HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitäisikö EU:n ilmaista tukensa yksinvaltiaiden vastustajille arabimaissa?

Hedelmäkauppias Muhammed Bouazizi sytytti itsensä tuleen tunisialaisessa Sidi Bouzidin kaupungissa 17. joulukuuta protestina sille, että poliisi oli takavarikoinut hänen ilman virallista myyntilupaa kaupittelemat tavaransa.

Bouzidin kuoltua vammoihinsa tammikuun alussa Tunisian keski- ja länsiosissa puhkesi levottomuuksia, jotka levisivät pian maan pääkaupunkiin. Mellakoiden perimmäisenä syynä on pidetty Tunisian suurta nuorisotyöttömyyttä – jota yliopistokoulutuksen saaneen Bouazizin epätoivoinen teko symboloi – sekä itsevaltaista ja korruptoitunutta hallintoa ja sen harjoittamaa sensuuria.

Tyytymättömyys kohdistui etenkin Tunisiaa vuodesta 1987 johtaneeseen presidentti Zine al-Abidine Ben Aliin. Presidentti yritti ensin tyynnytellä mielialoja lupaamalla uusia poliittisia vapauksia ja vapaampaa lehdistöä sekä leivän, maidon ja sokerin hinnanalennuksia, mutta mellakoiden jatkuessa hän lähti Tunisiasta maanpakoon.

Tällä hetkellä Tunisiaa johtaa väliaikaishallitus, mutta tilanne maassa on yhä epävakaa. Mielenosoittajat tuntevat epäluottamusta väliaikaishallitusta kohtaan, koska siihen kuuluu presidentti Ben Alin perustaman RCD-puolueen jäseniä. Väliaikaishallitus päätti viime viikolla hyväksyä kaikki aiemmin kielletyt puolueet, myös islamistisen opposition.

Tunisian "jasmiinivallankumoukseksi" nimetty vallanvaihdos on herättänyt kysymyksiä siitä, voisiko kansan tyytymättömyys purkautua samalla tavoin muissa itsevaltaisina pidetyissä arabimaissa. Itsevaltaisista otteista kritisoitujen arabihallitsijoiden joukkoon kuuluvat muun muassa Marokon kuningas Mohammed VI, Algerian presidentti Abdelaziz Bouteflika, Libyan johtaja Muammar Gaddafi ja Egyptin presidentti Hosni Mubarak.

Joissain arabimaissa on jo nähty Tunisian esimerkin innostamia mielenilmauksia. Tiistaina sadat egyptiläiset ovat vaatineet taloudellisia ja poliittisia uudistuksia mielenosoituksissa, joiden yltyminen väkivaltaisuuksiksi vaati kolmen ihmisen hengen. Jemenissä poliisi pidätti parikymmentä hallitusta vastustanutta mielenosoittajaa viime viikon sunnuntaina. Algeriassa ruoan hinnan nousu aiheutti mellakoita tammikuun alussa. Algeriassa ja Egyptissä on tehty myös joitain polttoitsemurhia, joiden esikuvana on Bouazizin teko.

Ripeän väestönkasvun vuoksi Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan valtioiden väestörakennetta leimaa "nuorisopullistuma": enemmistö väestöstä on alle 30-vuotiaita. Nuorilla on suuria vaikeuksia löytää työtä, palkat ovat huonoja ja elinkustannukset nousevat. Tilanne lisää siirtolaisuuden houkuttelevuutta, mutta myös uskonnolliset ääriryhmät kasvattavat suosiotaan.

Länsimaat ovat yleensä pitäneet arabimaiden vakautta ja niiden kanssa tehtyä taloudellista yhteistyötä niin suuressa arvossa, ettei arabimaiden epädemokraattisuuteen tai sananvapauden ongelmiin ole kiinnitetty kovin paljon julkista huomiota.

Tunisiassa mellakoiden alettua Euroopan unionin ulkoministeri Catherine Ashton ja laajentumiskomissaari Stephan Füle tuomitsivat väkivallan ja siviilien kuolemat sekä vaativat hillitympää voimankäyttöä ja perusoikeuksien kunnioittamista. Presidentti Ben Alin lähdettyä maanpakoon Ashton ja Füle antoivat tukensa "Tunisian kansalle ja sen demokraattisille pyrkimyksille". EU:n ulkopolitiikan johtajat eivät kuitenkaan ole halunneet kommentoida sitä, olisivatko he valmiita tukemaan samankaltaisia kansalaisten demokraattisia pyrkimyksiä muissa Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtioissa.

Suomi seuraa Euroopan unionin yhteistä ulkopoliittista linjaa. Ulkoministeri Alexander Stubb on kommentoinut Tunisian tilannetta blogissaan. Mellakoiden alettua Stubb tuomitsi kaiken väkivallan käytön ja korosti, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja demokratian vahvistaminen ovat talousuudistusten ohella tärkeässä roolissa, kun EU syventää yhteistyötään Tunisian kanssa. Väliaikaishallituksen ottaessa vallan Stubb piti tärkeänä, että uusi hallitus ajaa määrätietoisesti rauhanomaista siirtymistä demokratiaan.

Viikon kysymys:

Pitäisikö EU:n ilmaista tukensa yksinvaltiaiden vastustajille arabimaissa?

KYLLÄ

Matti Kalliokoski:

EU:n pitää tukea jokaisen oikeutta ilmaista mielipiteensä ja pyrkimystä ihmisoikeustilanteen parantamiseen. Äänen pitää olla sitä voimakkaampi, mitä enemmän oikeudet ovat uhattuina.

EU:n tehtävä ei ole valita muiden maiden hallitsijoita. EU:n pitää kuitenkin alleviivata yleisinhimillisiä perusoikeuksia edellyttää vallanpitäjiltä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeustilanteen parantamista.

Tähän on hyvä mahdollisuus EU:n Välimeri-ohjelmien ja muiden taloudellisten kannustimien avulla.

Juha Sihvola:

Ihmisoikeuksien puolustaminen ja edistäminen kaikkialla maailmassa on kaikkien velvollisuus, johon demokraattiset kansakunnat ja niiden yhteisöt ovat perustellusti sitoutuneet.

Kansainvälisen oikeuden edistäminen on kuitenkin taitolaji, jossa epäonnistumisesta Yhdysvaltojen neokonservatiivit antoivat Bushin hallinnon aikana monta näytettä. Siksi EU:nkin on suotavaa tehdä kannanottonsa harkiten, tyylikkäästi, mutta tarvittaessa lujasti.

Tyrannien ja diktaattorien vallan murentaminen ja korvaaminen moniarvoisilla ja kansalaisoikeuksia kunnioittavilla järjestelmillä on parasta, mitä arabimaille voisi tapahtua Tunisiassa, Egyptissä, Saudi-Arabiassa, palestiinalaisalueilla ja kaikkialla.

Siksi Stubb on ollut ihan oikealla asialla.

Kirsi Virtanen:

Ehdottomasti.

Muutoshalu on lähtenyt arabimaiden sisältä, tuen ilmaiseminen tällaiselle liikehdinnälle olisi ihmisoikeuksien tukemista.

Tuen ilmaiseminen tässä tilanteessa antaisi näille ihmisille voimaa ja uskoa omaan asiaan: emme ole yksin, meidät nähdään ja kuullaan kaikkialla maailmassa.

Parasta tässä on tietenkin se, ettei yksikään niin kutsuttu länsimaa ole ollut aiheuttamassa/painostamassa liikehdintään.

Arabimaissa nähdään – yksinvaltiasjohtajat näkevät – tällä hetkellä että alistetut ja nujerretut ihmiset muuttuvat rohkeiksi ihmisoikeuksien puolustajiksi kun heiltä viedään kaikki.

Leena Lehtolainen:

Euroopan unionin on syytä olla globaalisti demokratian kannalla siitäkin huolimatta, että joidenkin jäsenmaiden omassakin sisäpolitiikassa on korjaamista.

Jukka Mallinen:

EU on määritelty demokraattiseksi arvoyhteisöksi ja sen on otettava kantaa myös arabimaihin näiden arvojen pohjalta.

Eri asia on se missä muodoissa on viisasta toteuttaa tämä demokratian tukeminen. Yksinvaltiaat voivat kotona tehdä propagandaa siitä, että "imperialistinen länsi" puuttuu heidän maansa sisäisiin asioihin omista itsekkäistä valtapyyteistään. Tätähän käyttävät muun muassa Lukashenka Valko-Venäjällä, Putin Venäjällä, Myanmarin sotilasjuntta, Chávez Venezuelassa ja niin edelleen.

Eikä demokratiaa tulee tukea kaksinaismoralistisesti pelkästään epävakaissa, heikoissa ja taloudeltaan horjuvissa arabimaissa – siitä pitää puhua isoilla kirjaimilla myös taloussupermahdin Kiinan ja geopolitiikassa pullistelevan Venäjän kanssa.

Hannu Väisänen:

Olisi pitänyt jo esittää! Nyt tuo tuki tulee joka tapauksessa liian myöhään. Palo on alkanut ja tulee leviämään, se näyttää selvältä.

Blogimielipiteet ja hyssyttelijät eivät enää onnistu sammutustoimissa. Kytevän Maghrebin päälle viskotaan nyt vettä pikkulusikalla.

Demokraattisia pyrkimyksiä olisi kuulunut tukea näkyvästi heti mellakoiden alkaessa. On päivänselvää, että ääri-islamilaiset ryhmittymät tulevat vaikuttamaan entistä näkyvämmin korruptoituneissa Maghrebin maissa. Ja julistavat voittaneensa tyrannian.

En usko hedelmäkauppias Bouazizin toivoneen sellaista.

Eero-Tapio Vuori:

Kaikki tuki kansalle kadulla ja itsevaltiaat syrjään. Tässä tapahtumaketjussa ei ole myöskään syytä unohtaa Wikileaksin vaikutusta, joskin ei myöskään liikaa korostaa sitä. Osittain sen takia länsimaiset hallitukset (EU ja USA) ovat niin hiljaa.

Taitaa olla pelko persuuksissa, että josko kohtaa alkaa täällä samanlainen liikehdintä kaduilla. Ja toki Suomessakin olisi kiva nähdä samanlainen puhdistus Arkadianmäellä.

Atso Almila:

Tottahan toki, pitäneekö tätä edes kysyä. Sitten voidaan tuumia maailman muita epäinhimillisyyksiä, päätyen lopulta ihan omiimme täällä EU-rahaparatiisin sisällä.

Claes Andersson:

Totta kai EU:n tulee tukea niitä opposition voimia jotka pyrkivät kansanvaltaan kyseisissä maissa.

Samalla EU:n (ja USA:n) tulisi myös luopua niistä huomattavista taloudellisista eduista (etenkin halvan öljyn saannin turvaaminen), joiden vuoksi yksinhaltijat näissä maissa ovat saaneet suoraa tai hiljaista tukea länsivaltioilta.

Paula Tuovinen:

Asiaa syvällisesti tuntematta "kyllä". Samalla Tunisian tapaus muistuttaa, että meilläkin on syytä tarttua nuorisotyöttömyyteen!

Markku Valkonen:

Demokratialle on vaikea sanoa ei, mutta myönteistä intoa saattaa laimentaa ajatus, että joissakin tapauksissa tulossa voi olla fundamentalistien hallitusvalta.

Markku Ruotsila:

EU:n tapana on antaa ympäripyöreitä pitkiä byrokraattisia lausumia milloin mistäkin. Parempi olisi antaa lyhyt selkeä suorasanainen kannanotto demokratian, ihmisten ja markkinoiden vapauden puolesta kaikkia yksinvaltiaita vastaan – eikä mitään yleistä filosofista sanahelinää, vaan konkreettinen tuomio jokaiselle yksinvaltiaalle nimeltä ja suoraan.

Tämä tarkoittaisi muun muassa Ahmadinejadin ja Mubarakin tuomitsemista arabimaissa, myös Venezuelan diktaattori Chavezin tuomitsemista ja Kiinan diktaattori Hun tuomitsemista.

Eikä pelkkä sanallinen tuomitseminen riitä vaan lisäksi on ryhdyttävä suoriin kouriintuntuviin toimiin kaikkia mainittuja ja kaltaisiaan vastaan – siis heidän vallastapoistamisekseen.

Miten muuten voi EU säilyttää (tai oikeammin hankkia) uskottavuuden demokratian puolustajana? Ei mitenkään.

Varovainen on oltava vain siinä, ettei samalla tulla tuetuksi toisia yksinvaltaan pyrkiviä, siis vallassa jo olevien epädemokraattisia haastajia, kuten Muslimiveljeskuntaa ja muita hengenheimolaisiaan.

Martti Koskenniemi:

Mutta ei miten tahansa, eikä kenen tahansa suulla. Näkyvä manifestointi voi myös vahingoittaa demokratialiikettä.

Varsinkin entisten siirtomaaisäntien – joita EU:n ulkoministeri Ashton Egyptin näkökulmasta edustaa – tulisi olla hiljaa.

Vastaus kysymykseen on ennen kaikkea strateginen: miten voidaan parhaiten auttaa demokratialiikkeitä. Taloussuhteiden hyväksikäyttö olisi tärkeää.

Erkki Tuomioja:

EU:n tulee ilmaista tukensa yksinvallan vastustajilla kaikissa maissa, ei vain arabimaissa. Arabimaiden osalta EU:n halua olla demokratialiikkeiden tukena rajoittaa kuitenkin pelko, että demokratia voisi nostaa fundamentalistit valtaan. FIS:n menestys Algerian vaaleissa Hamasin Palestiinassa ovat tähän vaikuttaneet.

Demokratian kannattajien on kuitenkin otettava riski että vaaleissa voittavat "väärät" valinnat.

Juha-Pekka Hotinen:

Diktatuurin, vainon ja ahdasmielisyyden vastustaminen ei tarvinne perusteluja. Tuen ilmaisemisen tällaiselle toiminnalle ei pitäisi jäädä pilapiirtäjien tai muiden yksityisten toimijoiden varaan

Iivi Anna Masso:

Jos meillä on oikeus elää demokraattisessa maailmassa, meidän on suotava se oikeus muillekin. EU perustuu demokraattisiin arvoihin, sen kuuluu puolustaa niitä johdonmukaisesti.

On tekopyhää puhua demokraattisista arvoista kotona ja vähätellä muualla niitä, jotka niiden puolesta taistelevat. Sellaiset ihmiset ansaitsevat kaiken tukemme.

Heikki Hiilamo:

Vähintä mitä EU voi tässä tilanteessa tehdä, on antaa selkeä ja painava tuki demokratiaa vaativille mielenosoittajille Pohjois-Afrikan maissa.

Tuen antamisen aika on nyt, eikä vasta sitten, kun yksinvaltiaat ovat – toivottavasti – kukistuneet.

Akuliina Saarikoski:

Pohjois-Afrikan kansannousun tukeminen ei ole EU:n, vaan tavallisten ihmisten tehtävä. Linnake-EU on päinvastoin osavastuussa Pohjois-Afrikan maiden tilanteesta. EU on kiihdyttänyt alueen uusliberalistisia talousuudistuksia, rajoittanut ihmisten vapaata liikkumista, ja käyttänyt yksinvaltiaiden hallintoa omassa terrorisminvastaisessa kamppailussaan hyväkseen.

Kaari Utrio:

Kaikkien tulee vastustaa kaikkia diktatuureja. Jos sitten valtaan nousee islamistinen diktatuuri, sitäkin pitää vastustaa.

Länsimaiden ainoa oikeutus korottaa äänensä on ihmisoikeuksien puolustaminen. Se toki edellyttää, että omat ihmisoikeusasiat ovat kunnossa.

Osmo Pekonen:

Periaatteessa kyllä, mutta järkevän politiikan täytyy olla tapauskohtaista.

Naapurimaiden hallitusten aktiivinen horjuttaminen tuskin voi tulla kysymykseen, mutta yhteyksiä täytyy ylläpitää myös oppositioon.

Umayya Abu-Hanna:

EU:n ja lännen on ainakin oltava johdonmukaisia. Iranissa on jokaisen kuolleen kuva julkaistu lännen mediassa, Valko-Venäjän tilanne on toinen esimerkki. Arabimaalimassa Tunisia oli demokraattisin. Mellakoiden puuttuminen muualla johtuu ainoastaan siitä, että murskaava käsi tulee sekä jokaisesta arabimaasta, muun maailman tukemana. Sellaista voimaa on vaikea murtaa.

Arabimaiden kansalaiset ovat koko ajan odottaneet kaikkien arabimaiden hallitsijoiden pois heittämistä, Egypti olisi kuviossa tärkein monesta syystä, mutta yksi syy on myös se, että sen asemasta riippuu myös palestiinalaisten kohtalo ja paljon muuta.

Lännellä on ongelma, jonka arabimaailma on nähnyt toistuvasti: Algerian vapaissa vaaleissa voittivat islamistit, Gazassa ensimmäisissä aidosti demokraattisesti pidetyissä vaaleissa (joita länsi valvoi) voitti Hamas. Länsi ei suostu edes keskustelemaan Hamasin kanssa, ja Algeriassa nostettiin valtaan hallitsija, jota ei ollut vaaleissa äänestetty.

Lännen on mietittävä, mitä demokratia tarkoittaa, myös yleismaailmallisesti. Myös sitä, että kolonialismin ja sen myöhemmin tukemat hallitsijat ovat estäneet demokratian vaatiman infrastruktuurin rakentamisen. Näin ollen vallankumoukseen tai siirtymään tulee mahdollisesti menemään pitkä, levoton aika.

Palestiinalaisena toivon suuren enemmistön kanssa, että Tunisia tapahtuisi Ramallahissa mahdollisemman pian. Ja jos toivoo arabimaailmaan pienintäkään hyvää, sen jälkeen jokaisessa arabimaassa on tapahduttava vallanvaihto.

Atro Kahiluoto:

Ilman muuta EU:n pitää tukea demokratian kehittymistä ja demokraattisia voimia. Tietysti on tuettava myös muutoksen rauhanomaisuutta ja väkivallattomuutta.

Mutta toisaalta, mitä pidempään välttämättömiä muutoksia viivytetään, niin sitä verisempi muutoksesta todennäköisesti tulee kun se kuitenkin lopulta tulee.

Katja Tukiainen:

Kyllä, mutta pelkkä tuen ilmaiseminen ei ole sama asia kuin tuen antaminen.

Jari Sarasvuo:

Yksinvaltius ilman demokraattisia ja ihmisoikeuksia on ihan huonoa touhua.

Saila-Mari Kohtala:

Epämukavaa epävakautta aivan liian lähellä meitä. Näinhän moni ajattelee. Lisäksi suurin osa meistä on naiivisti ajatellut kaiken olevan näissä Pohjois-Afrikan maissa ihan hyvin, uutisointia taustoista kun on ollut niin kovin vähän.

Mutta meillä ei ole vaihtoehtoja, on muutoksen aika, näin Paavoa lainatakseni. Esimerkiksi Hosni Mubarak on ollut vallassa siitä asti, kun olin kymmenen!

EU:n ja kolonialismin suurvalta Ranskahan tässä juuri nyt on eniten kusessa, ja se hidastanee erityisesti EU:n reagointia asiaan – seuraan mielenkiinnolla.

Jukka Relander:

Mitä tähänkin sanoisi?

Totta kai pitäisi. Mutta samalla se olisi hyvin tekopyhää, EU näet käy tyytyväisenä kauppaa Venäjän, Kiinan ja Saudi-Arabian kanssa.

Pitäisikö niidenkin mahdollisesti viriäviä kapinaliikkeitä tukea?

Meidän on liiankin helppo pitää Tunisian kapinallisista, jotka ovat koulutettuja, keskiluokkaisia ja jokseenkin länsimielisiä. Mutta olisimmeko valmiita tukemaan demokratialiikettä, joka kampanjoi islamilaisin tunnuksin? Tuskin.

Kyllä. Mutta tuki pitäisi integroida osaksi johdonmukaista linjaa ja tukea samaan hengenvetoon demokratiaa kaikkialla.

Timo Valjakka:

Vähintäänkin henkinen tuki rauhanomaisille demokratisoitumisprosesseille on kohdallaan.

Osmo Soininvaara:

Kaikin mokomin, vaikka EU:n julkilausumat eivät taida tässä paljon painaa. On kuin torjuisi julkilausumilla Australian tulvia.

On vaikea ymmärtää, miksi teollinen globalisaatio ei ole levinnyt Välimeren eteläpuolelle, vaan työpaikat ovat syntyneet Aasiaan. Ne ovat kuitenkin vanhoja sivistyskansoja, joissa on ainakin ollut toimiva yhteiskunnallinen rakenne.

Nuo yhteiskunnat ovat matkalla täydellistä törmäystä. Niissä on kohta lapsia enemmän kuin koko EU:ssa, eli pian niiden väkiluku ylittäisi EU:n väkiluvun samalla kun tuotannollinen pohja on heikko. Luonnonvaroja ei riitä missään tapauksessa tuolle väestölle, joten kansakuntien pitäisi elättää itsensä teollisuudella luonnonvaroiltaan köyhän Japanin tavoin.

Syntyvyys naista kohden on kyllä laskenut nopeasti. Esimerkiksi Tunisiassa se on samalla tasolla kuin Suomessa, mutta väestömäärä jatkaa kasvuaan pitkään, koska synnytysikäisiä on niin paljon. Libya on jäljessä tässäkin.

Eräs syy maiden kehittymättömyyteen saattaa olla itsevaltaisessa hallinnossa, jossa hallitseva luokka keskittyy keräämään omaisuuksia itselleen sen sijaan, että huolehtisi kansojensa kehityksestä. Kun kotimaassa ei tulevaisuus näyttää toivottomalta, moni nuori haaveilee elämästä Euroopassa, mutta Eurooppa ei voi ottaa vastaan kymmeniä miljoonia pohjoisafrikkalaisia.

Pitäisi viedä työpaikkoja Euroopasta Pohjois-Afrikkaan eikä pohjoisafrikkalaisia Eurooppaan, mutta onko Euroopassa enää teollisia työpaikkoja, joita siirtää. Jos on, mitä enää jää Etelä-Eurooppaan, joka ei sekään huipputeknologian aallonharjalla ratsasta?

On varsin todennäköistä, että Tunisian vallankumous leviää – Egyptissä on jo vahvoja merkkejä siitä. Valta voi olla helppo kumota, mutta uudet vallanpitäjät ovat samojen ongelmien edessä. Akuutisti ne eivät voi mitään viljan ruuan maailmanmarkkinahinnoille. Vehnän hinta nousi keskiviikkona taas uuteen ennätykseen. Pettymys voi johtaa anarkiaan.

Vaarana on myös, että fundamentalistiset islamilaiset liikkeet ottavat vallan. Niillä ei ole kansan enemmistön tukea, mutta eivät ne demokratiaa ole ennenkään kunnioittaneet.

Fundamentalismin ikeen alle joutuminen olisi noille kansoille surkea kohtalo. Massojen vallankumous ei olisi hyväksi sekään. Tärkeätä olisi nostaa koulutetun keskiluokan asemaa, koska vain se voi johtaa nuo maat tälle vuosituhannelle.

Matti Wiberg:

EU:lla ei ole luontevaa tapaa ilmaista vaikuttavalla tavalla tukeaan demokratian edistäjille.

EU on nössö, mutta eihän sillä ole divisiooniakaan.

Mahtaako EU:lla olla edes kykyä saada selville, mitä arabimaissa oikein tapahtuu?

Kaikki nykyisten yksinvaltiaiden vastustajat eivät kuitenkaan ole nykyisiä yhtään parempia.

Nykyisiä diktaattoreita vastustavat myös heidän paikoilleen pyrkivät nykyisiä hirviömäisemmät roistot.

Heitä ei pidä tukea.

Raoul Grünstein:

Useimmat arabimaat ovat diktatuureja, joissa poliittinen, taloudellinen ja uskonnollinen valta ovat kietoutuneet toisiinsa.

EU on ottanut kantaa palestiinalaisten ahdinkoon ikään kuin se olisi Lähi-idän merkittävin ongelma. Johdonmukaisuuden nimissä, ja öljystä huolimatta, voisimme puolustaa oikeudettomia kansalaisia ainakin silloin kuin valtiokoneiston sorto on ilmeistä, niin kuin arabimaailmassa on nyt.

Helena Hiilivirta:

Eikös EU jo antanut tukensa ulkoministeri Catherine Ashtonin ja laajentumiskomissaari Štefan Fülen lausunnon muodossa.

Ullamaija Kivikuru:

Sekä periaatteen että uskottavuutensa vuoksi EU:n pitää aina puolustaa demokratiaa ja ihmisoikeuksia kaikkialla maailmassa – miten se milloinkin tehdään, onkin jo konstikkaampi juttu. Toiminta edellyttää alueen ja sen ongelmien tuntemusta ja tuen ajoituksenkin hallintaa.

Ajoituksessaan EU on yleensä ollut ylivarovainen, seurailija.

Marita Liulia:

Arabimaiden nuorison näköalattomuus ja työttömyys on aikapommi, jonka sytytyslanka palaa jo.

EU:n pitäisi tukea demokraattista ja rauhanomaista kehitystä, kun se on vielä mahdollista.

Levottomuus arabimaissa aiheuttaa paineita EU:ssa, jonka väestöstä kasvava osa on arabitaustaista.

Anu Kantola:

Mutta tuen ei pitäisi kärjistää konfliktia ja väkivaltaisuuksia. Siksi olisi puhuttava enemmän sananvapaudesta ja demokratiasta kuin asettuva suoraan mielenosoittajien puolelle.

Arno Kotro:

Lähihistoria on täynnä vastenmielisiä esimerkkejä siitä, miten yksinvaltaista johtamista ja ihmisoikeusrikkomuksia on pidetty maiden sisäisinä asioina. Poliittinen tai kaupallinen opportunismi ei saa nousta ihmisoikeuskysymyksiä tärkeämmäksi. Ihmiskunta on kivuliaasti mutta vääjäämättä kasvamassa autoritaarisista järjestelmistä kohti demokratiaa ja sananvapautta, ja EU voi omalta osaltaan tukea kehitystä.

Laura Kolbe:

Mikä on EU tai kuka puhuu EU:n suulla?

Euroopan unionin on katto-organisaationa vaikeaa tuottaa yhteinen EU:n mielipide yksittäisiin poliittisiin kehityskuvioihin, mutta jokaisen vastuullisen eurooppalaisen – siis jokaisen meidän, minun ja sinun – tulee ottaa kantaa ja toimia siten, että omaa etuaan tavoittelevat diktaattorit ja heitä tukevat sosiaaliset verkostot hajotetaan.

Kansalaisyhteiskunnan reaktiot ovat tässä maanosassa paras muutoksen moottori – jo Ranskan vallankumouksesta 1798 lähtien!

Antti Nylén:

Jos ei ole jo ilmaistu, niin ilmaista kyllä pitäisi.

Sampo Terho:

EU:n ulkopolitiikan keskeisenä johtoajatuksena täytyy olla kansalaisoikeuksien rauhanomainen lisääminen maailmassa.

Anja Snellman:

On viimeinen hetki arvioida arabimaiden ihmisoikeus- ja sananvapausongelmia ja vaikkapa naisten asemaa, samoilla mittareilla kuin muidenkin maiden.

Lähi-idän pitkittynyt konflikti ja palestiinalaiskysymys on vaikuttanut lännen nihkeyteen puuttua arabimaiden epädemokraattisuuteen ja öljynahneella silmien sulkemisella on seurauksensa.

Arabimaailman tilanne muistuttaa Neuvostoliiton ensimmäisiä naksahduksia; arabimaiden nuori polvi kapinoi ja vaatimukset uudenlaisista vapauksista leviävät internetissä.

Nyt maailma katsoo Tunisiaan, niin kuin aikoinaan Viroon. Ajatus muutoksen mahdollisuudesta kiihdyttää kapinoivia.

Vaan missä ovat vaihtoehdot, uudet johtajat, uusi demokratian rakennelma? Pahimmassa tapauksessa uskonnolliset ääriryhmät tarjoavat lopulta lohdun köyhille ja kärsimättömille.

Antti Arjava:

Väkivallaton poliittinen toimintahan on kannatettavaa kaikkialla. Mellakoiden tukeminen ystävällismielisessä maassa on vaikeampaa, eikä siihen ole syytä ottaa kantaa kuin kaikkein räikeimmissä tapauksissa.

Katja Boxberg:

Nyt on lähinnä oltu tyytyväisiä, että maat eivät ole islamistien hallitsemia, demokratian toteutumisesta viis.

Veikkaan että vallankaappaukset ja mellakat johtavat siihen, että pitkällä tähtäyksellä EU ja Pohjois-Afrikan maat lähentyvät toisiaan ja niiden kanssa solmitaan erilaisia lähentymissopimuksia.

Teivo Teivainen:

EU:n demokratiatuki on arvokasta, mutta tekopyhää. EU saattaa tukea demokratiaa köyhissä maissa mutta vastustaa köyhien ja rikkaiden maiden suhteiden demokratisoimista.

Vilpitön tuki edellyttäisi köyhien maiden vaikutusmahdollisuuksia lisäämistä vaikkapa Maailmanpankissa. Nyt EU pönkittää rikkaiden maiden globaalia harvainvaltaa.

EU on maailmanpolitiikan valistunut ruhtinas, joka ei hyväksy oman ylivaltansa kyseenalaistamista. Demokratiatuen muruset etelään ovat toki parempi kuin ei tukea lainkaan.

Alexis Kouros:

Nyt olisi EU:lla ja USA:lla tilaisuus todistaa, että ne oikeasti tukevat demokratia ja vapautta arabimaissa.

Jaakko Aspara:

Lienee oikein ilmaista tuki siinä mielessä, että kehotamme kansalaisvapauksien lisäämiseen ja väkivallattomuuteen levottomuuksien lieventämisessä.

Mutta liian kärkästä rummutusta EU:n on varottava, jotta levottomuudet ja erityisesti väkivalta eivät saisi lisää vettä myllyynsä (johtaen diktatuurien tiukentumiseen entisestään).

Markku Jokisipilä:

Kuinka uskottavaa on demokratian, ihmisoikeudet ja laillisuusperiaatteen EU:n arvopohjan tärkeimmiksi pilareiksi kohottava retoriikka, jos sen mukaisesti ei toimita myös unionin yhteisessä ulkopolitiikassa?

Janne Saarikivi:

Voi olla, että kaikkialle ei sovi sama hallintomalli, mutta kaikkialla pitää olla voimassa samat ihmisoikeudet.

Kansalaisvapauksien lisääntyminen arabimaissa olisi globaalisti erittäin tärkeä kehitys. Se lähettäisi voimakkaan signaalin myös esimerkiksi Venäjän, Keski-Aasian ja Kiinan autoritäärisille hallituksille.

EI

Anne Moilanen:

Stubbin linjaukset ovat ainakin toistaiseksi olleet hyviä. Mielestäni on väärin väittää, että nyt valitun toimintatavan taustalla olisi vain taloudellisia syitä. Kapinallisten tukeminen voisi lisätä epävakautta Tunisiassa ja johtaa pahimmillaan jopa sisällissotaan.

Suomen on hyvä mukailla EU:n yhteistä linjaa ja koettaa vaikuttaa asioihin EU:n sisältä käsin. Niin kauan kuin Nato ei sekaannu asioihin Tunisiassa, uskon, että myös Stubb pysyy aisoissa.

Taru Mäkelä:

Ei, koska se on aivan turhaa.

Arabimaiden kulttuuri pohjautuu islamilaiseen ajatusmaailmaan, eikä maailmankaikkeudessa käsittääkseni ole yhtään islamilaista valtiota joka olisi demokratia.

Demokratia soveltuu islamiin aivan yhtä hyvin kuin sianpotka rabbin sapattiaterialle.

Juha Kuisma:

Mitä olisi tuo kysymyksessä tarkoitettu "tuki"? Miksi yksinvaltaisuuteen otettaisiin kantaa vain arabimaissa?

Kansainvälisen politiikan pelisääntöjen mukaan valtioiden – eikä EU:nkaan – kannata ottaa kantaa toisen maan poliittiseen järjestelmään. Pahimmillaan näillä kannanotoilla saadaan aikaan vain demokraattisten johtohenkilöiden joutuminen vankilaan.

Ihmisoikeudet ovat länsimaisen käsityksen mukaan universaaleja, ja niihin voi ottaa kantaa konkreettisissa neuvottelutilanteissa, jolloin toista osapuolta ei nöyryytetä julkisuuden kautta.

Parhaiten kehitystä auttaa se, miten Suomi toimi Viron kohdalla. Eli mellastamatta avataan kaikkia mahdollisia käytännön yhteyksiä järjestelmältään toisenlaisten maiden kesken.

Kari Enqvist:

Näin muotoiltuun kysymykseen on pakko vastata ei.

Pelkkä yksinvallan vastustus ei riitä. EU:n pitää pyrkiä edistämään demokratian ja ihmisoikeuksien leviämistä, mutta yksinvaltaa vastaan taistelevat joskus myös pohjimmiltaan epädemokraattiset voimat.

Voi vain arvailla, miten Algeriassa olisi käynyt, jos 90-luvun sisällissodassa Islamilainen pelastusrintama olisi korjannut voiton.

Timo Harakka:

Euroopan unioni ei ole lähetysjärjestö. Vaikka EU painostaa jäseniksi haluavia valtioita demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, se ylläpitää suhteita myös Kiinan sotilasdiktatuuriin ja Venäjän oligarkiaan.

Euroopan unionille on tietysti tärkeää, että lähialueet ovat vakaita – ja Tunisian vallanvaihto mahdollisimman rauhallinen – jo yksin maahanmuuton hallitsemiseksi.

Sen sijaan naapureiden opettaminen hyviksi demokratioiksi haiskahtaa ylimieliseltä ja tekopyhältä. Jäsenvaltioiden omien siirtomaahistorioiden takia suhtautuminen vaikkapa Afrikan maiden hallintoihin vaihtelee paljon ja arvaamattomastikin. "Länsimaiset demokratiat" eivät ole johdonmukaisia kansanvallan lähettiläitä. Muistettakoon Tunisian länsinaapurin Algerian vaalit kahden vuosikymmenen takaa: kun islamistipuolue oli voittamassa rehelliset vaalit, Euroopan ylväät demokratiat siunasivat yksimielisesti häviävän hallituksen verisen vallankaappauksen. Sisällissodassa kuoli 100 000 ihmistä.

Juhlallinen demokratiatyö ja julistava ihmisoikeuskampanjointi on Euroopan neuvoston (Council of Europe) toimialaa. Siksi se on presidentti Tarja Haloselle yhtä rakas kuin YK, ja maailmanpolitiikassa yhtä merkityksetön.

Vaula Norrena:

Virallinen EU ei voi lietsoa mellakoita tai vallankumouksia missään, olivatpa ne kuinka oikeutettuja tahansa.

Vasta sitten kun mellakat ovat tuottaneet tulosta ja vallankumous on tapahtunut, voidaan ilmaista poliittista tukea.

Sen sijaan hienoinen kauppapoliittinen syrjintä saattaisi olla paikallaan näitä diktatuureja kohtaan. Ainakin kehitysapua diktatuurimaihin pitäisi harkita tarkemmin ja asettaa demokratiaehtoja avun saamiselle.

Kaarina Kaikkonen:

Diktatuuri voi joskus olla välttämätöntä kehittyvissä yhteiskunnissa. Demokratia vaatii kansalaisilta suurta yhteiskunnallista vastuuta, itsenäisyyttä ja sivistystä.

Demokratiaan kypsytään pitemmän ajan kuluessa, siihen ei voida pakottaa. Yhteiskunta ei ole demokratiaan valmis, jos oikeuslaitos ei toimi eikä kansalaiset lukea.

Ulkoapäin asetettu demokratian vaatimus aiheuttaa pelon yhteiskuntiin vain näennäisdemokraattisen kulissin, jossa demokratiaa näytellään. Vaalien tuloksia voidaan muuttaa, sananvapautta rajoittaa, ihmisten ääniä ostaa ja vastapuolen ääniä hävittää. Demokratiaa ei voi tuoda väkisin maahan ulkoapäin vastoin kansan enemmistön tahtoa siten, että diktaattori tapetaan ja yhteiskunnan toimivat rakenteet murskataan.

Irakin yhteiskunnan nujertaminen ja muslimien alistaminen aiheutti suurta vahinkoa koko maailmaan ja erityisesti Irakiin. Demokratiaa ei syntynyt, naisten asemakaan ei parantunut. Asiat huonontuivat entisestään. Köyhyys, sekasorto, väkivalta, kurjuus ja kostonhalu kasvoi. Terrorismin uhka ja muslimien viha länsimaita kohtaan lisääntyi. Islamin asema maailmassa entisestään vahvistui, sillä se on keino yhdistää myös poliittisesti USA-vastaista rintamaa.

Demokratia syntyy vasta sitten, kun kansa itse on kypsä siihen. Mainio esimerkki yhteiskunnan luonnollisesta sisäisestä muutoksesta on Neuvostoliiton sosialismin luhistuminen itsekseen ilman sotaa.

Seppo Zetterberg:

Tähän olisi yhtä hyvin voinut vastata kyllä.

Itsevaltiuden vastustajia, siis demokratian, sananvapauden ja ihmisarvoisen elämän vaatijoita, pitäisi tukea kaikkialla, ei pelkästään arabimaissa. Näin ei kuitenkaan tehdä, koska kaupalliset ja sotilaalliset edut puhuvat yksinvaltiuden tukemisen puolesta.

EU ensin katsoo ja sitten reagoi, ei ensin reagoi ja sitten katso. Haisteltuaan ilmaa eurooppalaisuuden johtava arvoyhteisö asettuu lopulta sutjakkaasti voittajan puolelle myös arabimaissa. Voittajan kanssa on helppo hymyillä.

Ja kuka on voittaja? Sen taidamme jo nähdä Tunisiassa, ja pian viestimet kertovat sen meille myös Egyptistä ja Algeriasta.

Liikkeelle on lähtenyt vyöry, joka saattaa edetä reippaasti. Mutta voi se pysähtyäkin – joksikin aikaa.

Minna Tawast:

Ei, mutta EU:n pitää ilmaista tukensa demokratiaa edistävälle kehitykselle, kuten se tehnytkin.

Yksinvaltiaiden vastustajat eri maissa ovat todennäköisesti poliittisesti hyvin heterogeenisia, joten heitä ei voine – ainakaan vielä – pitää yhtenäisenä joukkona, jolla olisi sellaisia yhteiskuntaa rakentavia suunnitelmia, joihin voisi ottaa kantaa.

EU:n pitäisi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa tukea rauhanomaisia muutoksia pois itsevaltiudesta ja tuomita tämänhetkisten valtakoneistojen väkivalta.

Seppo Lampela:

Eikä kyl kandeis sekaantua asioihin muutenkaan.

EN OTA KANTAA

Johannes Koroma:

Jos tarkoitetaan nykytasoisia reaktioita, vastaus on kyllä. Jos kysymys tarkoittaa merkittävästi vahvempia kannanottoja, vastaus on ei.

EU:n tapa toimia on hyvä ja oikein valittu.

Kari Uusikylä:

Toiminta ihmisoikeuksien puolesta on äärettömän tärkeää. Mutta kuka takaa, ettei julkinen tuki yksinvallan vastustajille johda väkivallan lisääntymiseen ja siihen, että

kapinat kukistetaan verisesti.

On kai muitakin keinoja yksinvallan kukistamiseen.

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Jokainen kannanotto tulee tehdä tapauskohtaisesti. Yhtä kaikenkattavaa ulkopoliittista reseptiä EU:n ulkosuhteisiin tuskin on mahdollista luoda.

Aki-Mauri Huhtinen:

Ei ja kyllä.

EU:n pitäisi tukea demokratian kehitystä, ei mellakoivia ryhmittymiä. Emme tiedä mitä on mellakoiden taustalla, ajavatko ne todella demokratiaa vai joitakin piilotettuja etuja demokratian naamiossa.

Osmo Rauhala:

Demokratiaa pitää tukea kaikkialla, kunhan on varmaa tai varsin todennäköistä siitä olevan kysymys. Vallankumouksissa joskus itsevaltius vain korvataan toisenlaisella diktatuurilla.

En tunne Tunisian tilannetta tarpeeksi voidakseni arvioida, onko kyseessä todellinen demokratialiike.

Antti Alanen:

Tunisian jasmiinivallankumouksesta tulee toivottavasti innostava esikuva. Kansalaisten ja järjestöjen ja vaikkapa Helsingin Sanomien pitäisi antaa tukensa yksinvaltiaiden vastustajille kaikkialla. EU:n ja sen valtioiden pitää noudattaa toiminnassaan diplomaattista viisautta. Antti Alanen

Pirjo Hiidenmaa:

On vaikea sekaantua yksittäisten maiden sisäisiin asioihin. On kuitenkin mahdollista ja tarpeen antaa tukensa sille, että asiat käsitellään väkivallattomasti.

On puolustettava oikeutta ilmaista vapaasti mielipiteensä. On puolustettava oikeutta vapaisiin ja puolueettomiin vaaleihin jne.

Eilina Gusatinsky:

Nyt tuntuu siltä, että valmius tukea on aika pinnallista. Hyvin vähän saavat EU-maissa puheenvuoroja ne, jotka ovat joutuneet aikoinaan pakenemaan näistä maista – Tunisiasta, Algeriasta, Egyptistä ja niin edelleen.

Jaksetaanko Euroopassa kantaa vastuuta senkin jälkeen kun yksinvaltiaat on saatu luopumaan vallasta?

Tuki on tervetullutta, jos se on johdonmukaista ja sitä ollaan valmiit antamaan myös niille vastustajille, jotka ovat hakeneet turvapaikan EU:ssa.

Anna Kontula:

Tämänhetkinen tilanne on huomattavan monimutkainen, ja toimijoita on paljon. Kysymyksessä ei mainita, KENELLE tukea pitäisi osoittaa.

Pelkkä yksinvaltiaan vastustaminen ei voi olla peruste. Tärkeää on myös, mitä tavoitellaan tilalle ja miksi.

Yrjö Juhani Renvall:

Nukun yöni paremmin, jos asiaa tiedustellaan professori Tuomo Melasuolta. Tuon alueen politiikkaa meillä tunnetaan vähän – hän tuntee. Sitten peesaan HS-raadin Tuomiojan kommenttia tietämättä yhtään, mitä mieltä hän on.

Nyt tarvitaan tietoa, tietoa, tietoa ja poliittista taitoa. Osa taidosta on harkintaa.

Toivottavasti tämä "Pohjoinen energia & ulottuvuus & Stubb" malttaa mielensä vaalikeväästä huolimatta eikä työnny mahdollisessa operaatiossa heti eturintamaan.

Pilvi Torsti:

Kysymys on niin moniulotteinen, ettei siihen näin muotoiltuna voi ottaa kantaa. Kaikkia "arabimaita" ja kaikkia "yksinvaltiaiden vastustajia" ei voi niputtaa.

Kannatan yhtenäistä, aktiivista ja viisasta EU:n ulkopolitiikkaa, joka ajaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Politiikka ja diplomatia ovat herkkiä alueita. EU:n tulee tukea demokratisoitumista arabimaissa (silloinkin, kun diktaattori on liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa) mutta aina ei ole kannattavaa toimia suoraviivaisesti.

Yksinvaltiaiden kulissientakainen painostaminen on joskus tehokkaampaa – mikäli länsi on aidosti kiinnostunut demokratian lisäämisestä eikä vain omien taloudellisten ja/tai sotilaallisten etujensa ajamisesta alueella.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi