keskiviikko 23.7.2014 | Olga, Oili  Onnittele e-kortilla
VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitääkö Suomeen perustaa valtiollisen historian museo?

29.1.2009 18:06

Suomeen on syntynyt kansalaisliike, joka ajaa Suomen valtiollisen historian museon perustamista. Viime viikolla valtioneuvostolle jätettiin adressi, jonka oli allekirjoittanut 28 eri alojen vaikuttajaa Veijo Merestä Lauri Ihalaiseen. Hankkeen näkyvimpiä puuhamiehiä ovat rakennusneuvos Olli Lehtovuori ja ministeri Jaakko Numminen.

Hanke kytkee valtiollisen historian museon perustamisen vuonna 2017 vietettävään Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaan. Ideana on, että museon vihkiminen käyttöön olisi yksi juhlavuoden tapahtumista.

Uuden museon tarvetta perustellaan sillä, että Ruotsin vallan aikaan ja sitä varhaisempaan Suomen historiaan keskittyvän Kansallismuseon kulttuurihistoriallinen esineistö antaa liian suppean kuvan Suomen kehityksestä Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana ja itsenäisyyden ajan historiasta. Hankkeen tukijoiden mielestä muutkaan nykyiset museot eivät anna kokonaiskuvaa Suomen valtiollisen ja poliittisen historian eri vaiheista.

Uuden museon mahdollisesta sijainnista ja järjestämistavasta on esitetty monia erilaisia näkemyksiä. Yksi esillä olleista vaihtoehdoista on rakentaa pitkään suunnitteilla ollut Kansallismuseon laajennusosa ja varata sieltä tilat valtiollisen historian museolle tai valtiollisesta historiasta kertovalle näyttelylle.

Kansallismuseon ylijohtaja Ritva Wäre on pitänyt kokonaan uuden museon perustamista vaikeana nykytilanteessa, jossa valtion tuottavuusohjelma on pannut nykyisetkin museot ahtaalle. Myös Suomen museoliiton hallitus puoltaa valtiollisen historian museon toteuttamista Kansallismuseon yhteydessä.

Adressin allekirjoittajiin kuuluva ministeri Heikki Haavisto on puolestaan kannattanut museon sijoittamista Turkuun ja esittänyt kokonaan uuden museon rakentamisen vaihtoehdoksi sitä, että museo sijoitettaisiin entiseen Kakolan vankilaan. Turun Sanomien haastattelussa 21.1. hän piti mahdollisena, että myös Porvoo tavoittelee valtiollisen historian museota.

Viikon kysymys:

Pitääkö Suomeen perustaa valtiollisen historian museo?

KYLLÄ

Juha Seppälä:

Tuottavuusohjelmista viis – valtiollahan on nyt piikki auki myös kannattamattomille yrityksille.

Paula Tuovinen:

Historiantuntemusta on syytä lisätä.

Juha Kuisma:

Suomalaiset tuntevat surkeasti historiaansa, kansakunnan ja valtion historiaa. Mutta tässä tarvitaan monenlaisia museoita, ei yksin valtiollisen historian museota.

Museoiden valtionapu ei kuitenkaan finanssimielessä ole ajan tasalla, mikä tekee niistä helposti "vain olemassaolevia, ei kehittyviä" paikkoja.

Ihmisten perusmielikuva museosta on pölyinen ja kuollut, johtuneeko vanhoista luokkaretkistä.

A.W. Yrjänä:

Mikäs siinä, jos rahat riittää. Eläähän kansakunta monumenttiensakin kautta.

Iivi Anna Masso:

Historian kartoittaminen ja muistaminen ei koskaan ole turhaa, ja ottaen huomioon, että tiettyjen tahojen pyrkimykset historian vääristelyyn eivät ole kadonneet mihinkään, museon merkitys korostuu edelleen.

Eri asia on, mitä ja miten museo tulee kertomaan: onko tarkoitus kerätä ja esittää historiallista tietoa avoimesti ja rehellisesti? Tuleeko museoon esimerkiksi näkyviin tietoa Molotovin–Ribbentropin sopimuksesta ja siihen liittyvää aineistoa? Miten avoimesti käsitellään suhdetta Neuvostoliittoon 1935–1991 välisenä aikana?

Museota vielä tärkeämpi on historian avoin käsittely tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa. Museo voi osaltaan vauhdittaa sellaista keskustelua, mutta se ei voi korvata sitä. Museota ei tarvita vaikenemisen, salaisuuksien ja puolitotuuksien säilyttämiseksi.

P.S. Edellisten kysymysten jatkona, olisiko esimerkiksi tämä video historian museossa näkyvissä: http://www.youtube.com/watch?v=J_29enGx6Rc

Claes Andersson:

Samalla kun kansallisvaltion merkitys vähenee globaalin yhteisön ja EU:n tieltä, on yhä tärkeämpää hahmottaa ja täsmentää suomalaisen yhteiskunnan eri vaiheet, yhteiskunnalliset ja poliittiset taitekohdat, luokkayhteiskunnan muuttuminen, työväenluokan eri vaiheet ja yhteiskunnan keskiluokkaistuminen, hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen, kaksikielisyys, etniset ja muut vähemmistöt jne.

Moderni museo, jossa käytettäisiin kaikki uuden tekniikan apuvälineet ja hyödynnettäisiin viime aikojen poliittinen ja historiallinen tutkimustieto, toimisi kansakunnan ja tulevien sukupolvien muistina.

Vaula Norrena:

Kannatan lämpimästi Suomen valtiollisen historian osastoa nykyiseen Kansallismuseoon. (Osasto toki saa olla lisärakennuksen kokoinen tarvittaessa.)

Erillistä museota en kannata – onhan meillä jo nytkin mm. sotamuseo, vaan moniko siellä on käynyt, saatikka viihtynyt?

Museolle saadaan parhaiten kävijöitä, kun se yhdistetään jo suosittuun Kansallismuseoon, ja rakennetaan yksi iso, paljon antava kokonaisuus – toivottavasti Lontoon malliin, jossa tieto osataan tarjoilla mielenkiintoisesti pienimmillekin museokävijöille.

Meitä on vielä monia, joille ei koulussa opetettu juuri lainkaan Suomen historiaa 1900-luvulta –- kait pidettiin vähän arkaluontoisina näitä kansalaissotia, lapuanliikkeitä, sotia Neuvostoliiton kanssa yms.

Olikin hyvin kiehtovaa päästä myöhemmin valtsikan opiskelijana töihin näyttelyoppaaksi "Suomen Säätyvaltiopäivät 175 vuotta" -näyttelyyn (vuosi taisi olla 1983).

Siellä sai tutustua elävän esineistön kautta myös sota-aikaan sotalennättimineen, soppatykkeineen, korvikepakkauksineen.

Kun esineet ja asiatiedon vielä yhdisti oman isän (s. 1923) vaiherikkaan elämän tarinoihin Lapuan liikkeen Pohjanmaalta Ihantalan taisteluihin ja jälleenrakennuksen aikaan, syntyi koetun oloinen kuva Suomen lähihistoriasta. (Muistan kyllä, kuinka epävarma ja nolo olin, kun jouduin esittelemään ko. näyttelyn presidentti Mauno Koivistolle, tuon lähihistorian mitä syvimmin itse kokeneelle henkilölle.)

Harvalla nykynuorella on enää vanhempia tai edes isovanhempia, jotka olisivat kokeneet sotia tai edes muistaisivat mitään siitä ajasta.

Nykykoulu opettaa kyllä historiaa aivan eri laajuudessa ja syvyydessä, tämän olen haltioituneena huomannut lasteni koulukirjoista.

Silti haju, maku, tunto ja tarina, eli elämyksen kautta oppiminen jää vaillinaiseksi ilman hyvää museota.

Nyt on hyvä hetki elvyttää kansakunnan muisti poliittisenkin historian asioista, ja kirjata se elävän museon muotoon.

Kiba Lumberg:

Siinähän voisi tulla mielenkiintoista uutta näkökulmaa, ei hullumpi ajatus ollenkaan.

Kysymys on vain: mistä rahat? Jos rahaa järjestyisi niin, että se ei pakottaisi kiristämään muiden museoiden olevien vyötä tiukemmalle, idea on ihan hyvä – eli toimeen vaan.

Risto Pelkonen:

Hyvä idea. Parhaiten museo sopisi Kansallismuseon kylkeen.

Kimmo Rentola:

Hyvin tehtynä ja resursoituna se olisi ilman muuta hyödyllinen, jos halutaan yhtään ymmärtää, mistä on tultu.

Kakola on vaikuttava paikka, mutta ehkei tähän tarkoitukseen paras mahdollinen. Miksei sinne voitaisi hajasijoittaa jokin virasto?

Elina Brotherus:

Se olisi minusta hyvä asia. Kannatan museota Kansallismuseon yhteyteen, johon se luontevasti sopisi, ja olisi helpommin suuremman yleisön saavutettavissa kuin Kakola tai Porvoo.

Juha Sihvola:

Valtiollisen historian museo olisi hyvä perustaa, mutta nykyisessä resurssitilanteessa sijoittaminen Kansallismuseon yhteyteen voisi olla järkevintä. Hölmöyden huippu sen sijaan olisi tehdä museohankkeesta osa muutenkin järjetöntä aluepolitiikkaa eli maakuntien ja syrjäseutujen tekohengitystä.

Olennaista olisi keskustella museon sisällöistä. Koko museo epäonnistuu, jos siitä tulee virallista valtiollista historiaa tukevien myyttien rakentamisen ja ylläpitämisen väline.

Valtiollisen historian museon pitäisi tarjota kansalaisille välineitä kriittisen historiannäkemyksen muodostamiseen ja historiaa koskevan vuoropuhelun vahvistamiseen. Suomen valtiollisessa historiassa on monta teemaa, alkaen Ruotsin vallan ajasta, autonomian ja venäläistämispolitiikan kautta itsenäistymiseen ja sisällissotaan, edelleen toisesta maailmansodasta vaaran vuosien kautta kylmään sotaan ja aina eurointegraatioon ja globalisaatioon saakka, joita koskevaa kriittistä kansalaiskeskustelua tarvittaisiin pölyttyneitä ennakkoluuloja ravistamaan.

En tiedä, onko museolaitoksella valmiutta tarttua näihin haasteisiin, mutta toivottavasti on.

Kaarina Kaikkonen:

Miksipäs ei, hyvä idea.

Valtiollinen museo on aivan paikallaan juuri Porvoossa jossa Suomen ensimmäiset valtiopäivät kutsuttiin koolle.

Suomen on syytä olla ylpeä omasta olemassaolostaan. On syytä nostaa lippuamme korkealle niin henkisiin kuin fyysisiinkin salkoihin.

Atro Kahiluoto:

Hanke vaikuttaa perustellulta. Sellaiselle museolle, joka pyrkisi antamaan kokonaiskuvaa autonomian ja itsenäisyyden ajan historiasta voisi hyvinkin olla tarvetta. Voisihan sinne sitä paitsi varastoida kaiken sen rojun, minkä esimerkiksi juuri tuottavuusohjelma tekee tarpeettomaksi.

Kokonaan omaa laitosta en kuitenkaan kannata, voisi mielestäni olla Kansallismuseon yhteydessä.

Atso Almila:

Kaikki uusi kulttuurirakentaminen on tervetullutta. Viimeaikaiset, modernit museohankkeet, pienemmät ja isommat, ovat (Kotkan Merimuseon ja Maretariumin tapaan) rikastuttaneet kulttuurimme kuvaa, antaen matkailullekin uusia näköaloja. Eikä uusi ole vanhalta pois.

Sanna Kekäläinen:

Suomen valtio ja suuriruhtinaskunta alkavat jo olla kunniallisessa museoiässä ja museo siis tarpeen, vaikka Euroopan yhdentymisen myötä kansalliset sivistysprojektit ovat joidenkin mielestä jo vähän museotavaraa.

Museon sijaintipaikaksi Turku (Kakolassa tai jossain muualla) on hieman outo, Helsinki tai Porvoo olisivat luontevampia.

Jaakko Heinimäki:

Nykyhistorian museo on tarpeen siinä missä nykytaiteenkin museo.

Kakola ei muuten olisi pöllömpi paikka, mutta valtiollisen historian museon pitäisi kyllä sijaita valtiollisen itsenäisyyden aikana rakennetussa rakennuksessa.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Hanke on tärkeä ja herättää varmaan paljon poliittista keskustelua. Sijainnin ei välttämättä tarvitse olla Helsinki.

Ehkäpä museon voisi perustaa Viipuriin eräänlaisena suomalais-venäläisenä yhteishankkeena. Silloinhan se kertoisi paljon maamme todellisesta, kaunistelemattomasta historiasta, ja pienestä maasta, jonka on täytynyt selviytyä itäisten ja läntisten intohimojen alttarilla.

Viipurissa museo kertoisi myös menettämisestä ja luopumisen pakosta, ilmiöistä, joiden johdosta maailmassa on vuodatettu paljon kyyneleitä ja verta.

Leena Lehtolainen:

Sinänsä valtiollisen historian museo on kannattava hanke. Nimihirviö on pönöttävyydessään luotaantyöntävä ja kuulostaa kovin 1970-lukulaiselta, mutta nykyisellä museoajattelulla saadaan kyllä luotua moderni, kävijää interaktiivisuuteen ja omaan ajatteluun rohkaiseva museo.

Tällaisesta konseptista hieno esimerkki on Kotkassa Merikeskus Vellamon yhteydessä toimiva Merimuseo. Uusi museo voitaisiin sijoittaa johonkin entisöitävään rakennukseen, joka näin tukisi historiallista kerrostuneisuutta, tai sitten lisärakennukseen kansallismuseon yhteyteen.

Pirjo Hiidenmaa:

Kyllä maailmaan museoita mahtuu. Valtiollista historiaa voi valaista monelta kannalta.

Toivoa sopii, että museosta tulee monipuolinen, moniarvoinen ja aktiivinen.

Seppo Zetterberg:

Maailmalta on kosolti hyviä esimerkkejä. Valtiollisen historian museo on erinomainen opetuksen väline kaikenikäisille, ja kansakunnan muistin virkistäjä. Sopii perustettavaksi Kansallismuseon yhteyteen.

Uusi rakennus väistämättä tarpeen muun muassa nykyajan museotekniikan tarpeiden kannalta. Vanhaan kiinteistöön sullominen olisi onneton ratkaisu.

Matti Wiberg:

Kunhan muistetaan, että museon pitää palvella ensisijaisesti totuutta eikä valtiota.

Rahat ehdotan juustohöylättäviksi kirkoille ja urheiluun osoitetuista valtion varoista (eli opetusministeriön pääluokista 29:51 ja 29:90).

Juha Siltanen:

"Valtiollisen historian museo" kuulostaa työnimenä kömpelöltä ja jotenkin oudosti poliittisen historian läpitunkemalta, mutta varmasti itsenäistymisen jälkeisen historian – kaikkine osa-alueineen – tutkimukseen ja sitä koskevaan näyttelytoimintaan keskittyvä museolaitos olisi tarpeen.

Tuntematta olemassaolevia kaavailuja tarkemmin vaikuttaisi monestakin kulmasta asianmukaisimmalta museon toteuttaminen Kansallismuseon yhteydessä.

"Suomen valtiollisen historian" leikkaaminen erilleen esimerkiksi Ruotsin vallan tai Suomen alueen kampakeraamisesta ajasta ei ole perusteltua, kaikki kolme ovat osa samaa ajallista jatkumoa.

Ja entä sitten, jos Euroopan yhdentymiskehitys johtaa siihen – aivan mahdolliseen – lopputulokseen, että "Suomen valtiollinen historia" päättyy? Jälleen kenties uusi museo...?

Kulttuuri- ja hallintolaitosten sijoittaminen muualle kuin pääkaupunkiin on useasti suositeltavaa, mutta tässä tapauksessa vähän vaikeasti perusteltavissa.

Laura Kolbe:

Kyllä pitää, mutta ei puhtaasti historian museota. "Valtio" olisi syytä irrottaa tästä ja käsitellä kriittisen käsitehistoriallisesti: mitä se on eri aikoina merkinnyt? Miksi suomalaiset ovat valtiorakentajakansaa?

Historia ja erityisesti uudemmat tulkinnat korostavat Suomen historian moninaisuutta valtiollisena, kansallisena, kulttuurisena, taloudellisena ja mentaalisena kokonaisuutena.

Kysymys rakennuksesta ja sen sijainnista on olennainen. Pääkaupunki ilman muuta.

Nykyisen näyttelytekniikan kehittymisen myötä museoiden ei tarvitse enää kiertyä esinehistoriallisten kokoelmien esittelylle. Mediatekniikka vaikuttaa – miksei tehdä Suomen historian museota Heureka-henkisesti ja vuorovaikutteisesti?

Nykymuseon ei tarvitse olla kansakunnan mahtipontinen monumentti, vaan moderni ja toimiva informaatiokeskus. Siis: Hotelli ulos Katajanokan rannalta, ja tälle paraatipaikalle tilaan sopiva Suomen historiakeskus multimedianäyttelyineen, tieto- ja kirjastopisteineen.

Anja Snellman:

Kakola on juuri oikeapaikka Valtiollisen historian museolle.

Museon eteen patsaat Suomen hevoselle ja Suomen naiselle.

Kustannuspuolen voisi ottaa hoitaakseen Renny "Marsalkka" Harlin.

EI

Markku Ruotsila:

Suomessa on jo valtiollisen historian museo, ja sen nimi on Kansallismuseo.

Antti Nylén:

Museo tuskin on oikea keino esitellä filosofisia, abstrakteja asioita, kuten "valtiota". Sitä varten on kirjallisuus.

Mitä museoon muka tuotaisiin? Mannerheimin pyssyt ja Kekkosen mustekynät tietääkseni jo pölyttyvät jossakin muualla.

Ja jos tarkoituksena on rakentaa jonkinlainen muistelukeskus 1900-luvun sodille, kannatan ajatusta vielä vähemmän.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Oikea tapa edistää Suomen valtiollisen ja poliittisen historian tuntemusta ei ole perustaa uutta museota tilanteessa, jossa jo toimivien museoiden toimintaedellytyksiä ollaan järjestelmällisesti heikentämässä. Oikein resursoituna esimerkiksi Kansallismuseo pystyisi aivan riittävästi täyttämään tämän tarpeen.

Hanke haiskahtaa eläkkeelle jääneiden poliitikkojen ja poliittisten virkamiesten halulta luoda itselleen monumentti, mahdollisesti alueellisesti "sopivasti" sijoitettuna.

Osmo Soininvaara:

Jotenkin ei sytytä innostusta. Kiinassa se voisi olla mielenkiintoisempi, kun tuota valtiollista historiaa on pidemmältä ajalta ja se on värikkäämpää.

Max Arhippainen:

Meillä on jo Kansallismuseo. On totta, että sen esineistöstä suuri osa liittyy varhaishistoriaan. Mutta vastaus siihen on, että Kansallismuseolle pitäisi antaa resurssit kehittää myöhempien vaiheiden esiin ottamista osana maamme historiaa.

On luonnotonta ajatella, että historiamme voitiaisiin pilkkoa osiin eri museoissa.

Risto Ruohonen:

Suomen kansallismuseota kehittämällä olisi saatavissa aikaan varmasti yhtä hyvä tai parempi lopputulos. Jos uusi yksikkö tarvitaan, sopii se Kansallismuseon yhteyteen.

Jukka Mallinen:

Hoh hoh, eikö nyt ajankohtaisempia projekteja ole? Eikö "kansalaisliikkeellä" ole polttavampia epäkohtia?

Museoita on ennestäänkin, monet niistä seisovat rituaalisina rahareikinä ja tyhjän panttina. Jos tähän on jotain resursseja, eikä ne voisi laittaa nykyisten museoiden kehittämiseen? Vai häämöttääkö tässä kabinettisota resursseista?

Suomalaiset kulttuuribyrokraatit ovat innokkaita rakentamaan komeita seiniä – ja nostamaan siten omaa häntäänsä. Virkoja ja hallituspaikkoja tulee. Sisältö jää usein retuperälle. Jos tämän museohankkeen takana olisi loistavia ideoita, ne voitaisiin kai panna näytteille nykyisissäkin tiloissa?

Sisällöllisiä ideoita meiltä puuttuu – ja todella luovat taiteen ja tieteen tekijät ovat lapsipuolen asemassa. Varsinkin lama-aikana pitäisi tukea haastavia, nykyaikaisia, rohkeasti tulevaisuuteen kurkottavia sisältöprojekteja.

Nyt mennään lamaa kohti selkä edellä. Siitä osoituksena on tämäkin aloite.

Mirkka Lappalainen:

Vierastan ajatusta museosta, joka esittelisi yhden, virallis-nationalistisen totuuden Suomen historiasta.

Kuka määräisi, mitä esimerkiksi sisällissodasta kerrotaan? Tutkijatko?

Poliittisesta ja valtiollisesta historiasta on sitä paitsi vaikea saada kiinnostavaa museota. Sodat ovat toinen asia, mutta meillähän on jo sotamuseo. Eikö sitä kannattaisi kehittää?

Silja Rantanen:

Ehdotus todistaa museologisten alkeistietojen puutteesta. Museon katsojat voivat kuvitella menneisyyttä vähäpätöistenkin esineiden avulla. Rukinlapa ja perustuslaki ovat tässä suhteessa samanarvoisia.

Museo ja historiankirjoitus eivät ole sama asia. Museo perustuu fragmenteille, joita historiasta on jäänyt talteen. Ne voivat olla meistä keskeisiä tai eivät. Rekonstruoidulle opetusmateriaalille perustuva museo on ideologinen luomus. Ei historiasta ole jäänyt aina jäljelle maabrändiin soveltuvia palasia. Suomen valtiollisen historian museo kuulostaa siltä, että halutaan rakentaa tietty virallinen kertomus. Sellaista kutsutaan myös propagandaksi.

Valtiollisen historian ja kulttuurihistorian erottelu on osoitus kulttuurivihamielisyydestä. Jos Kansallismuseon kokoelmaa halutaan täydentää, on löydettävä lisää historiallisia esineitä. Muuten lopputulos muistuttaa televisiosarja Hovimäkeä.

Irina Krohn:

Resursseja ei pidä käyttää uusiin rakennuksiin. Ihmisten osallistumista ja yleissivistystä parantaisi enemmän vaikkapa rahankäyttö museoiden maksuttomuuden lisäämiseen.

(Ollessani Helsingin kaupunginmuseon puheenjohtaja johtokunta hyväksyi yksimielisesti museojohtaja Tiina Merisalon ehdotuksen kaupunginmuseon kaikkien toimipisteiden maksuttomuudesta. Jo vuodessa museokäynnit kaksinkertaistuivat.)

Matti Kalliokoski:

Museot ovat hyviä kulttuurilaitoksia, ja historia on tärkeää. Valtiollisen näkökulman entistä voimakkaampi korostaminen ei kuitenkaan ole perusteltua. Tavallaan valtion historiaa esittelevän museon sijoittamisessa vankilaan olisi kyllä oma oivalluksensa. Suomalaisten historiallinen omakuva on tavattoman valtiokeskeinen. Kaiken lisäksi se käsittelee Suomea yhtenäisenä toimijana silloinkin, kun se ei sitä ole ollut. Vieläkö kouluissa puhutaan Ruotsi-Suomi-nimisestä valtiosta? Ei sellaista ole koskaan ollut olemassa. Jos tarkoitus on ottaa etäisyyttä esinekokoelmista, ehdotan pohdittavaksi tasokasta yhteiskunnan ja aatteiden historiaa käsittelevää näyttelyä. Se voisi kertoa, miten Suomen alueelle tuotiin käsitys tasa-arvosta, ihmisoikeuksista, kansanvallasta sekä sananvapaudesta.

Krista Mikkola:

Soisi, että hanketta ajavat henkilöt antaisivat ammattitaitonsa jo olemassaolevien museoiden käyttöön ja loisivat kulttuurihistoriaamme(Ruotsi- Venäjä ) perustuvia näyttelyitä ja järjestäisivät seminaareja sinänsä tärkeän asian tiimoilta.

Toivoisin myös, että he olisivat aktiivisia Opetushallitukseen päin. Koululaisemme kaipaavat mielenkiintoisesti suunniteltuja kulttuurihistoriallisia oppiaineita. Näin heille annetaan mahdollisuus myös eurooppalaiseen keskusteluun.

Nykyisten museoiden rahoitus tulisi saada kansainväliselle tasolle ennen kuin uusia perustetaan.

Mikko Lehtonen:

Valtiollisen historian sijaan kannattaisi keskittyä tavallisten ihmisten historiaan.

Ja jos jokin on Suomen historiassa arjen historian ohella alitutkittua, ovat sitä ne vuosisadat, jolloin maamme alue oli vaihtelevasti osa Ruotsin valtakuntaa. Nyt vanhoja Ruotsi-traumoja viimein purkamaan!

Jan Erola:

Kansallismuseon laajennusosa olisi järkevin tapa paikata lähihistorian museointipuutteet.

Eikö Kakolaan voisi perustaa vaikkapa Suomen hurjimman vankilamuseon, kaikilla mausteilla? Se olisi paljon kiehtovampaa kuin Kansallismuseon reviirille kuuluvan näyttelyn pirstaloiminen pitkin Suomen etelärannikkoa. Ja voisihan Porvooseen perustaa jonkun Venäjän vallan ajan hekumoinnin.

Kyllä Suomeen museoita mahtuu, jos vain on hyviä, yleisöäkin kiinnostavia oivalluksia.

Ullamaija Kivikuru:

On tärkeää, että Suomen valtiollisen historian koko kaarta tutkitaan kunnolla ja että tästä tutkimuksesta myös keskustellaan. Mutta asian museoiminen –enpä tiedä. Ehkä on tullut käydyksi vähän liian monessa sosialismin saavutusten museossa?

Mutta Kansallismuseoon voisi hyvinkin tätä tematiikkaa istuttaa, pohtien, analysoiden ja hyödyntäen alan tutkimusta.

Raoul Grünstein:

Suomen tuhatkunta museota takaavat, että maamme on asukaslukuun nähden museoiduin maa planeetallamme. "Valtiollisen historian museo" kuulostaa juuri sellaiselta kauhistukselta, joka kerää kymmenkunta ihmistä päivässä kuulemaan valtiovallan kansalaisille lähettämää valtiollista tervehdystä, joka kertoo... valtiovallasta.

Se mistä halutaan tiedottaa, ei välttämättä ole sama kuin se, mihin yleisöt nykyään haluavat vapaa-aikansa käyttää.

Annamari Vänskä:

En vastusta Suomen historian päivittämistä Ruotsin vallan ajoilta nykypäiviin. Epäilyksiä herättää hankkeen sisältö: jo nimenä "valtiollisen historian museo" assosioituu ikävästi totalitarismiin.

Kysymys kuuluukin, kenen ääni museossa pääsisi esille? Kenen historiaa ja kenen näkemystä historiasta siellä kerrottaisiin? Pääsisivätkö museossa esille epämieluisat historialliset muistot, entä virallisen historiankirjoituksen ulkopuolelle jäävien ryhmien, esimerkiksi naisten ja lasten ääni? Olisiko museossa tilaa homo-Mannerheimille?

Kiinnostavinta historiantutkimuksessa on viime vuosina ollut juuri kaikenlaisten virallisten historioiden purkaminen - toivoa sopii, ettei tämän hankkeen päämääränä ole rakentaa museota, jossa historiasta muodostuu jonkinlainen monoliittinen, moniäänisyyden unohtava virallisen pönötyksen mausoleumi.

Antti Tuuri:

Tehtävä kuuluu Kansallismuseolle.

Harri Haanpää:

Ilman historiaa ei ole nykyisyyttä, ilman historian ymmärtämistä ei ole tulevaisuutta.

Tämä suuri kertomus nousee kuitenkin pölystä. Tai kiikkustuolista, jossa se on kissanpäiviään viettänyt ja iltapäivätorkkuja kuorsannut.

Veera Luoma-aho:

Vaikka olen museofriikki ja kiinnostunut Suomen poliittisesta historiasta, ajatus valtiollisen historian museosta tuntuu vanhahtavalta. En usko, että suomalaisten kansallistunne tarvitsee valtiollisen historian museon kaltaista pönäköittämistä.

Kuka määrittelisi totuuden Suomen yhtenäisestä menneisyydestä? Kenen tulkintaa valtiollisesta historiasta museo heijastaisi? Entä mitä museo kertoisi ajasta, jolloin Suomen kansallisvaltioprojektiin kuului yhtenäisyyden rakentamisen lisäksi pakkoyhtenäistäminen, josta kärsivät lukuisat vähemmistöt? Miten valtiollisen historian museossa kerrottaisiin ajasta, jolloin vaikkapa vammaiset ja saamelaiset eivät ole sopineet tarinaan kansallisesta yhtenäisyydestä?

Suomen valtiollisen historian museosta olisi vaarana tulla voittajien ja johtajien museo. Mieluummin rakennan kuvaani Suomen historiasta lukuisista erilaisista palasista ja näkökulmista.

Esimerkiksi Sotamuseo, saamelaismuseo Siida, Mannerheim-museo, UKK-museo ja Vantaan kaupunginmuseossa pari vuotta sitten ollut Sateenkaari-Suomi -näyttely kertovat kaikki hyvin erilaisen tarinan "yhtenäisestä kansakunnasta".

Helena Hiilivirta:

Valtiollista historiaamme tulee pitää pysyvästi esillä niin laajasti kuin mahdollista. Uutta museota ei sen vuoksi kuitenkaan kannattane perustaa, Kansallismuseon tontille sopii tehdä laajennusosa tätä tarkoitusta varten.

Kulttuurihistoriallinen juhlanäyttely "1809 – Ero ja uusi alku" osoittaa, että asia voidaan ja osataan esittää kiinnostavasti Kansallismuseon siipien suojissa.

Soila Lehtonen:

Pietarissa on Venäjän poliittisen historian valtiollinen museo: sen tuorein näyttely on nimeltään "Lenin A:sta Ö:hön". Museokaupassa myydään Leninin, Stalinin ja Dzershinskin patsaita (marmorirouhetta).

Retorisia kysymyksiä: mikä oikeastaan tällaisessa yhteydessä erottaa "valtiollisen" "poliittisesta". Eikö "valtiollisella historialla" ole taipumus ikään kuin konkretisoitua valtiojohtajiin, poliitikkoihin.

Onko meillä syytä museoida asia, kun valtion museolaitoksen kuormittaminen vaikuttaa huonolta idealta. Pysyvä näyttely riittäisi.

Turun Kakola, 1800-luvun ex-vankila tosin on hämmästyttävän komea, ja sen uusiokäyttöön museokin sopisi: onhan täällä muutama miljonääri sponsoroimaan hanketta – saisivat kuvansa seinille ja nettisivuille, ehkä joskus patsaansakin (marmorirouhetta) museokauppaan.

Antti Ahlava:

Tärkeämpiä kulttuurin rahoituskohteita olisivat pikkukaupunkien elokuvateatterit ja Helsingin keskustakirjasto, mutta ylipäätään rakentamisen puolella eniten kehittämistä kaipaavat täydennysrakentaminen, raitioliikenne ja pilatut kirkonkylät.

Yrjö Juhani Renvall:

100-vuotisjuhla tässä hakee monumentaalista ohjelmaa, joka on viritetty niin, että siitä ei isänmaallisuuttaan voi kieltäytyä kukaan. Laman pitkittyessä tästä ehtii tulla eturivin hanke myös siihen keskusteluun, jossa elvytetään rakentamalla. Pelottava visio on vihkiäisjuhla tyhjässä tilassa, jossa muoto ja manööveri ovat ohittaneet asiallisen sisällön.

Tullakseen kohdelluksi historia ansaitsee enemmän. Kyky ylläpitää nykyisiä museoita ja kehittää niitä, on varmistettava ensin. Joitakin päiviä sitten esitelty ajatus arkkitehtuurin ja designin suunnitelmista Kaartin kaupunginosassa kannattaisi katsoa myös tässä saumassa.

Aineistoa pitää tietenkin kerätä, vaikka tämän vähäisen valtiollisen matkan muistaa vielä jokseenkin jokaisen mummo tai isomummo. Mutta jos aluepolitiikka on tässä se juttu, tamperelaisena sanon tietenkin, että Tampereelle.

Harri Hautajärvi:

Suomessa on eniten museoita maailmassa asukaslukuun nähden. Ei pidä rakentaa uusia suuria museoita, vaan vahvistaa nykyisiä.

Ehdotus on sinänsä oikeansuuntainen, mutta paras ratkaisu löytyy Suomen kansallismuseon laajentamisesta. Silloin saataisiin kunnolliset tilat kattavalle ja nykyaikaiselle Suomen historian esittelylle.

Suomen kansallismuseo on pysähtynyt viime vuosisadan alkuun. Sitä ei ole kehitetty juurikaan avaamisvuoden 1916 jälkeen, se uinuu Ruususen unessa, hieman unohtuneena paikkana, jossa vain harvat käyvät. Nykypäivän ihmistä ei kiinnosta enää katsella vitriineihin aseteltuja rukinlapoja. Vuonna 2000 valmistuneessa peruskorjauksessa onnistuttiin hyvin säilyttämään Kansallismuseon upea arkkitehtuuri, mutta käytännössä museo ei saanut uusia tiloja, vain auditorion ja aivan liian ahtaan vaihtuvien näyttelyiden kopperon, johon ei mahdu esille juuri mitään.

Kansallismuseo tarvitsee suuren laajennusosan, johon tontilta löytyy runsaasti tilaa, sillä Gesellius, Lindgren ja Saarinen jättivät jo alunperin tilaa laajennuksille, ja esittivät niiden paikat mm. vuoden 1904 asemapiirustuksessa. Suomalaiset tarvitsevat uudenaikaisemman Kansallismuseon, sillä kansakuntamme historia on kiinnostavaa sekä meille itsellemme että maahamme saapuville matkailijoille.

Vuonna 1987 professori Aarno Ruusuvuori voitti arkkitehtuurikilpailun ehdotuksellaan "Kivinen puutarha", jossa Kansallismuseon laajennusosa on sijoitettu maan alle, museon pihalle. Ruusuvuoren ehdotus on edelleen nerokas, ja se pitäisi nyt julkaista uudelleen.

EN OTA KANTAA

Erkki Tuomioja:

Tämä on sellainen kysymys, ettei minulla ole siihen edellytyksiä eikä syytä ottaa kantaa.

Historian harrastajana pidän luonnollisesti tervetulleensa, jos meillä olisi mahdollisuuksia kehittää korkeatasoista museotarjontaa, mutta silloinkin on minusta oikea lähtökohta Kansallismuseon vahvistaminen.

Kari Uusikylä:

En ota kantaa, mutta jos museo perustetaan, kuten Heikki Haavisto ehdottaa, Kakolaan, yksi huone pitää varata suuruudenhullujen ja toinen luonnevikaisten (esimerkiksi narsistisesti häiriintyneet, patologiset valehtelijat ja sadistit) suurpoliitikkojen, suurvirkamiesten ja muiden mahtiyksilöiden muotokuville. Seinän suuruisina tietenkin.

Muu museokrääsä voitaisiin hajasijoittaa armahan isänmaamme niemiin, notkoihin ja saarelmiin.

Yksi vaihtoehto on se, että aikamme suurten kasvot muotoiltaisiin kallioseiniin Turku–Helsinki-moottoritien tunneleihin ja miksei muuallekin. Kun kerran Amerikassa osataan kallioveisto, niin miksei meilläkin!

Tänä kilpailuttamisen aikana kansa saisi äänestää televisioon kenen naamat meille kelpaavat, hinta 1,35+ppm.

Kari Enqvist:

Enpä osaa sanoa. Hieman tämä haiskahtaa samanlaiselta ylätason mahtipontiselta pönötykseltä kuin joitakin vuosia sitten läpi runnottu, valtavan kallis J. V. Snellmanin koottujen teosten julkaiseminen. Haluavatko kansalaiset tällaista vai ainoastaan kansan johtajat?

Ja miksi valtiollista historiaa ei voisi esitellä esimerkiksi Kansallismuseon yhteydessä? Ehkä jokusen äimän ja äkeen joutaisi sieltä siivoamaan pois Kekkosen kuvien tieltä.

Steen1:

Meillä on tässä maassa ihan tarpeeksi tyhjiä museoita, mutta toisaalta Suomen historia on mielenkiintoista.

Toisaalta... Kenen kirjoittama historia museoon asetetaan esille? Ei tule mitään.

Teivo Teivainen:

Ottamatta kantaa, olisiko kyse Kansallismuseon laajennuksesta vai jostain muuta, ajatus kuulostaa järkevältä. Museon nimi sen sijaan kuulostaa kankealta.

Sisällön suhteen olisi tärkeää, että presidenttien tekemisiä ja muuta perinteistä poliittista historiaa ei esiteltäisi irrallaan aikakausien sosiaali- ja taloushistoriasta.

Erik Söderblom:

Jostakin syystä koko idea tuntuu absurdilta. On se humoristinenkin, kuin aprillipila.

Sinänsä olisi mielenkiintoista pohtia mistä tämä tunne syntyy.

Kersti Juva:

Esineiden pällistely tuskin kiinnostaa laajoja kansanjoukkoja, mutta jos museo on moderni ja käyttää fiksusti nykytekniikkaa niin voisi se olla kiinnostavakin.

Ehkä kannattaisi kuitenkin odottaa että lama on ohi, kun muualla jo vähennetään olemassaolevia resursseja.

Antti Arjava:

Museot ovat maailman hienoimpia paikkoja, mutta niiden ylläpito maksaa. Nykyisetkin museot kärsivät rahapulasta, ja palkkataso on alhainen.

Järkevintä olisi toteuttaa valtiollisen historian museo jonkin olemassa olevan yhteyteen. Kansallismuseo tulee ensimmäisenä mieleen, mutta on vaikea kuvitella, että sen laajennus pystyttäisiin toteuttamaan esteettisesti tyydyttävällä tavalla – ellei maan alle.

Tyylitön lisärakennus olisi liian kova hinta uudesta museosta – nyt kun Helsingissä väännetään kättä entisistäkin epäonnistuneista suunnitelmista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>