20.5.2011 8:58
Kiekkoleijonat saapuivat maanantain torijuhlaan avobussilla.
Median itsesääntelystä vastaavan Julkisen sanan neuvoston (JSN) puheenjohtajan Risto Uimosen mukaan media toimi oikein uutisoidessaan kiekkosankareiden juopottelusta MM-kultajuhlissa. Uimosen mukaan tiedotusvälineiden ei tarvinnut peitellä asiaa esimerkiksi sillä varjolla, että lapset välttyisivät huonolta esimerkiltä.
"Kyse oli maailmanmestaruuden voittaneesta jääkiekkojoukkueesta, jonka paluuseen media kiinnitti huomiota enemmän kuin minkään muun urheilujoukkueen paluuseen koskaan. Tiedotusvälineiden tehtävä ei ole peitellä epämiellyttäviä tosiasioita. Media toimi kuten sen pitikin", Uimonen sanoo.
Presidentti Urho Kekkonen kaatui aikoinaan lentokoneen portaissa samalla tavalla kuin valmentaja Pasi Nurminen, mutta siitä vaiettiin. Uimosen mukaan se oli väärää hienotunteisuutta.
"Muistuttaisin vielä, että kyseessä oli koko kansaa varten järjestetty virallinen juhla. Pelaajat olivat siellä töissä, samoin kuin he olivat töissä jäällä. Työtehtävissä ei ole tapana ottaa alkoholia eikä edustustilaisuuksissakaan yli rajojen."
"Jokainen pelaaja tiesi, että häntä tuijottavat sadattuhannet ihmiset, lapset ja nuoret. Esiintyminen humalassa kameroiden edessä on kuin kaivaisi itselleen hautaa."
HS-raati: Kiekkoleijonat yhdistivät kansan päiväksi 20.5.2011
HS-raadin vastaukset kysymykseen: Antavatko kiekkoleijonat suomalaisille aihetta ylpeyteen? 20.5.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi