HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitääkö suomalaisen osata hiihtää?

Eteläisimmässä Suomessa vietetään parhaillaan koululaisten hiihtolomaviikkoa, jonka aikana myös monet aikuiset viettävät talvilomaansa. Tulevilla viikoilla on muun Suomen vuoro. Porrastetun loman ideana on tasoittaa ruuhkahuippuja hiihtokeskuksissa ja muissa vapaa-ajan kohteissa.

Jo 1930-luvulta lähtien vietetyn hiihtoloman alkuperäisenä tarkoituksena on ollut nimenomaan koululaisten kunnon ja hiihtotaidon kohentaminen. Nykyisin lomajakson kytkös hiihtoharrastukseen ei enää ole itsestään selvä, eivätkä viime vuosikymmenen vähälumiset talvet tarjonneet Etelä-Suomessa hiihtämiseen aina mahdollisuuksiakaan.

Hiihdosta on puhuttu myös kansallisurheiluna, joka kytkeytyy monin tavoin Suomen historiaan ja suomalaiseen identiteettiin. Jo antiikin ja keskiajan Pohjois-Euroopasta kertovissa kuvauksissa puhutaan puukappaleilla liukuvista skrithifinneistä – nimityksellä tarkoitettiin ilmeisesti alun perin saamelaisia. Esimerkiksi talvisodassa hyvää hiihtotaitoa on pidetty yhtenä selityksenä suomalaisten torjuntavoitoille.

Hiihtokoulutus kuuluu yhä kiinteästi Puolustusvoimien koulutusohjelmaan. Jo perustaitojen opettelu on tullut entistä tarpeellisemmaksi. Alokkaiden keskimääräinen hiihtotaito on heikompi kuin aiemmin, vaikka Suomessa noudatettavat perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet määrittelevät hyvän osaamisen tasoksi jo peruskoulun neljännellä vuosiluokalla, että oppilas "pystyy liikkumaan suksilla monipuolisesti". Hiihto-opetuksen pedagogiassakin saattaa olla parantamisen varaa – aikuisten koulumuisteluissa nousevat usein esiin traumaattisina pidetyt hiihtotunnit.

Suomalaiset ovat perinteisesti pönkittäneet identiteettiään ja mainettaan hiihtokansana myös urheilumenestyksen avulla, mutta Suomen hiihtomaine ei enää ole entisensä. Alkukauden suoritusten perusteella on täysin mahdollista, ettei Suomi saa Oslossa keskiviikkona alkavista hiihdon maailmanmestaruuskisoista yhtään mitalia. Suomalaisen kilpahiihdon kilpeä tahraa yhä myös näkyvimpien suonalaisurheilijoiden joukkokäry dopingista kymmenen vuotta sitten järjestetyissä Lahden MM-kisoissa.

Toisaalta hiihto on yhä suosittu harrastus. Viime talvena, joka oli Etelä-Suomessa ensimmäinen runsasluminen talvi pitkään aikaan, suksivalmistajat ja -kauppiaat eivät kyenneet vastaamaan hiihtovälineiden suureen kysyntään. Hiihtobuumi on jatkunut myös tänä vuonna, ja hiihtopaikoilla on ollut lajin harrastajia ruuhkaksi asti.

Viikon kysymys:

Pitääkö suomalaisen osata hiihtää?

KYLLÄ

Matti Kalliokoski:

Hiihtäminen on näissä luonnonoloissa hyvä taito ja kannatettava liikkumisen muoto. Ei suksilla liikkumisesta kuitenkaan ole miksikään suomalaisuuden määritelmäksi.

Johannes Koroma:

Suomalaisten kansalaistaitoihin kuuluvat kävely-, hiihto- ja uimataito. Suomalaisten etuoikeuksia on mahdollisuus nauttia neljästä vuodenajasta. Nauttiakseen talvesta on hyvä osata hiihtää.

Hiihtäjä oppii arvostamaan luontoa ja nauttimaan hiljaisuudesta, kunhan ei mene hiihtohullujen sekaan kuntoladuille.

Hiihtotaidolla ei ole mitään tekemistä kansallisurheilun kanssa, vielä vähemmän kansainvälisenurheilumenestyksen.

Koskaan ei ole urheiluun käytetty yhtä paljon kansakunnan raha- ja voimavaroja kuin viime vuosina, ja koskaan ei ole urheilumenestyksemme taso ollut yhtä huono.

Aki-Mauri Huhtinen:

Hiihto on terveellistä ja sisältää kansallisia perinteitä.

Jari Sarasvuo:

Jos kerran minä olen saanut aikuisiällä opiskella vuorohiihdossa liu'un pysäyttämistä ponnistusta varten, samaa lääkettä juotettakoon kostoksi kaikille.

Taru Mäkelä:

Maahanmuuttajien kohdalla hiihtotaidon tulisi olla ehto Suomen kansalaisuuden saamiselle. Ei tietenkään koske neliraajahalvaantuneita joilla on lääkärintodistus kyvyttömyydestään todistaa hiihtotaito.

Annamari Vänskä:

Hiihtohan on suomalainen meditaation muoto.

Sitä paitsi kaikenlainen itsensä liikuttaminen kevyen sisätyön vastapainona on ihan must.

Timo Harakka:

Suomalaisen pitää osata hiihtää. On syytä viedä väite vielä pidemmälle: suomalaisuus tarkoittaa hiihtämistä. Joka ei osaa hiihtää, ei voi olla suomalainen.

Kuten hyvin tiedetään, kaikki maapallon asukkaat haluavat suomalaisiksi. Siksi he miljoonin myös pyrkivät Suomeen ja tarvitaan kansamme kaikki – onneksi luontainen – innovatiivisuus pitämään heidät rajojemme ulkopuolella.

Samaan aikaan tarvitsemme kuitenkin hallittua maahanmuuttoa.

Suomalaisiksi ovat tervetulleet valkoihoiset, suomea puhuvat, evankelisluterilaiset (tätä nykyä myös katoliset), korkeasti koulutetut mutta matalaan palkkaan tyytyvät työteliäät tulokkaat. Jonkunhan täytyy jatkossakin elättää maakuntien kaljabaarien "maahanmuuttokriitikot".

Helsingin Sanomat on julkaissut leikkimielisen (hah, hah) kansalaisuustestin suomalaisiksi pyrkiville. Se on kuitenkin vain tietokilpailu, josta kiihkeästi maahamme pyrkivä elintasopakolainen pystyy kyllä vippaskonsteilla suoriutumaan. Onneksi se on suomenkielinen, mikä karsii kiitettävästi onnistujia.

Yksinkertaisinta on kuitenkin laittaa maahanpyrkijät oitis rajalla hiihtotestiin. Pannaan pakolaiselle Järviset jalkaan ja siitä sivakoimaan 20 kilometrin lenkki, tietysti perinteisellä tyylillä.

Luistelijoita emme tänne halua.

Suomalaisuuteen oikeuttaa alle tunnin tulos, naisilla 1:20.

Koska olemme sivistysvaltio, lasten matka on vain 5 km ja kansalaisuusraja 22.00.

Mustikkasoppa väliaikapisteessä on myös pakollinen. Sota- ja kriisialueilta tuleville ampumahiihto.

Juha Herkman:

Luulin, että se on geneettinen ominaisuus niin kuin ruisleivän syöminen ja humalahakuisuus.

Atso Almila:

Eipä helposti omaksuttavasta perusliikuntataidosta haittaakaan ole.

On myös osattava uida.

Molemmat taidot tekevät hyvää koordinaatiokyvylle ja ovat monipuolista jumppaa.

Luistelutyylistä en perusta. Ladut eivät tunnu näille epäesteettisille vaappujahirmuille riittävän, kun ohittelevat tietä karjuen pikkukoululaisia (olen antanut itselleni koulumaailmasta kertoa).

Kersti Juva:

Sana "pitää" on turhan vaativa, ei kai hiihtotaito voi olla mikään kansalaisuusvelvoite tai lukutaitoon verrattava oikeus, mutta hiihtotaito siinä kuin uimataito ovat luonteva osa elämää näillä leveysasteilla ja tässä maisemassa.

Kaikenlainen hiihtoharrastukseen tukemiseen uhrattu aika, vaiva ja raha menee hyvään tarkoitukseen.

Markku Valkonen:

Siihen aikaan kun dopingsotkua pursui joka raosta ja ilmastonmuutos tarkoitti mustia talvia, olisin mieluusti sanonut hyvästit hiihdolle.

Nyt tuntuu paremmalta, on kunnon talvi, eikä suomalaisten kilpahiihtäjien menestyksestä ole niin väliä, kunhan pysyvät kaidalla ladulla.

Monen nykysuomalaisen kulttuuritaustaan ja arvoihin hiihto ei kuulu, joten kouluissakin on syytä välttää liian rankkoja tavoitteita.

Anne Moilanen:

Totta helvetissä. Mehtäsuksilla ja umpihankea!

Atro Kahiluoto:

Vastaan kyllä, vaikkakin epäröiden.

Hiihtäminen on paras tapa liikkua tiettömässä, lumisessa maastossa omin voimin. Siksi hiihtotaito on talvessa selviytymisen perustaito siinä kuin esimerkiksi oikea pukeutuminen.

Minusta ei voi olettaa, että aina olisi aurattu tie tai moottorikelkka käytettävissä, niin kuin ei voi olettaa että aina on lähellä kahvila johon voi mennä lämmittelemään jos ei osaa pukea lapasia. Siksi olen pitänyt tärkeänä, että esimerkiksi omat lapseni ovat totutelleet suksiin.

Epäröintiä aiheuttaa se, että nykysuksilla ei kyllä umpihangessa tee yhtään mitään ja muunlaisia suksia ei ole edes saatavissa, siinä mielessä taito on tietysti täysin teoreettinen.

Luistelutyylin hallitsemiseen taas ei ole mitään, edes rationaalisen tapaista, perustetta.

Mutta yhtä kaikki hiihto on hyvää liikuntaa ja parhaimmillaan hauskaakin. Kannattaa hiihtoa vieläkin mielestäni opettaa kaikille suomalaisille.

Juha Sihvola:

Kyllä Pyhä Mooses. Hiihto on välttämätön sotilas-siviili- ja sivaritaito, odottavat äidit ja vetreät eläkeläiset mukaan, niin voivat joskus päästä hyväkuntoisina taivaaseen, jos sinne pyrkivät.

Ja ikuinen sukupolvien ketju tarvitaan Holmenkollenille ottamaan mittaa ruotsalaisista mustikkasoppaparrassa, miten päin ne tuhannesosat aina menevätkään.

Yrjö Sotamaa:

Sukset ovat oivallisin tapa nauttia talven kuulaasta valosta ja hohtavista hangista. Paras hyvän olon ja kunnon lähde. Hiihtäminen on osa suomalaista DNAta.

A.W. Yrjänä:

Kyllä suomalaisen on ilo osata huvikseen ja hyödykseen hiihtää siinä kuin saunoakin, se ikään kuin kuuluu mielenmaisemaan.

Sitä paitsi, ellei toinen osaa hiihtää, ei häntä voi toivottaa suksimaan kuuseen.

Risto Ruohonen:

Se on hyvä ja hyödyllinen taito lumessa liikkumiseen.

Ville Ranta:

Kyllä pitää! Hiihtäminen kuuluu suomalaiseen kulttuuriin yhtä kiinteästi kuin luterilaisuus ja ruotsin kieli. Nykyään näitä yhtenäiskulttuurin symboleita kylläkin pidetään suunnilleen rasismina, ja totuus on, etteivät kaikki suomalaiset osaa hiihtää.

Minäkin inhosin hiihtämistä koulussa, ja Puolustusvoimista en halua tietää mitään vieläkään.

Aikuisena olen alkanut pitää hiihtämistä kauniina ja yksinkertaisena vastakulttuurina moottorikelkkailulle ja vaikka VR:llekin.

Puolustan niitä kansallisia perinteitä, joista pidän. Niitä, joista en pidä, vastustan nykyaikaisen yhteiskunnan moniarvoisuusvaatimuksin.

Kaarina Kaikkonen:

Hiihdon lisäksi on hyvä osata myös pyöräillä, uida, kävellä, juosta pakoon ja ajaa jopa autoakin. Taitoja saattaa elämän, talouden ja luonnon muuttuvissa olosuhteissa ennen pitkää tarvita.

Juha Kuisma:

Hiihto suomalaisten omaksumassa koulun oppimistavoite-laajuudessa on kiehtova kansallinen erikoispiirre, kuten haukkametsästys, pyhiinvaellus, kiitospäivän kalkkuna tai puhdas norjalainen talviurheilu.

Se tulee sen kiinnostavammaksi, mitä enemmän ilmastonmuutos etenee ja talvet huononevat.

Pelkästään imagosyistä kannattaisi Helsingissä vetää yksi Keskuspuiston hiihtolatujen haara Rautatieaseman laiturien päähän.

Max Arhippainen:

Hiihtäminen on hauskaa.

Kari Uusikylä:

Hiihtäminen kuuluu Suomeen, lainelautailu sopii tänne huonosti.

Osmo Rauhala:

Kunhan Suomessa jatkossakin löytyy lunta.

Hiihto on yksi terveellisimpiä liikuntamuotoja. Se on monipuolinen eikä synnytä vammoja harrastajilleen, kuten monet muut lajit.

Jaakko Aspara:

Kyllä jokaisen suomalaisen pitää tuntea Piispa Henrik, Lalli ja Mainilan laukaukset, olla lukenut Kalevalaa, Runebergiä ja Kiveä, tietää mitä ovat YYA, KOP ja SYP, sekä osata puhua suomea ja hiihtää.

Ei näistä asioista välttämättä objektiivista hyötyä ole, mutta ne ovat tärkeitä osia kulttuuriperinnössämme, joita tuntematta ei voi ymmärtää miksi maailma on nykyään sellainen kuin on.

Ullamaija Kivikuru:

Se on halpaa ja terveellistä. Kansallistunnon pönkittäjäksi harrastushiihdosta ei ole eikä. pitäisikään olla.

Antti Alanen:

Ei pidä, mutta saa ja kannattaa.

Hiihto on parasta liikuntaa, koska se on tasapainoisinta ja aerobisinta.

Hiihto ei rasita selkää kuten juoksu. Hiihdossa saa hengittää vapaasti toisin kuin uinnissa. Hiihdossa saa raikasta ilmaa ja aurinkoa toisin kuin sali- ja hallilajeissa. Hiihto sopii kaikenikäisille. Lapin laduilla näkee harmaita panttereita, jotka sujuttelevat nopeasti ja vaivattomasti.

Muistan, miten lapsena hiihtokausi alkoi puusuksien tervaamisella, mutta nykysukset ovat parempia ja nykyiset hiihtokerrastot, -puvut, -kaulurit ja monot ylivoimaisia.

Olen ottanut ilon irti Helsingin talvesta hiihtämällä aina kun mahdollista. Lyhytkin lenkki virkistää.

Jos tällaisia helsinkiläistalvia ei tulevaisuudessa ole, ennustan Lapin hiihtokeskusten suosion nousevan.

Olen ajoittain suunnitellut muuttoa Salpausselän pohjoispuolelle voidakseni hiihtää enemmän, mutta Orionin takia en voi.

Markku Jokisipilä:

Ei maanpuolustuksen, ei kansallisen identiteetin, ei minkään kuvitteellisen "suomalaisuuden" takia, vaan ihan itsensä vuoksi.

Hiihto on parhaimmillaan meditatiivinen matka samalla kertaa sekä talviseen luontoon että oman pään sisälle, joka kohottaa ja ruokkii sisäistä harmoniaa.

Hiihtotaidon nostaminen jonkinlaiseksi kansakunnan kohtalonkysymykseksi on 2000-luvun Suomessa turhaa talvisota- ja kekkosnostalgiaa, joka on kääntynyt itseään vastaan estäessään suurta osaa ihmisistä nauttimasta hiihdosta.

Velvollisuuden sijaan hiihto tulee nähdä mahdollisuutena. Jos tavallisen hiihtäjän täytyy mieltää harrastuksensa jonkinlaiseksi kunniavelan maksuksi talvisodan lumipukuisille taistelijoille tai Lahden MM-kisojen doping-skandaalin henkistä krapulaa häivyttäväksi katumusharjoitukseksi, ollaan väärällä tavalla metsässä ja pahasti. Vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön on omat fooruminsa.

Yrjö Juhani Renvall:

Pitää osata juosta (pakoon), uida (henkensä edestä) ja hiihtää (huvikseen).

Laura Kolbe:

Hiihtäminen on mukava ja nautinnollinen tapa liikkua, helppo ja kohtalaisen halpa. Samoilla muovi-Järvisillä minäkin vedän pitkin Päijännettä jo 15 vuoden ajan, eikä pohjat kulu tai siteet kurtistu. Hiihtoladuilla vallitsee yleensä kiireetön ja ystävällinen ilmapiiri – me tumpelotkin mahdumme joukkoon!

Nyt suuret ikäluokat palaavat lapsuutensa laduille – hiihtämisen arvo kasvaa, kun ikää tulee lisää.

Toisaalla, hiihtämiseen kietoutuu raskasta kulttuurista ja nationalistista painolastia: "pakkohiihto" vei sukupolveltani hiihtohalut pitkäksi aikaa.

Koulujen hiihtopäivien nöyryyttävä kilpailuhenki, suksisiteiden kelvottomuus ja päällepäsmäävä suoritushenki söi sielua niin, että kesti kaksi vuosikymmentä ennen kuin otin murtsikkasukset jalkaan uudestaan.

Sinä aikana näkyi, miten suomalaisten valtaosa tutustui suksiin Lapin rinteissä ja hiihtokeskuksissa. Murtomaahiihto oli jäämässä hiihtokisojen nostalgialajiksi, jonka mehut menivät dopingskandaalissa.

Sampo Terho:

Maanpuolustusta ajatellen ainakin miespuolisen väestön on kyettävä pysymään pystyssä myös suksien päällä.

Kiba Lumberg:

On mukavaa hiihtää talvisilla kimaltelevilla hangilla, ja se antaa syyn ulkona pakkassäälläkin.

EI

Tuomas Enbuske:

Ei kai kenenkään pidä osata yhtään mitään, muuta kuin olla ihmisiksi ja antaa muiden ihmisten elää rauhassa tavallaan.

Kirsi Virtanen:

Ei. Todellakaan.

Hiihto on urheilua siinä missä mikä tahansa muukin vastaava liikunta, ei se voi olla mikään pakko kenellekään. Koko ajatuskin on totaalisen typerä:

että suomalaisuuskriteerit täyttyisivät vasta jos osaa hiihtää. Hehe.

Alf Rehn:

Tietenkin on hienoa jos suomalaisena osaa hiihtää, ei siinä mitään. Ja meidän kaikkien tulisi varmaankin urheilla enemmän, ja hiihto on varsin hyvä urheilulaji – ja kohottaa kuntoa uskomattoman hyvin.

Mutta en oikein osta ideaa siitä, että hiihtäminen olisi pakosta osa suomalaista identiteettiä, enkä myöskään sitä että meidän itsetunnon tulisi olla kiinni siinä miten pärjäämme hiihtokisoissa.

Koulussa minut pakotettiin hiihtämään sanoilla "kyllä täällä [asuin silloin Pohjois-Ruotsissa] pitää osata, ja pärjätä ladulla". Päätin silloin että aikuisena, kun saan itse päättää, minä en hiihdä. Siitä olen pitänyt itsepäisesti kiinni.

Annetaan nyt ihmisten ihan itse päättää jos he haluavat hiihtää tai.

Sirkku Peltola:

Ei tietenkään pidä osata. Suosittelen lajia kuitenkin kaikille liikunnasta ja luonnosta pitäville niin kauan, kun lumisia talvia on.

Kaari Utrio:

Vastaavasti voi kysyä, pitääkö suomalaisen osata ajaa autoa.

Pakko ei ole kumpaakaan, mutta hiihtämisestä on tullut huvi, kun taas autonajamisesta alkaa tulla välttämättömyys kuin lukutaidosta. Ennen taas ei päässyt kouluun hiihtämättä. Ajat muuttuvat.

Jukka Mallinen:

Vaikea kuvitella että pakkohiihto mahtuisi Suomen lainsäädäntöön ja sitä koossa pitävään arvomaailmaan. Sellaista suomalaisuutta, johon hiihto kuuluu välttämättä, ei koskaan ole ollutkaan. Kansallisurheilu siitä tuli vähän yli sata vuotta sitten.

Hiihtotaidon velvoittavuus kuuluu kai samaan maailmaan kuin rynnäkkökiväärin ja varsikäsikranaatin omaksuminen.

Sen sijaan on vähän sääli ihmisiä, jotka eivät pääse kokemaan Suomen talvea hiihtämällä – se on paras tapa nauttia talvesta, erityisesti Salpausselän harjun huipulla Nastolassa, kun aurinko paistaa, kinokset loistavat timantteina ja havumetsät häämöttävät kaukaa Sylvöjärven takaa.

Trendikkäät laskettelijat, lumilautailijat ynnä muut hukkaavat suuren osan Suomen talvesta!

Leena Lehtolainen:

Hiihtotaidon vaatiminen jokaiselta suomalaiselta on tarpeetonta, tärkeämpää on löytää kullekin sovelias ja mieluisa liikuntamuoto.

Sinänsä hiihtäminen on mitä mainioin ja monipuolisin tapa liikkua luonnossa. Sen rasittavuutta voi säädellä loputtomiin, se harjoittaa useita lihasryhmiä ja antaa kuntoilun lisäksi myös huikeita luontoelämyksiä.

Vaikka itse rakastan murtomaahiihtoa, on mielestäni älytöntä vaatia muita harrastamaan sitä.

Leena-Maija Rossi:

Eivät kaikki suomalaiset nauti saunomisestakaan.

Soila Lehtonen:

Miksi pitäisi?

Urheilulla on rakennettu itsenäistyneen Suomen itsetuntoa, ykköslajeina juoksu ja hiihto – ehkä pieneltä osalta myös itsenäisyyttä; Suomen armeija ei kuitenkaan enää sotatilanteessa ole torjuva vihollista suksitse.

Tuomas Kyrö analysoi Urheilukirjassaan nasevasti eri lajeja. Juha Miedon hävitessä 15 kilometrin olympiakullan sadasosasekunnilla vuonna 1980 television urheiluselostaja huutaa: "AI AI AI AI..."Se oli "kaiken menettäneen ihmisen huuto. (--) on ollut vilua, nälkää, sotia ja mahdoton geopoliittinen sijainti, mutta tämänkö vielä meille langetit."

Urheilu on kansallisvaltioiden säilymisen kannalta välttämätöntä, väittää Kyrö, ja on siinä varmaan oikeassa.

Turhia puhumattomat heerokset juoksivat tai hiihtivät sitkeästi "Suomea maailmankartalle". Sisällis- ja muut sodat kokeneelle pienelle, köyhälle ja nuorelle kansakunnalle siinä varmaan oli jotain eheyttävää: sisukas Suomi ponnistelee maaliin kerrankin voittajana.

Nyt kartalle saattaa joku lumilautailla tai syöksylaskea, mutta ei semmoisille tietenkään lankea "oikeiden" kestävyyslajien sankarillisen itsekurin glooriaa. "Havuja, perkele"-Suomi saattaa olla jo historiaa.

Kilvattahiihto on hauskaa ja suositeltavaa kaikille.

Claes Andersson:

Tietyt perustaidot ovat ihmiselle hyväksi. Omasta terveydestä ja hygieniasta huolehtiminen on tärkeää sekä oman viihtyvyyden että kanssaihmisten kannalta.

Jokaisen täällä asuvan ihmisen tulisi olla uimataitoinen, se olisi oltava pakollista. Muita taitoja joista on hyötyä ja iloa, ovat pyöräily, lenkkeily ja miksei hiihtäminenkin. Ei siitä pakollista voida tehdä, sanktioineen.

Murtsikka on sympaattinen ja stressiä laukaiseva liikuntamuoto, hiljakseen kauniissa metsässä kulkien.

Laskettelulajit ovat toista maata: sähköllä ylös, painovoimalla alas. Hauskaa kyllä, ja vaativaakin.

Mutta pakollista? Ei kai.

Seppo Lampela:

Uudet, modernit taidot ovat syrjäyttäneet vanhat, tarpeettomaksi käyneet hiihtämiset.

Ennen hiihtäminen oli liikkumisen muoto, nyt sen voi tehdä toisin.

Heikki Hiilamo:

Koulussa olisi tietysti hyvä opettaa luisteluhiihtoa. Se on niin vaikeaa, etten ole yrityksistä huolimatta sitä itsekään oppinut, vaikka olenkin kotoisin Lahden hiihtokaupungista.

Mutta oppimispakkoa vastustan jyrkästi. Jokainen valitkoon sellaisen liikkumismuodon, joka itseä miellyttää – tai olkoon valitsematta.

Risto Volanen:

Pakkoa ei ole, vaikka hyvä olisi osata.

Irina Krohn:

Hiihtäminen ei ole samanlainen turvallisuustaito kuin uiminen.

Hiihtäminen on monesta ihmisestä kuitenkin erittäin mukavaa, joten on hyvä jos kouluissa on lapsilla mahdollisuus tutustua lajiin.

Kansanterveyden näkökulmasta on tärkeintä, että jokainen löytää itselleen mukavan tavan liikkua. Kansalliset stereotypiat eivät tätä tavoitetta välttämättä edistä.

Vaula Norrena:

Ei ihan jokaisen pakosti tarvitse.

Vaan silti. Kansallisidentiteettiin kuuluu pystyä menemään avantoon tai kierimään lumessa saunan päälle. Jos tätä ei handlaa, niin kannattaa osata hiihtää. Jos ei osaa hiihtää, pitää vähintään pärjätä metsäretkillä, ja pelkäämättä.

On erittäin cool tuolla maailmalla erottua joukosta positiivisesti metsäläisenä. On erittäin cool osata jotain, mitä muut eivät osaa. Ja on erittäin cool pärjätä näillä taidoilla paikoissa, joissa kaikki eivät pärjää.

(Vaikkapa viidakkovaelluksella saatat huomata, että pärjäät mainiosti hiihtokoordinaatiollasi rotkoja ylitettäessä, osaat peseytyä kylmässä joessa, etkä pelkää vaikka eksytte ja joudutte yöpymään keskellä metsää.)

Eikä yhtään ole haitaksi osata myös kertoa tarinoita talvisodan hiihtäjäsankareista, piispa Henrikin perään hiihtäneestä Lallista, tai ihan vaan alakoulun hiihtokilpailuista ja miten niissä kävi.

Se jonka mielestä kansallisidentiteetti on vanhanaikaista, kokeilkoon matkustamista ilman kansalaisuusbrändiä: hän jää hajuttomaksi, mauttomaksi ja ilman ystäviä maailmalla.

Timo Valjakka:

Suomalainen voi toki osata hiihtää, jos hän niin haluaa, mutta hiihtämisen ei pidä olla mikään pakko tai kansalaisvelvollisuus.

Pirjo Hiidenmaa:

Ei tietenkään pidä, mutta kyllähän siitä hyötyä ja huvia on. Luonnossa on hyvä osata liikkua ilman moottoreita, joten sukset ovat talvisaikaan oikein hyvät. Liikunta tekee hyvää kaikin tavoin, niin että kyllä hiihtotaito kannattaa opetella ja siirtää seuraavillekin sukupolville.

Ja kyllä, harrastelija voi hiihtää edellisten sukupolvien suksilla, ei tarvitse juosta uusimman nanoteknologian perässä.

Muistissani ei ole, että omaa sukupolveani olisi opetettu hiihtämään. Sitä vain jotenkin oppi. Ei meitä opetettu kävelemäänkään. Ei siis ole jäänyt mitään traumaa kouluopetuksesta.

Markku Ruotsila:

Hiihtämisellä on ollut tärkeä paikkansa suomalaisten historiassa ja kulttuurissa. Sillä on sitä edelleenkin – näissä kahdessa – vaikka sitä ei kukaan oikeasti osaisikaan.

Suomalainen identiteetti muuttuu koko ajan eikä voi pitää itsestään selvänä, että hiihto tulee aina siihen kuulumaan – muuten kuin historiallisena tosiasiana.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Hiihdolla ei Suomen väkirikkaimmilla alueilla ole mitään käytännön merkitystä.

Toki liikunta on hyväksi, mutta ei mitään yhtä lajia voi pitää välttämättömänä.

Jukka Relander:

Talvisodassa hiihtotaito oli toki tärkeä, mutta sillä ei enää ole syytä perustella pakollisia sauvasulkeisia. Suomalaisten ei "pidä"

osata hiihtää sen enempää kuin suomalaisten pitää osata pelata koripalloa, jalkapalloa tai jääkiekkoa.

Pakottamisessa ei ole järkeä, mutta houkutteleminen kannattaa.

Kevättalven mahtavista hangista kannattaa ottaa kaikki irti!

Mikko Lehtonen:

Eivät kaikki "kantasuomalaisetkaan" osaa.

Yhtä hyvin voi kysyä, onko kaikkien "suomalaisten" osattava rypyttää karjalanpiirakka, konstruoida vihta (vasta?) tai tyhjentää puuseen alunen.

Joten ei hiihtämistä tulevaisuuden kansalaisuuskokeisiin, kiitos! Eikä suksia Tehtävä Suomelle -raportissa Marttaliitolle laadittavaksi annettuun aikuispakkaukseen!

Arno Kotro:

Miksi pitäisi, tulevaa talvisotaako varten?

Jokainen harrastakoon liikuntaa miten parhaaksi näkee – tai olkoon harrastamatta.

Konservatiivisen holhoamisen ja kansanhiihtojen aika on ohi.

Marita Liulia:

Tukevoituvien suomalaisten pitäisi liikkua enemmän. Hiihto on yksi monista vaihtoehdoista.

Seppo Zetterberg:

Suomalaisten identiteetin ja maineen pönkittämiseen täytyy valjastaa uudet hevoset, kun hiihto ei enää siinä tehtävässä palvele.

Hiihtoeliitti on itse tehnyt kaikkensa sen eteen, että kilpahiihdon menestys on romahtanut ja saman tien hiihdon arvostus ja harrastus myös ruohonjuuritasolla vähentynyt.

Montako kuolemantapausta hiihtotaidottomuus on aiheuttanut? Tuskin yhtään. Sen sijaan uimataidottomuus tappaa vuosittain hirmuisen määrän suomalaisia. Uimataitoon on satsattava koulusta ja armeijasta lähtien, ja siihen on suunnattava hiihtelyyn kohdistettuja voimavaroja.

Kuntoa voi kohentaa ja liikunnasta nauttia monella muullakin tavalla kuin hiihtämällä, ei se ole ainoa autuaaksi tekevä asia.

Janne Saarikivi:

Suomi on Euroopan natsivaltioista ainoa, jossa tuollainen kysymys voi tulla edes mieleen, Norjaa tietenkin lukuun ottamatta, joka on oikea natsivaltio. Hieman sivistyneemmässä Ruotsissa on jo jollain primitiivisellä tasolla tullut mieleen, että kaikkien ei ehkä tarvitsisikaan käyttäytyä samoin.

Mutta toki ja kaikin mokomin. Tokihan KAIKKIEN pitää osata hiihtää, soutaa ja ampua. Kaikkien tulee osata taistella talvisodassa. Kaikilta pitää tulla räkää nokasta, ja kaikkien pitää huohottaa puolitajuisessa taisteluväsymyksessä. Kaikkien pitää syödä hernekeittoa ja makkaraa.

Ja ennen kaikkea: KUKAAN ei saa harrastaa mitään vouhotusta. Ei oopperaa, ei klassista musiikkia. Ei modernia, käsittämätöntä kuvataidetta, jossa on rumia väriläiskiä kankaalla. Ei käsittämättömien pyttyjen keräilyä. Ei kieliä. Ei kirjoja. Ei kasvissyöntiä. Ei homoilua. Ei mitään, missä on värejä, jos on mies. Ei housuja, eikä lyhyttä tukkaa, jos on nainen.

Hiihtäkää!

Oli vuosi 1982, tai ehkä 1981, en muista, olin lapsi. Koulussa oli tempaus nimeltä UKK-hiihto. Sen puitteissa yritettiin puhkua jo hiipuvaan yhtenäiskulttuurin henkeä. Löysien nuorten tulisi osata hiihtää samoin kuin kahdeksankymppinen dementti presidentin rillit huurussa. Piti hiihtää jokin tietty kilometrimatka, en nyt muista montako, ehkä viisi. Palkinnoksi kaikki saisivat valkoisen tarran, jossa on somman kuva hohtavalla pohjalla ja teksti UKK-hiihto.

Minä en osannut hiihtää silloin, enkä osaa vieläkään. Eksyin sinne kylmään lumisateeseen ja nenästä tuli räkää. Inhosin itseäni, ja inhosin hiihtoa. Muut lapset tietenkin pilkkasivat kun lopulta kompastelin ne ahdistavat pökkelöt jaloissani koululle. Ainoana en saanut sitä tarraa, kun olivat jo loppu. Eläköön Kekkonen!

Mutta joo, tehdään toki kaikki uudestaan. Kaikki ilman muuta, sillä kaikkien pitää aina tehdä kaikki samoin. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.

Anja Snellman:

Suomalaisen ei "maassa maan tavalla" tarvitse osata hiihtää, tykätä saunasta, käydä Lapissa, juoda kirkasta viinaa tai hakata puolisoaan käydäkseen kunnon suomalaisesta.

Johanna Korhonen:

On jo korkea aika vapauttaa hiihtäminen kansallis-pateettisista rasitteistaan ja sallia iloinen, tavoitteeton ja absoluuttisen hyödytön hiihtely niille, jotka siitä nauttivat.

Teivo Teivainen:

Hiihto on mainio maan tapa, mutta kelvoton velvollisuus.

Antti Nylén:

Hiihtäminen on varmaan hienoa ja hyvää, mutta jessus sentään, ei kai nyt kenenkään, minkäänmaalaisen, "pidä" sitä osata.

Peruskoulussa hiihtämistä voidaan tietysti opettaa, opetetaanhan siellä vaikka mitä muutakin, mutta osaamispakko toisi siihen hyvin karvaan maun.

Urheilutuntien pitäisi olla pelkästään leikkimistä ja luonnossa liikkumista. Kaikenlaisen suorittamisen, kilpailun ja urheilutaitojen vakavamielisen harjoittelun pitäisi olla kouluissa kauhistus ja kielletty.

Riikka Ala-Harja:

Suomalaisen identiteetti ei rakennu yksittäiseen urheilulajiin, ei kalalajiin, ruokalajiin, kirkkokuntaan tai automerkkiin.

Ben Zyskowicz:

Ei kai tuo kaipaa perusteluja.

Maria Pettersson:

Samaan tapaan kuin kaikkien suomalaisten ei ole välttämätöntä osata soittaa kannelta. Hiihtäkööt ne, joita hiihto kiinnostaa.

Osmo Soininvaara:

ei kaikkien brittienkään pidä osata pelata krikettiä. Sen sijaan kannattaa osata hiihtää, sillä hiihto on hieno kuntoilulaji. Ei ole kuitenkaan maanpetturi, jos keskittyy johonkin muuhun urheilulajiin.

Harri Hautajärvi:

Kysymyksen pohja lienee humoristinen? Eläisimme kai totalitaristisessa yhteiskunnassa, jos täällä määriteltäisiin että jokaisen Suomen kansalaisen pitää osata hiihtää.

Itse kyllä toivon, että hiihtoharrastus kasvattaisi entisestään suosiotaan, mutta innostuksen pitää herätä yksilössä itsessään. Itse kyllästyin jo kauan sitten lasketteluun (ja pitkiin hissijonoihin) ja aloitin uudelleen maastohiihdon, enkä ole katunut.

Helsingissä on mahtava latuverkosto, jota pidetään hyvässä kunnossa. Töölöläisenä oli upeaa hiihtää Keskuspuiston kumpuilevien metsien halki Paloheinään ja takaisin, ja nyt hermannilaisena käyn hiihtämässä Viikin ja Herttoniemen metsissä.

Ne pääkaupunkiseudun asukkaat, jotka eivät ole koskaan käyneet lähimetsien hohtavilla hiihtoladuilla, jäävät paljosta paitsi. Ei tarvitse matkustaa Lappiin voidakseen nauttia hohtavista hangista, ultramariininsinisistä varjoista ja satumetsiltä näyttävistä maisemista, samalla kun saa erittäin monipuolista liikuntaa ja raitista ulkoilmaa. Viidentoista asteen pakkasellakin pystyy hyvin hiihtämään, kun pukeutuu oikein. Nuoria laduilla ei kyllä koskaan näy, joten hiihtäminen kai unohdetaan lapsuuden jälkeen ja aloitetaan taas keski-iässä, jos aloitetaan.

Sinänsä olisi kai ristiriitaista, jos kesäkengissä ja -vaatteissa pakkasillakin värjöttelevä nuoriso olisi innostunut talviurheilusta. Suomi on niin nopeasti kaupungistunut arktinen maa, että täällä osa kansasta kieltää talven olemassaolon, kulkemalla kesätamineissa ja ylläpitämällä talvea vihaavaa puhetta.

Monet tieteelliset tutkimukset osoittavat, että nimenomaan luonnossa liikkuminen on hyväksi ihmisen mielelle ja terveydelle. Metsissä hiihtäminen on ihan toisen luokan liikuntaa kuin vaikkapa mekaanisella juoksumatolla pomppiminen jossain ikkunattomassa, koneilmastoidussa kuntosalissa, vaikka jälkimmäistä jotkut pitävätkin trendikkäänä ja hiihtoa sen sijaan maalaismaisena perinnetouhuna.

Saman periaatteen mukaan en ymmärrä nykyistä innostusta rakentaa sisähiihtohalleja, sillä niissä sivakoiminen on enemmän masokismia kuin talviurheilun iloa. Espoo sisälasketteluhalli taidettiin jo kuopata?

Entisenä laskettelijana olen muuten sitä mieltä, että Tahko Pihkala ei ehkä ollutkaan ihan täysin väärässä pilkatessaan laskettelua nousemisesta konevoimalla ylös ja huljuttelusta painovoiman avulla alas.

Katja Boxberg:

Ei tietenkään. Kansalaistaidoista suomalaisten kannattaisi keskittyä uimataidon kehittämiseen.

Jarmo Papinniemi:

Ei tietenkään. Yhtä vähän kuin suomalaisen pitää osata ajaa autoa tai valmistaa kaalilaatikkoa.

Hiihtäminen on hyvä kansalaistaito, mutta olisi hullua ottaa hiihtämisen hallitseminen osaksi suomalaisuuden määritelmää.

Sitä paitsi suomalaisia on hyvin monenlaisia ja monentaustaisia. Joidenkin kelpo ihmisten elämästä hiihtely on äärimmäisen etäällä.

Mirkka Lappalainen:

Sotilaiden on osattava hiihtää, koska isänmaata on vaikea puolustaa umpihangessa rämpimällä.

EN OTA KANTAA

Matti Wiberg:

Olen viimeksi hiihtänyt talvella 1975, väkivaltaisen maanpuolustuskoneiston pakottamana.

Sen jälkeen minulla ei ole ollut sen enempää tarvetta kuin halua hiihtää.

Pilvi Torsti:

Rakastan hiihtoa, ja omat lapseni ovat innokkaita hiihtäjiä myös. Mutta ei hiihtoharrastus mikään kansallisvelvollisuus nyt kuitenkaan ole!

Kalle Haatanen:

Vastaan tähän kuin teini: "Mitä väliä?"

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi