HS-raati puolustaa kirjallisuuspalkintoja

Kirjallisuuspalkinnoista on muutakin kuin kaupallista hyötyä, uskoo yli kaksi kolmasosaa HS-raadin vastaajista. Päinvastaista mieltä on joukon viidennes.

Palkinnot eivät muuta kirjallisuutta kaupallisemmaksi, päinvastoin, väittää professori Juha Sihvola. Hänestä asiantuntijamielipiteet tuovat esiin muutakin kirjallisuutta kuin sen, joka huomataan kaupallisten prosessien kautta.

"Palkintojen kaupallistavasta vaikutuksesta valittavat ennen kaikkea ne kateelliset kirjailijat, jotka eivät saa julkisuutta sen enempää myynnin kuin asiantuntijoiden arvostuksen kautta", Sihvola laukoo.

Kirjallisuus on markkinavetoinen taiteen laji, jossa taloudellinen hyöty on aina myös lukijan hyöty, arvioi toimittaja Minna Lindgren.

Rahallinen palkitseminen kuuluu nykyiseen kulttuurin "aineenvaihduntaan" eikä kannata kieltää sitä, huomauttaa ohjaaja Erik Söderblom. "Se merkitsisi yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymistä, mikä ei varmaan olisi kirjallisuudellekaan hyväksi."

Kaikki, joka saa ihmisen kiinnostumaan kirjasta, on kirjailija Kaari Utrion mielestä siunauksellista kirjallisuudelle. "Palkinnot nostavat suuren yleisön eteen paljon sellaisia teoksia, jotka muuten jäisivät vain pienen kirjallisuuseliitin mutusteltaviksi."

Lukeminen on jo nyt noloa hurmahenkisyyttä ja ilman palkintojulkisuutta kirjallisuus marginalisoituisi entisestään, uskoo sarjakuvataiteilija Ville Ranta.

"Väärinkin palkitseminen voi lisätä keskustelua ja kiinnostusta", kommentoi professori Kari Enqvist.

Kirjallisuuden kytkennät ja hyödyt eivät ole pelkästään kaupallisia, toteaa professori Teivo Teivainen.

"Jos kirjailija saa palkinnon, jolla voi ostaa kaupasta ruokaa, syömisen hyöty ei tule pelkästään kaupalle. Jos palkintona on viinapullo, sen juominen voi inspiroida kaupallisuuden vastaisia lauseita."

Runobuumi ja jokanaisen kirjallisuuspiirit ovat seurausta kilpailumentaliteetin leviämisestä ja julkisesta puheesta, arvioi professori Yrjö Juhani Renvall. Hän perustaisi huomiotalouden ehdoin uusia mielikuvituksellisia kirjallisuuskilpailusarjoja.

"Parhaan" sijaan voitaisiin raffinoidummin valita "kiinnostavin", "kirjallisuuden kehitystä edistävä" tai "kansakunnan tilaa parhaiten avaava" teos, ehdottaa Tanssi-lehden päätoimittaja Minna Tawast.

Myrkkyä taiteelle, on ohjaaja Atro Kahiluodon luonnehdinta kirjallisuuspalkinnoista: ne tekevät kirjailijoista toistensa kilpailijoita, kun heidän pitäisi täydentää toisiaan. "Taidetta kilpailuttamalla käännetään taiteen tekemiseen mahdollisesti sisältyvä yhteiskunnallinen kritiikki päälaelleen."

Palkintopokaalit mielessä kirjoitettu kirjallisuus on kirjailija Riina Katajavuoren mielestä arveluttavaa. "Toisaalta: voiko suomalainen kirjailija kirjoittaa romaanin muistamatta, että on olemassa Finlandia-kisa?"

Minkään muun taiteenlajin vastaanottoa ei tällä hetkellä säätele yhtä voimakkaasti arvottava hypekupla, väittää ohjaaja Fiikka Forsman.

Kirjailija on ammattikuntaan itsekin lukeutuvan Jyrki Kiiskisen mukaan kuin ravihevonen, joka koettaa pärjätä ajoissa ja puhutella palkintoraateja.

"Kirjailijapolvi, joka on syntynyt suoraan raviradalle, on kiinnostunut lähinnä kirjailijuudesta, kirjallisuudesta sosiaalisena näyttämönä", Kiiskinen luonnehtii. Hänestä kirja on menettänyt asemansa yhteiskunnallisen keskustelun lähtökohtana.

Kaikkein merkittävimmällä taiteella on huonot edellytykset menestyä populistisissa kilpailuissa, epäilee koreografi Sanna Kekäläinen.

Teoksesta on tullut tuote, kiteyttää ohjaaja Katariina Numminen.

"Kirjallisuuspalkinnot ovat oiva keino opastaa lukeva yleisö valitsemaan Amerikan kaikkein kuvatuimmat ladot Amerikan kuvatuimpien latojen joukosta", lausuu kirjailija Juha Seppälä viitaten Don DeLillon romaaniin Valkoinen kohina.

"Se osa taideteoksesta, joka on lähinnä pyhyyttä, ei ole koskaan esillä markkinateltassa", pohdiskelee kirjailija Sirpa Kähkönen.

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi