kapitalismin epäkohtia vastustamaan jalkautui 150 henkeä.

Anna Kontula:

Kapitalismi on siitä nerokas luomus, että sitä ei mielenosoituksilla kaadeta, ei edes horjuteta. Mielenosoitukset voivat kuitenkin olla tarkka "kuumemittari" sellaisiin yhteiskunnallisiin muutostrendeihin, joiden edessä kapitalisminkin on syytä olla varuillaan.

Epäselvä viesti ei välttämättä kerro mielenosoituksen heikkoudesta. Tyypillisesti yhteiskunnallisten liikkeiden viestit ovat epäselvimpiä ja tunnekylläisimpiä silloin, kun liike on vasta muodostumassa. Epäselvyys ei siis välttämättä kerro liikkeen heikkoudesta: voi myös olla, että siellä on muhimassa kokonaan uudenlaisia liittoumia, iskulauseita ja tavoitteita.

Jaakko Veijola:

Mielenosoitus on tehokas media kertoa vastustavansa kapitalismin epäkohtia. Mutta toimintana sen logiikka ja vaikuttavuus ovat useimmiten samaa luokkaa kuin kävisin Forecan sääaseman edustalla kertomassa inhoavani sadetta. Poikkeuksia toki löytyy. Globaalin kapitalismin epäkohtia ruotivassa klassikkodokumentissa The Corporation on kiehtova kohtaus, kun Shellin hallituksen puheenjohtaja Sir Mark Moody-Stuart taltuttaa kotipihansa murhaaja-banderolleilla koristelleiden globalisaatiokriitikoiden mielenosoituksen yhteiseksi aamiaishetkeksi.

Osku Pajamäki:

Kunnioitan pitkäjänteistä kansalaisaktivismia, mutta minua ärsyttää jokainen liike, joka julistaa, että sillä on käsi kansan pulssilla ja että se edustaa 99:ää prosenttia kansasta. On petollisen turvallista etsiä joku, joka voidaan yhdessä todeta meitä muita ahneemmaksi. Jos jokainen ei täällä Suomessakin roikkuisi oman pienen perintönsä, asuntolainan vähennyksensä tai saavutetun etunsa syrjässä, olisi vaikea olla ahne missään skaalassa.

Muutokset poliittisessa kulttuurissa ovat varsin hitaita ja vaativat tuekseen mietityt päämäärät, joita pyritään toteuttamaan tiettyjen arvojen rajaamana. Näin syntyvät vaikuttavat kansanliikkeet ja puolueet. Äänestäminen on vaatimista. Ja vaalit ovat mielenosoitus.

Katriina Järvinen:

Mielenosoituksia pitäisi periaatteessa puolustaa, koska ne edustavat sanan- ja kokoontumisvapautta. Parhaimmillaan niistä syntyy rauhanomaisia liikkeitä, joilla voi olla vaikutusta poliittisiin päätöksiin. Pahimmillaan mielenosoitus kanavoi kansalaisten raivoa täysin sattumanvaraisiin kohteisiin ja alkuperäinen tarkoitus heittää häränpyllyä.

Tehokasta vaikuttamista mielenosoittaminen ei ole, mutta sillä on demokratiassa sijansa.

Matti Kalliokoski:

Jos teholla mitataan, kapitalismin vahvin vastustaja on kapitalismi itse.

Mielenosoituksilla voi vaikuttaa julkiseen keskusteluun ja luoda painetta poliittisille päättäjille, mutta ne enemmän heijastavat ympäröivää maailmaa kuin muuttavat sitä.

Mari K. Niemi:

Väkivaltaisiksi äityvät protestit herättävät pian kielteisen vastareaktion rauhanomaisia oloja suosivassa enemmistössä. Kritiikin moninaisuus ja vaatimusten täsmentymättömyys myös hajottavat viestiä taivaan tuuliin. Vaarana on, että mielenilmauksista jää kuva rähinöintinä rähinöinnin vuoksi.

Vaatimusten ja kritiikin tarkempi kohdentaminen, mielenilmausten parempi organisointi ja rauhanomaisuus yhdistyneenä suurten väkijoukkojen liikkeelle saamiseen antaisi viestille tehoa. Erittäin myönteisenä pidän sitä, että kansalaiset ilmaisevat mielensä ja kritisoivat epäkohdiksi tunnistamiaan asioita.

Jarkko Tontti:

Sosiaalinen media on 2000-luvun tori, jossa nurina kasvaa politiikaksi, jos on kasvaakseen.

Matti Wiberg:

Mielenosoitukset vain ilmaisevat hyvin tai huonosti perusteltuja mielipiteitä.

Epäkohdista vastuussa olevien ei tarvitse piitata mielipiteistä.

Mielenosoitukset eivät vaikuta: Kapitalistit voivat edelleen nauraa koko matkansa pankkiin.

Ville Tietäväinen:

Demokratiaa harjoitetaan tehokkaimmin vaaleissa, ei kadulla. Jos haluaa poliitikon ymmärtävän enemmistön etua, ei kannata äänestää rikkaimpaan prosenttiin kuuluvaa, suhteellisuudentajunsa menettänyttä ihmistä.

Prosenttikerholainen on aina erkaantunut muusta yhteiskunnasta, oli sitten superrikas tai moottoripyöräjengissä. Antiikin poliitikon mahdollisuuksia hyötyä taloudellisesti yhteiskunnallisesta työstään rajoitettiin. Poliitikkojen ja suurpääoman talousriippuvuuksia vähentämällä edelliset saattaisivat tänäkin päivänä ymmärtää sosiaalisen tehtävänsä.

Arno Kotro:

Erityisen tehokas tapa se ei ole, mutta mikäpä olisi?

Mielenosoitukset virittävät julkista keskustelua ja sen myötä voi tietysti toivoa, että poliittinen koneisto valpastuisi suitsimaan keinottelukapitalismin ylilyöntejä ja näkemään pääoman intressien alle rusikoidut työntekijät.

Pauliina Laitinen-Laiho:

Uskoisin, että maissa joissa on suuret tuloerot, sillä voi kuitenkin olla tehokas vaikutus.

Janne Saarikivi:

Mielenosoitukset ovat pahan olon osoitus. Ne nostavat pintaan tyytymättömyyden vallitsevaan tilanteeseen. Tässä mielessä mielenosoitukset ovat hyvä asia. Samalla on kuitenkin selvää, että mielenosoittajat eivät yleensä tarjoa mitään kovin päteviä ratkaisuja osoittamiinsa epäkohtiin. Erityisen ilmeistä tämä on kapitalismikritiikin tapauksessa.

Rahavallan kritiikki kumpuaa valitettavan usein aivan samasta ahneudesta johon kritiikin kohteena oleva järjestelmä nojaa. Yhdellä leukapielellä huudetaan alas rahavalta ja toisella vaaditaan omia palkkoja korotettaviksi. Vaaditaan pankkien valta-asemaa tuhottavaksi ja sitten kun pankkikriisi tulee, huudetaan valtiota hätiin kun pankit irtisanovat omat lainat.

Ihmiset eivät viihdy kapitalistisessa järjestelmässä. Mutta on roskaa sanoa, että syyllisiä kaikkeen ovat "pankit", "raha", "herrat" tai "kapitalismi". Se on aivan samaa roskaa kuin perussuomalaisten väitteet, että ongelmana ovat "Rysseli", "seteliselkärankaiset" tai "maahanmuuttajat".

Itse ehdottaisin, että pahan olomme syynä on ahneus. Rikkaiden ahneus, joka muuttuu riistoksi ja köyhien ahneus, joka muuttuu kateudeksi ja vihaksi. Lääkkeet tähän kapitalismin kriisiin ovat löydettävissä vain sisältäpäin. Meidän on luovuttava ahneudesta ja aloitettava jakaminen ja anteeksianto. Tätä muutosta ei voi tehdä vallankumouksella, vaan jokainen on siitä vastuussa itse.

EN OTA KANTAA

Kiba Lumberg:

Ihmispaljoudella on aina vaikutusta, kun se kokoontuu yhteen paikkaan ja tuo julki epäoikeudenmukaisuutta, on vallankahvassa sitten kapitalistinen tai kommunistinen järjestelmä tai Lähi-idän tai Aasian maiden valtajärjestelmät. Onkohan niin, ihmiset ovat kyllästyneet ympäri maailmaa pokkuroimaan vallankäyttäjiä, jotka pitävät eriarvoisuutta ja kurjuutta yllä. Kuinka moni on ansainnut rikkautensa tai valtansa rehdeillä keinoilla?

Meillä Suomessakin on jo liikehdintää. Ihmiset reagoivat jo. Osa miettii, miksi minun pitäisi tulla toimeen kymmenellä eurolla päivässä, kun monet vallan kahvassa olevat saavat valtavia palkkoja ja optioita. Nämä kroisosjohtajat ovat vielä ylimielisiä ja pilkkaavat rivikansalaisia, jotka oikeastaan elättävät heitä.

Ihan hyvä, että kansa jo herää ympäri maailmaa.

Se on eri juttu, kun valtava ihmispaljous alkaa vellomaan kadulla ja raivon merenä myrskyämään. Siinä kyllä on vaarana hyvienkin asioitten hajottaminen ja kaataminen.

Pilvi Torsti:

Tämä ei ole kyllä–ei-kysymys. Toki kapitalismin epäkohtia voi vastustaa mielenosoituksella, joka on tärkeä osa demokraattisen yhteiskuntaa toimintaa ja mielenilmaisua. Mielenosoituksia tehokkaampi tapa vaikuttaa on tietenkin äänestäminen vaaleissa.

Tämä korostuu amerikkalaisessa tilanteessa; siellähän äänestysprosentit meikäläisestä näkökulmasta käsittämättömän alhaisia

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi