HS-raati: Rotusyrjintä ei ole nykyisin tiedeyhteisön ongelma

Rotusyrjinnän perintö ei ole ongelma suomalaiselle tiedeyhteisölle, uskoo 37 prosenttia HS-raadin vastaajista.

Päinvastaista mieltä on 30 prosenttia. Kolmannes ei ota asiaan kantaa.

Kysymyksen taustalla on tutkija Simo Muirin Historiallisessa Aikakauskirjassa julkaistusta artikkelista noussut keskustelu. Muir käy artikkelissa läpi tapahtumaketjua, joka johti historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa Israel-Jacob Schurin väitöskirjan hylkäämiseen vuonna 1937.

Schur oli ensimmäinen juutalainen humanistitutkija ja näkyvä vaikuttaja Suomen juutalaisyhteisössä.

Muir kytkee esitarkastusprosessin jo läpäisseen väitöksen hylkäämisen Schurin juutalaiseen syntyperään ja yliopistossa tuolloin vaikuttaneisiin antisemitistisiin virtauksiin. Niiden taustalla oli sekä kansallissosialistisen Saksan ihailua että uskonnollisista vaikuttimista kummunnutta juutalaisvastaisuutta.

Schurin tapaus ei ole ainoa esimerkki akateemisesta antisemitismistä, tietää ohjaaja Taru Mäkelä. "Esimerkiksi juutalaiselle Leo Skurnikille ehdotettiin sodan alla lääketieteen väitöskirjan aiheeksi kraniologiaa eli kallonmittausta."

"Suomen tieteen suhteita Saksaan on tutkittu melko paljon, mutta ikävä kyllä rasismin ja antisemitismin perintöä koskeva keskustelu on edelleen erittäin vaivautunutta ja tulehtunutta", kommentoi professori Juha Sihvola. Hänestä sama pätee myös toisen maailmansodan aseveljeyteen.

"Ei tämäkään ole ensimmäinen kerta, kun "tiede"mies näkee maailman matalamielisen keskikaljan kittaajan silmin. Saatana", kommentoi rapmuusikko Steen1.

Kirjailija Juha Vakkurin mielestä kaikissa ihmisissä asuu pieni rasisti.

"Tieteentekijät eivät ole yhtään harmittomampia rasisteja ja vähemmän ennakkoluuloisia kuin me muut."

Tanssi-lehden päätoimittajan Minna Tawastin mielestä rotusyrjinnästä puhutaan melko vaimeasti sekä suomalaisessa historiassa että nykypäivässä. "Eletään vahvan olettamuksen varassa, että tämä asia ei oikeastaan ole koskenut meitä eikä oikein vieläkään koske", Tawast toteaa.

Kapellimestari Atso Almila huomauttaa, että rotusyrjinnän perintö on ongelma myös suomalaiselle taideyhteisölle. Se näkyy hänen mukaansa esimerkiksi 1930-luvun Suomen Musiikkilehden sivuilta.

Yksikin Schurin kaltainen tapaus asettaa suomalaisen tiedeyhteisön arveluttavaan valoon, toteaa kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen. "Ensimmäisenä tulee kysyneeksi, kuinka monta muuta Schurin kaltaista tapausta suomalainen tiedeyhteisö tuntee tai kehtaa ilmoittaa tuntevansa!"

Professori Jaakko Hämeen-Anttilan mielestä yli 70 vuoden takaista yksittäistapausta ei voida pitää nykytilanteessa raskauttavana perintönä. "Naisten syrjintä aikaisemmassa yliopistomaailmassa on huomattavasti suurempi kysymys."

Tiedeyhteisö on aina vaarallisella tavalla sidottu oman aikansa aatteisiin eikä ainoastaan "riippumattomaan tieteeseen", toteaa historiantutkija Mirkka Lappalainen.

Hän muistuttaa, että tieteen historiassa on vuosisatoja sorrettu tutkijoita vaihtelevin ideologisin perustein, minkä lisäksi monet ovat tietysti joutuneet valtapolitiikan ja henkilökohtaisen selkäänpuukottamisen uhreiksi.

Ilkka-lehden päätoimittaja Matti Kalliokoski tuo historiasta esiin toisen hylkäystapauksen. Vasemmistopoliitikko Hilja Pärssisen puolison Jaakko Pärssisen väitöskirja hylättiin Helsingin yliopistossa 1911 skandaalinkäryisen väitöstilaisuuden jälkeen. Kalliokosken on ilmeistä, että hylkäyksen motiivit olivat poliittiset.

"Ainakin ihmistieteissä 1970-luvun uusvasemmistolaisuus muodostaa perinnön, jonka uudelleenarviointia on vasta viime vuosina alettu toden teolla harjoittaa", toteaa mediatutkija Juha Herkman.

Suomalainen tiedeyhteisö on ollut syvästi sitoutunut kansallisvaltion rakentamisen projektiin, sanoo professori Mikko Lehtonen.

"Mielikuvat suomalaisista ovat olleet paitsi vahvan maskuliinisia, (ennen naistutkimuksen kehittymistä) myös hyvin etnisiä."

Teatteriohjaaja Katariina Nummisen mielestä suomalaisessa tieteessä ei ole tarvinnut tehdä pesänselvitystä, koska nationalismia ei ole kyseenalaistettu yhtä voimakkaasti kuin joissain toisissa maissa.

"Konsensushenkisyyden nimissä on eri aikoina epäkriittisin perustein palvottu yhden totuuden alttaria. Erilaisuutta, poikkeavuutta ja moniarvoisuutta on karsastettu", toteaa museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén.

Helsingin yliopisto ei ole toistaiseksi ottanut Israel-Jakob Schurin väitöskirjaa uuteen käsittelyyn tai käyttänyt muuta kunnianpalautusmenettelyä. Monet raadin jäsenet ovat kuitenkin sitä mieltä, että yliopiston on jollain tavalla reagoitava vanhaan vääryyteen, olipa keinona sitten erillinen lausunto, teemaan liittyvä seminaari tai tutkimus. "Myös yliopistollisissa prosesseissa olisi oltava mahdollisuus korjata selvästi väärä, rotusyrjintään, poliittiseen kantaan, sukupuoleen tms. perustuva päätös, vaikka kyse olisikin edesmenneestä henkilöstä", toteaa professori Anna-Leena Siikala.

Muodolliset kunnianpalautushankkeet eivät kuitenkaan innosta kaikkia. Professori Kimmo Rentolan mielestä virallinen rehabilitointi "kuuluu paremmin naapurimaan kuin Suomen oikeuskulttuuriin".

Professori Kari Enqvist vierastaa akateemista rehabilitaatiota. "Tieteen pitkässä juoksussa vain ajatusten, ei niiden esittäjien, kohtalo on tärkeä."

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi