keskiviikko 22.5.2013 | Hemminki, Hemmo  Onnittele e-kortilla

HS-raati: Sijoittamalla Nokiaan sijoittaa Suomeen

17.9.2010 5:30

Nokian kertomus on osa Suomen kansallista tarinaa, jonka loppulukua ole vielä kirjoitettu, arvioi professori Laura Kolbe. Kuten 41 prosenttia HS-raadin vastaajista, hän pitää johtoaan uusivan Nokian osakkeita nyt hyvänä sijoituksena.

"Menneisyyden menestykset antavat Nokialle henkistä pohjaa uudelleen syntymiseen,"

Myös kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen luottaa Nokiaan ja toivoo yhtiölle kaikkea hyvää.

"Nokia on kohottanut suomalaisia monella tavalla. Talous ja itsetunto ovat vahvistuneet."

Pieni kansallinen yllyke Nokian osakeostoihin on jäljellä, vaikka yhtiön osakekurssi ei enää olekaan Suomelle "kohtalon slalom", pohtii museonjohtaja Markku Valkonen.

Tutkija Markku Jokisipilä arvelee, että suomalaisen omistajapohjan vahvistaminen on nyt ainoa keino yhtiön kansallisen leiman ylläpitämiseen – uusi toimitusjohtaja Stephen Elop tuonee mukanaan muitakin ulkomaalaisia johtajia.

"Sijoittamalla Nokiaan sijoittaa Suomeen", kiteyttää professori Yrjö Sotamaa.

Nokia kykenee kohentamaan tulostaan, vakuuttaa kolumnisti Johannes Koroma. Hän osti yhtiön osakkeita keskiviikkona.

"Uusi asenne voi tuoda menestystä ja tulosta myös Yhdysvalloissa."

Nokialla on kaikki edellytykset hallita keskihintaisten puhelimien maailmanmarkkinoita, uskoo päätoimittaja Saila-Mari Kohtala.

Matkaviestinnässä Nokia on yhä monilla mittareilla maailman paras, vakuuttaa yritysvalmentaja Jari Sarasvuo.

Kritiikki Nokiaa kohtaan on ollut kohtuuttoman kovaa, pahoittelee professori Jaakko Aspara. Hän aikoo sijoittaa Nokiaan, ja odottaa saavansa rahalleen myös tuottoa.

"Negatiivinen asenne yhtiötä kohtaan on muodostunut monille jo melkein itseisarvoksi."

Nyt Nokiaa saa halvalla, ja ajan mittaan osakkeiden arvo kohoaa, tietää ohjaaja Taru Mäkelä

Selviä merkkejä Nokian noususta ei ole, toteaa tutkimusprofessori Heikki Hiilamo.

"Jorma Ollila teki klassisen virheen valitessaan Olli-Pekka Kallasvuon Pekka Ala-Pietilän sijaan: otti itselleen keskinkertaisen seuraajan, jotta omien saavutusten loisto ei himmenisi."

Raadin vastaajista 34 prosenttia ei ostaisi Nokian osakkeita.

Toimittaja Katja Boxbergin mielestä Elop oli turvallinen ja tylsä valinta toimitusjohtajaksi.

"Vaikea kuvitella, että strategia tai johto menisi kokonaan uusiksi."

Nokia on jättiläinen, joka taistelee markkinaosuutensa säilyttämisestä ketterämmin liikkuvia kilpailijoita vastaan, määrittelee kirjailija Jyrki Kiiskinen.

"Kun myytävää tuotetta löytyy köyhimmältäkin spedeltä, alkaa olla kiire myymään osakkeita", kuvaa muusikko Seppo Lampela.

Nokia on 1990-luvun tietoyhteiskunnalta näyttävä "insinöörikapula", joka korostaa teknologiaa sisällön sijaan, tuumii esseisti Jukka Relander.

"Myös Suomi putosi tietoyhteiskuntakehityksen eturivistä, kun painopiste siirtyi teknologiasta sisältöihin ja sosiaaliseen mediaan."

Kuvataiteilija Marita Liulia sijoittaisi mieluummin Nokian "futuristiseen kilpailijaan, joka aina vaan yllättää käyttöliittymänoituudella, designkirkkaudella ja tuoteperheen yhteispelillä".

"Nokian laitteet ja ohjelmistot ovat epäkäytännöllisiä, epäseksikkäitä ja epäluotettavia", tyrmää muusikko A. W. Yrjänä.

Nokia-surina on suhteetonta, sanoo toimittaja Johanna Korhonen.

"Maan bruttokansantuotteesta 98,4 prosenttia tuotetaan muualla kuin Nokiassa, yhtiö työllistää alle prosentin suomalaisista työssäkäyvistä ja sen omistajat ovat 84-prosenttisesti ulkomaisia."

Esseisti Antti Nyléniä Nokiauutiset ja niissä esiintyvät "vakavat äijät" ikävystyttävät.

"Miksi, millä oikeudella tätä asiaa työnnetään kasvoilleni kadulla ja lehtien etusivuilla? Saisinpa nukkua tuhat vuotta."


HS-raati on kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>