HS-raadin vastaukset kysymykseen: Tekeekö Euroviisut hyvää eurooppalaiselle identiteetille?

13.5.2011 4:50

Helsingin Sanomat

Vuosittainen Eurovision laulukilpailu, Euroviisut, järjestetään tällä viikolla Düsseldorfissa läntisessä Saksassa. Lauantaina on vuorossa kilpailun finaali, johon selvisi tiistaina järjestetystä semifinaalista myös Suomen edustaja, Paradise Oskarin esittämä balladi Da Da Dam.

Suomi on ollut mukana Euroviisuissa 1960-luvun alusta alkaen. Kilpailu on noista päivistä lähtien saanut paljon huomiota, vaikka Suomen menestys oli pitkään vaatimatonta. Vuonna 2006 hirviömaskeissaan esiintynyt Lordi-yhtye sai kuitenkin puolelleen äänestäjät eri puolilla Eurooppaa, ja yhtye voitti kilpailun ylivoimaisesti. Suomen toistaiseksi ainoan euroviisuvoiton seurauksena vuoden 2007 Euroviisut järjestettiin Helsingissä.

Euroopan yleisradioliiton EBU:n järjestämät kilpailut televisioidaan suoraan lähetyksenä liiton jäsenmaihin osallistujamaihin. Tämän vuoden kilpailun finaali lähetetään 45 maahan, ja sillä arvioidaan olevan noin 130 miljoonaa katsojaa.

Suurista yleisömääristä huolimatta Euroviisuissa esitetyt kappaleet jäävät harvoin elämään kilpailun ulkopuolisessa kontekstissa, eikä voittajasävelmien esittäjistä tule yleensä kansainvälisen kiintotähtiä. Merkittävin poikkeus on Ruotsin menestynein yhtye Abba, jonka kansainvälinen voittokulku alkoi vuoden 1974 Euroviisuissa esitetystä Waterloosta. Vuoden 1988 Euroviisut Sveitsin edustajana kappaleella Ne partez sans moi voittaneelle Céline Dionille kilpailu toi kansainvälistä nostetta, mutta hänen varsinainen läpimurtonsa tapahtui vasta 1990-luvun alun englanninkielisten levytysten ansiosta. Euroviisuista tunnetuksi tuli myös vuonna 1994 Dublinin Euroviisujen äänestystauolla esiintynyt Riverdance-tanssiryhmä, joka nousi esiintymisen jälkeen maailmanmaineeseen.

Huomioarvonsa tähden Eurovision laulukilpailut tarjoavat oivallisen mahdollisuuden myös musiikin markkinointiin. Suomessa euroviisukarsintoja on käytetty paljon kotimaassakin suurelle yleisölle tuntemattomien artistien esille nostamiseen. Tällainen esiintyjä oli myös tänä vuonna Suomen edustajaksi noussut Paradise Oskar, jonka ensimmäinen albumi Sunday Songs julkaistiin viime viikolla.

Euroviisuja arvioidaan monella tavalla, ja suhtautuminen kilpailuun jakaa mielipiteet. Yhdet nauttivat kilpailukappaleista musiikkiesityksinä, toisille Euroviisuilla on lähinnä camp-arvoa. Monille Euroviisut on myös yhteisöllinen ja karnevalistinen tapahtuma, ja esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen keskuudessa on kehittynyt oma Euroviisuihin liittyvä fanikulttuurinsa.

Sääntöjen mukaan Euroviisujen esityksissä ei saa olla poliittisia tai kaupallisia viestejä tai kiroilua. Viimeksi kilpailuun tarjottu kappale hylättiin vuonna 2009, kun EBU hylkäsi Georgian kandidaatin We Don't Wanna Put In, jonka tulkittiin pilkkaavan Venäjän pääministeri Vladimir Putinia. Toisaalta kilpailussa on esitetty kappaleita, joissa on paljon enemmän tai vähemmän piileviä poliittisia viestejä. Jännitteet ja naapurisuhteet vaikuttavat myös äänestyskäyttäytymiseen eri maissa.

Euroviisuilla on ollut myös sisäpoliittista merkitystä. Ainakin vuoden 2004 euroviisut voittanut Ukrainan Ruslana ja vuoden 1970 euroviisut voittanut Irlannin Dana nousivat euroviisuvoiton jälkeen poliittisesti vaikutusvaltaisiksi hahmoiksi kotimaassaan.

Euroviisuilla voidaan nähdä poliittista merkitystä myös siinä mielessä, että kilpailu saattaa luoda osallistuvien maiden välille yhteistä eurooppalaista identiteettiä. Kylmän sodan päättymisen jälkeen myös aiemmin kommunistiseen järjestelmään kuuluneet Itä-Euroopan maat ovat tulleet kilpailuun mukaan. Toisaalta esimerkiksi äänestyksissä esiintyvä alueellinen blokkiutuminen kertoo myös eri alueiden ja mieltymysten eroista.

Tänä vuonna kilpailun yllä on häilynyt myös terrorismin varjo. Huhtikuun lopulla Saksan poliisi pidätti Düsseldorfissa kolme miestä, joiden epäillään suunnitelleen al-Qaida -verkoston jäseninä terrori-iskua euroviisuihin.

Viikon kysymys:

Tekeekö Euroviisut hyvää eurooppalaiselle identiteetille?

KYLLÄ

Jukka Mallinen:

Heikko kyllä – parempi, että Euroopan kansat kuuntelevat yhdessä pliisuja puppuiskelmiä kuin erikseen Raja railona aukeaa -marsseja.

Mutta vahvasti tärkeitä Euroopan yhteiselle identiteetille ovat vaikkapa Erasmus Rotterdamilainen, Franz Kafka tai Anna Politkovskaja.

A.W. Yrjänä:

Euroviisuista parhaimmillaan näkee, mitä kansat kuvittelevat naapurikansojen heistä ajattelevan. Mukana on myös aina vahva annos parin vuoden takaisia muotivirtauksia ja toissapäivän hittikoukkuja laimennettuna.

Se on siis hypermoderni camp-karnevaali ihmisille, jotka eivät tiedä, mitä hypermoderni camp-karnevaali tarkoittaa.

Katja Tukiainen:

Kyllä, kyllä, ilman sarkasmia!

Kiba Lumberg:

Kyllä Euroviisuissa on sellainen yhdistävä taika ja eurooppalaisen identiteetin voima – ja myös kilvoittelu, hauskuus ja luovuus.

Tuomas Enbuske:

Ei Euroviisuista ainakaan mitään haittaa kenellekään ole. Niitähän ei esimerkiksi ole pakko katsoa, jos ärsyttää.

Minna Tawast:

Oli "eurooppalainen identiteetti" mikä tahansa, hauskanpito ja yhteinen tekeminen tuskin on haitaksi kenellekään.

Nykyinen karnevalistisuus ja camp tekevät ihan hyvää tosikkomaiselle kilpailunhalulle.

Musiikki nyt ei varsinaisesti näissä bileissä juhli.

Kaarina Kaikkonen:

Viisut ovat puhdasta viihdettä, ja sellaistakin tarvitaan.

Kurjaa on, että maat haluavat olla toistensa kaltaisia – toivoisin enemmän omaperäistä otetta.

Matti Apunen:

Euroopan on hyvä muistuttaa itseään siitä, että Euroopan kulttuurista valtavirtaa ovat kimalteiset kuteet, jyskyttävä humppa ja koomiset koreografiat.

Ilman Euroviisuja olisi suuri vaara, että alkaisimme pitää itseämme hienostuneina, älyllisesti ilmavina bulevardi-ihmisinä.

Kersti Juva:

Kivaa hömppää. Ei kai niistä haittaakaan ole.

Annamari Vänskä:

Kyllä, mikäli "eurooppalainen identiteetti" ei merkitse samuutta vaan erilaisuuden arvostamista. Olisi hullua ajatellakaan, että niinkin erilaiset kulttuurit, joita Euroopassa on, kulkisivat synkronisesti saman laulun tahtiin yhden yhtenäisen identiteetin alla.

Toimitin vuonna 2007 kollegani kanssa SQS-lehden Queer-Eurovison -teemanumeron, jossa käsiteltiin muun muassa toiseksi tulleen Ukrainan drag-queenin Verka Serduchkan esitystä Danzing Lasha Tumbai ja Serbian Marija Šerifovicin esitystä Molitva.

Serduchkan esitys aiheutti viisuorganisaatiossa kohua, sillä Venäjän edustajat kuulivat Serduchkan laulavan eurooppalaista synkroniaa ironisoivassa kappaleessaan "Russia Goodbye". Serduchkan oli muutettava sanoja ja niin syntyi dadaistinen säe "Lasha Tumbai".

Voittajaksi nousseen Marija Šerifovicin kappale puolestaan oli kiinnostava siksi, että esittäjä kuuluu moneen kertaan marginalisoituun ja vihattuun ryhmään: etniseen ja seksuaaliseen vähemmistöön eli romaneihin ja lesboihin.

Hetkellisesti tuntui siltä, että monikulttuurisuus olisi voittanut – olivathan edellisenä vuonna voittaneet suomalaiset groteskit hirviötkin eli Lordi. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, sillä jo seuraavana vuonna eli 2008 Belgradissa EBU:n pomo Svante Stockselius julkaisi lehdistötiedotteen, jossa pyydettiin, että lehdistö välttäisi politiikasta puhumista ja yleisö samaa sukupuolta olevien julkisia hellyydenosoituksia.

Näinä aikoina, jolloin vihapuhe näyttää Suomessakin normalisoituneen osaksi tavallista kielenkäyttöä perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen. Lehdistön ja median ylipäätään olisi oltava erittäin valppaana eikä sietää minkäänlaista vihapuhetta, joka kätkeytyy "sananvapauden" taakse. Vain monikulttuurisuutta ja erilaisuutta arvostavalle eurooppalaiselle identiteetille voi olla tilausta.

Lisää SQS:n teemanumerosta voi lukea täältä:http://www.helsinki.fi/jarj/sqs/sqs2_07/sqs_contents2_07.html.

Risto Volanen:

Tällä kertaa viisut tekevät erityisen hyvää Suomen identiteetille, kun edustajamme on tuore tulevaisuuden tekijä.

Minna Joenniemi:

Viisuja katsellessa miettii itäeurooppalaisten siirtotyöläisyyttä, kilpailua lännen ja idän välillä, hameenhelman mittaa eli naisihanteiden ja naisen aseman eroja. Huomaa kaipaavansa etnistä omaleimaisuutta ja toisaalta ihmettelevänsä sitä.

Euroviisut herättää ihan ansiokkaasti uteliaisuutta ja kysymyksiä siitä, mikä meitä yhdistää ja erottaa, vaikka melko muovisen oloinen kisa ovatkin.

Atso Almila:

Mutteivät eurooppalaisille kukkaroille. Toivookohan yksikään yhtiö todella voittoa kotimaahansa?

Leena Lehtolainen:

Tuskin euroviisut ainakaan tekee pahaa eurooppalaiselle identiteetille.

Vaikka suurin osa kappaleista on yhdentekevää ylikansallista huttua, on show'n seuraamisessa oma huvinsa, ja kisaa on kiva kommentoida eri maista tulevien kavereiden kanssa.

Karnevaalimeininki ja camp-henki ovat piristäviä, ja tänä vuonna voi olla ylpeä Suomen raikkaasta edustuskappaleesta.

Markku Ruotsila:

Suurimmassa osassa Eurooppaa Euroviisut on vitsi. Niiden kautta voi nauraa eurooppalaisuuden naurettaville piirteille. Tätä kautta käänteisesti vahvistuu yhteisen eurooppalaisuuden tuntu mitä realistisimmin.

Vain Suomessa ja joissain itäisen Euroopan maissa Euroviisuista on tullut isänmaallisuuden korvike – mikä ei ole hyväksi sen paremmin kyseisille maille kuin eurooppalaiselle identiteetillekään.

Juha Kuisma:

Euroviisut luo yleiseurooppalaista identiteettiä ei sisältönsä, vaan yhteisen fokuksen vuoksi

Lisa Sounio:

Euroviisut on kitschiä liha- ja ääniteatteria, joka kutkuttaa ja ruokkii eurooppalaista kisanälkää jalkapallon, jääkiekon ja muiden kansanhupien tapaan.

Minna Lindgren:

Miten me muuten muistaisimme, mitkä maat kuuluvat Eurooppaan?

Janne Gallen-Kallela-Sirén:

Vaikka itse en Eurovision laulukilpailuja seuraa, yhteiseurooppalaiset musiikkitapahtumat ovat yksi tapa ylittää raja-aitoja ja kohdata kulttuureja eripuraisessa maailmassa.

Iivi Anna Masso:

Elämä ei ole pelkkää politiikkaa. Tarvitaan muutakin, mikä yhdistää. Musiikki on yksi sellainen asia, oli sen muoto ja tyyli mikä tahansa.

Harri Hautajärvi:

Kaikki yhteisesti toteutettavat, laajapohjaiset kulttuuritapahtumat edistävät eurooppalaisten ihmisten vuorovaikutusta ja kehittävät yhteistä identiteettiä.

Eurovision laulukilpailu on vanha ja arvokas, onnistuneesti popularisoitu yleiseurooppalainen kulttuuritapahtuma, joka saavuttaa vuodesta toiseen valtavan yleisön. Vain urheilukilpailut taitavat saada yhtä suuria katsojamääriä. Euroviisuissa vuorottelevat kiinnostavasti kansallinen ja kansainvälinen popkulttuuri. Euroviisuja on seurannut radioistaan ja sitten televisioistaan jo useampi sukupolvi.

Itselleni Euroviisut oli lapsuudessani 1970-luvun alkupuolella tärkeä asia, ja kuulun niihin tuhansiin, jotka aikoinaan nauhoittivat kilpailukappaleita C-kasettinauhurilla, mikrofoni lattialla television edessä, samalla kun muun perheen piti istua kotisohvalla hiljaa, jotta nauhoitus onnistuisi.

Vaikka vain muutamista Eurovision laulukilpailun voittajista on tullut maailmanluokan tähtiä, ovat monet vanhat euroviisuhitit vakiintuneet kaikkien tuntemiksi ikivihreiksi, vaikkapa Gigliola Cinquettin upea Non ho l'età vuodelta 1964 ja Massielin La, la, la vuodelta 1968 – ja monet muut 1960–1970-lukujen viisujen voittajakappaleet, monilla eri kielillä esitettyinä.

Pauli Aalto-Setälä:

Tällä sekakuorolla ei voi olla yhteistä identiteettiä, mutta on meillä yhteiset velat, historia ja musiikkimaku. Da da dam.

Akuliina Saarikoski:

Eurooppalaiset kuvittelevat osallistuvansa yhteisen identiteetin rakentamiseen Euroviisuissa.

Tämä on hupaisaa, sillä jokainen asianosainen tietää, että oikeasti viisut ovat sen vastakulttuurin tähtisadetta joka hallitsee campin, outouden ja identiteettien vakavamielisen parodioinnin.

Pilvi Torsti:

Ymmärsin Euroviisujen tärkeyden, kun seurasin kisoja Sarajevossa Bosnia-Hertsegovinassa. Kadut olivat autioita ja KAIKKI katsoivat kisoja ja keskustelivat eri maiden viisuista.

Oman esiintyjän osallistuminen tähän kaikkien eurooppalaisten yhteistouhuun antoi uskoa muuten kovin hauraan valtion asukkaille. He kokivat olevansa osa jotain suurempaa ja viisujen aikana jakaantunut maa järjestäytyi kannustamaan omaansa.

Entisen Jugoslavian maiden keskinäinen solidaarisuus viisuäänestyksissä on kaikissa viime vuosien viisuissa ollut muutenkin positiivisella tavalla liikuttavaa.

Jukka Relander:

Euroviisut on homojen joulu. Se on arvokasta!

Jaakko Heinimäki:

Ilman muuta. Varsinkin Azerbaidzhanin eurooppalaiselle identiteetille.

Antti Alanen:

Kai. Siitä vaan, vaikk' vähempää kiinnostaa ei vois. Kuin silloin ennen varjoon suojaan alta polttavan auringon katson sineen taivaan kunnes aurinko laskee länteen. Vahanukke laulava nukke, sätkynukke, sua kiittää mä saan, tipi tii, merci chérie, säästä suukkosi vain, vain hieman rauhaa, pump pump, reggae ok, hallelujah, hard rock hallelujah. Italiassa playboy, kalliit nahkaistuimet, kiitos Soinin koittaa kohta Waterloo.

Aki-Mauri Huhtinen:

Euroviisut kuvastaa eurooppalaista elämänmenoa monella tavalla. Haluamme fiilistellä pinnallisesti yhdessä, arvostella toisiamme jakamalla "pointseja".

Emme enää käy asein toistemme kimppuun vaan debatoimme viisuilemalla. Se kertonee meistä jotakin.

Arno Kotro:

Viisujen camp-henkisyydestä viriää hilpeää ja kansoja yhdistävää itseironiaa. Tosin Suomen edustuskappale on oikeasti hieno.

Jari Sarasvuo:

Sateenkaarikansan kokoontuminen, jossa ei tarvitse pelätä kusipäiden kaasuhyökkäyksiä.

Juha Herkman:

Eurooppalaista identiteettiä ei ole. EU:n nitkahtelu osoittaa eurooppalaisen identiteetin rakennetun ja kuvitteellisen luonteen.

Euroviisut lienee suurten Eurooppa-keskeisten urheilutapahtumien ohella ainoita tapahtumia, jolloin ihmiset Euroopan eri kolkilla todella kokevat muodostavansa jonkin sortin entiteetin.

Seppo Zetterberg:

Kyllä kai ne hyvää tekevät, vaikka tuskin Euroviisut nyt mitään eurooppalaisuuden riemukarkeloita ovat.

Heikki Hiilamo:

Euroviisut on harmiton keino jos ei muuta niin ainakin kertoa Euroopan eri maissa asuville, mitä maita Eurooppaan kuuluu.

Parhaimmillaan laulut tuovat esille myös kansallisten kulttuureiden erityispiirteitä. Valitettavasti nämä tosin jäävät usein yhteen malliin puristetun kaupallisen viihdejytkytyksen alle.

Kaari Utrio:

Yhteinen hauskanpito tuskin voi ainakaan aiheuttaa vahinkoa, vaikka meikäläinen eurooppalainen ei itseänsä Euroviisuihin identifioikaan.

Kirsi Virtanen:

Kyseessä on hauska happening, johon ei pidä – kuten ei muuhunkaan kisailuun – suhtautua ryppyotsaisesti.

Uskon vakaasti että edessä on superviikonloppu, suomalaisittain ajateltuna. Lauantaina Paradise Oskar tuo viisuvoiton, sunnuntaina leijonat rökittävät ruotsalaiset lätkän unelmafinaalissa!

Silja Rantanen:

Luomiskilpailut ovat uhkapeliä. Identiteetin muokkaaminen on helpompaa on kuin hyvän laulun räätälöinti. 130 miljoonaa ihmistä saadaan katsomaan televisiosta laulukilpailua, mutta se ei auta, jos ei löydy yhtään tarttuvaa melodiaa.

Yritys kuitenkin kannattaa. Laulu rakentaa identiteettiä myönteisemmin kuin television katselu.

Hyvä laulu on sellainen, jonka ihmiset osaavat laulaa itse. Abban Waterloo oli hyvä eurooppalainen laulu. Nimi viittasi Napoleonin tappion kautta ruotsalaisen hallitsijasuvun alkuperään. Laulajilla oli iloiset ruotsalaiset kasvot ja ralli oli sävyltään optimistinen. Yhtyeen jäsenillä oli yhteyksiä ruotsalaiseen kansanmusiikkiin. Esityksen henki oli demokraattinen. Miehet ja naiset toimivat yhdessä.

Abban kaupallinen voittokulku muistutti elokuvan Barry Lyndonia, joka kiersi 1700-luvun Euroopassa palkkasotilaana tarttuen aikakauden mahdollisuuksiin.

Barry Lyndonin taustamusiikissa esiintyi Schubertin trion melodia, joka oli peräisin smoolantilaisesta kansanlaulusta. Abba on ollut viisaampi sijoituksissaan kuin Barry Lyndon.

Euroviisujen rakenne muistuttaa pian avautuvaa Venetsian biennaalia. Vanhaa kuvaa Euroopasta on yritetty laajentaa ja ajanmukaistaa, mutta kansallisten paviljonkien asettelu kielii vanhasta hierarkiasta.

Max Arhippainen:

Nationalistista ylilyönneistä huolimatta, seuraamalla kilpailua suuri yleisö kaikissa Euroopan maissa joutuu tarkastelemaan itsensä nimenomaan osana eurooppalaisuutta.

Kari Enqvist:

Ovathan ne eräänlaiset paneurooppalaiset karnevaalit.

Vaikka Euroviisut on pinnallinen, kaupallinen, epäaito ja usein tylsä, ehkä ankarimmallekin kriitikolle tekisi hyvää olla nipottamatta edes yhtenä päivänä vuodesta.

Lotta Backlund:

Kyllä varmaan tekevät. Se, pitääkö Euroviisuista yrittää löytää jotain syvällisempää merkitystä, onkin toinen juttu. Sometimes a rose is just a rose.

Ehkä se vaan on hyvin konseptoitu viihdekilpailupläjäys, jossa on sopivissa määrin sekoilua, musiikkia, myötähäpeää ja tunnistettavaa perinnettä, joka muistuttaa lapsuudesta. Mutta eihän sekään ole huono asia.

Markku Valkonen:

On vähän fifty sixty -olo.Viisut keräävät eurooppalaiset ruudun ääreen, mutta näkökulma on myös ikävästi kansallinen.

Jaakko Aspara:

Erityisesti EU:n kaikkien ongelmien keskellä kaikki tilaisuudet, joissa yhteiseen eurooppalaisuuteemme linkittyy positiivista energiaa, ovat hyväksi.

Ja onhan Euroviisut Idols-kilpailujen tietynlaisena esiasteena ja ennakkotapauksena myös eurooppalaisen populaarimediakulttuurin positiivinen innovaatio.

Yrjö Juhani Renvall:

Euroviisut on toistuva kurkistus siihen, että ei ole onneksi yhteistä "eurooppalaista identiteettiä" vieläkään. On vain ylikansallisia kaupallisia haaveita ja kansallisia poliittisia tarpeita.

Sopii suomalaiseenkin makuun: aina voi nauttia, jos ei voitosta niin tappiosta.

Irina Krohn:

Euroviisut on omanlaisensa leikki. Leikkiminen tekee hyvää

Helena Hiilivirta:

Euroviisut on ihan hauska vuosittainen musiikillinen muistutus siitä kuinka monenlaisia sävyjä eurooppalaisessa kulttuurissa on.

Ja luohan se nostetta eurooppalaiselle viihdeteollisuudelle muutoin niin amerikkalaista tarjontaa vastaan.

Laura Kolbe:

Kyllä tekevät!

Musiikki ja viihde on ollut lyömätön pari antiikin jälkeen Euroopan yhdistäjänä: aluksi katolinen kirkko vastasi suurista spektaakkeleista. Sitten tulivat laulelmat, oopperat ja muut laajan jakelun musiikkiesitykset. Kansat, maat ja maisemat yhdistyivät, kun suuremmat ja pienemmät säveltäjät loivat musiikkia soimaan kaikkialla maanosassa – Bach, Mozart, Beethoven, Puccini, Tšaikovski ja Sibelius muovasivat perustaa Euroopan yhteiselle musiikki-identiteetille.

Ja lopulta 1900-luvun sota-ajan rallatukset, 1960-luvun populaarimusiikki ja viihde hitsasivat makumaailmaa yhteen.

Euroviisut kesti kylmän sodan paineissa ja ryöpsähti kukkimaan 1990-luvulla. Kyseessä on rauhan ja viihteen pyhä karnevaali: kiiltokuva, joka samalla on totta ja huiputusta.

Kansakunnat taistelevat Euroviisuissa, mutta paljetein, melodioin ja (useimmiten) huumorin, rakkauden ja rauhan viestiä välittäen. Eikö se ole jo ihastelun ja ihmettelyn aihe – ja luo tämän päivän yhteistä kokemusta, tarinaa ja eurooppalaista identiteettiä.

Teivo Teivainen:

Yhdessä viihtyminen on tärkeää yhteiselle identiteetille. Viisut parantavat maailmaa myös homomyönteisyydellään.

On kiusallista, että viisuissa Israel kytkeytyy eurooppalaiseen identiteettiin mutta Palestiina ja muut arabimaat jäävät ulos. Sama ilmiö toistuu toki esimerkiksi eurooppalaisessa tiedeyhteistyössä, jossa Israel on usein eräänlaisena ulkojäsenenä.

Ville Ranta:

Euroviisuissa on mahtavaa se, että kaikki kappaleet ovat yhtä huonoja, ja ihmiset äänestävät kansallisin perustein.

Kun Euroviisut joskus loppuvat, tulemme kaipaamaan niitä.

Ja tänä vuonna on kuten aina: Suomella on liian vähän naapurimaita.

Anne Moilanen:

Jotain positiivista!!

Matti Kalliokoski:

Kylmän sodan aikaan Euroviisut koskettivat rautaesiripun länsipuolista maailmaa.

Nyt meille kaikille muistutetaan kerran vuodessa, että Armenia, Ukraina ja Makedonia ovat Eurooppaa siinä kuin Ranska ja Saksakin.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Ehkeivät ne viisut nyt sentään Euroopan kulttuurin terävintä kärkeä ole...

Ami Hasan:

Euroviisuilla ei ole nykymuodossaan mitään tekemistä yhteisen eurooppalaisen identiteetin kanssa – mutta voisi hyvinkin olla, jos se asetettaisiin tavoitteeksi. Ylipäätään EU:ta vaivaa kolossaalinen ymmärryksen puute propagandan ja symboliikan merkityksestä ja hyväksikäytöstä. Mietipä, millaista ylpeyttä voisimme tuntea EU:n taitolentoryhmästä, komeihin univormuihin puetuista paraatijoukoista tai yhteiseurooppalaisesta jalkapallojoukkueesta – yhteisestä kuningasperheestä nyt puhumattakaan.

EU ei ikävä kyllä osaa propaganda- ja symbolimielessä hyödyntää edes olemassa olevia assettejaan, kuinka moni lukijoista osaa esimerkiksi nimetä EU:n presidentin? Atlantin takaisessa liittovaltiossa, USA:ssa, nämä asiat on aina osattu ottaa huomioon – osin siksi se onkin paljon EU:ta vahvempi liitto.

Jäänkin malttamattomana odottamaan toimeksiantoa EU-brändin vahvistamisesta.

Johannes Koroma:

Kilpailulla on yhtä vähänvaikutusta eurooppalaiseen identiteettiin kuin jääkiekon MM-kisoilla on globaalin identiteetin kehittymiseen.

Televisio-ohjelmanase kuuluu merkityksettömään viihteeseen, joka viehättää tai inhottaa. Valitettavasti se ei ole kertakäyttöviihdettä.

Eurooppalaista identiteettiä uhkaavat kriisit se tietysti auttaa unohtamaan: onhan helpompaa olla euroviisu-eurooppalainen kuin euro-eurooppalainen.

Juha Sihvola:

Euroviisujen kaltainen masssaviihde ei toivon mukaan vaikuta identiteetteihin mitenkään.

Ne joita asia kiinnostaa, pitäkööt viisunsa. Minä luen senkin ajan mieluummin Matti Klingen päiväkirjoja.

Kari Uusikylä:

Eivät ne tee hyvää eivätkä toivottavasti pahaakaan eurooppalaiselle identiteetille.

Vai onko joku ymmärtänyt kuuluvansa Eurooppa-perheeseen vasta, kun Fredi lauloi (1976) Pylly vasten pyllyä Pump Pump? Kuinka moni oivalsi silloin, että minähän kuulun Eurooppaan: näin lähellä olen kroatilaista, romanialaista ja irlantilaista siskoani ja veljeäni, ihan pyllytuntumalla.

Jari Sillanpään (2004) It takes 2 to tangokin on kovin rajoittunut kahdenvälinen hurmio, puhumattakaan Hanna Pakarisen (2007) eristäytymishaluisesta suomalaisesta pyynnöstä "Leave me alone".

Seppo Lampela:

Ei ainakaan sen enempää kuin EM-skabat tai jokin Suomi–Ruotsi-maaottelu.

Alf Rehn:

Euroviisut on ihan hauska camp-juttu, ja on sen ympärillä vakavaa fanitusta, mutta en näe sillä olevaan mitään suurempaa vaikutusta eurooppalaiseen identiteettiin. Toisaalta, tuskin ne hallaakaan tekevät.

Ullamaija Kivikuru:

Identiteetin kannalta täysin yhdentekevä kilpailu. Laaja mutta laimea suosio ei jätä jälkeä identiteettiin.

Kovin vähän on Euroopalla itse asiassa musiikillisesti sanottavaa kansoilleen: Euroviisut ja Wienin uudenvuoden konsertti...

Timo Valjakka:

Toivon, etteivät jonkin toisen planeetan asukkaat muodosta käsityksiään meistä eurooppalaisista katselemalla euroviisulähetyksiä.

Osmo Soininvaara:

Siinä näkyy yleiseurooppalaisuuden pahimmat puolet, kulttuurien sekoitus, joka päätyy täydelliseksi kulttuurittomuudeksi.

On vaikea kuvitella, että esillä olevat hengentuotteet edustaisivat sitä, mihin jäsenmaissa parhaimmillaan päästään. Mutta kun pitää miellyttää tasaisesti kaikkia, pitää olla mitäänsanomaton.

Toivoisin enemmän eurooppalaisuutta, joka olisi erilaisuuksien rinnakkaiseloa eikä kompromissia kaikesta.

Lordi oli tästä positiivinen poikkeus, vaikka en itse olekaan hevimusiikin ystävä. Säätämällä äänestysmenettelyä päästäisiin siihen, että laumasta poikkeavat voittaisivat helpommin.

Katriina Järvinen:

Euroviisut on kilpailuna yhtä kaukana nykymenosta kuin missikisat, ongelmajätettä, jolle ei löydetä muuta loppusijoituspaikkaa kuin kansalliset tv-kanavat.

Mutta ehkäpä eurooppalaisuudelle ei enää löydykään muuta yhteistä nimittäjää kuin tämä keinotekoinen, camp-hengessä ylläpidetty kaupallinen karnevaali.

Vaula Norrena:

Euroviisut on Idolsin kaltaista leikkiä ja hömppää, joka ei rakenna eurooppalaista identiteettiä. Vielä kylmän sodan aikana niillä saattoi olla jokin merkitys, ei enää.

Eurooppalaista identiteettiä vahvistavat eniten a) yhteinen valuutta b) valistusaate c) kuviteltu sivistysylemmyys.

Sanon kuviteltu, koska historia osoittaa, että mahtavampia sivistysvaltioita ja korkeakulttuurin kehtoja on ollut ympäri maailmaa jo silloin, kun Euroopassa elettiin vielä luolakulttuuria. Valistusaate sen sijaan on omintakeista siinä, miten pitkään hyvin se on läpäissyt eurooppalaiset yhteiskunnat ja sitkeästi pitänyt pintansa jo vuosisatoja. Yhteinen euro konkretisoi eurooppalaisen identiteetin arkielämässä jokaiselle joka päivä.

Risto Pelkonen:

Euroviisujen ytimessä oleva musiikki on uuvuttavan tylsää, juhlakonsertin räikeät värit, valokikkailu ja kova meteli kamalia. Turhuutta kaikki tyynni.

Ei ole Euroviisuista eurooppalaisen identiteetin pohjaksi.

Anja Snellman:

Ei nykyisillä Euroviisuilla ole mitään tekemistä ns. eurooppalaisen identiteetin kanssa. Ne ovat monikansallista bulkkiviihdettä.

EN OTA KANTAA

Pirjo Hiidenmaa:

En ole pitkään aikaan seurannut Euroviisuja. En näe niissä erityistä eurooppalaista ulottuvuutta. En liioin ole nähnyt niissä suurta musiikkiulottuvuuttakaan. Massatapahtuma, jolla varmaan koetetaan kilpailla näkyvyydestä ja saada innokkaita turisteja paikalle. Samaa tehdään niin monella muullakin tapahtumalla.

Soila Lehtonen:

Mikä on eurooppalainen identiteetti?

Joudun tosin kysymään retorisesti itseltäni myös mikä on euroviisu, koska en muista seuranneeni Eurovision kisoja sen jälkeen kun Viktor Klimenko tulkitsi: "aaurinko laaskee läänteen... aaurinko raakkaudetoon".

Euroviisujen merkitystä en voi siis arvioida kuin omasta ahtaasta kulttuurinäkökulmastani: zéro points.

Johanna Korhonen:

Tämä asia on minulle täysin vieras, en ole seurannut Euroviisuja tai niihin liittyvää julkisuutta koskaan

Leena-Maija Rossi:

Mutta hetkellisesti ja camp-hengessä saattaa sellainen konstruktio nostaa päätään viisujen tahdissa.

Riikka Ala-Harja:

Luoteis-Euroopasta lähetetään Riikka A-H-yksikön ällötys HS-kysymyksen yksikölle "eurooppalainen identiteetti".

Katja Boxberg:

En tiedä mitään epäkiinnostavampaa asiaa kuin viisut.

Mikko Lehtonen:

Eurooppa ja eurooppalaisuus ovat siksi avoimia ja venyviä käsitteitä, että asiaa on miltei mahdoton arvioida.

Mikä on Eurooppaa? Turkki, kaiketi, mutta miksi myös Israel eikä esimerkiksi varsin "eurooppalainen" Libanon? Sinänsä kisat kyllä saattavat olla omiaan vähentämään pahinta kansalliskiihkoilua, kun kaikki laulavat englanniksi eivätkä kappaleiden tekijät ja esittäjät ole välttämättä siitä maasta, jota edustavat.

Vahvistaako tämä "eurooppalaista" identiteettiä, onkin jo mutkikkaampi kysymys.

Musikologikollegani Tarja Rautiaisen mukaan Eurovision laulukilpailun sävelmissä toistuvat usein sellaiset fraasit kuin la-la-laa, da-da-da, dum-didi ja niin edelleen. Tässä mielessä Paradise Oskar on siis valinnut lyriikkansa oikein. Tsemppiä, Oskar!

Krista Mikkola:

Osalle eurooppalaisista maista kilpailulla on valtava merkitys – varsinkin Itä-Euroopassa ja Balkanilla on nostetta – osassa maita niitä ei juuri edes huomioida. Edellisillä vuosikymmenillä merkitys oli suurempi – musiikin jakelukanavat ovat muuttuneet tässä ajassa.