VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko ministerin seurustelulla tai seuranhaulla yhteiskunnallista merkitystä?

Viimeksi kuluneen viikon aikana julkisuudessa on ollut useita johtavien poliitikkojen seurusteluun tai seuranhakuun liittyviä uutisia, jotka ovat saaneet runsaasti palstatilaa ja lähetysaikaa myös valtakunnallisissa uutisvälineissä.

Viime viikon keskiviikkona käräjäoikeus antoi päätöksensä asiassa, jossa pääministeri Matti Vanhanen vaati Pääministerin morsian -kirjan kustantajalle Kari Ojalalle ja kirjoittajalle Susan Ruususelle rangaistusta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Oikeus ei 2-2-äänestystuloksen jälkeen langettanut tuomiota kummallekaan, koska tasatuloksessa syytetyn kannalta lievempi kanta voittaa. Vanhanen ilmoitti valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

Viikonvaihteessa Vanhanen tuli Emma-gaalaan Tapiolan johtotehtävissä työskentelevän Sirkka Mertalan seurassa. Se käynnisti julkisuudessa spekulaatiot Vanhasen ja Mertalan välisestä suhteesta, vaikka kumpikaan ei halunnut kommentoida asiaa.

Viime viikon lopulla Hymy-lehti julkisti tiedon, jonka mukaan ulkoministeri Ilkka Kanerva on lähettänyt eroottista tanssia esittävään Dolls-ryhmään kuuluvalle Johanna Tukiaiselle satoja tekstiviestejä, joissa Kanerva ehdotti muun muassa treffejä ja yhteisiä illallisia. Tukiaisen mukaan Kanerva oli myös kysynyt, voisiko hän jotenkin auttaa Dolls-ryhmän tyttöjä urallaan. Aluksi asiasta vältteleviä tai kiistäviä lausuntoja antanut Kanerva myönsi maanantaina viestitelleensä Tukiaisen kanssa, muta "ei syvien ihmissuhdedraamojen merkeissä".

Aiempina vuosina Kanervalta runsaasti tekstiviestejä ovat kertoneet saaneensa ainakin malli ja laulaja Jasmin Mäntylä, vaatesuunnittelija Olivia Kortelainen, malli ja laulaja Linda Sonntag, alastonmallina ja "salarakkaana" julkisuuteen noussut Marika Fingerroos ja malli Anne-Mari Berg. Fingerroosin saamista viesteistä nousseen kohun jälkeen Kanerva sanoi kesällä 2005 töpänneensä, katuvansa ja ottavansa itseään niskasta kiinni.

Useiden tekstiviestituttavuuksien alussa Kanerva on naisten kertoman mukaan antanut lupauksia, esimerkiksi edustustöistä yleisurheilun MM-kisojen palkintojenjaossa. Tämän viikon tiistaina esitetyssä Ajankohtaisessa kakkosessa haastateltiin nimettömänä esiintynyttä mutta tunnistettavissa olevaa naistaiteilijaa, joka kertoi Kanervan ottaneen häneen taannoin yhteyttä naistenlehdessä julkaistun haastattelun jälkeen, kehuneen taiteilijaa kauniiksi ja sanonut että eduskunnassa olisi seinätilaa, johon Kanerva erittäin mielellään haluaisi ostaa taiteilijan suurikokoisia maalauksia.

Sekä hallitus että Kanervan puolue kokoomus ilmoittivat tiistaina, että Kanerva nauttii tekstiviestikohusta huolimatta hallituksen ja kokoomuksen luottamusta.

Pääministeri Matti Vanhanen kommentoi Kanervan viesteistä noussutta kohua sanomalla tiistaina hallituksen tiedotustilaisuudessa: "Tiedän sen, että tällainen uteliaisuus ja tirkistelynhalu ministereiden yksityisasioita kohtaan on nykyään kansanhuvia ainakin joissain piireissä ja sellaisena se kai pitää ymmärtää."

Rikoslain mukaan "yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi".

Viikon kysymys:

Onko ministerin seurustelulla tai seuranhaulla yhteiskunnallista merkitystä?

KYLLÄ

Markku Ruotsila:

Demokratiassa kansalaisten tulee saada tietää kaikki niistä ihmisistä, jotka heidän puolestaan tekevät päätöksiä. Poliitikkojen yksityiselämän ratkaisut kertovat heidän arvostelukyvystään, rehellisyydestään ja arvoarvostelmistaan, ja tieto näistä kaikista on olennaista todellisen demokratian toteutumiselle.

Juha-Pekka Hotinen:

Kyllä. Niin Suomen sisä- kuin ulkopolitiikkakin jäävät huonolle hoidolle, jos pojat saavat noin harvoin.

Juha Seppälä:

Jos sillä on taloudellista merkitystä, sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Kaupan ja tuotannonlogistisen ketjun toimijat saavat sävyjä: ministerit luottavat alihankkijaan, joka saa siivunsa myymällä heidät mediakonserneille. On toki myönteistä ja yhteiskunnallisesti merkityksellistä, että ministerit omalla esimerkillään myötävaikuttavat hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden saavuttamiseen, esimerkiksi työllistämisen osalta. Sama koskee kulttuurivientiä ja sen edistämistä (Uivelot) sekä hallituksen kulttuuritahtoa, joka ilmenee muun muassa omaelämäkerrallisen kirjallisuuden tukemisena.

Mirkka Lappalainen:

Poliitikotkin ovat kokonaisia ihmisiä, ei ihmisen persoonallisuutta voi todellisuudessa jakaa "julkiseen" ja "yksityiseen". Jos joku tekee privaattielämän puolella eriskummallisia asioita tai osoittaa äänestäjän mielestä arvostelukyvyttömyyttä, on aivan perusteltua epäillä, että samat käyttäytymismallit voivat tulla esiin myös työelämässä. Kysymys on kuitenkin ihmisistä, joihin pitäisi voida luottaa hätätilanteissa.

Pääministerin deittiasiat, jotka näyttävät olevan tavallistakin tavallisempia, kuuluvat mielestäni suurimmaksi osaksi hänelle itselleen enkä ymmärrä median ylitsevuotavaa kiinnostusta niitä kohtaan. Oikeudenkäynti Kurosen kirjasta on mielestäni kuitenkin mitä turhanaikaisin.

Historioitsijana näkökulmani on ehkä hiukan toisenlainen kuin niillä, jotka katsovat asiaa ensi sijassa nykyhetken näkökulmasta. Tulevaisuuden historioitsijat eivät piittaa oikeuden päätöksistä, sillä nekin muuttuvat pian osaksi historiaa. "Pääministerin morsian" olisi ehkä muuten vaipunut

armeliaaseen unohdukseen, mutta oikeudenkäynti takaa sen, että kirja tullaan tulevaisuudessa mainitsemaan joka ikisessä Vanhasen pääministeriaikaa käsittelevässä historiateoksessa. Juuri oikeudenkäynnin ja massiivisen yksityisyys-sananvapaus -keskustelun takia siitä tulee kirja, jonka kaikki tulevaisuuden poliittisen historian tutkijat joutuvat lukemaan.

Ilona Anhava:

Jos ministeri juoksee patukkansa perässä vaikka seinää päin, se panee epäilemään hänen arvostelukykyään yleisemminkin.

Silja Rantanen:

Yhteiskunnallista merkitystä on kaikella, mitä suuri joukko ihmisiä tietää. Jos tiedotusvälineet kertovat ministerin yksityiselämästä, siitä tulee yhteiskunnallisesti merkityksellistä.

Yleisesti ottaen on parempi tietää mitä ihmiset tekevät kuin olla tietämättä. Ihmisten tekemisistä voi päätellä, millaisia he ovat. Ei ole vaarallista, jos siinä sivussa tulee tietämään yhdentekeviä asioita.

Jos tietää millainen yksi miespuolinen ministeri on, voi päätellä minkälaisia seurauksia on siitä, että hänen kaltaisiaan miehiä on yhteiskunnassa siellä sun täällä. Miehisen käyttäytymismallin julkinen analyysi olisi tärkeämpää kuin yhden poliitikon mielipaha siitä, että olemme saaneet selville millainen hän on.

Ei ole kovin tärkeää erotella, mikä on juorua ja mikä jonkin muun lajin kerrontaa. Juorut ovat usein luovia. Moitin miespuolista kollegaani juoruilusta ja hän vastasi, ettei juoruillut vaan keskusteli ihmissuhteista ja niiden taustoista.

Kanervan suhteen siteeraan Nummisuutareita: "Kaunaa en kanna, mutta käsitykseni luontonsa laadusta on vakaa."

Jaakko Hämeen-Anttila:

Ministerin yksityiselämällä ei normaalitapauksissa ole yhteiskunnallista merkitystä. Ministerin voi kuitenkin edellyttää osoittavan vastuuntuntoa paitsi virkatyössään myös yksityiselämässään. Mikäli ministerin yksityiselämää on syytä luonnehtia holtittomaksi, kansalaisten luottamus myös hänen viranhoitokykyään kohtaan horjuu.

Ollakseen uskottava korkeassa poliittisessa virassa olevan henkilön täytyy nauttia kansalaisten luottamusta, silloinkin kun laki ei siihen suoranaisesti velvoita.

Toinen kysymys on, minkä voi katsoa horjuttavan tätä kansalaisten luottamusta poliitikon uskottavuuteen. Likasankojournalismia ei pidä pyrkiä harjoittamaan.

Juha Sihvola:

Sikäli kuin ministerien seurustelut ja seuranhaut näkyvät julkisuudessa, niillä voi olla yhteiskunnallista merkitystä, koska tällaisen toiminnan perusteella voidaan arvioida kyseisen ministerin arvostelukykyä ja yleistä luotettavuutta.

Tästä syystä median oikeutta julkistaa aihepiiriin liittyvää tietoa on rajoitettava mahdollisimman vähän. Toisaalta ministereillä ja muissa vastaavissa tehtävissä toimivilla pitää olla oikeus yrittää suojata yksityiselämäänsä ja olla kysyttäessäkin saattamatta julkisuuteen sitä koskevaa tietoa.

Siksi on puolustettava oikeutta olla vastaamatta tai vastata tosiasioiden vastaisesti yksityisyyden alaan kuuluviin uteluihin. Kun Vanhaselta kysyttiin, missä hän tapasi Kurosen, hänellä oli oikeus olla vastaamatta tai vastata "Ikeassa". Kun Kanervalta kysyttiin, lähettikö hän tekstiviestejä Tukiaiselle, hänellä oli oikeus vastata "Ei". Tätä oikeutta käyttämällä kumpikin otti kuitenkin suuren riskin. Kurosella oli täysi

oikeus sanoa "Ei se ollut Ikeassa vaan netissä" ja Tukiaisella oli oikeus sanoa "Iken tekstarit ovat kaikki tallessa" ja medialla yhtä suuri oikeus julkistaa kaikki tämä tieto ja kysyä, mitä tämän pohjalta on pääteltävä.

Sen sijaan oli aikanaan väärin (kuten kirjoitin Helsingin Sanomissa 26.9.1998), että Bill Clintonia vedettiin valtakunnanoikeuteen vastaavassa tilanteessa esitetyn epätotuuden (tai "sex" sanan eriskummallisen tulkinnan) esittämisestä. Valehtelua vastatessa yksityisyyden alaan kuuluviin asiattomiin uteluihin ei tule pitää ainakaan rikollisena. (Tältä osin Tuulikki Ukkolan syytökset Vanhasta kohtaan ovat kohtuuttomia.) Sen sijaan sellaisen poliitikon arvostelukykyä voidaan hieman epäillä, joka ryhtyy luomaan ihmissuhteita yksityisyyteen selvästi kuuluvia tietoja tahallaan julkisuuteen vuotavien henkilöiden kanssa.

Tällaisia riskejä näyttävät eräät politiikan kärkinimet ottaneen.

Vaula Norrena:

Mikäli ministerin tapa hakea seuraa täyttää seksuaalisen häirinnän merkit, sillä on yhteiskunnallista merkitystä.

Mikäli ministerin tapa hakea seuraa ilmentää hänen suhtautuvan halventavasti toiseen sukupuoleen, sillä on yhteiskunnallista merkitystä.

Tämä on tasa-arvokysymys. Tasa-arvolain mukaan viranomaisen velvollisuus on edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

Työnantajanvelvollisuus on huolehtia mm, ettei työntekijä joudu seksuaalisen tai sukupuolisen häirinnän kohteeksi.

Kokonaisen hallinnonalan esimiehenä (ja esikuvana) toimivan ministerin ei sovi yksityiselämässäkään rikkoa lakien asettamaa yhteiskunnan normistoa vastaan.

Ei ole sopivaa käyttää pimeää työvoimaa yksityiselämässä. Ei ole sopivaa jättää tv-maksua maksamatta yksityiselämässä. Ei ole sopivaa yksityiselämässä ajaa humalassa ihmisen päälle ja karata paikalta. Ei ole sopivaa harrastaa seksuaalista häirintää yksityiselämässä. Ei ole sopivaa suhtautua toiseen sukupuoleen pelkkänä seksuaaliobjektina yksityiselämässä.

Tällainen henkilö ei ole sopiva edustamaan Suomen lakeja ja hallintoa, ja sillä on yhteiskunnallista merkitystä.

Ruotsissa 200 tekstaria pornotähdelle lähettänyt ministeri olisi jo entinen ministeri. On valitettavaa, että Suomessa on niin lepsu kulttuuri päättäjien toilailujen suhteen.

Martti Koskenniemi:

Yhteiskunnallista merkitystä voi olla sekä siksi, kuka on seurustelun tai seuranhaun kohde että siksi, mikä on seuranhaun sisältö.

Täällä New Yorkissa on parhaillaan suuri kohu kuvernöörin viikonvaihteessa ilmi tulleesta seurustelusta prostituoidun kanssa. Asia otsikoitiin New York Timesin etusivulla ja kuvernööri joutunee jättämään tehtävänsä. Lienee selvää, että on tapauksia, joissa ns. yksityinen toiminta antaa selvän viitteen, ettei henkilö ole silla tavoin rehellinen tai arvostelukykyinen kuin ministeriltä voi odottaa.

Toisessa päässä ovat sitten Vanhasen tapaiset jutut: uuniperunat ja niin edelleen, joilla ei totisesti ole yhteiskunnallista merkitystä.

Ongelma on siinä, miten rajanveto näiden välillä pitäisi tehdä, tai kuka on sen oikeutettu tekemään. Jos ministereiltä itseltään kysyy, sanovat he tietenkin kaiken tämmöisen olevan "yksityistä" – ja siten suojaavat itseään.

Jos lehdiltä kysyy, ovat uuniperunatkin julkisia, koska niistä halutaan lukea. Poliittisesti parasta lienee kallistua avoimuuden suuntaan silloinkin, kun se merkitsee yhteiskunnallisesti irrelevanttien asioiden tuloa julkisuuteen. Toinen vaihtoehto on siinä määrin huonompi.

Erik Söderblom:

Totta kai.

Äijät ministerit hölmöilee.

Silti en osaa pitää tiedotusvälineiden toimintaa eettisesti hyväksyttävänä. Ikään kuin mediaa kiinnostaisi ja sen toimintaa siivittäisi totuus. Aikamme vastenmielisempiin ilmiöihin kuuluu tiedotusvälineiden ja julkisuuden henkilöiden välinen allianssi. The spektaakkeli must go on.

Kiba Lumberg:

Koska se kuvaa ministerin arvomaailmaa ja suhtautumista toisiin ihmisiin tai ihmiseen, naisiin, joihin ovat kohdistuneet miesministerin kuumat aallot. Ja se osta, myy ja tarjoa – se on ollut vallitseva trendi jo iät ja ajat.

Ja jos saan sanoa, osa nuorista kauniista mimmeistä ovat aika tietoisia siitä, mikä on homman nimi. Osa menee ostettavaksi, osa kieltäytyy.

Ja jos miehellä on valtaa ja mainetta, kyllä osa mimmeistä ihan tietoisesti liimautuu heihin kiinni. Julkkisbongarit tekevät ihan tietoisesti itseään tykö.

Ei tietenkään ole tyylikästä eikä luottamusta herättävää, jos ministeri sekoilee vähän liikaa ja toistamiseen, ja lupailee virka-asemaansa profiloituneena vallan ytimessä olevana yhtä sun toista. Mutta osa näistä kauniista naisista pyrkii pinnalle ja tietyntyyppisiksi julkkiksiksi juuri näiden ministerien avulla.

En lähde ketään teilaamaan huonoksi tai hyväksi ihmiseksi. Se miten olemme mitä teemme, miten kohtelemme toisiamme, kertoo enemmän elämämme arvoista ja suhtautumisesta toisiimme ja siitä, mitä vääristymiä jatkamme tai mitä kyseenalaistamme. Aitoa rakkautta tai välittämistä ei tarvitse pelätä eikä hävetä, eikä sillä tarvitse tehdä kauppaa.

Kaari Utrio:

Kyllä, mikäli ministeri käyttäytyy toisella tavalla kuin omissa lausunnoissaan vaatii muita käyttäytymään tai osoittaa suvaitsemattomuutta tai syrjintää.

Tekopyhyys on synneistä vastenmielisin. Sellaisesta ei kaiketi ole kysymys ministeri Kanervan yritteliäisyydessä.

Mikko Lehtonen:

Ennen muuta yhteiskunnallista merkitystä on sillä, että johtavat kanssapoliitikot esittävät Kanervan tekstailut ja muun niihin liittyvän toiminnan yksityisasiaksi. Toisilta poliitikoilta odottaisi ryhdikkyyttä siinä, että Kanervan toiminnan yhteiskunnallis-rakenteelliset puolet otettaisiin esiin.

Kyseessä on huomattavassa yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö, joka käyttää asemaansa hyväksi toiminnassa, joka vähintäänkin muistuttaa ellei suorastaan ole seksuaalista häirintää. Sitä ei voi eikä saa pitää yksityisasiana, koska se koskettaa kaikkia niitä naisia, jotka joutuvat tällaisen toiminnan kohteeksi.

Lisäksi tällaisen toiminnan katsominen läpi sormien sisältää viestin, että se olisi sallittua. Tämä loukkaa naisten – siis ihmisten – oikeutta itsemääräämiseen. Miehenä häpeän sitä, että tällaista käytöstä ollaan valmiita pitämään normaalina. Dorkuus ei lakkaa ilman nollatoleranssia!

Sirpa Kähkönen:

Mikäli ministeri käyttää asemaansa hyväkseen siten, että hän tarjoaa eroottisen kiinnostuksensa kohteille työtilaisuuksia tai mahdollisuuksia uralla etenemiseen, hän ei voi mielestäni nauttia julkista luottamusta.

Tämä on mielestäni korruptiota, kansalta saadun vallan käyttöä yksityisten etujen edistämiseen.

Miksi oli itsestään selvää, että Suvi Lindén eroaa golfkenttäkohun seurauksena; miksi on itsestään selvää, että pojat ovat poikia?

Kirsi Piha:

Periaatteessa seuranhakeminen tai seurustelu ei minusta aiheuta yhteiskunnallista pohdintaa. Tai hyvin poikkeuksellisessa tapauksessa.

Jos Matti Vanhanen tuokin uuden naisystävänsä juuri saatuaan päätöksen Ruusus-oikeudenkäynnistä ja valitettuaan asiasta, ei se ole minusta yhteiskunnallinen asia. Mihin hän sitten naisensa laittaisi? Piiloon? Sitten otsikot huutaisivat naisen piilottelusta ja salaamisesta! Kuinka sitten olisi soveliasta esiintyä naisystävän kanssa?

Jos Matti Vanhanen löytää naisystävän netistä, ei sekään ole yhteiskunnallisesti merkittävää. Olen ymmärtänyt, että se on varsin tavallista.

Seurustelusuhteessa tapahtuvat asiat eivät minusta ole yhteiskunnallisesti merkittäviä. Jos Ilkka Kanerva lähettää tekstiviestejä mitä ilmeisimmin ihmiselle, joka niistä on ollut varsin mielissään, ei sekään oikeastaan ole kuin yksityisasia. Onko sillä, että Ranskan presidentti meni naimisiin nakumallin kanssa yhteiskunnallista merkitystä? Tuskin.

Toisaalta pitäisi määritellä mitä tarkoitetaan yhteiskunnallisella merkityksellä. Ministeri edustaa enemmän kuin omia äänestäjiään kansanedustajana, eli ministerinä koko Suomea. Hän toimii kansainvälisillä kentillä neuvotteluosapuolena. Toki sillä on nykyisessä mediayhteiskunnassa jotakin merkitystä, millainen maine hänellä on. Myös tässä suhteessa.

Se onko merkitys sellainen, ettei hän kykene hoitamaan tehtäviään, täytyy arvioida tilanteen mukaan. Minusta Suomessa ei ole vielä sellaista tilannetta nähty. Mutta olisi järjetöntä väittää, että huippupoliitikon maineella ei olisi mitään yhteiskunnallista merkitystä.

Toinen asia on tietysti se, mitä tällainen yksityiselämä meille ihmisestä kertoo. Haluammeko tällaisen, varsin tavallisen ja erehtyväisen ihmisen edustamaan meitä?

Poliitikon ongelmahan on se, että pitäisi olla inhimillinen ihminen. Mutta ei liikaa. Vain soveliaasti. Pysyä virhemarginaalissa, jonka olemme asettaneet. Ja joka tuppaa koko ajan muuttumaankin.

Kari Enqvist:

Ministeriksi valitun henkilön tulee nauttia yleistä luottamusta ei vain valtion virastoissa noudatettavana työaikana vaan kaiken aikaa.

Jos tätä ei kestä, ei kannata hakeutua ministeriksi. Kun kuusikymppinen ministeri lähettelee ministeriönsä työsarkaan kuulumattomia tekstiviestejä itseään puolet nuoremmalle naiselle, kertoo se ministeristä jotakin sellaista, mikä kansalaisten on hyvä tietää.

Joskus tuntuu siltä, että poliitikot elävät niin eristyksissä reaalimaailmasta, että heidän suhteellisuudentajunsa on katoamassa. Se saa pelkäämään, että elämme jonkinlaisia viimeisiä aikoja; että Aurinko on laskemassa suomalaisen yhteiskunnan ylle, sillä miten muuten moiset kääpiöt voisivat heittää niin pitkät varjot.

Taru Mäkelä:

Draaman peruslakien mukaan ihmisen luonne paljastuu hänen toimintansa kautta.

Kansalaisilla olisi turvallisempi olo, jos päättävässä asemassa olevat ihmiset olisivat henkisesti tasapainoisia ja arvostelukykyisiä ihmisiä.

Tämä herrojen tötöily tahraa myös Suomen kuvaa ulkomailla.

Sanna Kekäläinen:

Kun seurusteluun ja seuranhakuun liittyy suoranaista valehtelua tai muuten kyseenalaisia piirteitä, niin se herättää aiheellista kummeksuntaa. Vaikka tällaisissa tilanteissa media ei yleensä ole moraalisesti kunniallisessa roolissa, niin näillä asioilla on yhteiskunnallista merkitystä ja ne kertovat arvopohjien eroista.

Viime päivinä poliittinen oikeisto on julmistunut nukke-Mannerheimin homoseksuaalisuudesta mutta antanut Kanervalle täyden poliittisen tukensa.

Sofi Oksanen:

Ei sillä pitäisi olla, mutta kyllä sillä on. Poliitikkojen inhimillisen puolen – ja myös heikkouksien – esiin tuonti ei sinänsä ole huono asia, elleivät nämä inhimillisyydet sisällä esim. rattijuoppoutta tai muuta eettisesti arveluttavaa.

Sen sijaan valtion turvallisuusriskit kasvavat, jos poliitikko ei kykene hahmottamaan, millaisin motiivein hänen seurastaan kiinnostuneet henkilöt häntä lähestyvät, tai mikäli poliitikon järki ja arviointikyky sumenevat sopivan sukupuolisen kiihokkeen edessä.

Kylmän sodan ajalta ns. rakkausagentit ovat tuttuja Suomen poliitikoillekin ja kautta aikojen sängyn kautta on vuotanut luottamuksellista ja salaiseksi luokiteltua informaatiota.

Iltapäivälehdistössä viime aikoina näkyneet poliitikkojen sussut tuskin ovat turvallisuusriskejä – turvallisuusriskiksi luokiteltava seuralainen todennäköisesti pitäisi hyvin matalaa profiilia, ja senpä vuoksi emme voi tietää, onko sellaisia seuralaisia ollut vaikuttamassa Suomen poliittisiin päätöksiin.

Tosin näistä viimeaikaisista näkyvistä daameista emme voi tietää sitä, ymmärtävätkö he pitää suunsa kiinni, mikäli he sattuisivat kuulemaan tai näkemään jotain, minkä julkituonti olisi epäsuotuisaa Suomelle. Tai ymmärtävätkö he sellaisen tiedon arvon.

Prepataanko poliitikkojen seuralaisia vastaavista asioista? Annetaanko heille turvallisuuskoulutusta? Julkisuuskoulutusta ilmeisesti ei.

Kenenkään poliitikon seksuaalisilla intresseillä ei pitäisi olla merkitystä Suomelle, mutta mikäli nämä intressit ovat sellaisia, ettei poliitikko halua niitä julkiseksi, niillä voi olla. Esimerkiksi kaapissa olevaa henkilöä on helppo kiristää intiimillä tiedolla ja sen julkistamisella.

Samansuuntaisella kiristyksellä voi myös ohjailla henkilön poliittisia päätöksiä.

Uuniperunatason informaatiosta ei ole vaaraa Suomelle, tosin kylläkin Suomen uskottavuudelle, mutta vähemmän vilpittömin tarkoitusperin poliitikkoa lähestyvä lirkuttelija voi olla ihminen, joka lukee poliitikon kännykän, sähköpostin ja kaiken koneelta löytyvän luottamuksellisen informaation, ja tekee sen niin, ettei orgasmin jälkeisessä sikeässä unessa lötköttelevä poliitikko sitä edes huomaa.

Samalla tavalla on epäilyttävää, jos poliitikko edesauttaa henkilön uraa niin, että tarkoitusperiä ohjailevat seksuaaliset intressit eikä suinkaan henkilön ammatillinen pätevyys. Julkitulleet tapaukset tuskin ovat ainoita Suomen historiassa ja eduskunnassa. Tanssiryhmän keikkailun edistäminen ei ole kovinkaan vakavaa (ellei mietitä sitä, että vastaava varmasti innostaa muita julkisuudenhakuisia henkilöitä jahtaamaan julkisuuden maksimoinnin mahdollistavia henkilöitä), mutta hyvä kysymys on, kuinka paljon vastaavaa tapahtuu kulisseissa ja millaisista töistä silloin on kyse, kuinka tärkeistä pesteistä.

Ymmärrän hyvin, ettei pääministeri Vanhanen halua paparazzeja kotitalonsa nurkille vaanimaan. Valitettavasti pääministeri Vanhanen osoitti erittäin huonoa harkintakykyä seuranhaussaan – netin treffipalstat eivät sinänsä ole ongelma, mutta se on ongelma, jos Suomen pääministeri ilmoittaa netistä löytämälleen seuralaiselle välittömästi olevansa Suomen pääministeri ilman mitään käsitystä siitä, millainen sen ruudun toisella puolella oleva henkilö on.

Naiivius ja lapsenuskoisuus eivät ole hyveitä valtaa käyttävälle ihmiselle, eivät myöskään seksuaaliset pakkomielteet, jotka lipeävät käsistä.

Tuomas Kyrö:

Ei siinä mitään, että ministeri etsii seuraa netistä, mutta että valehtelee suhteen alkaneen huonekalukaupassa. Sitten jättää naisentekstiviestillä, joka on siis niin ysäriä jo Kontulan teinien keskuudessa. Nyt ministeri käy sankarillista taistelua yksityisyydensuojan (=loukatun egonsa) puolesta pienenä pääministerinä suurta yksinhuoltajaa vastaan. Ala-asteella tommoset kantelupukit kampattiin kuralätäkköön.

Mitä verkostoituvaan veitikkaan tulee, niin saahan sitä sutturoista ja elämästä tykätä, mutta hiukka laiskaa lähettää tekstiviestejä ministerikännykästä. Hankkisi pre-paid -liittymän. Niitä kunnon pelimiehet käyttää.

On hyvä tietää mitä yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudellaan saa. Nyt tuli näitä.

Saman teeman kuvallinen toteutus http://olkaakunnolla.blogspot.com/

Claes Andersson:

Koska koko mediajulkisuus on paisunut ja politiikka on personifioitunut, viihteellistynyt ja pornografisoitunut, ovat myös johtavien poliitikkojen persoonat ja yksityiselämä saaneet poliittista merkitystä.

Esim. Matti Vanhanen on johdonmukaisesti ja taitaen manipuloinut medioita esittämällä kotinsa, perheensä, tyttöystäviänsä, harrastuksensa jne. julkisuudelle ja tällä tavalla kohentanut ja elävöittänyt perin arkista ja harmaata entistä imagoaan. Kun sitten pääministerin tilapäinen tyttöystävä julkaisee päiväkirjakertomuksen heidän suhteestaan, pääministeri haluaa asialle vielä enemmän julkisuutta usuttamalla poliisin naisen kimppuunsa. Onneksi lautamiesjärki voitti oikeudessa.

Ulkoministerin kännykkäräpläyly on lähinnä nähtävä pakonomaisena toistopakkona tai riippuvuuskäyttäytymisenä – verrattavissa muihin pakkomielteisiin, kuten tupakointiin, shoppailuun tai rahapeleihin. Minusta asialla ei ole merkitystä poliittisesti – tietenkin se hyydyttää sensaatiomedioita ja johdattaa huomion pois sellaisista kysymyksistä kuin kansalaisten köyhyys, joukkoirtisanomiset, rikkaitten suosimat verohelpotukset tai usuttautuminen Naton salarakkaaksi.

Nämä ministerien yksityiselämän tapahtumat ovat lähinnä farssin ja tragedian hybridejä. Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – siis hymyilkäämme. Eläimiähän me vain olemme.

Timo Valjakka:

Kyllä, ainakin silloin kun se villiintyy satojen tekstiviestien lähettämiseksi.

Pelkästään viestien näpyttelyyn on kulunut yhteenlaskettuna satoja minuutteja ministerin aikaa.

Syntyy mielikuvia siitä, että ministerin ajatukset toistuvasti harhailevat aivan muissa asioissa kuin hänen varsinaisissa työtehtävissään.

Leena Lehtolainen:

Sinänsä ministereitten yksityiselämä ei kiinnosta minua tippaakaan, toivoisin julkisuuden keskittyvän poliittisiin päätöksiin. Ministereiden puolisoiden ja lapsien pitäisi saada olla rauhassa, ja tässä suurin osa ministereistä onkin onnistunut.

Ministerit ovat toisaalta kiinni työtehtävissään välillä jopa vuorokauden ympäri, ja se, kuka kuulee luottamukselliset keskustelut, on silloin tärkeää. Samoin tuntuu moraalisesti arveluttavalta, että ministeri pyytää illallisseuraa ja tarjoaa vastalahjaksi työtehtäviä.

Mutta voisi mediakin kysyä itseltään, missä menee se raja, jonka toisella puolella Ilkka Kanerva hurmaa Condoleezza Ricen ja toisella puolella tekstiviestittelee epäsopivasti. Matti Vanhasen taas täytyy tietää, että naisseuralaisen tuominen Emma-gaalaan nousee kohu-uutiseksi.

Anja Snellman:

Seksiviihteen, pornobisneksen ja prostituution liepeillä liikkuu aina eri asteista rikollisuutta; huume-, elin- ja ihmiskauppaa. Pupujen takana luuraa konnia. Yöllisissä hunajamaisemissa saattaa herra ministerien niskaan nakuttaa moottoripyöräjengeihin kuuluvia alamaailman vasaroita, jotka eivät pidä tapanaan tuoda synttäriruusuja ilman vastapalveluksia.

Ben Zyskowicz:

Voi olla, mutta seurustelusuhteen yksityiskohdilla ei ole joitakin ääritilanteita lukuun ottamatta.

Juha Vakkuri:

Ministereiden seurustelulla on se yhteiskunnallinen merkitys, jonka äänestäjät sille antavat. Ei siis kovin suuri, koska samat poliitikot tulevat valituksi uudelleen ja uudelleen, eivätkä tapaa erota virheitä tehtyään. On ilmiselvää, että Suomessa henkilökohtaisille asioille annetaan pienempi merkitys kuin (kenties tekopyhemmissä) muissa maissa.

Kysymys on myös julkisen elämän tyylistä: Suomessa ei seurustelu yleisesti ottaenkaan ole kovin "tyylikästä", missä on myös hyvät puolensa. Se ei tietenkään merkitse, etteikö ministereiltä voisi joissakin tilanteissa toivoa hieman parempaa tyylitajua.

Katariina Numminen:

Seurustelulla tai seuranhaulla voi olla yhteiskunnallista merkitystä, niistä keskustelua tai julkisuutta ei voi kategorisesti kieltää.

Marketta Seppälä:

Vaikka oikeusoppineet eivät pitäisi poliitikkojen kohukäyttäytymistä juridisena ongelmana ja vaikka kovin monet poliitikot itse tuntuvatkin haluavan leimata kohujen aiheuttaman julkisuuden vain kiusalliseksi kansanhuviksi ja tirkistelynhaluksi, niiden lukijoilla voi olla aivan toiset ongelmat, aina torjuntaan asti. Kuka haluaa tässä maailmanajassa menettää yöunensa tietämällä miltä pohjalta ja millä poliittisella eliitillä yhteisiä asioitamme hoidetaan? Eduskunta on hiljattain laajennusosansa taidehankintaohjelman kautta osoittanut esimerkillistä mallia ja hankkinut koko joukon merkittäviä julkisia teoksia "seinätiloihinsa". Jos julkisuudessa nyt esitetyt väitteet ovat totta, onko eduskunnan muissa hankinnoissa henkilökohtaisten palvelujen vaihdon mentävä aukko? Olisiko se yksityiselämän asia ja kuinka pitkälle tämä vaihto etenisi, jos se ei nousisi julkisuuteen?

Fiikka Forsman:

Kyllä... ja ikävä kyllä ministerin seurusteluhalukkuudella on yhteiskunnallista vaikutusta.

Ainakin kun seurustelusta ja halukkuudesta on tullut tapa pysyä julkisuudessa ja näin työstää omaa julkisuuskuvaa eli tehdä vaalityötä tunnettuuden ja luottamuksen vahvistamiseksi ja siten vallan saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi

Minulle keskustelun ytimessä on luottamus. Kenellä on oikeus luottamukseen keneltä sitä velvoitetaan?

Monet yhteiskuntatieteilijät ovat pitäneet luottamusta modernin yhteiskunnan perustana.

Hyvinvointivaltio koostuu syklisenä kokonaisuutena, kansasta, politiikasta ja hallinnosta. Mutta miten luottamus rakentuu kansan ja politiikan välille? Tiedämme, että sokea luottamus voi suistaa niin yksityishenkilön kuin kokonaisen kansankin elämän kohtalokkaasti raiteiltaan ja että markkinatalouden myötä tasapainon etsiminen yksilöllisten valintojen ja sosiaalisen koheesion välille on tullut jokaista koskettava arkipäivän arvopuntari.

Aikaisemmin yhteiskunnallinen luottamus oli annettua ja tuli syntyperän mukana eikä siis edellyttänyt suurempaa moraalista ponnistelua. Mutta me elämme toivoakseni ansaitun luottamuksen aikaa. Jos ministeri haluaa vilauttaa valta-asemaansa käyntikorttina ihmissuhteita solmittaessa voi olettaa hänen olevan tietoinen, että tavoiteltu sopimus tässäkin tapauksessa on tekemisissä luottamuksen kanssa. Luottamus on alttiiksi asettumista. Jotta voi luottaa johonkin, on oltava jotain menetettävää ja jotain epävarmaa.

Toiseksi, luottamusta ei ole ilman suhdetta kahden tai useamman osapuolen välillä. Luottamussuhteelle on siis ominaista vastavuoroisuus. Kolmanneksi, luottamus suuntautuu tulevaisuuteen. Se, mikä asetetaan alttiiksi, voidaan menettää tulevaisuudessa. Neljänneksi, luottamukseen kuuluu arviointi. Luottamusta ei voida määrätä yksipuolisesti, vaan henkilökohtainen panos on välttämätöntä.

Jos ministeri katsoo, että hänen valta-asemansa suo hänelle välittömän oikeuden edellyttää kansalaisilta ja kohtaamiltaan yksityishenkilöiltä koskematonta luottamusta itseään kohtaan ilman, että hänen tarvitsee solmia tai ylläpitää tätä suhdetta, ohittaa hän vääjäämättä luottamuksen ansaittavuuden aspektin ja muuttaa sen omalla kohdallaan annetuksi. Se on vasallista luottamusta jonka alaisuuteen toki kiistatta kuuluvat maat ja naiset.

Luottamus luo ja ylläpitää solidaarisuutta yhteisössä. Se valaa uskoa yhteiskunnan toimintojen pätevyyteen ja pienentää sopimuksen saavuttamiseksi tarvittavaa ponnistelua.

Lienee siis oikeutettua toivoa että ne joille luottamuksemme annamme osaisivat luoda ja ylläpitää luottamuksellisia suhteita niin yksityisessä kuin yhteisöllisessä elämässään ja meillä lienee vielä oikeus peilata näitä asioita toisiinsa.

Georg Simmelin mielestä yhtenä luottamuksen lähtökohtana voidaan pitää tasa-arvoa. Ilman sitä ei tapahtunut sosiaalista vaihtoa. "Ilman yleistynyttä luottamusta, jota ihmiset tuntevat toisiaan kohtaan, yhteiskunta itsessään hajautuisi, sillä hyvin harva ihmissuhde perustuu kokonaan siihen, mitä varmuudella tiedetään toisesta ihmisestä, ja vain harva suhde kestäisi, ellei luottamus olisi yhtä vahva tai vahvempi kuin rationaalinen todiste tai henkilökohtainen havainto". Sosiaalisen kanssakäymisen edellytyksestä tulee näin koko yhteiskunnan edellytys

Simmelin mukaan luottamukseen sisältyi pettämisen ja petetyksi tulemisen riski. Eikä siis ministerikään voine edellyttää kumppaneiltaan itsestään selvää luotettavuutta, jos niin eivät voi ajatella kansalaisetkaan?

Leena-Maija Rossi:

Seksuaalisuus on poliittinen kysymys. Politiikka on kamppailua asioiden merkityksellisyydestä ja huomion kiinnittäminen poliitikkojen seksuaalisiin käytäntöihin kertoo yleisen politiikkakäsityksen laajenemisesta.

Esimerkiksi pääministeri avasi itse keskustelua tähän suuntaan nostaessaan aikoinaan mediassa pikkupaikkakunnalla asuvan heteroydinperheen kelpo kansalaisuuden esikuvaksi ja kehottaessaan suomalaisia lisääntymään. Se oli sukupuolipolitiikkaa ja seksuaalisuuden politiikkaa, ja jatkoa on seurannut.

Poliittisena kysymyksenä seksuaalisuus on aina vallan kysymys, arkisimmissakin suhteissa. Siksi silläkin on merkitystä kuinka puoluetoverit suhtautuvat poliitikkojen suhteiden etiikkaan.

Anna-Leena Siikala:

Koska julkisen vallan edustajat vaikuttavat monin tavoin kansalaisten elämään, on selvä, että heidän toimintatapaansa ja luotettavuuttaan arvioidaan jatkuvasti. Tähän arviointiin vaikuttavat sellaiset yksityiselämän ylilyönnit, jotka viittaavat mahdollisiin tuleviin ongelmiin päätöksenteossa. Ihminen on nimittäin yksi kokonaisuus, ei työpersoonallisuuden ja siitä täysin eriävän yksityispersoonallisuuden yhdistelmä.

Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan tapauksia ei pidä samaistaa. Vanhanen oli liian sinisilmäinen etsiessään netistä kumppania ja joutui valintansa vuoksi julkisuuden riepoteltavaksi. Kanervan lukuisille nuorille naisille lähettämät sadat tekstiviestit sen sijaan edustavat tavanomaista häirikkömiehen tarinaa: omaa valta-asemaa käytetään täkynä naispyynnissä.

Äskettäiset erotiikan ammattilaiselle lähetetyt tekstiviestit osoittavat, että Kanervalla ei ole asemansa edellyttämää makua eikä myöskään harkintakykyä. Tämän on huomannut myös kansainvälinen lehdistö. Turha siis kiillottaa Suomi-kuvaa, kun ulkoministeri on helpolla vietävissä.

Yrjö Juhani Renvall:

Kuka keskustelisi tosissaan näiden netti- ja tekstiviestiveijareiden kanssa sodasta ja rauhasta, toteutuneesta tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, taiteesta ja sananvapaudesta, työstä ja koulutuksesta?

Jotain tolkkua tähän veli hyvä -akselin uusimpaan kaveriversioon, jossa kaveria ei jätetä, jossa kaveriin luotetaan.

Hallitus on muutenkin niin kuin rippikoululeirillä. Rajoja kokeillaan ja välillä veisataan.

Kristiina Rikman:

Toivoisin ettei olisi, mutta jos ministeritason miehet eivät tajua tekstailujensa/sekstailujensa päätyvän lehdistön tietoon ja sitä myöten suuren yleisön reposteltavaksi, niin joutuu kyllä ihmettelemään miten täyspäisesti he kykenevät valtakunnan asioita puntaroimaan.

Ihmeellinen veto korkean tason poliitikoilla kolmossivun typyköihin, mutta niinhän se on ollut kautta aikain: tanssitytöt ovat edelleen kuumaa kamaa!

Voiko ulkoministeriä pitää uskottavana tämän skandaalin jälkeen? Tuskin.

Harri Haanpää:

Koska on kiire, sanon vain että antoisa aihe skandaalin estetiikasta jo 1980-luvulla kirjoittaneelle Markku Koskelle.

Ei muuta kuin jatkumolla Tabe Slioor, Christine Keeler ja Monica Lewinsky, sen päivittäminen hektiseen tekstiviestiaikaan.

Soila Lehtonen:

Ministeri on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, ja nykyisinä imagopolitiikan aikoina seurustelulla on merkitystä ainakin silloin, jos joku maan ylintä päätäntävaltaa käyttävistä parlamentaarikoista seurustelee itsensä rehellisyyden rajamaille. Perustuslaki määrittelee herttaisesti: "Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja Suomen kansalaisia".

Oikeusoppineet joutuvat tosin miettimään uudestaan "yhteiskunnallisen merkityksen" juridisia määritelmiä ihan näinä aikoina.

Miten kukaan julkisuuden ammattiin hakeutunut voi enää kuvitella, että jos esittelee itse itseään julkisuudessa mahdollisimman myönteisessä valossa, voi välttää vähemmän myönteisten asioiden päätymisen julkisuuteen?

Imagopolitiikka ei tunne osa-aikatyötä: se on 24/7. Kuten rehellisyyskin.

Laura Kolbe:

Ministerillä on oikeus rakastumiseen, yksityisyyteen ja seurusteluun, mutta myös velvollisuus toimia tahdikkaasti, rehellisesti ja ...hm...sivistyneesti ihmissuhdeasioissaan.

Ihminen – poliitikkokin – on inhimillinen kokonaisuus. Yhteiskunnallinen uskottavuus ja luottamus poliitikkoa kohtaan syntyy elämänhallinnasta; sen pelisäännöt kattavat sekä yksityisen että julkiseen esiintymisen. Jos toinen puoli mättää, ei toinenkaan näytä kovin vakuuttavalta.

Harri Hautajärvi:

Tämä asia riippuu aina tapauksesta, ja ne voivat vaihdella äärimmäisyydestä toiseen.

On ikävää, jos moralistinen sensaatiohakuisuus kasvaa elämää suuremmaksi spektaakkeliksi, kuten Bill Clintonin ja Monica Lewinskyn mitättömästä pikkuasiasta nousseessa, suhteettoman suuressa mediateatterissa.

Julkisuus ei saisi toimia moralisoivan ilmapiirin lisääjänä, mutta toisaalta julkisuuden avulla äänestäjillä on oikeus saada tietoa, jos joltakin poliitikolta ihmissuhdeasioissa kokonaan ja toistuvasti puuttuu aikuiselta ihmiseltä edellytettävä käytös ja ymmärrys.

Kansalaisilla on oikeus tietää, jos joku poliitikko on kerta toisensa jälkeen täysin törppö, jollaisena ulkoministeri lkka Kanervaa nyt pidetään ulkomaita myöten. Kyllä ministereille maksettavan palkan vastineeksi täytyy voida odottaa edes jonkin asteen aikuismaista käytöstä, ja ministerin pitäisi käsittää, että hän edustaa paitsi ministeriötään myös Suomen valtiota.

Kanervan tapauksessa ei ole kyse vain nuorten kaunottarien lähentelystä, vaan oman aseman moraalittomasta väärinkäytöstä lupailemalla järjestää etuuksia kauniille naisille.

EI

Antti Nylén:

Tuhmat ja lipevät tekstiviestit eivät toden totta merkitse mitään verrattuna kaikkeen siihen hävyttömyyteen, jota poliitikot, todelliset paskaduunin tekijät, joutuvat jatkuvasti harjoittamaan ammattinsa tähden.

Pauli Aalto-Setälä:

Yksityisyydensuoja on valtioneuvoston jäsenillä perustellusti alempana kuin rivikansalaisella, siksi ministerien seurustelusuhteet ovat jatkossakin kansakunnan yhteistä viihdettä niin uutis- kuin viihdesivuillakin.

Yhteiskunnallista merkitystä näillä kummallakaan tapauksella ei silti ole. Yhteiskunnallisen luottamuksen näkökulmasta tehtävienhoito ja niin yksityisten kuin julkistenkin toimien laillisuus ratkaisevat, ei asennesuhdanteista riippuvat hyvä maku tai moralisointi.

Kaarina Kaikkonen:

Kaikki esimiehet niin maallisen kuin hengellisenkin vallan piirissä ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin, ja hoitavat työnsä varmasti entistä paremmin jos saavat osakseen rakkautta.

Ihmisenä olemiseen kuuluvien perusviettien kieltämistä on luonnotonta vaatia. Annetaan heille oikeus ja rauha hakea yhteyttä toiseen ihmiseen vaikka netin tai tekstiviestin välityksellä, niinhän me muutkin teemme. Ihmisen sydän ikävöi alati toisen ihmisen luokse.

Meillä kaikilla on kuitenkin oikeus pitää yksityisasiamme salassa. Lupaa kysymättä on väärin myydä julkisuuteen intiimin perhe-elämän piiriin kuuluvia asioita, jos niihin ei kerran liity mitään rikollista tai lainvastaista. Oikeuslaitoksen tulee näissä yksilön perussuojaan liittyvissä asioissa olla ryhdikäs ja kyetä katsomaan asioita puolueettomasti, poliittisten intressien yläpuolelta.

Toisaalta tuntuu, että ihmiset ovat nykyisin muuttuneet kovin herkkähipiäisiksi. Savolaisena totuin kotiseudullani hyvinkin ronskiin huumoriin, kiusoitteluun ja räväkkään kielenkäyttöön. Sille vain yhdessä naurettiin, ja nauru vapautti ilmapiiriä. Huumorilla mitattiin toisen venyvää sietokykyä ja ymmärrystä, mutta loukkaantumisen rajaa ei ylitetty.

Ehkä poliitikkojen tulee sietää pilkkaa ja naurua muita enemmän, kovin vähästä ei pitäisi loukkaantua miesten eikä naistenkaan.

Yhteiskunnallista merkitystä ministerien seurusteluilla on saman verran kuin Matti Nykäsen seurusteluilla. Mikäli seurustelu ei alkoholismin tai sairauden tapaan estä ministerin työtehtävien hoitamista, niin hälläkös väliä.

Paula Tuovinen:

Ei ole yhteiskunnallista merkitystä sinänsä, noin viattomasti kysyttynä. Mutta ministeri ei voi käyttäytyä miten törkeästi tahansa. Ministerihän voisi hakea seuraa myös lapsipornosivuilta.

Ministerillä on oikeus yksityiselämään ja seuranhakuun, mutta flirttailu tekstareiden lähettely ministeriä 20–30 vuotta nuoremmille ei ole korrektia, kuten ei ole lapsipornoketjuun kuuluminenkaan, vaikka se tapahtuisi "yksityiselämän" puolella.

Kysymyksenne on jälleen mahdoton vastattava, koska kysymyksessä niputtuvat periaatteellisesti ja yksityiskohdiltaan erilaiset tilanteet, Vanhasen seurustelu ja Kanervan tekstailu.

Vanhanen ei ole käyttäytynyt hassunpikkutuhman poikamaisesti. Idioottimaista vaatia Vanhasta tilille "valehtelusta", jos on kertonut seurustelun alun eri tavalla kuin toinen osapuoli (Ukkola).

Kanervan tökeryys tullaan painamaan villaisella, koska hän hoitaa tehtäväänsä niin perin asiallisesti ja on niin kadehdittavan viriili. Kanervan pikkusovinismi kuvannee eduskunnankin työilmapiiriä.

Jos Tuija Brax tekstailisi 20-vuotiaalle Hunks-tanssijalle työnsä lomassa 200 kikkelinhehkutusviestiä, hän lentäisi tehtävästään kuin leppäkeihäs.

Ville Ranta:

Amerikastako tänne virtaa tällaista moralismia?

Monia kiinnostaa julkisten henkilöiden yksityiselämä, ja siksi tirkistelyjournalismi on olemassa. Mutta että vihjailevilla tekstareilla tai uuniperunoilla olisi yhteiskunnallista merkitystä, on yksinkertaisesti älytön ajatus. Naurettava yritys perustella tirkistelyintoa.

Tirkistely tirkistelynä. Se on sallittua lain puitteissa. Mutta poliitikoiden ei tarvitse olla puhtoisia enkeleitä voidakseen hoitaa työnsä hyvin.

Antti Alanen:

Poliitikkojen yksityiselämän julkisella repostelulla ei ole yhteiskunnallista merkitystä. Se on median tyhjänpäiväistä palstantäytettä.

Poliittisista asioista olisi loputtomasti painavaa ja kiinnostavaa sanottavaa. Toivoisin itsekritiikkiä Helsingin Sanomiltakin. Sen ei tarvitsisi olla Hymyn ja Seiskan perässähiihtäjä.

Poliitikon tulee kestää ankaraa kritiikkiä tehtäviensä hoidossa, mutta yksityisasioiden riepottelu julkisuudessa voi kostautua niin, että entistä harvempi hyvä ihminen suostuu poliitikoksi.

Yksityiselämän suoja on turvattu perustuslailla yhtäläisen vahvana kuin sananvapaus. "Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu." "Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton."

Pääministerillä on perusteet oikeusjuttuun, ja toivotan hänelle menestystä. Tuomioistuimen päätöksestä riippumatta meidän mediaihmisten kannattaa käydä periaatekeskustelua hyvästä tavasta.

Suomen poliittisen julkisuuden taso on surkea. Pystyisimme parempaan.

Atro Kahiluoto:

Asialla on vain kaupallinen merkitys. Poliitikkojen ihmissuhteiden tirkistely on poliitikkojen julkisuusarvon muuttamista rahaksi. Politiikka viihteellistetään ja sillä tavalla kaupallistetaan.

Sitä paitsi ihmissuhteista kirjoittaminen ei vaadi journalistilta taitoa tai perehtyneisyyttä. Poliittisiin tekoihin, näkemyksiin ja arvoihin keskittyvä kirjoittelu olisi paljon vaativampaa ja on aivan toisen tason journalismia. Siihen eivät esim. useimmat iltapäivälehtien toimittajat edes kykene.

Tirkistelykirjoittelu on journalismin rappiota. Politiikan viihteellistäminen sahaa kuitenkin median omaa oksaa. Media elää sanavapaudesta, mutta sanan vapaus ei ole kaupallinen asia, vaan sananvapaus on olemassa demokraattisen politiikan teon turvaamiseksi.

Jos politiikan keskeiseksi asiaksi nostetaan ihmissuhdeviihde aitojen poliittisten kysymysten tilalle, ei enää ole vakavasti otettavaa politiikkaa ja silloin ei ole myöskään vakavasti otettavaa demokratiaakaan eikä silloin sananvapauttakaan tarvita.

Alexis Kouros:

Seurustelu ja seuranhaku ovat luonnollisia ja inhimillisiä piirteitä, etsimällä ne löytyvät keneltä tahansa. Maailman parhaat johtajat ovat olleet joko naistenmiehiä, homoja, tai osa-aikaisesti juoppoja, so what?

Anna Rotkirch:

Ei, mikäli siihen ei liity julkista valehtelua tai laittomuuksia.

Atso Almila:

Toki kavahtaisin jotain Lady Dominaa ruoskimassa hallituksen jäsentä tämän vapaahetkinä päätöksenteon lomassa, mutta muuten riittänee ministerille avoimuus ja toden puhuminen näistä asioista kysyttäessä.

Heikki Hiilamo:

Myös ministereillä täytyy olla oikeus yksityisyyteen. Media löytää mielellään yhteiskunnallisia merkityksiä mitä yksityisemmistäkin asioista, koska tirkistely myy, varsinkin jos päättäjä tekee mokan.

Aika monet haluavat nähdä poliittiset päättäjät pelleinä, mutta samalla tehdään hallaa koko politiikan, yhteisten asioiden hoitamisen, imagolle.

On aivan luonnollista, että vaativaa työtä tekevillä ihmisillä voi olla vaikeuksia yksityiselämässään. Kokonaan toinen kysymys on se, käyttääkö poliitikko asemaansa väärin esimerkiksi erilaisia lupauksia antamalla, mihin Kanervan tapauksessa on myös viitattu.

A. W. Yrjänä:

Iljettävä ja tekopyhä moralisoiva taivastelu on kasvava maailmanlaajuinen suuntaus, jonka kanssa flirttailu tyhmistää harjoittajansa.

Krista Mikkola:

Ihmisellä oikeus yksityisyyteen. Kunhan hoitaa velvollisuutensa ja tehtävänsä!!!!!!!!!!!!

Anu Kantola:

Yleisesti kai seurustelulla ja seuranhaulla ei ole mitään vaikutuksia ministerin viran hoitoon. Eikä myöskään nyt esillä olleilla tapahtumilla ole yhteiskunnallista merkitystä eikä vaikutusta ministerin tehtävien hoitoon eikä niiden uutisointia voi sillä erityisesti perustella.

Toinen asia on sitten se, että sekä Vanhanen että Kanerva ovat myös omasta aloitteestaan julkisuuteen tulleita poliitikkoja. Voi ajatella, että äänestäjien vinkkelistä vaaleilla valittavien poliitikkojen toimintaa voi käsitellä julkisuudessa niin, että äänestäjillä on edellytyksiä arvioida heidän toimintaansa. Tästä vinkkelistä en osaa nyt tehtyjä paljastuksia kovin vakavina rikkeinäkään pitää, kun Vanhanen ja Kanerva ovat itsekin yksityiselämäänsä julkisuudessa esitelleet.

Mutta jättäisin "tuomiovallan" kyllä äänestäjille, joilla on hyvä mahdollisuus mielipiteensä esittämiseen seuraavissa vaaleissa.

Erityisesti vierastan median moraalipaniikkeja ja jeesustelevia "analyyseja", jossa ideana on vain paisuttaa juttua ja tehdä lisää myyviä otsikoita ja juttuja.

Risto Ruohonen:

Poikkeuksen tekee tilanne, jonka seurauksena ministeri voi joutua painostuksen kohteeksi. Esimerkiksi, jos seurustelu tai seuranhaku johtaa yhteydenpitoon rikollisten tai muiden maiden tiedusteluviranomaisten kanssa.

Tommi Liimatta:

Toimittajienkin kannalta on synkkää, että he joutuvat tällaisia nollauutisia kirjoittamaan ja vielä omalla nimellään, mutta muutakos tekevät jos käsky käy.

Elämänkokemus on muutakin kuin ihokontaktien summa, mutta kun lyhytkin suhde käy kuopaisemaan sisintä, voi ihmisymmärrys lisääntyä. Se ei harkintaa vaativassa työssä, jonka vaikutus ulottuu alamaisten käytäntöihin, ole varsinkaan haitaksi.

Erkki Tuomioja:

Ministerin seurustelulla tai seuranhaulla ei ole yhteiskunnallista merkitystä ellei siihen liity jotain laitonta, hämäräperäistä tai aseman väärinkäyttöä.

Yhteiskunnallista merkitystä on sen sijaan sillä, että media on suuntautunut tärkeistä ja vaikeista poliittisista kysymyksistä yhä enemmänpoliitikkojen yksityiselämän ruotimiseen. Politiikan taso tai moraali ei ole omana poliitikkokautenani heikentynyt – joidenkin asioiden, esimerkiksi taloudellisten väärinkäytösten, osalta paremminkin päinvastoin – mutta kansalaisten käsitys siitä on. Tämä nakertaa politiikan arvostusta ja ihmisten halua osallistua politiikkaan ja heikentää sitä kautta demokratiaa.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 12.3. surtiin sitä, että kansa oli edellisenä päivänä puhunut vain ulkoministeri Ilkka Kanervan tekstiviesteistä, vaikka hallituksessa ja eduskunnassa oli samaan aikaan käsitelty erittäin tärkeitä kansallisia ratkaisuja. Olisiko kansa kiinnittänyt näihin tärkeisiin ratkaisuihin enemmän huomiota, jos Sanoma Oy:nkin lehdet olisivat käyttäneet niiden taustoittamiseen osan siitäkin palstatilasta, jonka ne käyttivät Kanervan tekstiviesteistä ja niiden vastaanottajasta kertomiseen?

Mediakin on valtiomahti ja vaikuttaa omilla painotuksillaan ratkaisevasti siihen, mikä julkista keskustelua hallitsee ja miten todenmukaisen tai vääristyneen kuvan maailmasta se antaa.

Petri Merenlahti:

Ei. Esimerkiksi torstain 13.3. Helsingin Sanomissa käsiteltiin toki sellaisiakin aiheita, joilla on oikeasti yhteiskunnallista merkitystä – kuten sitä, että Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat jäämässä EU:n minimitavoitteesta ja lastensuojelulaki uhkaa vesittyä rahapulaan. Ne olivat kuitenkin pikkujuttuja ulkoministerin tekstiviestikohun rinnalla – jota oli siis tähän mennessä ehditty uutisoida jo useamman päivän ajan, kerran myös lehden pääuutisena.

Mutta tiedotusvälineiden omasta näkökulmasta poliitikkojen suhde mediaan on ymmärrettävästi hyvin kiinnostava yhteiskunnallinen kysymys.

Riina Katajavuori:

Kaikki tämä palstatila, joka nyt käytetään poliitikkojen yksityiselämän ruotimiseen, voitaisiin käyttää tärkeiden, oikeiden, poliittisten kysymysten käsittelyyn.

Se, mitä poliitikko syö pizzansa päällä tai mistä poliitikko fantasioi tekstiviestien muodossa, ei ole äänestäjän kannalta olennaista. Meillä on ministeritasolla paljon olennaisempia asioita ruodittavana ja ratkaistavana, esimerkkeinä vaikkapa ilmastonmuutos tai hyvinvointivaltion vähittäinen alasajo tai itänaapurin sananvapauskysymykset. Soisi iltapäivälehtien ja medioiden antavan tilaa pikemminkin niiden pohdinnalle kuin tällaisille kvasi-ilmiöille.

Toisaalta: jos on mennyt äänestämään Vanhasen tai Kanervan kaltaisia miehiä, niin ei voi tällaiselle äänestäjälle todeta muuta kuin että niin makaa kuin petaa. Että sikäli pitäisi kai olla "iloinen" siitä että karvoihin on nyt (taas kerran) katsottu. Mutta – ei mitään uutta auringon alla ole siinä, miten Masa ja Ile ovat käyttäytyneet tai olleet käyttäytymättä.

Hohhoijaa sanon minä.

Juha Kuisma:

Perustelu liberaalissa ja avoimessa yhteiskunnassa erivapaudet mm. yksilönvapaus (sisältäen yksityiselämän suojan) ja sananvapaus ovat yhtäaikaisesti (huom) voimassa. Näiden perusvapauksien tarkoitus on ylläpitää ihmisarvoa.

Toisin sanoen kaikki ei ole julkista: media ei saa tunkeutua perheeseen, kahden ihmisen suhteeseen, kotiin tai makuuhuoneeseen tai uskonnonharjoitukseen. Soisi, ettei JSN tätä tirkistelyhalua sananvapauden nimissä siunaisi. Eikä juorukirjallisuutta pidettäisi tutkivana journalismina, kuten on koetettu selittää.

Jopa julkisuuden henkilöllä ja pääministerillä on luovuttamaton oikeus yksityisyyteen. Joka liberaalin yhteiskunnan nimissä tämän yksilösuojan haluaa tuhota, on totalitaristi. Tätä ei nyt ymmärretä. Hyväksyttynä tämä linja johtaisi ilmiantoyhteiskuntaan.

Johtavan poliitikon on työnsä takia äärimmäisen vaikeaa luoda normaali seurustelusuhde. Kuitenkin julkinenkin työ onnistuu paremmin kun lähisuhteet ovat olemassa ja pelaavat. Se, missä seurustelusuhteet syntyvät, ei kuulu muille, kuten jokaisen pitäisi omasta elämästään tietää.

Eri asioita ovat: julkisen aseman väärinkäyttö, rikollinen toiminta, peitetyt jääviydet, addiktiot. Niistä median pitää voida kertoa heti kun on kahdesta lähteestä saatu riippumaton vahvistus.

TV-lupamaksujen tonkiminen hipoo nilkkimäisyyttä.

Steen1:

Tehty työ puhukoon puolestaan.

Lotta Backlund:

Joka ikisellä ihmisellä on ollut ihmissuhdesotkuja, ja virhearviointeja heiloissa. Ainoa tapa välttää niitä, on olla tapailematta yhtään ketään. Tämä pätee kaikille; sinulle, minulle ja pääministerille.

Jos siis todellakin vaadimme, ettei minkäänlaista sekoilua saa olla, niin käytännössä vaadimme, ettei minkäänlaista tapailua saa olla. Neljä, kahdeksan tai pahimmillaan vielä suurempi määrä vuosia, on pitkä aika olla yksin.

"Kohut" eivät ole vaikuttaneet mitenkään mielipiteisiini Matti Vanhasesta pääministerinä tai Ilkka Kanervasta ulkoministerinä. Paitsi tietysti olen huomannut, että heillä on aika järkyttävä naismaku, mutta ei mun oma miesmakukaan aina ihan päivänvaloa kestä.

Heikki Patomäki:

Ei, jollei siihen liityn virka-aseman hyväksikäyttöä tavalla tai toisella (riippumatta rikotaanko lain kirjainta).

Yksityisyyden suoja on arvo sinänsä. Lisäksi nykyinen käytäntö, jonka mukaan usein poliitikkojen yksityiselämä saa enemmän huomiota kuin poliittiset linjaukset ja valinnat korruptoi demokratiaa (tai sitä mitä siitä nyt yhden pienen kansallisvaltioiden puitteissa on jäljellä).

Koko homma alkaa jo mennä huonoksi farssiksi eikä se lisää kansalaisten uskoa ja luottamusta politiikkaan tai poliitikkoihin. Siksi myös julkisen politiikan ja demokratian kannalta olisi tärkeää pitää poliitikkojen rakkaus- ja seksielämä tai kehonmuodot yksityisasiana.

Ilkka Kanervan toiminnan raportointi on asiaankuuluvaa vain siinä määrin kuin se koskee hänen taipumustaan yrittää saada naisten suosiota antamalla virka-asemaansa liittyviä puolinaisia lupauksia.

Iivi Anna Masso:

Poliitikoillakin on oikeus yksityiselämään. Valehtelu ja kiemurtelu on sitten asia erikseen.

Tapa, jolla poliitikot hoitavat yksityisiäkin asioita, vaikuttaa heidän uskottavuuteensa. Julkisten henkilöiden elämä on julkista, se on hyväksyttävä julkiseen rooliin pyrkiessä.

Riitta Nikula:

Poliitikkojen yksityiselämällä on vaikutusta politiikkaan, kun media kerran sen pääasiaksi esittää. Näiden ihmisten käsittämätön yksityiselämä ei sinänsä kiinnosta minua tippaakaan, eli vastaukseni on sillä tasolla EVVK.

Riikka Ala-Harja:

Heilastelkoon – tosin Vanhasen herkkänahkaisuus ja huumorintajuttomuus heilastelun jälkipyykille alkaa saada häkellyttäviä mittasuhteita. Ja uusia suhteita, kömpelösti tarjoillen.

Uutisoitavaa löytyy hallituksen tiimoilta paljonkin, oikeasti painavia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, myös ulkoministerin alueelta eli pellolta, karsinasta ja lätistä. Sössöttävät tekstiviestit eivät liene mittavan uutisoinnin arvoisia.

Patsy Nakell:

Viagra pitäisi kieltää valta-asemissa olevilta miehiltä.

Osmo Soininvaara:

Niin kauan kun poliitikkojen seksielämä ei riko lakia, se ei kuulu julkisuuteen – eikä siis äänestäjille – sen enempää kuin työntekijöiden seksielämä kuuluu työnantajille. Asia muuttuu toiseksi, jos seksielämä alkaa haitata tehtävien suorittamista.

Julkisuuden puolesta ei voi käyttää perusteena sitä, että tirkistely kiinnostaa suurta yleisöä ja tuottaa siis tuloja lehdistölle. Eihän taskuvaraskaan voi perustella varkautta sillä, että lompakko oli niin paksu.

Jos poliitikko ratsastaa perhearvoilla, kulissin falskius on oikeus paljastaa. Vanhasen avioero oli siis julkinen asia, mutta sen jälkeen tämä perusta on kadonnut.

Vanhasen seurustelu Merikukka Forsiuksen kanssa oli vähän rajatapaus, koska kyse oli kahden eri puolueen poliitikon suhteesta, jolla saattoi ajatella olevan yhteiskunnallista merkitystä. Ymmärtääkseni kyse ei kuitenkaan ollut lain tarkoittamasta yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta.

Sirkka Mertalan nimeä ja kuvaa ei olisi saanut julkistaa, koska hän ei käytä julkista valtaa eikä ole pyrkinyt tuomaan yksityisasioitaan julkisuuteen.

Ilkka Kanerva ei ole koskaan edes yrittänyt luoda itsestään nuhteetonta kuvaa, joten hänen kohdallaan ei sovellu tuo falskin julkisivun paljastaminen sen paremmin kuin Jörn Donneriinkaan kohdalla.

Jos poliitikko käy laittomassa bordellissa, asia muuttuu vakavammaksi, koska se on laitonta JA koska se sisältää riskin, että häntä voidaan sen johdosta kiristää; myös ulkovallat voivat.

Jos poliitikko lupaa käyttää poliittista valtaansa seuralaisensa hyväksi, kyse on vakavasta ja ehdottomasti julkisuuteen kuuluvasta asiasta.

Elina Hirvonen:

kysymys oli vähän hankalasti aseteltu. Seurustelusuhteet sinänsä ovat yksi lysti. Sen sijaan se, että ministeri yrittää päästä lakanoiden väliin antamalla lupauksia uran vauhdittamisesta on paitsi infantiilia ja mautonta, myös sellaista ministeriaseman väärinkäyttöä, jolla on yleistä merkitystä.

Raoul Grünstein:

Seurustelu tai seuranhaku sinänsä ei ole yhteiskunnallisesti merkittävää. Ministerin henkilöä arvioitaessa yksityiselämää ei voi erottaa muusta elämänalueesta, mutta tämä ei riitä yleiseksi perusteeksi mennä niille yksityisyyden alueille, joita henkilö ei itse ole tuonut julkisuudessa esiin.

Jos ministeri rakentaa imagoaan tuomalla yksityiselämänsä julkisuuspeliin, ei ole perusteita viheltää peliä poikki, vaikka myöhemmin siltä tuntuisi.

EN OTA KANTAA

Matti Wiberg:

Vähäisimmässäkään määrin Kanervan asiamieheksi ryhtymättä noteeraan aivan omaan tiliini, että Kanervan tekstiviestijupakan uutisoinnissa on nähdäkseni kollektiivinen journalistinen virhe.

Mielestäni Kanerva ei ylipäänsä vastannut Stambejn kysymykseen "stämmer de här uppgifterna", vaan sitä edeltävään kysymykseen, joka koski Kanervan halukkuutta kommentoida jupakkaa. Ymmärtääkseni Kanerva ei siis kiistänyt tietojen paikkansapitävyyttä, vaan yritti väistää koko haastattelun.

Sinänsä uskon, että Kanerva on lähettänyt mainitut tekstiviestit, mutta mielestäni hän ei Tv-nytissä valehdellut. Hän ymmärtääkseni hoki kieltosanaa päästäkseen eroon tilanteesta, ei kiistääkseen tekstiviestiväitteiden paikkansapitävyyden.

Ei voi olla niin, että mikä tahansa kysymys kenelle tahansa missä hyvänsä on haastattelun avaus. Käsittääkseni alkeellisiin ammattijournalismin pelisääntöihin kuuluu, että haastattelusta sovitaan, etukäteen. Eikö?

Jokaisella on nähdäkseni aina oikeus olla tulematta haastatelluksi. Tämä oikeushan on jopa vakavimmista mahdollisista rikoksista epäilyillä.

Jokaisella on oikeus vaieta. Ei journalisteilla voi olla väkevämpiä oikeuksia vaatia kohteiltaan lausuntoja kuin esitutkintaa suorittavalla poliisilla. It takes two to tango!

Minusta ammattikunnan pitäisi ylläpitää korkeampaa hygieniaa, jottei Chelsea-doktriini yleisty. Clintoneiden tyttöhän sanoo toimittajille aina: "I do not talk to the press."

Sinänsä Kanervan tekstiviestijupakka kuuluu nähdäkseni enemmän lääketieteen kuin valtiotieteen piiriin.

Minna Lindgren:

Yleensä, kun vastataan "en ota kantaa", viitataan siihen, että vastaajalla ei ole voimakasta näkemystä asiasta. Tässä tapauksessa vastaan: kieltäydyn ehdottomasti ottamasta kantaa tähän asiaan. Vastaus sisältää voimakkaan tunnelatauksen ja vahvan mielipiteen.

En harhaudu sortumaan HS-raadin nimissä näin ala-arvoiseen, epämielenkiintoiseen ja puhkikaluttuun keskusteluun.

Julkaistaanko tämänkin kyselyn tulokset todella kulttuurisivulla? Miksi? Eikö koko kulttuurin kentässä ole tällä(kään) viikolla mitään tärkeämpää asiaa?

Jaakko Heinimäki:

Tästäkö me todella haluamme keskustella?

Minna Tawast:

En ota kantaa, sillä on ja ei. Ei ole, mikäli se pysyy jossain sellaisissa rajoissa, joita pidetään "normaaleina" tai hyväksyttävinä. Ongelma on tietysti siinä, miten ja kuka määrittelisi sallitun ja normaalin, vaikka arkijärki asiasta paljon sanookin. Nythän sen tavallaan määrittelee julkinen sana.

Kansan äänenä esiintyvä media rakentaa näistä tapauksista itselleen käyttökelpoisimman kuvan. Mitä tahansa asiaa käsitellään "kohuksi" tai "skandaaliksi" nimeämisen jälkeen sellaisina, vaikka ainoa kohuaja olisivatkin iltapäivälehtien toimitukset. Näitä "kohuja" ei politiikassa kuitenkaan voi sivuuttaa täysin ja niiden todellisia vaikutuksia voi harvoin ennustaa. Kyllä on, sillä kyse on uskottavuudesta ja siinä mielessä melkein mikä tahansa saattaa olla yhteiskunnallisesti merkittävää. Uskottavuuteen vaikuttavat nyt eri asiat kuin neljäkymmentä vuotta sitten.

Uskottavuuden kannalta keskeistä ei läheskään aina ole, mitä on tehty, vaan miten on tehty. Kansalaisena on vaikea ottaa todesta ministeriä, jonka käsitys seuranhausta on lapsenomainen. On vaikea olla ajattelematta, että tämäntasoinen tapa toimia saattaa ilmetä muissakin yhteyksissä ja että se kertoo jotakin ministerin maailmankuvasta.

Mitä tapahtuu, kun Kanerva tapaa Ukraina-suhteita lämmittäessään Julia Tymoshenkon?

Juha Herkman:

Kysymys on taas sillä tavoin muotoiltu, että yksinkertaisen kannan ottaminen on mahdotonta. Riippuu tapauksesta.

Esimerkiksi Vanhasen ja Kanervan tapaukset vaikuttavat toisistaan poikkeavilta siinä mielessä, että Vanhanen on eronnut ja etsinyt itselleen naisseuraa melko tavanomaisin tavoin mm. netin kautta. Hänen oma "tekstiviestikohunsa" vuonna 2006 vaikutti enemmän median synnyttämältä mylläkältä kuin aidosti tapahtumalähtöiseltä. Kanerva sen sijaan on koetellut julkisuuden ja yksityiselämänsä rajoja vastaavalla tavalla jo useita kertoja, ja hänen seuranhakutapansa näyttää paljastavan ministeritason poliitikosta sellaisia addiktiivisia piirteitä, joilla voi olla merkitystä hänen muunkin toimintansa kannalta. Median kiinnostus on siksi helpommin perusteltavissa yhteiskunnallisella merkityksellä.

Vastakkain näyttää olevan kaksi tendenssiä: markkinavetoisen median skuuppikilpailu, jossa vallan vahtikoiran statuksella perustellaan henkilölähtöisten seksiin liittyvien mediakohujen myllytys, sekä vallassa olevien lisääntynyt julkisuuden torjunta.

On hienoa, että vallankäytön epäkohtiin ja vallanpitäjiin kohdistetaan nykyisessä mediassa enemmän paineita kuin aiemmin. En kuitenkaan ole ihan varma, ajaako nimenomaan intiimiin henkilöjulkisuuteen keskittynyt journalismi parhaiten vallan vahtikoiran asiaa.

Saattaa nimittäin käydä niin, että keskittyminen ministerien tekstiviesteihin vie huomion niiltä poliittisilta päätöksiltä, joita vallanpitäjät muotoilevat ja tekevät. Poliitikkojen lisääntyvä yksityiselämän suojelemisen tarve saattaa johtaa myös laajempaan julkisuuden torjuntaan tärkeissä yhteiskunnallisissa päätöksentekoprosesseissa ja siten "kaivelujournalismi" syödä maata oman yhteiskunnallisen tarkoitusperänsä alta – jos sellainen aidosti löytyy. Perimmäinen syy juttuihin taitaa useimmiten olla ennemmin uutiskilpailu kuin maailman parantaminen

Vanhanen pyrkii suitsimaan ministereitä päätösten valmisteluun ja tekemiseen liittyvässä julkisuudessa – mikä on hyvin huolestuttavaa ja vuonna 1999 voimaan astuneen julkisuuslain hengen vastaista. Samalla hän taistelee oman yksityisyytensä puolesta.

Vanhanen on selvästi tehnyt lukuisia virheitä julkisuuden suhteen ja osoittanut tiettyä harkintakyvyttömyyttä, joka ei ole hyväksi pääministerin imagolle. En pidä kuitenkaan huonona sitä, että oikeudessa selvitellään yksityisyyden suojan ja mediajulkisuuden rajoja, koska tilanteen tästä vielä kärjistyessä mistään merkittävistä poliittisista ja taloudellisista päätöksistä ei saada tietoa ennen kuin ne on viety läpi.

Media sahaa intiimijulkisuuden skuuppikilpailulla omaa oksaansa vallan vahtikoirana.

Kimmo Rentola:

Sillä voi olla merkitystä, mutta toisaalta sen merkitystä voi helposti liioitella.

Johanna Sinisalo:

Kysymys on laadultaan sellainen, että siihen ei ole yksiselitteistä vastausta.

Mikäli kyseessä on Eliot Spitzerin tapainen prostituutiopalvelujen ostaminen – seuranhakua sekin – sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Mikäli ministeri antaa ymmärtää seuraa hakiessaan, että myönteinen suhtautuminen tuttavuuteen takaa seuralaiselle sellaisia etuja, joita hän asemansa perusteella pystyy tarjoamaan, asialla on yhteiskunnallista merkitystä.

Mutta niin kauan kuin kyseessä on tavallinen kahden vapaan ihmisen välinen seurustelu tai seuranhaku, se on vain ja ainoastaan osapuolten välinen asia. Tässä suhteessa sensaatiolehdistön mopo on lähtenyt kauan sitten käsistä.

Antti Tuuri:

Asia ei kiinnosta.

Matti Kalliokoski:

Seurustelulla ja seuranhaulla voi olla yhteiskunnallista merkitystä, jos se vaikuttaa ministerin kykyyn hoitaa tehtäväänsä tai jos tiedon perusteella voi päätellä jotain hänen arvostelukyvystään.

Jokainen risaus ei ole kuitenkaan automaattisesti yhteiskunnallisesti merkittävä.

Pirjo Hiidenmaa:

Pääministerin tai muiden ministerien seurustelut eivät ole automaattisesti yksityisasioita, eivät liioin automaattisesti kaikkia yksityiskohtia myöten julkisia. Tapauksittain täytyy voida harkita, millä on merkitystä.

Ajatellaanpa, että ministeri seurustelisi jonkin oman hallinnonalansa keskeisen toimijan kanssa, oikeusministeri keskeisen oikeuslaitoksen johtajan kanssa, opetusministeri jonkin yliopiston rehtorin kanssa jne. Eikö tällaisessa tulisi kysymyksiä siitä, miten henkilökohtainen suhde vaikuttaa hallinnonalaan, budjetteihin, organisaatioiden tasapuoliseen kohteluun? Ilman muuta tällaisilla on merkitystä. Henkilökohtainen voi olla poliittista.

Sen sijaan en jaksa nähdä mitään merkitystä sillä, millä tavoin ministeri viettää kahdenkeskistä laatuaikaa kumppaninsa kanssa. Siksi on omituista, että tällaisia asioita revitellään niin paljon. On turhaa naamioida Ruususen ja Etukenon onnetonta tekelettä yhteiskunnalliseksi keskusteluksi. Ei voi välttyä ajatukselta, että jätetty seurustelukumppani halusi kostaa, ja paikalle osunut kustantaja halusi rahastaa. Olipa ihminen kuinka julkisessa roolissa tahansa, hänellä tulee olla oikeus hoitaa yksityisasioitaan ilman, että niitä tarpeettomasti pengotaan julkisuudessa. Muuten saamme pian vain sellaisia ehdokkaita vaaleihin, joiden elämästä saa kertoa kaiken tai jotka suorastaan tyrkyttävät intiimejäkin yksityisasioitaan ilman mitään häpeää.

Tiedotusvälineet voisivat käydä keskustelua eettisistä periaatteista. Myös lukijat voisivat miettiä eettisiä periaatteitaan.

Yhteiskunnallista keskustelua voisi käydä terävämminkin. Kyllä kai ministerin maatalouspoliittista linjaa voisi kysyä sellaisenaankin, ei sitä tarvitse uuniperunoista päätellä.

Poliitikkojen ja julkisuuden suhde on vähintäänkin kummallinen. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta, koska kukaan ei äänestä sellaista, josta ei tiedä mitään. Lehdet puolestaan tarvitsevat tunnettuja poliitikkoja myyntivalteikseen; tarvitaan perhehaastatteluja ja muisteluksia ym. Nämä jutut ovat myötäsukaisia, koska muunlaisiin juttuihin ei saisi haastateltavia.

Samat lehdet tarvitsevat myynnin edistämiseen poliitikkojen mokia. Lisäksi tiedotusvälineiden pitäisi olla vallan vahtikoira, ja toimia vastavoimana vallankäytölle, kertoa asioista ennen kuin ne ovat päätöksinä, taustoittaa jne.

On tullut tavaksi surra politiikan viihteellistymistä; erityisesti poliitikot jaksavat surra tätä. He voisivat itse tarjota korkeatasoisempaa poliittista tietoa esimerkiksi laatimalla kunnon kirjoja ja lehtiartikkeleita lukijoille.

En tarkoita mitään puoluetoimistojen haamukirjoittajien massakolumneja. Kuinka moni kansanedustajistamme osaa analysoida yhteiskuntaamme laajemmin ja on nähnyt vaivaa sen eteen? Hyvä, jos 10 % edustajista on julkaissut muutakin kuin avustajansa laatimia pikkukirjoituksia.

Kyllä, seurustelulla voi olla yhteiskunnallista merkitystä. Julkisella paikalla – esim. Emma-gaalassa – esiintyminen on tietysti julkinen asia. Mutta ei tässä vielä ole aineksia uskoa, että tämä seurustelusuhde sinänsä olisi yhteiskunnallisesti niin merkityksellinen, että sitä pitäisi tirkistellä.

Tekstiviestien holtiton lähettäminen tuntemattomille naisille on mautonta ja noloa, mutta en silti jaksa nähdä mitään yhteiskunnallisesti merkittävää tässä toiminnassa. Paitsi sen, mikä muutenkin tiedetään: demokratiassa saa äänestää, ketä tahtoo.

Maija Vilkkumaa:

Henkilökohtaiset kohut tietenkin vaikuttavat ministerien imagoon. Minun on kuitenkin vaikea arvioida, miten heidän säälittävyytensä vaikuttaa heidän työhönsä tai yhteiskuntaan. Toimittajien puheet sananvapaudesta ja demokratiasta tällaisten juttujen yhteydessä ovat mielestäni hurskastelua – enemmänkin on kyse halusta juoruta, paheksua ja tehtailla uusia myyviä otsikoita.

Ullamaija Kivikuru:

En ota kantaa = voi olla

Kaikille kuuluu oikeus privaattiin, se on selvä. Ministerien privaatti on kuitenkin olennaisesti pienempi kuin ns. tavallisten kansalaisten. Kyse on toki siitä, miten ministeri asiansa hoitaa – jos kerran toisensa jälkeen haksahtaa sopivuuden rajamailla oleviin, toista sukupuolta loukkaaviin, alentaviin tai yksinkertaisesti hölmöihin toimintamuotoihin, herää toki kysymys siitä, voiko ao. ministerin ammatilliseenkaan arvostelukykyyn

luottaa. Silloin asialla on yhteiskunnallista merkitystä.

Tietysti on otettava huomioon, että politiikan julkisuus on tabloidisoitunut ja moni olennainen asia jää tällaisen hömpän alle, mutta muutos on tapahtunut suurelta osin poliitikkojen omien toimien ansiosta, he kun tuntuvat pitävän "esillä oloa" ylen tärkeänä.

Mietin vain, mikä mökä olisi syntynyt, jos miesministerien sijasta NAISministeri olisi ruvennut tekstailemaan nuorille söpöille urheilijapojille tai poimimaan miesystäviä verkon kontaktipalstoilta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi