perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

HS-raati: "Terrorismi osoitti läntisen demokratian haurauden"

9.9.2011 5:30

Syyskuun 11. päivän isku vuonna 2001 oli kaikkien aikojen julmin ja pirullisin terroriteko, jonka tavoitteena oli provosoida Yhdysvaltoja kostoiskuihin ja ylilyönteihin, toteaa elokuvatutkija Antti Alanen.

"Välittömästi Yhdysvallat sai osakseen tavatonta myötätuntoa, mutta kymmenen vuotta myöhemmin näyttää siltä, että terroristit voittivat tämän taistelun."

Alanen uskoo silti epätoivoon ja elämänkielteisyyteen nojaavan terrorismin kaatuvan lopulta omaan mahdottomuuteensa.

Terrorismi voitti, kun se sai osoitettua läntisen demokratian ja ihmisoikeuskäytännön haurauden, arvioi kirjailija Tiina Pystynen. Hänen mielestään länsimaat ovat vastanneet terrorismiin kostolla ja kidutuksella.

"Eivätkä ne kuulu niihin kristillisiin ihanteisiin, joita väitämme puolustavamme."

HS-raadin vastaajista 70 prosenttia on Pystysen tavoin sitä mieltä, etteivät länsimaat voi voittaa terrorisminvastaista sotaa.

Terrorisminvastaisessa sodassa sekä länsimaiden keinot että tavoitteet tuntuvat kyseenalaisilta, suomii esseisti Timo Hännikäinen. Hän ei usko, että liberaalin demokratian, vapaan markkinatalouden ja vaurauden levittäminen kuihduttaa ääriliikkeet.

"Syyskuun 11. päivän iskujen ja Euroopan pommiräjäytysten tekijät eivät olleet millään mittapuulla syrjäytyneitä tai tietämättömiä. Päinvastoin, he olivat älykkäitä, länsimaissa koulutettuja ja hyvin toimeentulevia."

Kuvataiteilija Jani Leinonen tukeutuu terrorismitutkija Robert A. Papen laskelmiin, joiden mukaan terrori-iskujen määrä on kasvanut Afganistanin ja Irakin sotien syttymisen jälkeen rajusti ja iskuista selvästi aiempaa suurempi osa on motiiveiltaan antiamerikkalaisia.

"Terrorisminvastainen sota, ja erityisesti vieraan vallan miehitys, on suurin syy terrorismin nousuun."

Terrorisminvastaisessa sodassa liittolaiset vaihtuvat hämmentävän nopeasti, toteaa fyysikko Syksy Räsänen. Hän mainitsee esimerkkinä aiemmin terroristina pidetyn Abdel-Hakim Belhajin: Tämä CIA:n al-Qaidan terroristina pidättämä ja Muammar Gaddafin hallinnon kidutettavaksi luovuttama kapinallisjohtaja on nyt Libyassa Yhdysvalloille tärkeä liittolainen.

Länsimaalaisina nostamme terrorismin meissä nostattamat tunteet etusijalle emmekä piittaa yhtä paljon muiden surusta, pohtii toimittaja Umayya Abu-Hanna.

"New York on tänä päivänäkin maailman vetovoimaisin keskus. Samaa ei voi sanoa alueista, joita länsi on pommittanut vuosia."

Nato on korvannut keskiajan kuninkaiden armeijat ja hengelliset ritarikunnat, mutta usko oman kulttuurin ja arvojen ylemmyyteen on laimentumaton, arvostelee professori Laura Kolbe.

Länsimaat yrittävät voittaa sodan sotilaallisin keinoin, mutta terroristit käyvät poliittista taistelua, kiteyttää professori Matti Wiberg.

"Voimme yrittää käydä fyysistä näännytyssotaa, mutta vastustajat tavoittelevat henkistä uupumistamme."

Norjan pääministerin Jens Stoltenbergin reaktio Norjan heinäkuisiin terroritekoihin miellyttää kielentutkija Janne Saarikiveä: koston sijaan Stoltenberg puhui rakkaudesta ja yhteisöllisyydestä. Saarikivi ehdottaakin, että koko maailman terrorinvastainen taistelu annetaan Stoltenbergin johdettavaksi. "Katsotaan kumpi voittaa: Apache-helikopteri, F-18-hävittäjä ja merijalkaväki vai pohjoismainen tasajako ja sosiaalinen turvaverkko?"

Stoltenbergin tukija on myös professori Mikko Lehtonen.

"Vihaan ei Stoltenbergin mukaan pidä vastata vihalla, vaan argumenteilla."

Länsi

on jo voittanut terrorisminvastaisen sodan, väittää suomentaja Jukka Mallinen.

"Valistuksen yleismaailmalliset vapaudet ja arvot sekä markkinatalouden antama korkea kulutustaso etenevät vahvasti islamilaisessa maailmassa. Islamismi ei pysty tarjoamaan hyvää elämää – vain väkivaltaa ja fanatismia."

18 prosenttia vastaajista uskoo länsimaiden mahdollisuuksiin voittaa terrorisminvastainen sota.

Toimittaja Kirsi Virtanen luottaa länsimaisen mallin paremmuuteen. "Länsimaalainen elämäntapa on tällä hetkellä kutakuinkin ainoa elämäntapa maailmassa joka edes yrittää tasapuolisesti tarjota koulutusta kaikille, liikkumisen vapautta, uskonnonvapautta, tasa-arvoa ja sananvapautta."

Historiantutkija Markku Ruotsila uskoo George W. Bushin keinovalikoimaan, johon kuuluu sotilaallista, taloudellista, diplomaattista, retorista ja siveellis-moraalista voimankäyttöä.

"Yhdysvallat voitti kylmän sodan edellä mainituilla keinoilla, samoin kaksi maailmansotaa."

Kymmenen viime vuotta ovat olleet "verraten terrorismitonta aikaa", huomauttaa filosofian tutkija Tommi Uschanov.

"Länsimaiden tieliikenteessä kuolee joka ainoa viikko enemmän ihmisiä kuin syyskuun 11. päivän iskuissa, Lontoon ja Madridin pommi-iskuissa, Beslanin koulukaappauksessa ja Norjan tämänkesäisessä iskussa yhteensä."


HS-raati on kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Ulkomaat B 4

Al-Qaida on heikko ja hajanainen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.