HS-raati uskoo suomalaiskirjailijoiden kykyyn kuvata nykyajan kipupisteitä

Suomalainen kaunokirjallisuus on ajan tasalla nyky-yhteiskunnan todellisuuden kuvaajana, uskoo lähes puolet HS-raadin vastaajista. Vastakkaista mieltä oli 30 prosenttia. Yli viidennes ei ota kantaa.

Kirjallisuuden tilanne nousee usein puheeksi loppuvuodesta jaettavien kirjallisuuspalkintojen yhteydessä. Viime vuoden Finlandia-palkinnon jaon yhteydessä kääntäjä Stefan Moster moitti suomalaista kirjallisuutta analyyttisyyden, kriittisyyden ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden puuteesta.

Kirjailija Riikka Ala-Harjan mielestä kirjallisuudella ei ole velvollisuutta "nyky-yhteiskunnan todellisuutta" kohtaan – todellisuuksia on lukemattomia. "Kaikki kirjallisuus kuvaa todellisuutta, olkoon se sitten äärimmäistä sianrasvarealismia, ylenmääräistä fantasiaa tai überkäsitteellistä kielipeliä."

Myös kirjailija Riina Katajavuori pitää ajankohtaisuuden, paikallisuuden tai nykyilmiöiden käsittelyn vaatimusta absurdina.

"Käsittelikö Dostojevski Rikoksessa ja rangaistuksessa Jokelan surmia? Kyllä. Dostojevski on päivänpolttava."

"Jos kirjailija kuvaa yksityiselämän ongelmia, hän kuvaa mielestäni samalla yhteiskunnan ongelmia", kuittaa kirjailija Anna-Leena Härkönen.

Yksityiseen keskittyminen tarkoittaa, että koko kulttuurin painopiste todella on privaatissa, pohtii näytelmäkirjailija Juha Siltanen. Hänestä yhteiskunnan käsite on Suomessa jo melko fiktiivinen – yhteisöllisyyttä kannattelevista hiljaisista sopimuksista on paljolti luovuttu.

Historioitsija Mirkka Lappalaisesta ajatus siitä, että kaunokirjallisuuden tehtävä olisi yhteiskunnallisten ongelmien esitteleminen, kuulostaa 70-lukulaiselta. Hänen mielestään 2000-luvun yksilöiden angstiseen itsepohdiskeluun keskittyvät kirjat antavat kuitenkin ihmisyydestä ja ihmisenä olemisesta suppean kuvan.

"On otettava huomioon, että yhteiskunta on monimutkaistunut niin paljon, että 'nyky-yhteiskunnan' mahduttaminen yksien kansien väliin on tänä päivänä vaativampi teko kuin maatalousyhteiskunnan aikana tai teollisuusyhteiskunnan syntyvaiheissa", kommentoi kirjailija Juha Vakkuri.

"Tuliko taistolaisuudesta niin paha krapula, että taiteilijat varovat yhteiskunnallisten asioiden käsittelyä", kysyy Arkkitehti-lehden päätoimittaja Harri Hautajärvi.

"Yhteiskunnallisuuden ja erityisesti kriittisyyden puute on taiteissa melko ilmeistä, mutta ovathan ne olleet poissa myös politiikasta ja työelämästä", pohtii teatteriohjaaja Atro Kahiluoto. Hän uskoo kuitenkin yhteiskunnallisuuden ja kriittisyyden paluuseen.

Monet pitävät Kari Hotakaista ja Kjell Westötä esimerkkeinä hyvistä nyky-yhteiskunnan tai siihen johtaneen kehityksen kuvaajista. Kaihoisasti muistellaan Arto Salmista. "Hän ennusti", sanoo Tommi Liimatta.

Väinölinnojen ja hannusalamojen kulta-aika yhteiskunnallisen keskustelun agendan asettajina ei tule takaisin, toteaa Ilkan päätoimittaja Matti Kalliokoski.

"Vika on enemmän yhteiskunnassa kuin kirjallisuudessa. Emme elä enää keskitetyssä yhtenäiskulttuurissa, jossa kaunokirjallisuuden keinoin pystyttiin nostamaan yksittäinen asia koko kansakunnan keskusteltavaksi."

Ny Tidin päätoimittaja Patsy Nakell moittii suomalaista kirjallisuutta fennosentrisyydestä. Suomen siirtolaisten tarina ei ole vielä saanut kirjoittajaansa.

"Suomalainen kirjallisuus on esim. 60-luvun loppuun verrattuna menettänyt paitsi yhteiskuntakriittisen teränsä myös suuren osan kulttuurisesta näkyvyydestään ja vaikuttavuudestaan", lataa professori Juha Sihvola. "Jonkun pitäisi nyt ladata veltolle pullasuttukirjallisuudelle samanlainen täystyrmäys kuin Esa Saarinen ja Anja Kauranen esittivät 1980-luvun alussa."

Anja Snellman – entinen Kauranen – pahoittelee, ettei monia nykykirjailjoita voi luonnehtia "yhteiskunnallisiksi" tai "yhteiskuntakriittisiksi". "Lukijakunnan volyymia ja tekijänpalkkioiden suuruutta – joskus myös tulevia kustannussopimuksia – ajatellen vaatii rohkeutta kirjoittaa terävää analyysia, suorasukaista ajankuvaa, ehkä suorastaan provokatorista kaunokirjallisuutta."

"Markkinavetoisena aikanamme on huolestuttavaa, jos/kun eniten näkyvyyttä saa taide, joka hyväksyy maailman sellaisena kuin se on, eli tekee sen poliittisen valinnan, että esittää itsensä epäpoliittisena", kommentoi tutkija Leena-Maija Rossi.

Kirjallisuus on enemmän liiketoiminnan varassa ja armoilla kuin moni muu nykytaiteen alue, pohtii tanssija ja koreografi Sanna Kekäläinen.

"Jos ajattelee suomalaista nykymusiikkia tai nykytanssia, taiteellisia saavutuksia niissä, on mahdotonta kuvitellakaan, että tuottajana toimisi pörssissä osakkeensa noteeraava yhtiö. Suomalaisessa kirjallisuudessa tämä on arkipäivää."

Kekäläinen pitää kotimaista proosaa muiden kielialueiden nykykirjallisuuteen verrattuna viihteellisenä ja konsensushakuisuudessaan korrektina.

Professori Kari Enqvistin mielestä suomalaisissa romaaneissa soitetaan usein tunnerekisteriä ilman suuria ajatuksia, tosin kuin angloamerikkalaisessa kirjallisuudessa.

"Taloudellista ja poliittista vallankäyttöä kuvaavaa realistista epiikkaa ei käytännöllisesti katsoen julkaista", suomii professori Matti Wiberg.

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi