perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

HS-raati ei nosta Puhdistusta yli muiden

Sofi Oksasen palkitun romaanin kanonisointia pidetään tarpeettomana tai ennenaikaisena.

1.4.2010 19:53

Romaanien merkityksen vertailu ei ole mielekästä, eikä edes tämänvuotisen Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saavaa Sofi Oksasen Puhdistusta pidä arvioida suhteessa muihin kirjoihin.

Näin ajattelevat monet siinä 46 prosentin vastaajajoukossa, joka ei halunnut ottaa kantaa teoksen merkittävyyteen. Vastaajissa oli niitäkin, jotka eivät ole lukeneet kirjaa.

Vastaajista 36 prosenttia luokittelee kuitenkin Puhdistuksen 2000-luvun toistaiseksi merkittävimmäksi suomalaiseksi romaaniksi. Useat 18 prosentin suuruiselle "ei"-puolelle kallistuneetkin kiittelevät Oksasen teoksen ansioita, mutta eivät halua määritellä sitä viime vuosien merkittävimmäksi romaaniksi.

Romaanien paremmuutta voidaan mitata vain yksilöiden ainutkertaisilla ajatuksilla ja tunteilla, sanoo professori Kari Uusikylä.

"Yhtä hyvin voisi kysyä, mikä on Suomen merkittävin lintu: pajulintu, kana vai merikotka", heittää ohjaaja Juha Siltanen.

Kapellimestari Atso Almila sanoo, että kannanotto edellyttäisi kaikkien 2000-luvulla ilmestyneiden suomalaisromaanien lukemista. "Nykyaika hypettää joka taiteen alalla suurin rahapalkinnoin, yhden nostaen, muut unohtaen. Se on markkinahenkeä se."

Tarvitaan hiukan etäisyyttä osoittamaan, mikä muodostuu merkittävimmäksi kullekin ajalle, rauhoittelee kuvataiteilija Osmo Rauhala.

Romaanit elävät ajan poliittista taustaa vasten, huomauttaa professori Laura Kolbe.

"Kuka meistä on lukenut aikoihin Eeva Joenpeltoa, Tytti Parrasta, Hannu Salamaa tai edes Mika Waltaria ja Pentti Saarikoskea, näitä oman aikansa kirjallisten parrasvalojen partaveitsiä?"

Oliko Nobelilla 1939 palkitun F. E. Sillanpään Nuorena nukkunut 1900-luvun merkittävin suomalainen romaani, kysyy kuvataiteilija Silja Rantanen retorisesti.

Kirjan suosio kertoo aina myös jotain omasta ajastaan ja sen ihmisistä, sanoo kirjailija Sirpa Kähkönen. "Tässä tapauksessa postsosialistisesta Euroopasta, jonka tutkijana Oksanen on ansioitunut."

Esseisti Antti Nylén epäilee, että palkitsemisen ja ylistyksen taustalla on sosiaalisia tai poliittisia syitä.

"Puhdistus ei ainakaan ole 'edellä aikaansa', se on nimenomaan 'tässä ja nyt'."

Laumasieluisuus näkyy muillakin taiteenaloilla, huomauttaa rapmuusikko Seppo Lampela. "Nyt kun katsotaan taaksepäin, ei se Anssi Kelan Nummela nyt niin hyvä ollut."

Suuria aiheita, kuten Puhdistuksessa käsiteltyjä naapurimaa Viron lähihistoriaa ja kommunismin linkitystä ihmiskauppaan, on totuttu pitämään merkittävinä, analysoi kirjailija Riina Katajavuori.

" 'Iso' aihe on myös Riikka Ala-Harjan romaanissa Kanaria, joka kätkee taakseen kokonaisia mantereita, kansainvaelluksia ja ihmisluokkien ja rotujen välisiä valtasuhteita."

Useammat vastaajat nostivat merkittävien nykykirjojen joukkoon Kari Hotakaisen ja vuonna 2005 kuolleen Arto Salmisen teokset sekä Antti Hyryn Uunin.

Hotakainen valaisee "maalta muuttaneen suomalaisen geneettistä temperoitumista", sanoo päätoimittaja Matti Apunen.

Puhdistus on 2000-luvun merkittävin kirja, koska se avaa Väinö Linnan suurten romaanien tavoin suomalaisten sisäisiä patoja ja tuo esiin historian traumoja, arvioi suomentaja Jukka Mallinen.

"Puhdistus taitaa olla sitten Waltarin opusten merkittävin suomalainen romaani, joka ei sijoitu Suomeen. Siksi se kuvaa erinomaisesti 2000-luvun suomalaisuutta", arvioi päätoimittaja Matti Kalliokoski.

Mediataitelija Marita Liulian mielestä Puhdistus on napakymppi sekä taideteoksena että keskustelun avaajana.

"Poikkeuksellista on myös se, että kirja on merkittävä sekä Suomen, Viron että Venäjän kannalta."

Sofi Oksasessa täyttyy "uusmessiaaninen" odotus, väittää professori Yrjö Juhani Renvall.

"Oikea sukupuoli, kirjailijan moraali, outous, ehkä sittenkin muualta tullut, näkee suomalaisen perhehelvetin läpi uusiin rakenteisiin, ulkoisesta brändistään huolimatta arkinen, puhuu suoraan ja suututtaa."

"Vain toiseudesta saapuu tiennäyttäjiä", kommentoi yritysvalmentaja Jari Saravuo.

Kuumottavana aikalaisromaanina Puhdistus saattaa olla vaikutukseltaan merkittävin suomalainen taideteos aikoihin, arvioi dramaturgi Juha-Pekka Hotinen. "Se saattaa olla myös paras, taiteellisesti merkittävin."

"Sofi on Suomen seuraava nobelisti", tietää kansanedustaja Ben Zyskowicz.


HS-raati on kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.