HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko suurilla ikäluokilla liikaa poliittista vaikutusvaltaa?

Vapun aikaan erilaisten poliittisten ryhmittymien on tapana terävöittää profiiliaan ja esittää poliittisia vaatimuksia. Vasemmisto–oikeisto-akselin tai perinteisen puoluejaon rinnalle on viime vuosina vedetty toisenlaisiakin jakolinjoja, muun muassa eri ikäluokkien ja sukupolvien välille. Ikäluokkien välisistä eturistiriidoista puhuttaessa nostetaan yleensä esiin vuosina 1945–1950 syntyneiden suurten ikäluokkien ja heitä selvästi nuorempien suomalaisten vastakkainasettelu. Siitä on puhuttu erityisen paljon nyt, kun suuret ikäluokat ovat tulleet eläkeikään.

Väestön ikärakenteen vuoksi etenkin eläke- ja terveydenhoitokulut ovat nyt selvässä kasvussa. Samanaikaisesti valtion velkaantumiskierrettä yritetään katkaista. Ellei julkisten palveluiden rahoittamiseksi keksitä uusia tulolähteitä, päättäjät joutuvat tekemään valintoja eri aloille kohdistuvien menoleikkausten välillä. Hyvinvointipalveluihin tehtävät muutokset – olipa kyse uusista palveluista tai palveluiden supistamisesta – ovat harvoin ikäneutraaleja: ne kohdentavat maksurasitetta ja palveluista saatavaa hyötyä eri ikäryhmiin eri tavalla.

Sosiaalidemokraatteihin lukeutuva tuottaja Osku Pajamäki, 40, on ollut yksi näkyvimmistä sukupolvien välisten eturistiriitojen kuvaajista. Pajamäen vuonna 2006 kirjoittama pamfletti Ahne sukupolvi syytti suuria ikäluokkia omien etujensa maksimoimisesta nuorempien ikäluokkien kustannuksella. Esimerkiksi eläkejärjestelmään toteutetut ja suunnitellut uudistukset hyödyttivät Pajamäen mielestä nimenomaan suuria ikäluokkia.

Tänä keväänä Pajamäeltä on ilmestynyt uusi samaa teemaa käsittelevä kirja, Perintö vai perintä?, jossa hän puhuu hieman Ahnetta sukupolvea sovinnollisempaan sävyyn sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Pajamäen näkemys ei silti ole muuttunut: esimerkiksi eläkkeissä vuonna 2010 käyttöön otettu elinaikakerroin suosii Pajamäen mielestä kohtuuttomasti suuria ikäluokkia. Keskimääräisen elinajan kohotessa uusi järjestelmä leikkaa etenkin nykyisten nuorten ikäluokkien kuukausittaisia vanhuuseläkkeitä. Pajamäen mukaan nuoren eläke-euro on 80 senttiä, kun se 1940-luvulla syntyneellä on 1,6 euroa.

Pajamäki huomauttaa, että väestön ikääntyminen rasittaa Suomen huoltosuhdetta: yhä pienempi joukko työssäkäyviä yrittää vastata kasvaviin terveys- ja eläkemenoihin. Pajamäki haluaisi nostaa eläkeikää välittömästi, luopua eläketulovähennyksistä ja ottaa käyttöön suurimpia eläkkeitä rajoittavan eläkekaton. Lisäksi hän esittää suurilta ikäryhmiltä kerättävää erillistä solidaarisuusmaksua.

Pajamäki vastustaa myös suunnitelmia niin sanotun taitetun indeksin muuttamisesta. Nykyjärjestelmässä eläkkeitä korotetaan indeksillä, jossa kuluttajahintojen painoarvo on 80 prosenttia ja palkkakehityksen 20 prosenttia. Tämän laskutavan takia eläkeläisten ansiokehitys on jäänyt jälkeen palkansaajista, mutta uudessa eduskunnassa on ainakin vaalikonevastausten perusteella voimakasta halua muuttaa indeksiä eläkeläisille edullisemmaksi.

Pajamäki ja muut muutoksen vastustajat pitävät indeksin korjaamista liian kalliina toimenpiteenä, joka vain lisäisi nuorempien sukupolvien jo entuudestaan raskasta maksutaakkaa.

Pajamäki oli ehdolla huhtikuun eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut – tälläkään kertaa – valituksi. Eläkeläisten etujen parantamisen vastustaminen on vaikea vaaliteema muillekin kansanedustajiksi pyrkiville, sillä vaaleissa eläkeikäisten ja eläkeikää lähestyvien joukkovoima on kasvanut jatkuvasti. Eläkeläiset ja eläkeikää lähestyvät keski-ikäiset käyttävät myös äänioikeuttaan ahkerammin kuin nuoremmat ikäluokat.

Eduskunnan ikärakenteeseen suurten ikäluokkien ikääntyminen ei kuitenkaan ole vaikuttanut: kansanedustajien keski-ikä on vaalikauden alussa 48 vuotta, kuten viime eduskunnassa – ja myös sitä edeltäneessä eduskunnassa.

Äänioikeutettujen keski-ikä oli tällä kertaa 49,5 vuotta. On ennustettu, että vuonna 2030 yli 65-vuotiaita olisi jopa kolmannes kaikista äänioikeutetuista.

Pajamäki ei ole eläkejärjestelmän kritiikissään yksin. Uudessa kirjassaan hän hakee tukea muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtajalta Sixten Korkmanilta, jonka mukaan suuret ikäluokat olisivat voineet maksaa eläkejärjestelmästä enemmän.

"Lapsemme ja tulevat sukupolvet maksavat korkeampia maksuja, mutta saavat huonommat eläkkeet", Korkman tiivisti Helsingin Sanomien haastattelussa viime joulukuussa (HS 19.12. 2010).

Pajamäen kritiikki on kohdannut myös voimakasta vastustusta. Häntä on kritisoitu liiallisesta yleistämisestä, joka ei ota huomioon suuriin ikäluokkiin kuuluvien ja heidän taloudellisen tilanteensa yksilöllisiä eroja. Suurten ikäluokkien oikeutta eläkkeisiin on perusteltu myös sillä, että he ovat itse omalla työllään luoneet hyvinvointivaltion sodan jälkeisestä niukkuudesta, ja näin ollen heillä on nyt oikeus leikkaamattomaan vanhuuden turvaan. On vedottu myös siihen, että suurten ikäluokkien kuollessa heidän varallisuutensa siirtyy seuraavan sukupolven haltuun.

Pajamäki pitää perintöön vetoamista liian yleistävänä, perinnön taloudellista merkitystä yliarvioivana sekä oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta huonosti perusteltuna argumenttina. Kuten hän kirjan otsikossaankin väittää, nuoremmilla ikäluokilla perintä on lähempänä kuin perintö.

Viikon kysymys:

Onko suurilla ikäluokilla liikaa poliittista vaikutusvaltaa?

KYLLÄ

Matti Kalliokoski:

Vaaleilla valituissa päätöksentekoelimissä on aina oikeat voimasuhteet.

Ongelma on etujärjestöjen valta. Se kallistaa vaakaa tietyille ikäluokille ja tietyille yhteiskunnan aloille.

Jukka Mallinen:

Olen tässä jo suuntaamassa pienelle eläkkeelle ja (toimimattoman) julkisen terveydenhuollon kanta-asiakkaaksi.

Olen kuitenkin hölmö: äänestin vaaleissa Suomen tulevaisuuden puolesta – että tulonsiirrot ja resurssimme kohdistettaisiin kasvavaan polveen, lapsiperheisiin, pediatriaan, päivähoitoon, koulutukseen, nuorten syrjäytymisen torjuntaan.

Jokaiselle lapsiperheelle pitäisi antaa yhtä monta lisä-ääntä kuin sillä on huollettavia lapsia.

Krista Mikkola:

Suurten ikäluokkien asenne määrittelee: olisi suotavaa ja toivottavaa, että he kiinnostuisivat myös seuraavien sukupolvien ajatuksista ja toiminnasta. Pitäisi olla kannustava, ei tulppa.

Minä minä -asenne on ikävä – kaikissa ikäpolvissa.

Max Arhippainen:

Kysymys ei ole vain poliittisesta vallasta. Suuret ikäluokat eivät ole vain suuria, vaan heidät koulutettiin keskimäärin paremmin kuin vanhemmat ikäluokat. He tulivat työelämään samaan aikaan kuin julkista sektoria laajennettiin.

Siksi suurten ikäluokkien edustajat pystyvät miehittämään huomattavan suuren osan vaikutusvaltaisista tehtävistä siellä – ja he pitävät kiinni asemistaan.

Umayya Abu-Hanna:

Kyllä, ehdottomasti. Heillä on taloudellista ja muutenkin liikaa vaikutusvaltaa tulevaisuuden rakentamisessa – tulevaisuuden, joka ei kuitenkaan ole heidän.

Juha Kuisma:

Kysymys ei ole pelkästä suuresta ikäluokasta, vaan päätöksenteon vinosta aikahorisontista.

Eläkejärjestelmä on ketjukirjepeli. Eläkkeensaajat eivät ole itse maksaneet eläkkeitään, vaikka niin luulevat. Taitettua indeksiä ei pidä korjata.

Miksi eläkkeiden pitäisi nousta palkkojen kohoamisen tahdissa, jos tuottavuus oli 30 vuotta sitten paljon huonompaa kuin nyt?

Näitä suurempi sukupolvivelka piilee kunnallistekniikan korjausta kaipaavassa osassa sekä kaikessa energiatuotannossa, jossa vallitsee nykypolven diktatuuri tulevien polvien vahingoksi.

Eero-Tapio Vuori:

Mutta täytyy muistaa, että ahneella on paskainen loppu.

Ville Ranta:

Ei kylläkään niin, että suurilla ikäluokilla ei saisi olla valtaa tai etteivät ne eivät saisi sitä käyttää.

Suuret ikäluokat ovat kiinteässä suhteessa yhteiskuntaan, jonka kokevat omaksi tuotoksekseen. Nuoremmat ikäluokat taas ovat olleet aina poliittisesti ja yhteiskunnallisesti passiivisempia, joten osasyy vallan jakautumisesta näin on niiden itsensä.

Anne Moilanen:

Eläkejärjestelmän uudistukset, jotka on nyt säädetty koskemaan vain meitä nuoria, ovat syvästi epäoikeudenmukaisia. Olisi reilua, että eläkeikää nostettaisiin ja eläkkeitä pienennettäisiin yhtä lailla myös suurilta ikäluokilta.

Tuntuu, että pieniä ikäluokkia ei puolusta kukaan. Osku Pajamäki on ainoa.

Atro Kahiluoto:

On selvää, että suuret ikäluokat ovat ulosmitanneet itselleen kohtuuttomia etuja. Tässäkin on kuitenkin oleellista muistaa, että varallisuuserot ikäluokan sisällä ovat suuria ja ne ovat kasvaneet samalla tavalla kuin tuloerot yhteiskunnassa muutenkin.

Suurissa ikäluokissa on rutiköyhiä ja upporikkaita kuten muissakin ikäluokissa, eikä varallisuuden kertyminen heidän joukossaan välttämättä vastaa työpanosta yhtään sen paremmin kuin muillakaan.

Suurten ikäluokkien pienimpiä eläkkeitä pitäisi voida nostaa ja suurimpia leikata. Eläkekatto olisi aivan välttämätön yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden kannalta.

Ei voi olla oikein, että ihmiset joutuvat kustantamaan palkoistaan eläkkeitä, jotka voivat olla monikymmenkertaisia heidän palkkoihinsa nähden. Sellainen synnyttää katkeruutta kaikkia eläkeläisiä kohtaan.

Akuliina Saarikoski:

Toisaalta voimme yhtä lailla kysyä onko miehillä, tai rikkailla tai ihmisillä liikaa poliittista vaikutusvaltaa. Ja vastaus on aina kyllä.

Vastakkainasettelu lienee kuitenkin turha, sillä hyvä toimeentulo olisi mahdollista turvata kaikille rukkaamalla veropolitiikkaa vähemmän suurituloisia suosivaksi.

Leena Lehtolainen:

Mutta kansa saanee syyttää siitä vain itseään, koska äänestää aina heidät päättäjiksi.

Arno Kotro:

Suurten ikäluokkien ylivalta näkyy esimerkiksi juuri näissä Osku Pajamäen toistuvasti esiin nostamissa eläkkeissä. Eläkejärjestelmä sorsii pahan kerran nuorempia sukupolvia, eikä vinoutumaan näemmä saada korjausta.

Suurten ikäluokkien konservatiivisen arvomaailman vaikutus taas on nähtävissä vaikkapa siinä, että sellaisilla instituutioilla kuin kirkko ja armeija on tarpeettoman iso rooli yhteiskunnassa.

Risto Volanen:

Suomen eläkejärjestelmä ja sosiaaliturva on betonoitu suuriin ikäluokkiin kuuluvan paperitehtaan väen tarpeisiin.

Vaalien yksi puoli oli tästä seurannut syrjittyjen nuorten miesten kapina.

Pauli Aalto-Setälä:

Pajamäki ja Korkman ovat oikeassa. Lapsillamme tulee olemaan huonommat eläkkeet, vaikka joudumme maksamaan niitä enemmän. Ikäpyramidia ei voi kääntää nurin kuin vaaliväittelyissä.

Pajamäki ei noussut rohkealla teemallaan eduskuntaan, koska edunsaajat eivät etujaan leikkaa ja nuoret kieltäytyvät kuvittelemasta itsensä eläkeläisenä, kun nuoruus tuntuu vielä ikuiselta.

Vaula Norrena:

Suuret ikäluokat ovat kansoittaneet päätöksentekojärjestelmän ja yhdenmukaisesti hoitaneet ennen kaikkea omia etujaan. Ylisuuret eläkkeet ovat makaaberi esimerkki tästä.

Suuret ikäluokat ovat niin suuret, että pian eläkeläisiä on yli 50% kansasta. Halutessaan he voivat äänestää itselleen ihan mitä etuja tahansa.

Riikka Ala-Harja:

Jaan osittain Pajamäen pointit. En hyväksy sodanjälkeisen rakentajasukupolven kärsimyseetosta ja heidän kakistelematonta oikeuttaan leikkaamattomaan vanhuudenturvaan samalla kuin lapsiperheitä kuritetaan.

Perinnöt joskus tulevat mutta epätasaisesti – niistä ei voi puhua samassa lauseessa kuin yleisestä ja yhtäläisestä sosiaaliturvasta.

Katriina Järvinen:

Suuret ikäluokat valtasivat yhteiskunnan näkyvät paikat 1960- ja 1970-luvun vaihteessa, ja ovat ajaneet tehokkaasti oman ryhmänsä etuja.

Kovalla työllä itse hankittu asema on tämän porukan yhteinen optinen harha, samoin kuin kuvitelma, että nuoremmat sukupolvet ovat päässeet helpommalla ja tulevat elämään perinnöillä.

Suuria ikäluokkia ei kuitenkaan tule rangaista suotuisten yhteiskunnallisten olosuhteiden heille suomista eduista. Osa heistä putosi kärryiltä 90-luvun laman aikaan ja osalle on sattunut henkilökohtaisia tragedioita. Näiden ihmisten lapsetkaan eivät tule elämään perinnöillä!

Suurimpia eläkkeitä voitaisiin kuitenkin leikata, mutta entä työelämässä pysyminen pidempään – eikö pätkätyöläisten sukupolvi odota kovasti sitä kuuluisaa työvoimapulaa, jonka pitäisi seurata kun suuret ikäluokat lähtevät eläkkeelle?

Sukupolvien välinen eriarvoisuus on vaikeammin ratkaistava yhteiskunnallinen ongelma kuin sukupuolten eriarvoisuus!

Kiba Lumberg:

Vallanjaosta pelaavat useimmiten miehet, ja oppipoikina on nuorempia miehenalkuja. Vanhemmat miehet ovat takapiruina kaikessa päätöksenteossa.

Ne vanhemmat naiset, joilla on valtaa, ottavat hyvin harvoin oppityttöä, jota tutoroisivat poliittisiin tehtäviin. Nuoremmat naisetkin hakeutuvat vanhempien miesten selän taakse

Poliittinen valta on miespuolisilla vanhemmilla henkilöillä, ja Pajamäki on vanhempien miespolitiikkojen opettama.

Matalapalkkaiset ihmiset pyörittävät tätä maata. Ja pienyrittäjät. Kuka voi enää lähteä eläkkeelle, kuinka raihnaisina? Kuka jaksaa, jos eläkeikää nostetaan. Onko sitten niin, että kun työntekohiilikaivoksesta päättyy nostettuun eläkeikäputkeen, niin suoraan siitä jatketaan suorakoipisten joukkoon? Muutosten myllerryksessä koko poliittinen valta järjestelmä huojuu. Ihmiset ja kansat alkavat vaatia mitä erilaisimpia asioita ja oikeuksia, jotka sopivat jopa meidän ihmisarvojemme vastaisesti.

Laura Kolbe:

Baby boom -sukupolven edustajat ovat taistelleet paikastaan auringossa jo piltti-ikäisestä saakka. Kova ääni, terävät kyynärpäät, röyhkeys ja äänekkyys ovat ominaisuuksia, joiden avulla noustiin jo teinipolitiikassa kärkeen. Ja siellä monet ovat pysyneet ja vanhentuneet yhdessä äänestäjiensä kanssa.

Suuri ikäluokka on massallaan "räjäyttänyt" altaan kaikki perusinstituutiot: päiväkodit, koulut, armeija, yliopistot ja työelämä on pantu uusiksi ja modernisoitu sitä mukaan kun 1940-luvulla syntyneet ovat niihin edenneet.

Sukupolvi valloitti yhteiskunnallisen vaikuttamisen pelikentät eli perinteisen puoluepolitiikan, siihen kuuluvan kokoustamisen, junttapolitiikan, kähminnän ja neuvonpidon.

Kova nahka luotiin nuoriso- ja opiskelijapolitiikassa, josta periytyivät sukupolven vaikuttajaverkostot. Arvomaailma betonoitiin kylmän sodan maailmassa.

Sukupolven "talvisota" oli Vanhan valtaus 1968; sen myyttisyys ja sankarillisuus on edelleen pyhää. Vanhalla syntyi sukupolvisidos ja tunnemaailma, joka kannattaa sukupolvea viimeiseen mohikaaniin saakka.

Me muut olemme tämän sukupolven edessä tuomittu ikuiseen perässähiihtämiseen...

Kirsi Virtanen:

Suuret ikäluokat elävät yhä siinä utopiassa, jossa he kasvoivat: että maailma muuttuu koko ajan paremmaksi ja paremmaksi.

Heidän elämänsä aikana kaikki on muuttunut helpommaksi: televisio, sisävessa, pakastimet, vakituinen työpaikka, einesruuat, palkkojen nousu, työn helpottuminen automaation avulla, terveydenhuollon kehitys, autot, ehkäisy, kulutusjuhla, edullinen lentomatkailu ja niin edelleen.

Vaikka suuret ikäluokat ovat olleet rakentamassa nykyistä maailmaa, ei pidä unohtaa että juuri he ovat siitä maailmasta myös nauttineet.

Tänä päivänä tilanne on aivan toisenlainen.

Koulutus ei takaa työpaikkaa, pätkätyö on sääntö eikä poikkeus, julkinen terveydenhuolto rapistuu, hiilidioksidipäästöt uhkaavat maapalloa, ruoka kallistuu, energia loppuu, makeasta vedestä alkaa olla pula, ihmiset jakautuvat yhä jyrkemmin kahteen leiriin: rikkaat ja köyhät.

Suuret ikäluokat julistavat suureen ääneen saavutuksiaan – mutta he unohtavat että heidän saavutustensa takia maailma on sellainen kuin se tänä päivänä on: kulutusjätteisiin ja ilmansaasteisiin hukkuva pikkupallo.

Kulutusjuhla ja luonnonvarojen törsääminen alkoi suurten ikäluokkien johdolla. Nykynuorten tehtäväksi on jäänyt jälkien siivoaminen ja vahinkojen paikkaaminen.

Heikki Hiilamo:

Suurten ikäluokkien eläkkeet ovat liian korkeita ja niitä verotetaan liian vähän suhteessa siihen, paljonko he ovat itse maksaneet eläkemaksuja.

Taitettua indeksiä voitaisiin korjata, mutta toiseen suuntaan.

Miksi ansiotason nousua pitäisi ottaa lainkaan huomioon eläkkeissä?

En kuitenkaan kannata eläkekattoa. Siinä on kysymys samasta asiasta kuin lapsilisien maksamisesta rikkaimmille. Jos eläkekatto otetaan käyttöön luovutaan, tel-järjestelmä romahtaa.

Antti Nylén:

Eipä sitä juuri muilla ole.

En silti ole huolissani. En ainakaan omista "eduistani", joissa kyllä riittää karsittavaa.

Maria Pettersson:

Suuriin ikäluokkiin kuuluvia on paljon ja he äänestävät innokkaasti. Siksi poliitikoilla on kiusaus ja paine luvata asioita, jotka miellyttävät suuria ikäluokkia.

Valitettavasti jotkut lupauksista, esimerkiksi taitetun indeksin muuttaminen, ovat taloudellisesti kestämättömiä ja hirvittävän epäreiluja seuraavalle sukupolvelle.

Suurten ikäluokkien vaikutus näkyy myös siinä, millaiseen tärkeysjärjestykseen uudistukset asetetaan. Esimerkiksi pätkätyöläisten oikeuksien paraneminen etenee hyvin hitaasti, mikä johtuu suurelta osin siitä, etteivät pätkätyön ongelmat juurikaan koske suuria ikäluokkia.

Tommi Uschanov:

Tapa, jolla Pajamäki on tuonut asian esiin, ei aina ole ollut strategisesti kaikkein onnistunein. Hänen väitteissään on kuitenkin enemmän totuutta kuin epätotuutta.

On jotenkin oireellista, että hänen ja Korkmanin laskelmiin ja argumentteihin ei ole vastattu laskelmilla ja argumenteilla vaan lähinnä moralisoivalla päivittelyllä.

Katja Boxberg:

1990-luvun alun lama lykkäsi oman sukupolveni (1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa) syntyneiden siirtymistä työelämään.

Laman vuoksi kokonainen sukupolvi "katosi". Nyt suurten ikäluokkien vapaaksi jättämiin asemiin ovat siirtymässä kymmenen vuotta kadotetun sukupolven edustajia nuoremmat sankarit.

Jaakko Aspara:

Kärjistäen: Koska en itse edusta suuria ikäluokkia, olisin kai hullu jos ajattelisin sinisilmäisesti että heillä ei ole liikaa poliittista vaikutusvaltaa.

Tuskin suurten ikäluokkien vallanpitäjät pahansuopuuttaan muovaavat poliittisia päätöksiä ja yhteiskuntajärjestelmäämme siten, että päätökset ovat heille itselleen eduksi. He ovat vain rationaalisia omista lähtökohdistaan katsoen. Eivätkä kaikki päätökset ole myöskään nollasummapeliä, siten että suurten ikäluokkien etu tarkoittaa automaattisesti muiden haittaa.

Mutta silti: kieltämättä liian usein tehtävät päätökset ja vallitsevat järjestelmät tuntuvat optimoivan keski-ikäisten ja sitä vanhempien ihmisten etua hieman liikaa, nuorempien kustannuksella

Mitä esimerkiksi eläkejärjestelmään tulee, Suomessa pitäisi siirtyä ylipäänsä systeemiin, jossa kunkin ihmisen eläke määrittyy oman työuran aikana itse maksettujen eläkemaksujen ja niiden (eläke)sijoitustuottojen perusteella – eikä tietyn ikäluokkakohtaisen standardiprosentin perusteella.

Anu Kantola:

Pajamäki ja Korkman ovat oikeassa. Eläkeindeksin uudistus on mennyt suurten ikäluokkien ehdoilla – ja samaan tapaan tuntuu menevän myös eläköitysmisiän tai pikemmin sen viivyttäminen. Näyttää siltä, että suuret ikäluokat päästetään eläkkeelle nuorempina ja paremmilla eläkkeillä ja sitten jälkipolvien on oltava työelämässä pidempään ja pienemmillä eläkkeillä.

Tämä ei ole minusta kovin kaukonäköistä suurilta ikäluokilta.

Tulevaisuudessa sukupolvien välinen skisma varmasti kasvaa, kun eläkepäätökset alkavat realisoitua. Sillä voi olla omat vaikutuksensa siihen, kuinka halukkaita nuoremmat sukupolvet ovat maksamaan veroja ja ylläpitämään julkisia palveluita, jotka ovat tärkeä osa vanhusten huoltoa.

Jukka Relander:

Kyllä, mutta sille ei voi mitään.

Meillä on näet tämä demokraattinen järjestelmä, jossa vaikutusvalta perustuu annetuille äänille.

Suurten ikäluokkien kannattaa toki miettiä tarkasti, miten haluavat vaikutusvaltaansa käyttää, koska he ovat jo saajapuolella tulonsiirroissa. Maksajan maksuhalu on motivaatiolaji.

EI

Claes Andersson:

Poliittista valtaa ei anneta, se otetaan. Ilman riittävää kannatusta on vaikeaa viedä läpi poliittisia tai yhteiskunnallisia reformeja.

Moni nuori ja keski-ikäinen suhtautuu yhteiskunnallisiin etuuksiinsa kuin ne olisivat itsestään selviä. Tosiasiassa ne ovat pitkän poliittisen työn ja taistelun tulosta. Facebookissa tai muussa sosiaalisessa mediassa toimiminen on sinänsä tärkeää ja kehittävää, mutta poliittiset muutokset syntyvät vain konkreettisen yhteiskunnallisen työn kautta.

Senioriväki on poliittisesti aktiivista ja toimeliasta ja heitä myös kuullaan, ei pelkästään heidän suuren määränsä vuoksi.

Nuorten ihmisten tulisi äänestää ja tukea nuoria ehdokkaita vaaleissa. Riittävän kannatusten turvin nuorten asioita voidaan edistää ja heidän taloudellista asemaa parantaa.

Atso Almila:

Vanhuuden viisaus on iän myötä ansaittu. Nykyään on ikävä kyllä muodikasta halveksia ikääntyneiden tekemää elämäntyötä, ja äärimmäisen epämuodikasta vanhempaa väkeä missään asiassa kuunnella.

Koska lapset, kasvatus ja koulukin unohtuvat markkinatalouden huumassa eläviltä energisen ikäisiltä naisilta ja miehiltä, voi päätellä, ettei ihmisen kuuluisi olla olemassakaan alle kahdeksantoista tai yli neljänkymmenenviiden ikäisenä.

Jari Sarasvuo:

Jos kerran säännöissä on sovittu, että enemmistön etuja ajetaan kokonaisuudesta tai tulevaisuudesta välittämättä, niin näillä mennään.

Realiteetit asettavat rajat demokraattisille tahdonilmaisuille.

Markku Ruotsila:

Ihmisten jaottelu ja asettaminen toisiaan vastaan syntymävuoden perusteella ei ole hyödyllistä. Tämä on suomalaiselle keskustelulle tyypillistä henkilöimistä, ad hominem -hyökkäystä.

Pitäisi puhua asioista eikä ihmisistä. Joko suomalainen valtioholhousjärjestelmä on hyvä ja inhimillinen tai ei – tästä on kysymys eikä siitä, kuka järjestelmästä kulloinkin hyötyy eniten ja kuka suhteessa vähemmän.

Niin vain on, että demokratiassa enemmistö päättää. Suurilla ikäluokilla on enemmän poliittista sananvaltaa kuin pienillä, koska ne ovat suuria ja toiset ovat pieniä, joten heidän tehtävänasettelunsa näkyvät päätöksenteossa enemmän kuin toisten.

Tähän asiantilaan tyytymättömät oskupajamäet unelmoivat vallan anastamisesta keinolla taikka toisella, mutta siinä jos onnistuisivat, he ottaisivat vain itselleen enemmän aineellista mammonaa kuin nykyään saavat. Yhtäläisesti kävisivät he kuitenkin toisten taskuilla. Eipä ole kovinkaan järisyttävää yhteiskuntakritiikkiä tämä.

Kaari Utrio:

Kansalaiset äänestävät itseään nuorempia, kuten äänestäjien ja kansanedustajien keski-iän suhde kertoo. Suuret ikäluokat haluavat lapsilleen hyvän elämän, kuten kaikki sukupolvet. Ahneudesta ei toki kannata mekastaa sellaisten, jotka ovat saaneet valmiin infran, peruskoulun ja opintotukea.

Valtaosan ihmiskunnan historiasta pieni joukko on elättänyt suurta tuottamatonta joukkoa, nimittäin vanhemmat lapsiaan, joista lähes puolet kuoli ennen kuin ehti aikuisiksi, niin että tehty työ meni hukkaan.

1900-luvun suotuisa elättäjäsuhde oli poikkeus juuri suurten ikäluokkien vuoksi. Heidän olisi pitänyt tuottaa 2,4 lasta/ nainen, mutta 70-luvulla syntyvyys romahti – koulutetut naiset ja e-pilleri oli fataali yhdistelmä.

Kari Uusikylä:

Katainen, Urpilainen, Kiviniemi, Sinnemäki, Wallin ja ikivanha Soini... Kuinka vanhoja he ovatkaan?

Se, että herra Pajamäki moittii meitä suuria ikäluokkia kollektiivisesta ahneudesta on sekä ärsyttävää, loukkaavaa että huvittavaa. Hän ei tiedä mitään siitä elämästä, jonka me sodan jälkeiset ikäluokat olemme eläneet.

Ei kai herra Pajamäki ole itse ahne – ahne hamuamaan malttamattomana valtaa? Kyllä näillä syytöskirjoilla varmaan ääniä nuorilta saa.

Ben Zyskowicz:

Jokainen poliittinen sukupolvi on vallassa vuorollaan. Esimerkiksi tällä hetkellä maan hallitusta muodostavat lähinnä nelikymppiset.

Aki-Mauri Huhtinen:

Ei enää. Hyvinvoiva keskiluokkainen elämänmeno ei enää toimi, koska todellisuus ympärillämme ei enää noudata suurien ikäluokkien todellisuuden muotoutumista.

Kestävä kehitys ja pikkuhiljainen vaurastuminen sodanjälkeisessä Suomessa on historiaa. Nyt Suomi polarisoituu yhteiskunnallisesti uudella tavalla jossa suurten ikäluokkien arvot eivät enää toimi.

Myöskään poliittiset ratkaisut eivät sellaisenaan toimi kiihtyvästi polarisoituvassa todellisuudessa.

Antti Alanen:

Voisin myös vastata "en ota kantaa", koska olisi hyvä, jos nuoret olisivat ärhäkämmin aktiivisia politiikassa ja muuttaisivat maailmaa näköisekseen. Tekemällä oppii.

Varttuneemmat sukupolvet ovat rakentaneet vaikeista lähtökohdista meille korkean elintason. He ovat ansainneet eläkkeensä, jonka soisi olevan parempikin. Eläkeläisten elintasossa ei ole mitään kadehdittavaa.

Eläkepommia tulisi purkaa myönteisin keinoin. Ihmisten ja töiden erilaisuus pitäisi huomioida. Raskaan työn tekijät ansaitsevat aikaisen eläkeikänsä. Työintoisten pitäisi antaa jatkaa työelämässä niin kauan kuin virtaa riittää.

Ajatus "sukupolvien eturistiriidasta" on minulle käsittämätön. Ihminen ei ole saari, ja hyvää elämää on se, jossa jokaisesta pidetään huolta vauvasta vaariin. Onnellisissa ja menestyvissä yhteisöissä on aina toimittu niin.

Hyvää vappua!

Kari Enqvist:

Demokratiassa jokaisella kansanryhmällä on juuri se valta, joka heille kuuluu. Suurten ikäluokkien syyllistäminen on mielestäni sekä tyylitöntä että paheksuttavaa silloin kun sen tekevät nuoret, joiden puutetta ja kärsimystä suuri ikäluokkaluokka olisi omassa nuoruudessaan pitänyt ylellisyytenä.

Nykynuorille aikanaan lankeavien perintöjen vyöryn vähättely on myös eräänlaista sokeutta.

Työurien pidentäminen sen sijaan on kannatettavaa, mutta se ei tarkoita pelkästään eläkeiän nostoa vaan myös nuorten nopeampaa astumista työelämään. Pois siis sekä eläketulovähennykset että opiskelijoiden välivuodet, ylös eläkeikä ja alas opiskelijoiden valmistumisikä.

Seppo Zetterberg:

Edellinen sukupolvi on aina kattanut seuraavalle pöydän – niukemman tai runsaamman, mutta kuitenkin kattanut. Ei se sen kummempaa ole.

Suurten ikäluokkien saamalla pöydällä oli elämiseen tarvittava perusruoka, ei ylellisyysherkkuja. Suuret ikäluokat jättävät seuraaville turhankin epäterveellisiä antimia notkuvan noutopöydän. Viisas nauttii siitä harkiten eikä nurise, että kaikkea sitä ihmisille syötetäänkin.

Hassua on, että vaikka eläkeiässä olevat suuret ikäluokat ovat valtava massa, suuruus ei kuitenkaan kanavoidu poliittiseksi vallaksi. Mikä on ollut ja edelleen on erilaisten eläkeläisten puolueiden kannatus? Eipä kehumista. Mikä on suurten ikäluokkien osuus eduskunnan jäsenistä? Eipä kehumista.

Suuret ikäluokat ovat maailmankatsomukseltaan niin heterogeeninen joukko, että ei niistä puoluetta synny, vaikka olisikin yksi yhteinen asia ajettavana – eläkeläisten etu.

Suurten ikäluokkien valta onkin "vain" välillistä: viisas aktiivipoliitikko ottaa ne äänestäjinä – ainakin joka neljäs vuosi – huomioon.

Ja mitä tulee suurten ikäluokkien osuuteen nyky-Suomen rakentamisessa ja eläkkeensä ansaitsemisessa, niin vaikea sitä on järkisyillä kieltää. Mutta rakennuspuuhissa myös suurilla ikäluokilla oli ollut edeltäjänsä.

Ami Hasan:

Tällaistahan demokratia on – niillä joita on paljon, on myös paljon valtaa. Ei kovin täydellinen systeemi, mutta tähän olemme päätyneet.

Olisi perin outoa ajatella että mies ja ääni -periaatteeseen rakennettaisiin ikäluokkia, äidinkieltä, koulutus- tai tulotasoa tai jotain muuta äänestäjien "ylisuurta tai -pientä" ryhmää suosivat tai syrjivät tasoituskertoimet.

Sen sijaan voisimme hyvinkin romuttaa sen yleisen harhakuvitelman, että kun ikänsä maksaa veroja niin kyllä hyvinvointivaltio huolehtii saman elintason säilymisestä myös eläkkeellä. Siihen eivät rahat tule riittämään, sorry vaan.

Markku Valkonen:

Suuret ikäluokat käyttävät melko pian lähinnä äänestysvaltaa. Niiden olisi kuitenkin tunnettava nykyistä paremmin vastuuta nuoremmista sukupolvista.

Tuomas Enbuske:

Ei maailma siitä paremmaksi muuttuisi, jos nuoremmille annettaisiin jollain pakkokeinolla enemmän päätösvaltaa. Sitä paitsi ikä tuo mukanaan kypsyyttä, jota nuoremmilla vaan ei voi olla. Iän myötä ihmiset näkevät asiat paremmin oikeissa mittasuhteissa.

Yleensä kaikki uudet lahkot, poliittiset ääriliikkeet ja räyhäporukat ovat nuorten miesten aloittamia.

Soila Lehtonen:

Ja mitenhän sitä voisi demokraattisessa systeemissä vähentää, kun ei niitä voi kieltää äänestämästä tai osallistumasta aktiivisesti politiikkaan?

Jotkut sattuvat syntymään vaikkapa köyhään ja runsaaseen ikäluokkaan, toiset elintasoltaan huimasti korkeampaan pieneen. Ei ole elämä "oikeudenmukaista", ei politiikka.

Toistan aikaisempaa HS-vastaustani kysymykseen, onko eläkejärjestelmä oikeudenmukainen sukupolvien suhteen: "sukupolvien tasa-arvo" ei ole mahdollinen maailmassa, jossa sodat, luonnonmullistukset ja muut katastrofit ovat tehneet ja tekevät yksilöiden ja kansojen elämästä epätasa-arvoista.

Esimerkiksi1800-luvulla syntynyt mummoni eli suurimman osan elämästään ilman mitään eläketurvaa. Ei ollut mummolla pennin latia perintöä, ei "yksilöllistä eläkevakuutusta" eikä hän golfannut Espanjassa.

Kukaan ei halua maksaa lisää veroja eikä nostaa eläkeikää, mutta kaikki haluavat lisää palveluja, jotka yhteiskunta maksaa. Systeemi "heiluu ja huojuu kuin vaivasen onni", sanoisi mummoni.

Pirjo Hiidenmaa:

Tämä vastakkainasettelu on tarpeettoman kärjistävä ja yksipuolinen. Tietenkin niin sanotut suuret ikäluokat olivat paikalla, kun eläkejärjestelmät luotiin. Ne, jotka ovat syntyneet 70-luvulla ja sen jälkeen, eivät ole olleet luomassa mekanismeja.

Jos tuijotetaan vain eläkettä, saadaan ehkä juuri noita laskelmia, joilla Pajamäki todistelee suurten ikäluokkien ahneutta.

Jos tuijotetaan koko yhteiskunnan vaurautta, palveluita, mahdollisuuksien tasa-arvoa ja muuta, kuvio on kyllä mutkikkaampi. Ne sukupolvet, jotka eivät itse päässeet koulutuksesta osallisiksi, ovat luoneet tasa-arvoisen koulusysteemin tuleville polville.

Suurten ikäluokkien edustajien kesken on hirmuiset erot työurassa, myös koulutus-, terveys- ja hyvinvointierot ovat suuret. Samoin myöhempien sukupolvien kesken on suuria eroja. Ei ole mitään hyötyä asettaa näitä kahta vastakkain.

Toki tällä karkealla kahtiajaolla saadaan jotain näkyviin, mutta niin saadaan sukupuolijaollakin. Samoin saadaan esiin perheellisten ja perheettömien välille systemaattisia eroja.

Ajattelisin mielelläni, että ollaan samassa veneessä ja etsitään mekanismeja, joilla tasataan epäreiluja eroja. Tuntuisi julmalta ajatella, että jokainen yksilö tai ryhmä maksimoikoon omaa vaurauttaan.

Pajamäen esittämä eläkekatto ei ole mahdoton ajatus. Eläkeiän nostaminenkin on ihan järkevä ajatus. Se tosin ei kosketa enää suurten ikäluokkien edustajia vaan meitä myöhemmin tulevia.

Hannu Väisänen:

Ei suurilla eikä pienemmilläkään ikäluokilla ole todellista poliittista vaikutusvaltaa. Se revitään heidän käsistään heti äänestyksen jälkeen. Yleismaailmallinen trendi on nyt: valta ja vastuu nuoremmille, ikäloput pois pelistä. Tässä alkaa kohta housut tutista moisen ikärasismin edessä!

Teivo Teivainen:

Varallisuuteen, sukupuoleen tai ihonväriin verrattuna ikä on tasapuolinen eriarvoistaja.

Matti Apunen:

Suuret ikäluokat ovat suuria. Suuret ikäluokat ovat poliittisesti aktiivisempia kuin politiikalle tuhahtelevat pienet ikäluokat.

Kumpikaan ei ole syy sanoa, että suurilla ikäluokilla on "liikaa" valtaa.

Valtaa ei anneta, se otetaan. Pienet ikäluokat odottavat helppoja oikoteitä poliittiseen valtaan. Niiden ainoa keino on tehdä politiikassa töitä ja haastaa edeltäjänsä. Suuret ikäluokat ovat itsekkäitä, mutta niin ovat pienetkin.

Matti Wiberg:

Kaikille suurten ikäluokkien vallan vaikeroijille: älkää ruikuttako, järjestäytykää!

Äänestämisellä ja vaikutusvallalla on tunnettu yhteys.

Osmo Rauhala:

Perustuslain mukaan kaikilla on samat oikeudet Suomessa eikä niitä voi kaventaa jonkin ryhmän osalta. Demokratiaa on kuitenkin varaa huomattavasti lisätä, ja siinä suuret ikäluokat ovat jonkinlainen tulppa.

He ottivat vallan varhain jo 1970-luvulla ja rakensivat suuren ja byrokraattisen julkisen sektorin. Sen periaatteet näyttävät paperilla ihanteellisilta kuin Neuvostoliiton perustuslaki, mutta huomattava osa päätöksenteosta on ulkoparlamentaarista, jota muualla kutsuttaisiin korruptioksi.

Näistä käytännöistä eroon pääseminen edellyttäisi suurilta ikäluolilta henkistä kykyä luopua vallasta ja antaa muille tilaa.

Alexis Kouros:

Suuret ikäluokat ovat myös rakentaneet tätä yhteiskunta.

Juha Sihvola:

Suuret ikäluokat edustavat kokemusta ja tietoa, tai ainakin heidän pitäisi tehdä niin.

EN OTA KANTAA

Alf Rehn:

Olisi vaarallista sanoa että suurilla ikäluokilla on liikaa vaikutusvaltaa. Tietenkin heillä on se vaikutusvalta, jonka demokratia heille suo.

Parempi kysymys voisi olla "Käyttävätkö suuret ikäluokat vaikutusvaltaansa vastuullisesti?" Tulevina vuosina tämäkin selvinnee.

Kaikki tietenkin haluaa taata suomalaisille hyvän vanhuuden, mutta ei ole aivan selvää että nykyjärjestelmä on kestävä. Kaikki poliitikot etsivät helppoja pisteitä siitä, että luvataan eläkeläisille enemmän. Silloin on tärkeää, että mukana pysyy tosiasia: jonkun täytyy nämäkin maksaa.

Me tarvitsemme Suomeen kokonaisvaltaisen muutoksen tapaan jolla katsomme vanhenemista, ja juuri nyt puhumme lähinnä pienistä säädöistä – useimmiten tyyliin "minulle lisää, mahdollisimman nopeasti".

Jaakko Hämeen-Anttila:

Suurilla ikäluokilla on liikaa poliittista valtaa, mutta ei kysymyksen tarkoittamassa merkityksessä.

On kovan markkinatalouden edun mukaista luoda kuva siitä, että ihmiset kilpailevat keskenään etuuksista ja että yhdelle antaminen on pois toiselta. Todellinen taistelu käydään kovien markkinavoimien ja ihmisten välillä: ahneuden yhteiskunnan pääideologia on poistaa köyhiltä ja heikoilta, olivatpa he lapsia tai eläkeläisiä, ja antaa rikkailla ja vahvoille.

Eläkkeet alas ja lapsiperheiden tuet alas, jotta pääomat pääsevät "terveesti" kasautumaan pienen rahaeliitin käsiin. Sehän nimittäin hyödyttää kaikkia. Näin ne sanovat.

Juha Herkman:

Jos kysymys olisi esitetty kymmenen vuotta sitten, olisin vastannut kyllä. 1990-luvulla vinoutuma näytti selkeämmältä kuin nykyään, jolloin on tapahtumassa selvää sukupolvenvaihdosta.

Toinen kysymys on, mikä on "liikaa". Jos joku ikäluokka edustaa suurinta osaa kansasta, kansanvallassa myös sen valtaosuuden tulisi olla suuri.

Toisaalta olen Pajamäen kanssa samaa mieltä siitä, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumisen kannalta ikäluokat eivät aina ole samanvertaisessa asemassa.

Janne Saarikivi:

Tyhmillä ihmisillä on liikaa poliittista vaikutusvaltaa. He kuuluvat kaikkiin ikäluokkiin ja heidän valtansa vain lisääntyy.

Minna Tawast:

Mitä tähän voisi vastata? On liikaa poliittista vaikutusvaltaa, otetaan osa pois?

Demokratiassa suurilla määrillä ihmisiä on yleensä enemmän vaikutusvaltaa kuin pienillä. Suuret ikäluokat ei kuitenkaan ole mikään poliittinen ryhmittymä, kuten eivät heidän jälkeensä syntyneetkään. He lienevät jakautuneina eri kantoihin tai puolueisiin kuten me muutkin.

Jos kysytään, pitäisikö poliittisten päättäjien ikärakennetta pakkokeinoin nuorentaa, vastaan ei. Jos kysytään, pitäisikö eläkejärjestelmää muuttaa, näyttää siltä, että jollakin tavoin pitäisi.

Tosin valtiontalouden velkaantumiskierteeseen vaikuttavat muutkin asiat, ja uskon että näitä kysymyksiä pohtivat poliittiset päättäjät iästä riippumatta.

Pilvi Torsti:

Ei voi kategorisesti sanoa jollain ryhmällä olevan liikaa tai liian vähän poliittista vaikutusvaltaa. Ikäluokkien vastakkainasettelu on hedelmätön tarkastelukulma eikä Osku Pajamäki ymmärrykseni valossa sitä aja.

Sen sijaan pitää hakea oikeudenmukaisuutta kokonaisuuden näkökulmasta. Neljän viime vuoden aikana vahvasti miinuksen puolelle päätynyt julkinen talous edellyttää vaikeita ratkaisuja, ja siinä vaiheessa esimerkiksi verotuksen oikeudenmukaisuus korostuu. Kaikilla olkoon maksukykyyn perustuva osuus!

Suurten ikäluokkien rooli on korostunut, koska heidän edustajiaan tuli merkittäviin asemiin jo hyvin nuorella iällä, ja tilanne on osin säilynyt vuosikymmeniä.

Itseäni on suurten ikäluokkien osalta ehkä eniten mietityttänyt heidän omien vanhempiensa ikäluokan asema niin eläkkeiden kuin vanhusten hoivan osalta. Siitä joukosta löytyvät tämän hetken köyhät eläkeläiset, joiden osalta toimeentuloa täytyy kohentaa esimerkiksi verotuksen ja asumistuen avulla. (En siis ole kuulunut indeksimuutoksen ajajiin, koska silloin puhuttaisiin kaikista eläkkeistä, myös suurimmista eikä puututtaisi täsmäongelmaan, joka kaipaa korjausta eli pienituloisiin eläkeläisiin.)

Annamari Vänskä:

Ensinnäkin on hankala sanoa, mikä on "liikaa". Toisekseen, jos katsoo uuden eduskunnan ikäjakaumaa, kansanedustajan keski-ikä on 48 vuotta. Vallan kahvassa ovat nyt keskimäärin 1960-luvulla syntyneet, eivät niin sanotut suuret ikäluokat.

Ongelman tarkasteleminen iän näkökulmasta on yksinkertaistus, sillä päätöksiä tekevät ne, joilla menee hyvin iästä riippumatta. Katsokaa vaikka kokoomusta, jonka vaikutusvaltaisimmat poliitikot ovat 40-vuotiaita. Ei heitä kiinnosta pienituloinen tai nuori – heitä kiinnostaa se kansanosa, jolla menee hyvin.

Henkilökohtaisesti olen ollut järkyttynyt siitä, että perussuomalaisille annetaan valtaa juuri niissä asioissa, jotka tekevät Suomesta sisäänpäin kääntyneen, rasistisen ja ahdasmielisen. Tämä on paljon huolestuttavampaa kuin se, minkä ikäiset poliitikot valtaa käyttävät.

Irina Krohn:

Kysymys poliittisesta vallasta on hassu. Demokratiassa se riippuu äänestäjistä. Vaalilakiuudistuksetkaan eivät suoraan koskee sukupolvien ääntä.

Eläkeuudistukset, valtion velkaantuminen ynnä muu sellainen on tehty suurten ikäluokkien hyväksi oletuksella, että nuoret jäävät Suomeen ja maksavat kaiken. Eläkkeistä vain osa on itse säästettyä, suuri osa maksetaan työssä olevan sukupolven työnteolla.

Yksittäiset ja lukuistakin liian pienet eläkkeet tai joidenkin yksilöiden saamat perinnöt eivät muuta itse järjestelmä virhettä.

Kotona työtä tehneillä naisilla on varmasti liian pienet eläkkeet. Nämä asiat pitäisi voida hoitaa ilman, että järjestelmää vinoutetaan vielä enemmän nuorten haitaksi.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi