torstai 23.5.2013 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla
VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raati: Pakollisia sauvasulkeisia ei enää tarvita

25.2.2011 5:45

TAPIO VANHATALO

Helsingissä hiihdetään muun muassa Haltialan laduilla.

Helsingissä hiihdetään muun muassa Haltialan laduilla.

Vain Suomessa ja Norjassa voidaan kysyä, pitäisikö kaikkien osata hiihtää, puuskahtaa kielentutkija Janne Saarikivi. Hän muistelee, kuinka joutui itse 1980-luvun alun koululaisena osallistumaan UKK-hiihtoon, josta kaikille osallistujille oli luvattu palkintotarra.

"En osannut hiihtää silloin enkä osaa vieläkään. Eksyin sinne kylmään lumisateeseen ja nenästä tuli räkää. Inhosin itseäni ja inhosin hiihtoa. Muut lapset tietenkin pilkkasivat, kun lopulta kompastelin ne ahdistavat pökkelöt jaloissani koululle. Ainoana en saanut sitä tarraa, kun olivat jo loppu. Eläköön Kekkonen!"

Ikäviä kokemuksia hiihtämään pakottamisesta on myös lapsuutensa Pohjois-Ruotsissa viettäneellä professori Alf Rehnillä.

"Päätin silloin, että aikuisena, kun saan itse päättää, minä en hiihdä. Siitä olen pitänyt itsepäisesti kiinni."

HS-raadin vastaajista 53 prosenttia on sitä mieltä, ettei suomalaisen tarvitse osata hiihtää.

"Konservatiivisen holhoamisen ja kansanhiihtojen aika on ohi", julistaa kirjailija Arno Kotro.

Talvisodassa hiihtotaito oli toki tärkeä, mutta sillä ei enää ole syytä perustella pakollisia sauvasulkeisia, toteaa esseisti Jukka Relander.

"Suomalaisten ei 'pidä' osata hiihtää sen enempää kuin suomalaisten pitää osata pelata koripalloa, jalkapalloa tai jääkiekkoa."

Yhtä vähän kenenkään tarvitsee "maassa maan tavalla" pitää saunasta, käydä Lapissa, juoda kirkasta viinaa tai hakata puolisoaan käydäkseen kunnon suomalaisesta, täydentää kirjailija Anja Snellman.

Maahanpyrkijät voitaisiin laittaa rajalla hiihtotestiin, ehdottaa toimittaja Timo Harakka. Sota- ja kriisialueilta tulevien lajina olisi ampumahiihto.

"Pannaan pakolaiselle Järviset jalkaan ja siitä sivakoimaan 20 kilometrin lenkki, tietysti perinteisellä tyylillä. Luistelijoita emme tänne halua."

Tuskin kukaan on kuollut hiihtotaidon puutteen vuoksi, arvioi professori Seppo Zetterberg. Hänestä uimataidon puute on suomalaisille paljon kohtalokkaampaa.

Nauttiakseen talvesta suomalaisen on hyvä osata hiihtää, sanoo kolumnisti Johannes Koroma.

"Hiihtäjä oppii arvostamaan luontoa ja nauttimaan hiljaisuudesta, kunhan ei mene hiihtohullujen sekaan kuntoladuille."

Hiihtäminen on talvessa selviytymisen perustaito siinä missä oikea pukeutuminenkin, huomauttaa ohjaaja Atro Kahiluoto.

"Ei voi olettaa, että aina olisi aurattu tie tai moottorikelkka käytettävissä."

Hiihto on kiehtova kansallinen erikoispiirre, kuten haukkametsästys, pyhiinvaellus tai kiitospäivän kalkkuna muissa maissa, vertaa ympäristökirjailija Juha Kuisma.

"Pelkästään imagosyistä kannattaisi Helsingissä vetää yksi Keskuspuiston hiihtolatujen haara Rautatieaseman laiturien päähän."

Vastaajista 43 prosenttia pitää hiihtotaitoa suomalaisille tärkeänä asiana.

"Jos kerran minä olen saanut aikuisiällä opiskella vuorohiihdossa liu'un pysäyttämistä ponnistusta varten, samaa lääkettä juotettakoon kostoksi kaikille", uhoaa yritysvalmentaja Jari Sarasvuo.

Parhaimmillaan hiihto on meditatiivinen matka sekä talviseen luontoon että oman pään sisälle, ylistää tutkija Markku Jokisipilä. Hänen mielestään ladulle ei kuitenkaan pidä lähteä maksamaan talvisodan kunniavelkaa tai tekemään katumusharjoituksia kilpahiihdon dopingkäryjen vuoksi.

"Hiihto on mainio maan tapa, mutta kelvoton velvollisuus", määrittelee professori Teivo Teivainen.

Hiihto ja saunominen kuuluvat suomalaisen mielenmaisemaan, uskoo muusikko A. W. Yrjänä.

"Sitä paitsi, ellei toinen osaa hiihtää, ei häntä voi toivottaa suksimaan kuuseen."


HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>