VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raati: Miehet eivät jää naisten jalkoihin tasa-arvotyössä

Miehet eivät jää tasa-arvotyössä ongelmineen paitsioon, arvioi yli 60 prosenttia HS-raadin vastaajista. Hieman yli viidennes oli päinvastaista mieltä, ja 17 prosenttia vastaajista ei halunnut ottaa asiaan kantaa.

Kysymyksen johdantona raatilaisille esiteltiin Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittaman kirjan Mies vailla tasa-arvoa esipuhetta, jossa Kotro ja Sepponen sanovat suomalaisen tasa-arvokeskustelun olevan yksipuolista ja tasa-arvopolitiikan sitoutuneen "liian kapeasti vain naisintressien edistämiseen".

Esimerkkeinä miesten ongelmista Kotro ja Sepponen mainitsevat naisia lyhyemmän eliniän, vain miehiä koskevan asevelvollisuuden ja miesten suuren osuuden vankien ja asunnottomien joukossa. Lisäksi miehiä saa halventaa ja vähätellä julkisessa keskustelussa, he väittävät.

Mies vailla tasa-arvoa esiteltiin Helsingin Sanomissa 18. 9., Kirjassa esitetyt ajatukset ovat herättäneet HS.fi-sivustolla vilkkaan verkkokeskustelun, jossa oli torstai-iltaan mennessä käytetty lähes 400 puheenvuoroa.

Vaikka Kotron ja Sepposen väitteiden ymmärtäjät jäivät raadissa vähemmistöön, heitäkin joukossa oli.

Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi on sitä mieltä, että koko tasa-arvon käsite on omittu naisten käyttöön.

"Se on väärin. Esimerkiksi köyhät, vammaiset ja maahanmuuttajat ovat aika paljon heikommassa asemassa kuin joku keskimääräinen nainen."

Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen nimittäisi suomalaista tasa-arvopolitiikkaa farssiksi, ellei se olisi avioerossa mankeloitujen miesten mielestä aito tragedia.

"Pauhaavaa retoriikkaa, kainostelematonta yksisilmäisyyttä ja onttoja fraaseja, joita kukaan ei halua kyseenalaistaa", hän luonnehtii.

"Maailmanlaajuinen feminisaatio on varmasti positiivinen trendi, joka mahdollistaa tasavertaisuuden sukupuolesta riippumatta", huomauttaa Kotimaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pauli-Aalto-Setälä.

Hänen mielestään feminisaatiosta on kuitenkin tullut tasa-arvon synonyymi ja tasa-arvokeskustelu on jämähtänyt 1970-luvulle, minkä vuoksi miehiä saa halventaa ja väheksyä edellisten sukupolvien synneistä.

Selvä enemmistö tasa-arvotyön vääristymistä huolestuneita oli miehiä, mutta joukossa oli myös muutamia naisia.

"Vaikuttaa siltä, että suurin osa miehistä yrittää nykyään kaikkensa, jotta heidän naisensa olisivat tyytyväisiä elämäänsä, mutta mikään ei naiselle tunnu riittävän", lataa ohjaaja Virpi Suutari. "Naisen aggressio ja julmuus verbaalisesti on yhteiskunnassa sallittua, mutta jos mies lyö naista yhden ainoan kerran, hän on sairas väkivaltarikollinen."

Miehelle ei nykyisessä kaupunkikulttuurissa ole konttorien, tehdassalien ja kontrolloitujen työympäristöjen keskellä riittävästi tilaa, pohtii professori Anna-Leena Siikala.

"Luontevaan puuhailuun ja mieheydelle tärkeään toimintaan ei ole sopivia paikkoja. Mies jää katsojaksi, niin kotona television äärellä kuin kilpaurheilua areenan reunalla seuratessaan. Ei ihme, että kalja maistuu."

Suurin osa raatilaisista piti kuitenkin tasa-arvotyön nykyisiä painotuksia sopivina.

"Naisintresseihin keskittyminen tasa-arvopolitiikassa on täysin perusteltua, kun katsotaan naisen aseman historiaa edes muutaman vuosikymmenen skaalalla", arvioi sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Hän ei pidä Kotron "ainaista nurinaa" ja vastakkainasettelua kovin miehekkäänä.

Tasa-arvolailla ei voida vaikuttaa miesten elinikään, muistuttaa kääntäjä Kristiina Rikman. Hänestä keskustelussa menevät sekaisin hyvinvoinnin, omien valintojen ja moraalin käsitteet sekä lainsäädäntö.

"Eikä pienipalkkaisia pätkätyötä tekeviä naisia sentään voi miesten syrjäytymisestä syyllistää", Rikman toteaa.

Tutkimusten mukaan naiset tekevät yhä kahta työpäivää, ensin työpaikalla, sitten kotona, muistuttaa kirjailija Riina Katajavuori. Hänen mielestään kotiäitiä pidetään näkymättömänä itsestäänselvyytenä ja hänen delegoimispyrkimyksiään kodin luontoäänenä.

Naiset ovat joka suhteessa kaukana tasa-arvosta, arvioi kirjailija Juha Seppälä.

"Naisten osaksi jää edelleen pienemmällä palkalla palvella asiakkaita, hoitaa potilaita ja siivota sotkuja miesten kilpailuvietin jäljiltä. Suuri naisjoukko on sijoittunut terveydenhoito- ja sosiaalialalle. Heiltä ostettiin äänet, mutta niistä ei haluta maksaa mitään."

"Kyllä alkoholihaitat, holtittomuus liikenteessä, elintapaongelmat, itsemurhat ja vastaavat saavat huomiota, vaikka niitä ei joka kerta muisteta mainita pääasiassa miesten ongelmiksi", sanoo Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokoski. "Sen sijaan esimerkiksi vanhusten yksinäisyys on katveessa, vaikka se koskee enimmäkseen naisia."

"Ei naisten samapalkkaisuutta miesten kanssa saavuteta sillä, että miesvankien määrä vähenee. Ei kukaan esitä, että vasemmiston pitäisi tasapuolisuuden tai demokratian nimissä ymmärtää välillä ajaa myös porvareiden asiaa", vertaa Tanssi-lehden päätoimittaja Minna Tawast.

Näytelmäkirjailija Juha Siltanen katsoo, että tasa-arvokysymyksellä on perinteisesti tarkoitettu muun muassa naisten samanarvoisuutta työelämässä ja yhteiskunnassa.

"Tämän kysymyksen laajentaminen koskemaan sosiaalisia velvollisuuksia ja oikeuksia yleensä, puhekäytäntöjä, "elinikäoikeutta" jne. on loogisesti moitteetonta – ja epäilemättä osa läntisen kulttuurin "maskulistisen ikonokratian" yleistä kriisiä", hän arvioi.

Kuvataiteilija Silja Rantanen tukeutuu historialliseen vertaukseen.

"Kun Yhdysvalloissa poistettiin neekeriorjuus, sillä oli kielteisiä vaikutuksia etelävaltioiden plantaasinomistajien talouteen. Olisi kuitenkin ollut väärin tarkastella orjuutta ja rotusortoa heidän näkökulmastaan."

Monet korostivat, ettei miesasia etene sääliä etsimällä.

"Miehet ovat alkaneet ruikuttaa sen sijaan, että tekisivät jotain itselleen", kiteyttää muusikko A. W. Yrjänä.

"Naisten uhriutumista pahempaa on vain miesten uhriutuminen", toteaa kirjailija Tuomas Kyrö.

HS-raati on Helsingin Sanomien kokoama yli sadan tieteen, taiteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi