VIISAITA VASTAUKSIA KIPERIIN KYSYMYKSIIN

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Uskotko vasemmiston kykyyn uudistua?

Vappu on perinteinen työväenliikkeen juhla. Sopivasti sen alla on ilmestynyt kaksi kirjaa, joissa pohditaan suomalaisen vasemmiston tilaa. Tietotyön osuuskunta General Intellect julkaisi yhdessä Tutkijaliiton ja Vasemmistofoorumin kanssa teoksen Vasemmisto etsii työtä (Like 2008). Siinä kritisoidaan nykyisen vasemmiston harjoittamaa politiikkaa ja pohditaan, miten sitä tulisi muuttaa.

Vasemmiston vaikeudet ovat keskeinen teema myös Hanna Kuuselan ja Mika Rönkön toimittamassa pamfletissa Puolueiden kriisi (Like 2008). Siinä enimmäkseen vasemmistopuolueisiin ja vihreisiin kuuluvat kirjoittajat pohtivat, mikä puolueita vaivaa ja mitä politiikan tai demokratian "pelastamiseksi" olisi tehtävä.

Kummassakin teoksessa yleinen näkemys on, että nyky-Suomessa porvaripuolueet määräävät politiikan asialistan ja toteuttavat menestyksellisesti omia tavoitteitaan. Tällaisen kehityksen katsotaan kuitenkin alkaneen jo ennen nykyistä porvarihallitusta ja vasemmistopuolueiden myötävaikutuksella. Esimerkiksi tuloerot ovat kasvaneet ja sosiaalitukien ostovoima on heikentynyt jo aiempina vuosina, kun vasemmistopuolueet olivat hallitusvastuussa.

Monia Politiikan kriisi -pamfletin kirjoittajia yhdistää uusliberalismin vastustaminen. He pitävät uusliberalismia politiikassa ja taloudessa yleisesti vallitsevana virtauksena, jonka tehokkuusvaatimukset ovat saaneet jalansijaa myös vasemmistopuolueista. Vasemmisto etsii työtä -kirjassa sen sijaan kyseenalaistetaan uusliberalismin vastaisuus ja siihen liittyvä "historiaton, kapitalismista ja sen kehityksestä irrotettu käsitys politiikasta". Uusliberalismin kritiikkiä on totuttu pitämään vasemmiston vahvuutena, mutta kirjoittajien mukaan se on päinvastoin vasemmiston heikoin kohta. Heidän mielestään uusliberalismi ei pyri eroon valtioista, kuten nykyvasemmisto usein luulee, vaan nimenomaan pyrkii aktiivisesti muuttamaan valtion toimintaa, lakeja ja muuta yhteiskunnallista kehystä niin, että markkinoilla on parhaat mahdolliset edellytykset toimia.

Suomalaisen vasemmiston tulevaisuutta koskevissa pohdinnoissa ongelmien ja kipupisteiden lista on pitkä. Tuoreissa kirjoissa ja muussa viime aikojen keskustelussa ovat nousseet esiin muun muassa seuraavat väitteet:

* Vasemmisto ei ole kyennyt reagoimaan riittävästi käsitteiden "työ" ja "työläisyys" sisällön ja työympäristön muuttumiseen. Tyypillinen työympäristö ei ole enää tehdashalli, vaan esimerkiksi konttori. Yksittäisen työntekijän menestys on entistä näkyvämmin kytketty työnantajan menestymiseen ja työntekijä on vedetty osavastuuseen työpaikkansa säilymisestä.

* Vasemmisto ei ole riittävästi havahtunut siihen, että henkisen työn osuus on kasvanut fyysisen kustannuksella. Myös työ- ja vapaa-ajan välinen ero on käytännössä muuttunut entistä hämärämmäksi, kun työhön tosiasiallisesti käytetty tuotantoaika ja palkanmaksun perusteena käytettävä työaika loitontuvat toisistaan.

* Vasemmiston ajattelu lähtee yhä liikkeelle ympäristöstä, jossa työsuhteet ovat pitkiä ja vakinaisia, vaikka yhä useammat työsuhteet ovat määräaikaisia tai pätkä- ja silpputöitä. Vakinaistetut työsuhteetkin ovat entistä alttiimpia suhdannevaihteluille. Samalla työsuhteiden ehdot ovat muuttuneet – esimerkiksi työaika ja palkka voidaan määritellä entistä yksilöllisemmin. Tämän seurauksena myös työpaikan merkitys työväen solidaarisuuden ja yhteisten arvojen välittäjänä on muuttunut.

* Vasemmistossa on vielä ajattelua, jossa "tuottava" ja "tuottamaton" työ erotellaan toisistaan. Jälkimmäisiin luokitellaan helposti palvelualan työ, hoivatyö ja etenkin kotityö. Vasemmisto ei ole täysin sopeutunut naisten tuloon työmarkkinoille ja työn feminisaatioon.

* Vasemmiston näkemys sosiaaliturvasta kytkeytyy yhä vahvasti ansiotuloihin ja työkykyyn. Suhtautuminen perustuloon ja vastikkeettomiin sosiaalietuihin on ollut penseää.

* Vasemmistolla ei ole omaa kulttuuri- tai yhteiskuntamallia, joka voisi haastaa porvarillisen kulttuurin ja yhteiskunnan mallin. Työväenliikkeen vanhat perinteet, kuten vappumarssit ja Kansainvälisen laulaminen, pikemminkin karkottavat joukkoja kuin lisäävät vasemmiston yhteisöllisyyttä.

* Neuvostoliiton romahdus ja muiden epäonnistuneiden sosialististen kokeilujen painolasti luetaan usein myös nykyisen vasemmiston rasitteeksi. Vanhoja työväenliikkeen teoreetikkoja tunnetaan huonosti ja kuva vasemmistopuolueiden nykyisestä ideologisesta perustasta on epäselvä. Materialismi on tosin – ehkä marxilaisuuden perintönä – vasemmistossa yhä voimissaan, mutta taloudellisten tavoitteiden ylikorostuminen voi tehdä sokeaksi muille arvoille.

* Vasemmistolla ei ole selkeää strategiaa globalisaation mukanaan tuomiin muutoksiin, kuten tuotannon siirtymiseen halvan työvoiman maihin. Vasemmisto takertuu liian helposti kansallisvaltioon eikä pysty reagoimaan kansainvälisen toimintaympäristön muutoksiin. Esimerkiksi kanta siirtolaisuuteen ja maahanmuuttoon horjuu.

* Vaikka vasemmisto puhuu valtiollisen ja kunnallisen demokratian puolesta, jäsendemokratia vasemmiston omissa järjestöissä ei toimi. Korporatiivisuus leimaa sekä vasemmistopuolueita että ay-liikettä.

Viikon kysymys:

Uskotko vasemmiston kykyyn uudistua?

KYLLÄ

A.W.Yrjänä:

Vasemmistoliike on syntynyt aikanaan ajamaan sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista.

Vasemmisto ei ole vielä toipunut myöhemmästä pitkästä liitostaan dialektisen materialismin kanssa, mutta edessä on varmasti kriisejä, jotka tulevat vielä kohottamaan ihmisten välisen solidaarisuuden arvoa yhteiskunnallisena voimavarana.

Materialismi ei enää riitä arvopohjaksi, eikä etujen lisääminen ja turvaamien sisällöksi.

Matti Kalliokoski:

K.J. Ståhlberg määritteli itsensä aikoinaan vasemmistolaiseksi porvariksi. Hän oli vasemmistolainen eli halusi vaikuttaa yhteiskuntaan uudistusten eikä kontrollin kautta. Hän ei kuitenkaan hyväksynyt luokkataistelua ja marxilaisia oppeja sen pohjaksi, joten hän oli porvari.

Uskon, että vasemmisto jopa Suomessa voi uudistua. Pidän kuitenkin epätodennäköisenä, että muutoksen moottoreina olisivat perinteinen poliittinen tai ammatillinen työväenliike. Ne ovat säilyttäviä voimia.

Vasemmisto syntyi käsitteenä ennen Marxin oppeja. 2000-luvun vasemmistolaisuus – jos sellaista alkaa syntyä – muistuttanee enemmän vanhaa ranskalaista vasemmistoa kuin 1900-luvun jälkipuoliskon kaimaansa.

Luontevimmin uusi vasemmistolaisuus löytää paikkansa yhteiskunnallisessa ideoinnissa ja keskustelussa. Päätöksentekokoneistoihin asti sen tie on kovin kivinen.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Vasemmisto on tällä hetkellä eksyksissä eikä se välttämättä pysty uudistumaan lyhyellä tähtäimellä vasemmistopuolueitten tämänhetkisten kaavailujen mukaan.

Yhteiskunnalliset ongelmat eivät kuitenkaan ole kadonneet, ja vastavoimaa hallitsevalle kovan linjan markkinaliberalismille tarvitaan. Ongelmat luovat tarpeen myös vaihtoehtoisille aatemaailmoille, jotka nousevat esiin, tahtoivatpa puolueet sitä tai eivät.

Yksittäiselle puolueelle voi olla vaikea uudistua mutta vaihtoehtoiset, yhden totuuden kyseenalaistavat ajattelutavat eivät voi olla kehittymättä ja saamatta kannatusta. Kyse on vain siitä, kykenevätkö nyt olemassaolevat vasemmistopuolueet hyödyntämään tämän vääjäämättömän muutoksen vai kehittyykö Suomeen uusia puolueita tai muita poliittisia toimijoita.

Vasemmistolla aatesuuntauksena on kyky uudistua. Onko joillakin nykyisistä puolueista samaa kykyä, on epävarmempaa.

Hannu Väisänen:

Mutta sillä ehdolla, että vasemmisto löytää tai säveltää uuden "Kansainvälisen" seuraamatta silti Tony Blairin mallia!

Erkki Tuomioja:

Muutoin en olisi ehdolla SDP:n puheenjohtajaksi, ja ehdolle en olisi lähtenyt ellei niin moni tätä uudistumista haluava olisi halunnut ehdokkuuteni kautta sitä edistää.

Leena Lehtolainen:

Olen näin vapun kunniaksi lempeä vasemmistolle. Mutta muutoksen aikaan saamiseksi tarvitaan hurjasti työtä ja täydellinen toimintakulttuurin uudelleenarvioiminen.

Vasemmisto on ukkoutunut sanan kaikissa merkityksissä, ja ainakin Suomessa se on jäänyt liikaa tiettyjen ammattijärjestöjen panttivangiksi. Kun katsoo demarien Forssan puolueohjelmaa vuodelta 1903 huomaa, että osa tavoitteista saavutettiin, mutta nyt niistä ollaan jälleen luopumassa.

Yksi avainsana vasemmiston uudistumisessa olisi työn käsitteen nykyaikaistaminen ja talouskasvun kapitalististyyppisestä ihannoinnista luopuminen.

Mutta mistä uudistajat löytyvät? Piristävää uudelleenajattelua löytyy esimerkiksi sanomalehti Ny Tidin sivuilta.

Anu Kantola:

Vastaan nyt optimistisesti "kyllä", vaikka yhtä hyvin voisin vastata ei.

Politiikan jako vasemmistoon ja oikeistoon on monella tapaa ongelmallinen. Vasemmistopuolueet, Clinton, Blair, Schröder ja Lipponen olivat avainasemassa 1990-luvun politiikassa, joka perustui markkinoiden vapauttamiselle eri tavoin. Tämä selittyy osin sillä, että ay-liike ja yrityselämä ovat usein olleet itse asiassa samalla puolella ajamassa samoja asioita suhteessa valtioon: herrojen ja duunareiden edut ovat olleet usein yhteisiä.

Suomessa tämän koalition ulkopuolelle ovat jääneet erityisesti naisvaltaiset julkisen sektorin alat, joiden palkkakehitys on taantunut ja myös työkulttuuri on rapautumassa jatkuvan kriisin tunnelmissa. Samaten nuorten sukupolvien asema on useissa uudistuksissa heikko kun katsoo esimerkiksi silpputyöllisyyttä ja eläkeratkaisuja.

Nämä viimeksi mainitut eivät ole löytäneet yhteistä poliittista kotia, vaan ovat mukana eri puolueissa vähemmistönä tai sitten politiikan ulkopuolella kokonaan. Itse asiassa poliittisessa kentässä on tapahtunut jako puolueiden sisällä, jokaisessa puolueessa on omat oikeistolaisensa ja vasemmistolaisensa, kovat ja pehmot.

Vaikea sanoa, miten käy jatkossa. En ole vakuuttunut vasemmistopuolueiden uudistumisyrityksistä, joista minusta puuttuu aitoa potkua.

Allekirjoitan monet nyt esillä olleet vasemmiston ongelmat, mutta yksi niistä on minusta ehkä ongelmallisempi kuin muut. Valtio pitäisi kaapata takaisin. Vasemmisto ajautuu ulos vallasta, jos se ei pysty uskottavasti sanomaan, mitä hyvää valtiolla tehdään. Nyt esillä olevissa mielipiteissä valtio nähdään usein lähtökohtaisesti ongelmana ja pahana ja sen sijaan kansalaisliikkeet ja globaali demokratia mahdollisuutena ja hyvinä.

Liikkeet ovat tärkeitä ideoiden synnyttäjiä ja levittäjiä, mutta uskottavan poliittisen ohjelman pitäisi kertoa, mitä tehdään valtiolla ja julkisella sektorilla, koska ne ovat kuitenkin se demokratian mekanismi, jonka avulla markkinoiden tuloja ja eroja tasataan ja poliittisia uudistuksia toteutetaan.

Toinen tärkeä asia on minusta suhde globalisaatioon. Globalisaatio ei ole muuttanut politiikan mahdollisuuksia ollenkaan niin radikaalisti kuin usein kuvitellaan. Päinvastoin: globalisaatio on tuonut talouskasvua, jonka turvin voidaan rakentaa parempia yhteiskuntia myös politiikan puolella.

Nämä globalisaation tuomat mahdollisuudet pitäisi miettiä ja muuttaa positiivisiksi ohjelmiksi sen sijaan, että hellitään kuvaa maailmasta, jossa kaikki oli ennen paremmin ja nyt olemme vain uhkien ja riskien ympäröimiä.

Martti Koskenniemi:

Mutta aika ei ehkä ole tälle vielä kypsä.

Itselleni "vasemmisto" merkitsee kahta asiaa: 1) kriittistä, poliittisesti orientoitunutta ajattelua, ja 2) solidaarisuutta. Kapitalismin ideologiset koneistot murentavat kumpaakin ja perinteinen vasemmisto jäänyt tabujensa vangiksi.

Vasemmiston "nousu" ei kuitenkaan voi olla vain imagon rakentamista. Kriittisyys ja solidaarisuus syntyvät yhteiskunnan ristiriitojen poliittisen luonteen tajusta – siis sen ymmärtämisestä, että kun jotkut voittavat, niin toiset häviävät.

Yhteiskunta ei ole olennaisesti taloutta tai tekniikkaa, vaan vallankäyttöä. Mitä kauemmin tämän huomaamiseen menee, sitä huonommin vasemmistolla menee, ja sitä barbaarisemmaksi elämä muuttuu. Ja – niin kuin tiedämme – barbarismille on vain yksi vaihtoehto!

Minna Lindgren:

Haluan uskoa kaikkien tahojen kykyyn uudistua. Vain tällaisella realismilla touhussa on toivoa.

Atso Almila:

Nuoret tulevat vielä; omatunto ja oikeudenmukaisuuden kaipuu ovat nousussa. Tuomioja on henkisesti nuori...

Jan Erola:

Kun niin harvat muut poliittiset toimijat käyvät arvokeskustelua, vasemmistolla on mahdollisuus profiloitua keskustelunavaajana ja kyseenalaistajana. Tämä rooli istuisi hyvin esimerkiksi Erkki Tuomiojalle.

Kokoomus on jo tehnyt saman, mitä Blair teki Britanniassa, mutta käänteisesti. Se on jo parkkeerannut vastustajiensa, demarien ruutuun. Pysymällä työläisten asialla – edes retorisesti – kokoomus saattaa jatkossakin olla maan suurin puolue. Jos vasemmisto haluaa tämän estää, sen tulee ottaa pätkä- ja osa-aikaistyöläisten ongelmat tosissaan.

Heikki Patomäki:

Vasemmisto on metafora, joka syntyi valistuksen aikana Ranskan kansalliskonventin istumapaikkajärjestyksen pohjalta, ja jonka voi nykyäänkin määritellä ainoastaan yleisten arvojen ja asenteiden perusteella, ei minkään konkreettisen ohjelman pohjalta.

Yleisesti on ajateltu, että vasemmistolaiset kannattavat ihmisten sosiaalista tasa-arvoa, kun taas oikeisto on joko perinteisten hierarkioiden (perinteinen konservatismi) tai pelkkien negatiivisten yksilövapauksien kannalla (markkinaoikeisto).

Itse uskon, että ihmiskunnan kollektiivinen moraalinen oppiminen johtaa ajan myötä moninaisuuden ja tasaveroisuuden perustan eli sen ymmärtämiseen, että meidän kykymme ja mahdollisuutemme ovat olennaisesti sosio-historiallisia, ja että tietoisten ja moraalisesti vastuullisten yksilöiden erityisyys rakentuu pääosin kunkin kulkeman moraalisen polun ja läpikäymän yhteiskunnallisen kasvamisen kautta.

Siksi tulevaisuus kuuluu sellaiselle liberaalille ja demokraattiselle vasemmistolle, jonka maailmanymmärrys on läpikotaisin kosmopoliittinen, sillä tasa-arvon ihanne ei pysähdy millekään rajoille.

Hyvää vappua!

Juha Seppälä:

Vasemmisto kykenee uudistumaan, jos se pystyy tekemään riittävän hajuraon perinteiseen vasemmistolaisuuteen, mitä niin sanottu uusi vasemmisto nyt yrittää. Jos se siihen pystyy, kiertyykö se vasempaan vai oikeaan ja päätyykö se työpaikkojen perässä Kiinaan, jossa vanhasta vasemmistosta tuli uusi oikeisto?

Suomen perinteisellä vasemmistolla tarkoitetaan lähinnä verkostoituneen tietoyhteiskunnan kyydistä pudonneita ja uudella vasemmistolla ubiikkiyhteiskunnan mekanismin sisäistäneitä toimijoita.

Moderni poliittinen kysymys koskee poliittisen vallan eli tiedon luonnetta, sen omistamisen määrittelyä, oikeutta ja jakautumista. Uudistuneen vasemmiston puolue saattaa olla jo olemassa Piraattipuolueena.

Kiba Lumberg:

Koska se on ainut tie. Menneisyyteen ei voitane palata.

Ihmisarvoinen kohtelu ja työolosuhteet ovat asioita, jotka eivät katso aikakautta.

Rohkeat näkemyserot muihin puolueisiin olisivat suotavia. Oletan, että vasemmistoliitto tulee luomaan oman rohkean linjauksensa ja on sitten punainen, mikä on energian, elämän, voiman ja oikeudenmukaisuuden väri.

Ihailtavaa ei ole tämä silpputyötyyli, jossa ihmisten selkänahasta revitään kaikki irti.

En sanoisi, että politiikka on Suomessa ihmeemmin muuttunut. Me blokkaamme muualta vaikutteita aika paljon ja Suomen politiikan ajatusmallien ja toimintatapojen olisi muututtava ylipäätään.

Näkisin, että kaikkien Suomen puolueiden pitää uudistua. Pitäisi kehittää sellaisia toimintatapoja ja uudistuksia, joilla poliitikot osoittaisivat aidosti rakastavansa kansaansa ja tuntevansa vastuuta yli puoluerajojen.

Antti Alanen:

Uskon vasemmiston kykyyn uudistua, ja aihetta on, sillä maailma on sadassa vuodessa muuttunut.

Vasemmiston alkuperäiset tavoitteet ovat paljolti toteutuneet Pohjoismaiden kaltaisissa hyvinvointivaltioissa. Ongelmista huolimatta elämme lintukodossa.

Vielä 1960-luvulla puolueiden erot olivat jyrkkiä. Niitä kuvastivat Karin karikatyyrit, nykytilaa harmittomat Itse valtiaat.

Viime vuosisadan sosialistiset kokeilut todistivat, että yhteiskunta ei toimi ilman yksityistä yritteliäisyyttä. Viimeistään 1930-luvun suuri lama todisti, ettei myöskään klassinen liberalistinen kapitalismi toimi, vaan tarvitaan sosiaalivaltion rakenteita. Näistä asioista vallitsee niin suuri yhteisymmärrys, että puolueiden erot ovat kutistuneet.

Kokoomus ja Keskusta ovat uudistuneet. Vasemmisto voisi nähdä identiteettikriisinsä haasteena tehdä suuri harppaus tulevaisuuteen. Kenenkään ei pitäisi olla valmiimpi globalisaatioon, koska vasemmisto on syntynyt kansainvälisenä.

On myös mahdollista, että syntyy uusia yhteiskunnallisia liikkeitä perinteisten puolueiden tilalle, jotka ovat ehkä virkansa tehneet.

Yrjö Sotamaa:

On pakko uudistua. Vaihtoehtoina ovat luova uudistuminen tai kuihtuminen.

Matti Wiberg:

Onko vesi märkää? Onko paavi katolinen? Nouseeko aurinko idästä?

Ihmisillä on intressejä. Vasemmisto on edunvalvontatapa.

Mistä tulivat yleinen äänioikeus, sosiaalipolitiikka, työaikalait, työsuojelu, yhdenvertaisuusperiaate eli ihmisten säällisen kohtelun säännöt, ihmisoikeudet, oikeusvaltio? Porvareiltako? Ilmaiseksiko?

Lotta Backlund:

Millä uudistumista mitataan? Sillä, että saadaan kannatus nousuun?

Haluan uskoa, mutta en näe sen tapahtuvan ihan heti. Uskon, että tähän auttaa sukupolvenvaihdos, mutta se vaatii myös sitä, että vasemmisto onnistuu keräämään lisää nuoria kannattajia ja uudistajia.

Kysymys onkin, miksi vasemmistolaisuus ei vetoa äänestäjiin? Mitä pamfletin kirjoittajat tarkoittavat sillä, että demokratia pitää pelastaa? Voiko demokratia toteutua ainoastaan silloin, kun vasemmisto saa tarpeeksi kannatusta ollakseen voimissaan? Eikö demokratia juuri silloin toteudu, kun kansa tekee valintoja? Ja tällä hetkellä valtaosa kansasta on tehnyt porvarillisen valinnan.

Toivon, että vasemmisto uudistuu, saa rivinsä ojoon ja ryhtyy tarjoamaan todellista vaihtoehtoa. Niin kauan kuin vasemmistolaiset puolueet pähkäilevät omaa sekasortoaan ja oppositiosta vastustavat kaikkia asioita ihan vaan vastustamisen vuoksi, ei päästä minkäänlaiseen arvokeskusteluun.

Ja kyllä, ehkä politiikan luonne on muuttunut. Ehkä tulevaisuudessa jakoa ryhdytään tekemään enemmän liberaali-konservatiivi-akselilla, eikä vain vasemmisto-oikeisto-akselilla. Ehkä uudenlaista jakoa tulee tapahtumaan, ja kansalaisjärjestöjen ja kansalaisvaikuttamisen myötä politiikan kenttä pirstaloitumaan.

Kari Enqvist:

Mikä tahansa suuri ihmisryhmittymä on fyysikoiden tarkoittamassa mielessä dynaaminen: jatkuvan muutoksen alainen. Yksittäiset ihmiset vuorovaikuttavat puhein ja teoin muiden ihmisten kanssa niin, että vasemmistoksi kutsuttu fysikaalinen systeemi kehittyy epälineaarisesti.

Siksi on luonnonlaki, että vasemmisto uudistuu. Kysymys on vain siitä, mihin suuntaan.

Lisäksi voidaan kysyä, aiheuttaako tämä uudistuminen vasemmiston poliittisen vaikutusvallan lisääntymistä; siitä kait tässä on implisiittisesti kyse. On selvää, että kaikki mahdolliset vastaukset ovat pelkkiä arvauksia. Sen verran voi kuitenkin sanoa yleisellä tasolla, että epälineaarisissa systeemeissä muutokset voivat olla yllättäviä ja nopeita.

On esimerkiksi mahdollista, että vasemmisto radikalisoituu mutta näivettyy nopeasti puoluekentän punaiseksi marginaaliksi; tai keskiluokan vetovoiman ansiosta se putoaa tontille, jossa sekä keskusta että kokoomus hääräävät.

Antti Nylén:

Ainakin siihen voi yrittää uskoa. En paljon piittaa tästä vasen–oikea-jaottelusta, jota en ole koskaan oikein tutkinut tai ymmärtänyt. Mutta olen pannut merkille, että "vasemmisto" on se, jolla on vaativia ihanteita, "oikeisto" taas se, joka toteuttaa väärätkin päätökset ja menee moraalittomankin "kehityksen perässä", koska "ei ole vaihtoehtoja", kuten Margaret Thatcherin kerrotaan sanoneen 1980-luvulla.

Ilman vaikeasti saavutettavia ihanteita maallinen elämä on vain lystikästä oleskelua, jolla on nolo loppu.

Hourailen varmaan, mutta olisi hienoa ja kaunista, jos jostakin syntyisi uusi kristitty vasemmisto, joka hakisi innoituksensa muinaisten Marxin ja Leninin sijaan pyhältä Paavalilta ja evankeliumista (jotka ovat tietysti paljon muinaisempia), ja saarnaisi aikansa eläneen "vallankumouksen" sijaan ikiaikaista "kääntymystä".

Jaana Airaksinen:

Uuden sukupolven myötä monet asiat ovat mahdollisia. Keskeistä on, pystyykö vasemmisto tiivistämään yhteistyötään muiden kansalaisliikkeiden kanssa, löytääkö vasemmisto vihreän asialistan – eli ryhtyykö se torjumaan ilmaston lämpenemistä tosissaan – ja onko vasemmistolla riittävä suoran demokratian keinovalikoima, jolla täydentää parlamentarismia.

Juha Herkman:

Pakko uskoa, muuten Francis Fukuyaman teesi "historian lopusta" pitää paikkansa: meillä ei enää ole mitään vaihtoehtoisia utopioita äärimmäiselle voitontavoitteluun perustuvalle kilpailuliberalismille.

Vasemmiston kriisi on tosiasia, ja suuri osa vasemmistoa kohtaan esitetystä kritiikistä pitää paikkansa. On uudistuttava, mutta periaatteita myymättä.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana SDP on yksinkertaisesti menettänyt uskottavuutensa uusliberalismin kansalaisyhteiskuntaa tuhoavien muotojen vastavoimana.

Tuomas Kyrö:

Vasemmisto uudistuu koko ajan kohti oikeistoa, vaivatta, vastuksetta. Tanssii suurpääoman kanssa -kilpailu hakee jatkuvasti uusia kisaajia.

Maija Vilkkumaa:

Olen samaa mieltä kaikista tässä vasemmiston kriisistä esitetyistä väittämistä. Uskon ja toivon kuitenkin, että vasemmisto kykenee uudistumaan ja löytämään ihmisiä, joita eivät vanhat ajattelumallit paina, mutta jotka silti näkevät maailman vasemmistolaisin silmin.

Silja Rantanen:

Sana sosiaalidemokratia ilmaisee kaksi ihannetta: vastuunkannon vähempiosaisista ja tasavertaisen päätöksenteon. Vasemmistolla on yhteiskuntamalli, joka oikeistolta puuttuu. Mitä tavoitteita asettaa sana kokoomus? Ei minkäänlaisia. Kaikkein epäreiluimmallakin kokoonpanolla on kokoomus, jos sillä tarkoitetaan vahvimpien sanelemia pelisääntöjä.

Oikeistopolitiikka on asianomistajien politiikkaa, jolla ei ole utopiaa. Kielenkäyttö on tunnustanut oikeiston yhteiskunnallisen näkemyksen puutteen omaksuessaan termit sosialistinen ja ei-sosialistinen.

Kysymyksessä luetelluista ongelmista vain osa koskee yksinomaan vasemmistoa. Jälkiteollisen yhteiskunnan muutos informaatioyhteiskunnaksi, tuottavuuden käsitteen muutos tai sosiaaliturvan perusteet ovat kysymyksiä, joihin kaikilla puolueilla on ollut vaikeuksia asennoitua.

Äänestävät työläiset eivät ole kyenneet asennoitumaan työläisyyden käsitteen muutokseen. Palkkatyö näyttöpäätteellä ei tee kenestäkään kapitalistia. Osa työläisistä äänestää omien etujensa vastaisesti oikeistoa, koska ei tunnista mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluu. He samastuvat omistavaan luokkaan, koska eivät joudu työskentelemään tehtaassa tai tekemään raskasta fyysistä työtä. Työläiset unohtavat olevansa työläisiä, kun he voivat käyttää samanlaisia asusteita kuin firman omistaja. Vahvistaakseen vaikutelmaa he äänestävät kokoomusta.

Taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut sekä kansainvälisesti että Suomessa. Tuotantovälineiden ja pääoman jakautuminen vaikuttaa edelleen ihmisten yhteiskunnallisen asemaan. Kun uusien sukupolvien äänestäjät oppivat soveltamaan näitä lainalaisuuksia uudenlaiseen asetelmaan ja muuttuneisiin töihinsä, he kyllä huomaavat keihin heidän tulee samastua.

Osmo Soininvaara:

Kysymys on tosin epäselvästi laadittu, "vasemmiston" vai "nykyisten vasemmistopuolueiden"?

Vasemmiston on pakko uudistua. En tiedä, pystyvätkö nykyiset puolueet uudistumaan – merkit eivät ole erityisen hyviä, mutta vasemmistolaisuuden sinänsä on pakko uudistua. Jos nykyiset vasemmistopuolueet eivät uusiudu, uusia tulee tilalle.

Itse odottelen "porvarillisen vasemmiston" nousua, vasemmiston, joka ei lähde tuotantovälineiden valtion omistuksesta eikä ammattiyhdistysten järjestövoimasta, koska nuo kumpikaan eivät oikein kuulu tälle vuosituhannelle jälkimmäisen pikemminkin lisätessä yhteiskunnallista eriarvoisuutta pyrkimällä pitämään ison hajuraon ansioturvan ja perusturvan välillä.

Vasemmistolaisuuden ongelmana on se, ettei sillä traditiostaan käsin ole juuri sanottavaa nykyiseen taloudelliseen menoon. Globalisaation ja informaatioyhteiskunnan vasemmistolainen yhteiskuntateoria puuttuu.

Kaarina Kaikkonen:

Tällä hetkellä vasemmiston kytkös vanhakantaiseen ay-liikkeeseen on kenties rasite. SAK on hukassa globalisaation edessä. Surkuhupaisaa on lukea uutisia esim. siitä, kuinka SAK:n linnake Kiljavan opisto pesettää likapyykkinsä halvemmalla Virossa jättäen suomalaiset pyykkärit työttömiksi, ja samaan aikaan SAK arvostelee muita yrityksiä edullisen virolaisen työvoiman palkkaamisesta tai työn teettämisestä halpamaissa.

Köyhän asialla oleva puolue on kuitenkin välttämätön parlamentaarisen yhteiskunnan kehittymiselle. Aika uuteen nousuun on kypsä sitten kun vasemmisto rakentaa identiteettinsä peruspilarit uudelleen tähän maailmaan sopivaksi.

Anna Rotkirch:

Tutkijana sanoisin, että vasemmiston uusi tulo on varmaa: EU:n demokratiavaje, demarien hampaattomuus ja kasvava sosiaalinen ja taloudellinen epäoikeudenmukaisuus maiden sisällä sekä välillä luovat vasemmistolle kysyntää, jos tätä uusliberaalia termiä sallitaan.

Suomen valtiovarainministeriön käsittämätön valta päättää mitä erilaisimmista asioista ilman demokraattista keskustelua saa minut kaipaamaan barrikadeja!

Kansalaisena tiedän kuitenkin yhä vähemmän, kenen joukossa seison, ja valinnat esimerkiksi vaaliuurnassa ratkovat yhä useammin "hyvä tyyppi" -perusteella eikä aatteen perusteella. Nuoruudessa mahdollisimman radikaali vasemmisto sai aina ääneni; nyt kavahdan esimerkiksi yksinkertaistavaa ajattelua jota kapitalismin kritiikkiin usein kieltämättä liittyy, tai sitä vallankumouksellisen retoriikan ihannointia, johon törmää joissakin vasemmistopiireissä.

Mutta esim. Kansan Uutisia ja Ny Tidiä kannattaa aina lukea!

Pirjo Hiidenmaa:

Olennaista varmaan on kysyä, mikä on vasemmisto: onko se jokin jo valmiiksi määritelty ilmiö vai onko vasemmisto itsessäänkin muuttuva. Vasemmistolaisuuden sisältä määrittyy myös ympärillä olevista aatteista, eikä ole olemassa kiinteää vasemmistolaisuutta, jonka sisällä uudistukset tapahtuisivat.

Vasemmisto ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus. Riittää, kun katsoo vasemmistopuolueita ja niiden ajamia kantoja vaikkapa verokysymyksissä. Vasemmistolaisuutta voi löytää myös muualta kuin sieltä, mistä sitä on vanhastaan etsitty, esimerkiksi vihreistä.

Toinen kysymys on, mihin suuntaan vasemmisto uudistuu. Kolmas on, kenen johdolla, eli kuinka pitkälle poliittiset kysymykset määrittyvät tekijöidensä kautta.

Käsitykset työstä, globalisaatiosta, perusturvasta ym. vaativat perusteellista analyysiä ja monipuolista ymmärrystä. Pelkästään poliittisella intomielisyydellä ja iskulauseilla ei asioita ratkaista. Tämän osoittaa hyvin Seppo Lindblom kirjassaan Politiikka karkuteillä.

Lindblomin analyysin mukaan poliittiset ohjelmat ovat tulleet tyhjiksi kuoriksi, kun maailman mutkistuminen on siirtänyt vallan asiantuntijoille ja virkamiehille. Poliitikot eivät ole halunneet ja osanneet uudistaa omaa rooliaan ja ohjelmiensa perusteita.

Toivon, että poliittinen uudistuminen ei tarkoita uusien eturyhmien kalastelua, esimerkiksi kääntymistä SAK-laisten tehdästyöläisten sijasta akateemisten pätkätyöläisten puoleen. Tällainen politiikka on samaa vanhaa lyhytnäköistä eturyhmäpolitiikkaa, jota vanhat puolueet ovat harjoittaneet, tehtiinpä sitä kenen nimissä – uuden tai vanhan vasemmiston, oikeiston tai keskustan – tahansa. Poliittinen toiminta nähdään vain vaalikoneistoksi ja ääntenkeruuksi. Uudistumista tarvitaan paljon syvemmälle, sekä sisältöihin että toimintatapoihin. Tämä käsittääkseni koskee sekä oikeistoa että vasemmistoa. Vappumarsseista luopuminen ei varmaankaan riitä tähän uudistumiseen.

Tarvitaan sellaista otetta ja käsittelyä, jossa vanhoja dogmeja voidaan uudistaa. Tarvitaan keskustelua, jossa tavoitteet voidaan määritellä. Tällöin ei riitä, että on kirkasotsaisia tavoitteita vaan tarvitaan vankkaa tutkimustietoa ja sen perusteella käytyä arvokeskustelua.

Hyvä alku uudistumiselle on tämä pamflettikevät. Lisää tällaista ja lisää keskustelua yhteiskunnasta, jotta äänien ja tulkintojen moninaisuus tulee esiin. Tähän keskusteluun tarvitaan tutkijoita ja eri alojen ammattilaisia, niin tilastoja kuin yksilöiden kokemuksiakin.

Kirsi Piha:

Uskon, että kaikki kykenevät muuttumaan. Mikä tahansa liike voi uudistua mikäli se kykenee ajanmukaistumaan.

Vappumarssissa roikkuminen ja vanhoin fraasein ihmisille puhuminen ei osoita uudistumisen tahtotilaa. Vasemmisto roikkuu käytännössä sellaisissa yhteiskuntarakenteissa, joita ei enää ole. Yksittäisen määräaikaisella työsopimuksella työskentelevän tietotyöläisten on hankala samaistua siihen, että vasemmistoa ei kiinnosta hänen työolosuhteensa, muutkin kuin rahalliset toiveensa, työn ja muun elämän yhteensovittamisen haasteensa. Kun vasemmisto puhuu työstä, se käsite on yksipuolinen.

Ennen kaikkea muutos alkaa itsestä. Vasemmisto on suomalaisessa puoluekentässä selvästi muutosvastarintaisena muuttamassa omia toimintatapojaan muita myöhemmin. Kun ihmiset, heidän tarpeensa ja erityisesti olemassa oleva ongelmakenttä ovat muuttuneet, tulee vasemmistonkin muuttua. Tai hiipua pois.

Laura Kolbe:

Kyllä, mutta en usko sen tapahtuvan nykyisen puoluejärjestelmän puitteissa. Vasemmistolaisille ajatuksille on taatusti tilaa – aikamme on

kapitalistinen, oikeistolainen, kuluttajuutta ja yksilöllisyyttä korostava.

Sosialismi on historiallisesti ja emotionaalisesti vahva aate, joka ravitsi työväenliikettä. Se puolestaan oli ensimmäisten kansanliikkeiden joukossa ja loi modernia poliittista kulttuuria; on oletettavaa, että vasemmistolaisuus palaa jossain vaiheessa juurilleen, havainnoi yhteiskunnalliset kipupisteet, mobilisoituu, lähtee liikkeelle ja ryhtyy vaikuttamaan.

Heikki Hiilamo:

Pakko uskoa jos toivoo, että myös heikommassa asemassa olevilla olisi nykyistä parempi tulevaisuus. Välillä usko on kyllä koetuksella{hellip}

Antti Arjava:

Uudistumisen vaatimus on kyllä monimielinen. Todellinen uudistuminen kai voi tarkoittaa vain sitä, että uusi vasemmisto ajaa käytännössä eri asioita kuin vanha vasemmisto eli on lopulta vähemmän vasemmistolainen, ainakin jos sitä tarkastelee 1970-luvun vasemmiston kulta-ajan perspektiivistä. Jos taas ajatellaan, että uusiutumisen jälkeenkin vasemmisto on todellisuudessa sama kuin ennen, kyse on vain kosmeettisesta toimenpiteestä, markkinointikeinoista, joilla tavoitetaan uusi sukupolvi.

Ei tätä dilemmaa ole mitään syytä virnistellä, samojen peruskysymysten äärellä ovat kaikki pitkäikäiset organisaatiot (kuten kirkko ja pian varmaan vihreä liike). Niiden täytyy pohtia, miten paljon periaatteet venyvät uusissa olosuhteissa ja kuinka paljon aatteellisuutta mukavuudenhaluisilta ihmisiltä voi vaatia. Puolueet kuitenkin tähtäävät valtaan, ja siinä mielessä äänestäjien paine saa ainakin isot puolueet väkisinkin uusiutumaan, vaikka vanhojen aatteiden kustannuksella. Ja niinhän SDP on jo tehnytkin.

Helena Hiilivirta:

Solidaarisuus-käsite pitäisi putsata pölyistä ja antaa sille jonkinlainen uuden naapurivastuun sisältö. Uudistettuna vasemmiston aateperinnölle olisi nykymaailmassa paljon tilausta. Uskon että aatteen kannattajissa on kykyjä, jotka ovat jo hoksanneet tilaisuuden ja saavat uudistuksen aikaan.

Esteenä vasemmiston uuden nousun tiellä voisi olla epäpoliittisen kansalaisaktiivisuuden voimakas herääminen. Mutta demokratiamme perustuu edustuksellisuuteen ja me suomalaiset olemme jo tottuneet ja turruttautuneet siihen, että yhteiskunnan on kannettava vastuu, aina jonkun muun on hoidettava asiat. Eipä siis merkittävää aktiivisuutta ja laaja-alaista vastuuta yhteisistä asioista taida puoluekentän ulkopuolella sittenkään syntyä.

Johanna Korhonen:

Vasemmiston on pakko uudistua, koska teesin ollessa erittäin voimakas on myös antiteesin voimistuttava. Oikeistolainen ajattelu on päässyt teesin asemaan, mutta terveessä yhteiskunnassa sillä on oltava haastaja. Mielelläni suon, että myös oikeisto kantaa huoltaa köyhistä, rumista, hitaista ja huonoista, oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, mutta tähän se tarvitsee vasemmiston herkeämätöntä kannustusta.

Surkuhupaisaa on sivusta seurata, miten vasemmiston uudistamisesta edelleen keskustellaan vanhojen rakenteiden pohjalta, vanhoissa kinoissa rypien. On täysin samantekevää, minkä nimisissä puolueissa nämä ihmiset toimivat – jos heidän ajatuksillaan on kantavuutta ja heillä itsellään tarmoa ja yhteistyökykyä, se riittää.

Auttaisiko vasemmistoa, jos se lopettaisi kaikki vanhat puolueensa kokonaan ja aloittaisi uudestaan, alusta?

Markku Valkonen:

Uudistuminen on pitkä tie, ja se onnistuu vain luopumalla monista vasemmiston keppihevosista. Sidokset ay-liikkeeseen ovat rasite, samoin juuttuminen "kriittiseksi" ääneksi vailla kunnon vaihtoehtoista mallia. Sosialismia ei kannata haudastansa kaivaa.

Maria Antas:

Vasemmisto tulee toki muuttumaan – sikäli mikäli se avautuu hahmottamaan asioita globaalisti. Poliittista ruohojuuriliikehdintää on nähtävissä esim. suurkaupunkien slummeissa ja eri nuorisojärjestöjen aktivistitoiminnassa, joka sekin rikkoo maantieteellisiä rajoja. Yhteinen ongelma sekä vasemmistolle että porvaripuolueilla on se, että hahmottavat asioita liian kansallismielisessä hengessä.

Yrjö Juhani Renvall:

Poliittinen lukutaito kehittyy vaikka kuinka hanttiin panisi, kun seuraa porvarihallituksen ja työnantajien pakkoliikkeitä.

Uusiutuminen edellyttää kuitenkin sitä, että vasemmiston helmasynnistä, järjestövetoisesta niskalenkkipolitiikasta hellitetään ja ruvetaan puhumaan asioista avoimesti – ihmisen äänellä toiselta toiselle.

Kulttuurinen vasemmistolaisuus kytee ympäri Eurooppaa. Ehkä se hylkii puoluesidonnaisuutta, mutta elättää kuitenkin siinä sivussa tarvetta inhimillisyydestä ja tasavertaisuudesta. Ja vastuullisuutta muunkin kuin tehotalouden tulevaisuudesta.

Kimmo Rentola:

Politiikassa tilanteet ovat monesti muuttuneet niin, että toivottoman näköisestä asemasta on noustu uudelleen, joskus jopa ilman omaa ansiota.

Keskustapuolue katsottiin 60-luvun lopulla väistämättä auringonlaskun puolueeksi, mutta yhä se on elossa ja iskussa.

EN

Mikko Lehtonen;

Nykyisellään vasemmistopuolueet ovat parlamentaarisen toimintalogiikan elinkautisvankeja ja sisäisesti kaikkea muuta kuin demokraattisia. Radikaalin vasemmistolaisen politiikan pitäisi lähteä liikkeelle arjesta ja ihmisten omasta toiminnasta, toiveista ja intresseistä, mutta vasemmistopuolueet ovat jossain aivan muualla.

Suomalaisen poliittisen elämän paradokseja on se, että ihmiset toistuvasti kertovat erilaisissa mielipidekyselyissä kannattavansa niitä arvoja ja päämääriä, joita vasemmisto on perinteisesti puolustanut, mutta sitten samaiset ihmiset menevät ja äänestävät kokoomusta. Ehkä he eivät luota siihen, että vasemmisto tiukan paikan tullen pitää kiinni periaatteistaan. Tai sitten nykyvasemmistosta on syntynyt niin pysähtynyt kuva, että ihmisten on vaikea nähdä omien toiveidensa ja vasemmiston politiikan yhtymäkohtia.

Toivon, että vasemmisto voisi uudistua. Porvarihallitukset tuovat tietysti poliittiselle näyttämölle dramatiikkaa – lakkoja, skandaaleja ja sen sellaista –, mutta sirkushuvien varjossa leveät leivät levenevät ja kapeat kapenevat. Nykyisellään kumpikaan vasemmistopuolue ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole siellä, missä ratkotaan sitä, keiden intressit ja ajatukset määräävät tulevan suunnan.

Ei-ei-sosialistina toivon, että vasemmisto panisi pystyyn ajatushautomoita – samanlaisia joissa uusliberalismikin leivottiin – ja ryhtyisi pohtimaan sitä, miksi ihmiset kannattavat vasemmiston päämääriä mutta eivät vasemmistoa.

Jos vasemmisto mielii olla hegemoninen, sen on kyettävä ylittämään kapea politiikkakäsityksensä, pureuduttava kansalaisuuden ohella kuluttajuuteen, politiikan lisäksi kulttuuriin. Tämä ei taas ole mahdollista ilman, että vasemmiston omia toimintatapoja demokratisoidaan. Miten kukaan voi uskoa vasemmiston kannattavan kansanvaltaa, kun sen omat toimintatavat eivät mitenkään poikkea keskustan ja oikeiston vastaavista?

Antti Tuuri:

Jos vasemmistopuolueet eivät muuta keksi kuin mölkynheittoa ostoskeskuksissa.

Iivi Anna Masso:

Kymmenen vuotta sitten demokraattisen ja liberaalin, ei-neuvostonostalgisen vasemmiston kehittyminen näytti mahdolliselta, mutta ei enää.

Ilmeisesti vasemmiston luontainen sympatia epä- ja antidemokraattisia liikkeitä ja järjestelmiä kohtaan on yksinkertaisesti liian vahva. Neuvostonostalgiakin on edelleen hengissä, N. Liiton rikoksia vähätellään (hyvänä esimerkkinä SDP:n EU-komisaarin kieltäytyminen allekirjoittaa kommunismin rikokset tuomitseva lausunto). Suomessa ei vieläkään käsitellä avoimesti suomettumisen aikaa.

Nykyvasemmisto kelpuuttaa liittolaisikseen "kapitalismia" vastaan mitä erilaisempia antidemokraattisia liikkeitä, jopa äärioikeistolaisia sellaisia: kehitysmaiden korruptoituneita diktatuureja, antisemitistisiä valikoidusti väkivaltaa hyväksyviä "rauhanliikkeitä", radikaaleja islamisteja tai semifasistisia nationalistisia liikkeitä, kuten arabinationalistiset Baath-puolueet tai vaikkapa venäläiset Nashi-nuoret.

Flirttailu erilaisten antidemokraattisten tahojen kanssa riippumatta siitä, kuinka vahvasti niiden tahojen tavoitteet ovat ristiriidassa perinteisten vasemmistolaisten arvojen kanssa (tasa-arvo, suvaitsevaisuus, kansainvälisyys, politiikan ei-uskonnollisuus) viittaa siihen, että vasemmistolle demokratian ja tasa-arvon edistämistä tärkeämpää on edelleen "länsimaisen imperialismin" ja varsinkin amerikkalaisuuden (ja myös juutalaisuuden) vastustaminen.

Kotimaisen "uusliberalismin" vastustaminen vaikuttaa hampaattomalta jo siksi, että yhteiskuntamme ei ole edes muuttunut viime vuosina millään tavoin liberaalimmaksi, pikemminkin päinvastoin. Talouden kansainvälistyminen taas ei tarkoita pelkästään liberalisointia, myös säännöt ja rajoitukset kansainvälistyvät kaupan ja tuotannon globalisaation myötä.

Vasemmisto on muuttunut konservatiiviseksi, tietyn ryhmän saavutetuista etuoikeuksista kiinni pitäväksi liikkeeksi, joka puolustaa hyvätuloisten valtion virkamiesten ja järjestäytyneiden työläisten jo valmiiksi etuoikeutettua asemaa. Sillä ei ole mitään tarjottavaa nykyajan uusköyhälistön, esim. pienituloisten koulutettujen pätkätyöläisten toimintaedellytyksien parantamiseksi.

Risto Ruohonen:

Poliittinen vasemmisto uudistuu varmaankin aina ajassa, mutta perinteisten vasemmistopuolueiden on ilmeisen vaikeaa aidosti uudistua muuttuvassa ajassa.

Paula Tuovinen:

Kovin paljon ei ole merkkejä siitä, että nuorta sukupolvea tai uudistushaluista vanhaa polvea olisi voimakkaasti vaikuttamassa vasemmiston uudistumiseen ihan lähiaikana.

Elina Hirvonen:

Toistaiseksi vasemmisto ei ole näyttänyt mitään merkkejä siitä, että se pystyisi ottamaan poliittisen aloitteen takaisin oikeistolta, tai mikä vielä tärkeämpää, edes kunnolliseen yhteiskunnalliseen analyysiin.

Kalliomäen työryhmän selvitys demarien tappiosta "ei me, mutta ne muut" -asenteineen oli itkettävä limbo, ja välillä mietityttää tajuaako vasemmisto itsekään miten syvälle se on vajonnut.

Toivon aikoja parempia, muuten politiikan tulevaisuus näyttää aika ankealta.

Markku Ruotsila:

Perinteinen vasemmisto on tuhon oma. Se ei osaa eikä uskalla irtautua vanhoista luokkapohjaisista teorioistaan ja keskitetyn pakottavan valtiovallan mallistaan, koska näistä on tullut sille luovan ajattelun korvaavaa dogmatiikkaa.

Ben Zyskowicz:

Missä on onnistunut sosialistinen kokeilu?

Timo Valjakka:

En usko, sellaisena kuin se on nyt, mikä on myös valitettavaa. Maailma on kuitenkin muuttunut ja tavoilla, joihin perinteisillä vasemmistolaisilla välineillä on aika vaikea saada otetta.

Juha Sihvola:

Kriitikkona toivon vasemmiston kykenevän uudistumaan mutta tutkijana en siihen usko. Oikeiston tunteettomat, vastuuttomat ja moraalittomat edustajat tarvitsisivat vastavoimia, mutta vasemmistosta ei siihen ole, niin kauan kuin se hirttää itsensä patavanhoillisen teollisuustyöväen edunvalvontaan ja populistiseen uusliberalismikritiikkiin.

Todennäköisempää on, että reilun maailman rakennusprojektia vetävät vihreät, mutta se edellyttää, että valtapuolueeksi kasvaminen ei tukahduta liikkeen radikaalia ulottuvuutta.

Risto Volanen:

Jälkimarxilaiset kulttuurin ja median eliitit vetävät vasemmistopuolueita paremminkin taaksepäin. Onneksi kuitenkin ammattiyhdistysliike uudistuu ja keskustalaistuu.

Vaula Norrena:

Vasemmisto on nähnyt maailman muuttumisen kuten vihreätkin, mutta vasemmisto ei ole halunnut ryhtyä toimiin sen johdosta.

Vasemmisto oli vaikuttamassa jo Rooman klubin "Kasvun rajat" -raporttiin vuonna 1972 sekä Jimmy Carterin Global 2000 -raporttiin vuonna 1980. Viisaita oppeja ei kuitenkaan siirretty käytännön politiikkaan.

Paavo Lipponenkin ajoi polkupyörällä jo ennen vihreitä, mutta silti hän samaan aikaan piti tiukasti kiinni paperiteollisuuden erikoisasemasta ja vanhasta elinkeinorakenteesta.

Vasemmiston älyllisestä aktiivisuudesta ja henkisestä hereilläolosta huolimatta poliittinen vasemmisto ei ole osannut tai halunnut luoda mitään uutta ohjelmaansa ja toimintaansa. Vasemmisto on jo vuosikymmenet ollut reaktiivinen, ei proaktiivinen liike.

Markku Wilenius:

Minä en usko vasemmiston kykyyn uudistua ennen kuin näen toisin ja samalla uskon että se on osa laajempaa poliittisen järjestelmän kriisiä. Koko vasemmisto-oikeisto-dikotomia on aikansa elänyt ja suurin ongelma on siinä että pidetään yllä vanhaa uskomusjärjestelmää johon kukaan ei enää usko.

Vasemmisto tulee olemaan tasan niin kauan tuuliajolla kun se ei ota vakavasti nyky-yhteiskunnan todellista ongelmaa: ihmisten vieraantumista yhteisestä päätöksenteosta. Vasemmiston pitäisi ottaa tehtäväkseen työn uudelleenmäärittely ja luoda kansalaisille foorumi, jonka kautta luotaisiin uusi osallistavan demokratian kulttuuri.

Fiikka Forsman:

Vasemmistolaisuus ei ole kyennyt muuntumaan köyhyyden, työn ja epätasa-arvoisuuden ottaessa uusia muotoja. Työtä tekevät eivät koe itseään työväestöksi vanhasta vasemmistolaisesta näkökulmasta eikä ns. köyhälistö muuttuneissa muodoissaan, kuten valkokaulusköyhälistönä, koe vasemmiston ajavan asiaansa.

Politiikka näyttäytyy "urailuna" yhteisten asioiden hoitamisen kustannuksella ja ilmiön seuraukset madaltavat eniten juuri vasemmiston imagoa.

Ville Ranta:

Kapitalismi on paljon elinvoimaisempi kuin vasemmistolaisuus missään muodossaan. Kapitalismilla kun ei ole varsinaista arvomaailmaa, joka voisi törmätä yhteen todellisuuden tai aikakauden kanssa. Kapitalismin ei missään milloinkaan tarvitse uudistua.

Vasemmistolainen ajattelu taas perustuu arvoihin ja ideologisuuteen, sosiaaliseen järjestykseen, oikeuteen, logiikkaan, ja ideologiat nyt vain eivät ole yleispäteviä eri aikoina.

Niiden, jotka ovat vasemmistolaisia, pitäisi ehkä keksiä itselleen uusi ideologia, jolla taistella oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta.

Harri Hautajärvi:

Tämä aika ei suosi altruismia eikä solidaarisuutta, sillä nyt palvotaan rahaa ja henkilökohtaista menestystä. Mutta miksi monet köyhätkin äänestävät porvaripuolueita, tai jättävät kokonaan äänestämättä?

Vasemmistopuolueet ovat jämähtäneet liiaksi menneeseen, mutta samalla unohtaneet ydinosan keskeisestä ideologiastaan, pienipalkkaisten sekä köyhien ja sorrettujen puolustamisen. Vappumarssit ja kansainvälisen laulaminen ovat enää huvittavia kliseitä ja taakkoja vasemmistopuolueille, kummallisia jäänteitä 1800-luvulta. Uskottavuus on hävinnyt, kun sosiaalidemokraatit ovat edellisissä hallituksissa ajaneet verrattain oikeistolaisiakin tavoitteita, mm. varallisuusveron poistamista.

Porvaripuolueiden äänestäjät näyttävät olevan suopeampia poliitikkojensa moraalittomuudelle kuin vasemmistopuolueiden äänestäjät, sillä vasemmistolaiseen ideologiaanhan on perinteisesti sisältynyt pyyteetön yhteisen edun tavoittelu.

Äänestäjät taitavat muistaa hyvin, kuinka vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes myi vähätkin periaatteensa ja hyppäsi lääketeollisuuden markkinointinaiseksi. Ulf Sundqvist rahasti, ja Arja Alho päästi hänet kuin koiran veräjästä jne.

Vasemmistolta tuntuu puuttuvan lääkkeitä ahdinkoonsa: ideologia on paljolti hukassa, eikä vasemmistopuolueiden markkinointiviestintä tavoita turtuneita kuluttajia. Sen sijaan kokoomus on löytänyt taitavan mainostoimiston, joka osaa ovelasti maalata mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi. Kokoomuksen mainokset ovat kuin jehovaisten naiiveja paratiisikuvia, mutta näyttävät silti kummasti uppoavan äänestäjiin.

Alexis Kouros:

Uskon enemmänkin siihen, että maailman muutos ja globalisaatio vievät kokonaan pohjan monesta vasemmistolaisesta ajatuksesta ja sen yhteiskuntamallista, niin että kohta ajattelu on museotavaraa, kuten kommunismi.

Vasemmisto tarvitsee suuren herätysliikkeen, jotta se jäisi henkiin uuden maailman haasteissa.

EN OTA KANTAA

Juha Kuisma:

Tämmöisiin "uskotko"-kysymyksiin ei pysty vastaamaan järkevästi Kysymyksen perusteluosa on muutenkin liian pitkä ollakseen kauhean kiinnostava

Muuan vasemmiston perusvirhe on otaksua, että vasemmistolaisuus olisi moraalisesta muita poliittisia suuntia parempaa.

Vastustan myös keskustan, kokoomuksen ja vihreiden niputtamista "porvareiksi". Porvareiksi tunnustautuvat vain kokoomuslaiset.

Aloite.. niin eikö se Suomessa ole mainostoimisto Bobilla?

Lyhyesti sanottuna vasemmiston analyysi globalisaatiosta on puutteellinen ja konservatiivinen. Niukkuuden olemassaolo ja siitä seuraava tehokkuuden vaatimus ei ole "uusliberalismia" jota leimaavana sanana käytetään täysin laiskasti. Paavo Lipponen ja Raimo Sailas olisivat tämän kielenkäytön mukaan uusliberalisteja.

Kansantaloudellinen sivistys on akateemisissa piireissä tosi heikkoa.

Atro Kahiluoto:

Kysymys ei ole perimmältään vasemmiston kriisistä vaan demokratian ja sitä kautta koko politiikan kriisistä. Demokratian ja politiikan alue kapenee sitä mukaa kun valtaa siirtyy markkinoille. Ensin näivettyy vasemmisto, sitten perinteinen oikeisto ja kun liberalismi on siirtänyt kaiken oleellisen poliittisen vallan talouselämälle, ei liberalismiakaan enää tarvita.

Kysymys kuuluu, pysyykö politiikan piirissä niin paljon yhteiskunnallista valtaa, että demokratian kautta voidaan oikeasti päättää merkityksellisistä yhteiskunnallisista kysymyksistä. Vasemmiston kriisi on tässä suuressa kuviossa vain merkityksetön sivujuonne. Keskeinen yhteiskunnallinen ristiriita ei ole oikeiston ja vasemmiston välissä vaan politiikan (ts. demokratian) ja talouden välissä.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi