HS-raati: Päättäjät pelkäävät liikaa ristiriitoja

Avoimia ristiriitoja välttävä konsensus on Suomen politiikassa liian hallitsevassa asemassa, arvioi hieman yli puolet HS-raadin vastaajista. Runsaan kolmanneksen mielestä suomalainen politiikka ei ole liian konsensushakuista.

Konsensuksen merkityksestä on viime päivinä keskusteltu hallituksen eläkeiän nostoa koskevan päätöksen yhteydessä. Konsensus-Suomea käsittelee myös Katja Boxbergin ja Taneli Heikan tuore pamfletti Lumedemokratia, joka ripittää konsensusta yhteiskunnallisten ongelmien peittelystä.

Hyvässä politiikassa on keskusteluvaiheessa raikkaita ja uusia ideoita, päätöksentekovaiheessa ymmärrettävät vaihtoehdot ja sen jälkeen päätöksen toimeenpano, luettelee Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokoski.

"Suomessa kaikki kolme kohtaa ontuvat. Konsensuksella yritetään rajoittaa ideointia, päätökset esitetään ainoina vaihtoehtoina ja todellinen jarrutus kohdataan vasta toteutuksessa."

Tehokkainta vallankäyttöä on vaimentaa kiusallinen kritiikki jo ennen sen julkituloa, määrittelee professori Martti Koskenniemi.

"Pyrkimys konsensukseen on siksi suuri este aktiivisen ja valveutuneen kansalaisyhteiskunnan syntymiselle."

Tavallisimmillaan konsensus yhdistelee pelkuruutta, vahvimman valtaa, mukavuudenhalua ja laiskuutta, lataa toimittaja Johanna Korhonen.

"Olemme jo tarpeeksi aikuinen kansakunta voidaksemme luopua moisesta 'papat päättävät, lapset sopeutuvat' -päätöksentekomallista."

Matti Nykänen on osunut asian ytimeen määritellessään politiikan riitelyksi asioista, väittää Ylioppilaslehden päätoimittaja Veera Luoma-aho.

"Matti ymmärsi sen, minkä konsensushakuinen politiikan teko haluaa hämärtää: politiikka on taistelua vallasta."

"Konsensus on hyvää lyhyellä ja ehkä keskipitkälläkin tähtäyksellä, mutta kykenemättömyys isoihin päätöksiin tuottaa lopulta paljon painolastia", pohdiskelee tietokirjailija Osmo Soininvaara. Hän pitää konsensuksen ongelmana pieniä korjauksia ja paikkauksia, joita yritetään tehdä yhdenkään mukana olevan osapuolen varpaille astumatta.

Esimerkkinä suomalaisesta konsensuksesta pidetään usein kolmikantajärjestelmää, jossa työmarkkinajärjestöt määrittelevät työehtojen ohella talous-, sosiaali- ja veropolitiikkaa.

Historiantutkija Markku Ruotsilan mielestä kolmikanta on itse asiassa fasismia.

"Rakenteellisesti, opillisesti ja proseduraalisesti se poikkeaa hyvin vähän siitä korporatistisesta hallintomallista, joka ohjasi sen italialaista esikuvaa. Siltä ei voi odottaa yhtään parempia tuloksia kuin esikuvaltaan."

Työmarkkinajärjestöt käyttävät eduskunnalle kuuluvaa valtaa, paheksuu toimittaja Timo Harakka.

"Palkkojen lisäksi ne alkoivat peukaloida verotusta, tulonsiirtoja, sosiaalietuja – kohta ne valitsevat Suomen euroviisuedustajankin."

"Nykykonsensuksen päämaja ei sijaitse Hakaniemessä vaan valtiovarainministeriössä, Keilaniemessä tai Lontoon Cityssä", huomauttaa professori Teivo Teivainen.

Eläkeiän nosto, Lex Nokia ja yliopistolaki eivät kerro mediatutkija Juha Herkmanin mielestä konsensuksesta vaan salailusta ja jyräämispolitiikasta.

"Kun puoluekurin alistamasta eduskunnasta on tullut hallituksen kumileimasin, tosiasiassa valtaa käyttää muutaman johtavan poliitikon klikki ja heidän hallintoarmadansa."

"Yhteinen sopiminen on ylivertaista demokratiaa verrattuna siihen, että pari keskinkertaista vallastaan hurmaantunutta poliitikkoa keksii hiihtoladulla, mikä viidelle miljoonalle suomalaiselle on parasta", vertaa professori Kari Uusikylä.

Matti Vanhasen pääministerikaudella Suomi on jatkanut autoritaarisen patriarkaatin tiellä, sanoo visuaalisen kulttuurin tutkija Annamari Vänskä.

"Siihen kulttuuriin ei sovi avoin keskustelu yhteisistä tavoitteista, periaatteista, sitoumuksista ja arvoista ennen konsensukseen pääsyä."

Ilman konsensusta vaalimatematiikka tappaa vähäosaiset, väittää kuvataiteilija Silja Rantanen. "On kuunneltava vapaaehtoisesti altavastaajien mielipidettä, jos halutaan pitää kiinni tasapuolisesta yhteiskuntarakenteesta."

On erinomaista, että monipuoluejärjestelmä on pakottanut suomalaiset neuvottelemaan, sanoo suomentaja Kersti Juva. "Neuvottelujen avoimuudessa on toki rutkasti toivomisen varaa."

Poliittiset ajattelijat syyttävät usein ongelmista vääränlaista järjestelmää, sanoo Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.

"Todellisuudessa vika on siinä, että kansalaisten enemmistö ei halua samanlaista yhteiskuntaa kuin he."

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi