VIISAITA VASTAUKSIA VAIKEISIIN KYSYMYKSIIN

Puolet HS-raadista pitää valtiota syyllisenä vuoden 1918 sotarikoksiin

Liki puolet HS-raadin vastaajista, 49 prosenttia, katsoo Suomen valtion syyllistyneen sotarikoksiin vuoden 1918 sisällissodassa ja sen jälkiselvittelyissä. 8 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei valtiota voi pitää ainakaan juridisesti vastuullisena sisällissodan aikaisista julmuuksista.

Kysymystä pidettiin vaikeana. 43 prosenttia vastaajista ei halunnut ottaa siihen kantaa.

Teeaman nosti esiin ruotsalainen lehtimies Bjarne Stenquist, jonka teesit Suomen sisällissodasta julkaistiin Helsingin Sanomissa viime sunnuntaina (27.1.). Punaisten kohtelu tuo Stenquistin mieleen sotarikokset 1930-luvun Espanjassa ja 1990-luvun Balkanilla.

Mikäli sotarikoksia ei olisi tapahtunut, tekijöitä ei olisi tarvinnut joulukuussa 1918 armahtaakaan, järkeilee tietokirjailija Osmo Soininvaara.

"Suomalaisen historiankirjoituksen pitäisi avoimesti tunnustaa, että väärin tehtiin ja että suomalaiset pystyvät siihen, mihin serbitkin."

Kirjailija Jyrki Kiiskinen rinnastaa vuoden 1918 menettelytavat Etelä-Amerikan sisällissotiin: likaisen työn hoitivat hallituksen puolesta puolisotilaalliset villit ryhmät.

Valtio ei ole sinut 1918 tapahtumien kanssa, pohtii sarjakuvataiteilija Ville Ranta.

"Niitä kaunistellaan perinationalistisesti niin kuin talvi- ja jatkosodankin tapahtumia."

Koreografi Sanna Kekäläinen pohtii, miksi oman maan väkivaltaisuuksien käsittely on konfliktien sovittelijoista tunnetulle kansalle niin vaikeaa.

"Ylivoimaista suomalaisille tuntuu olevan tosiasian kohtaaminen, että vuoden 1918 tapahtumat Suomessa muistuttavat tilannetta jossakin Afrikan tai Balkanin vastaitsenäistyneessä valtiossa, eivät pohjoismaista elämänmenoa."

Professori Erik Söderblomin mielestä syyllisyyden pohtimista tärkeämpää olisi nähdä peittelystrategiat.

"Suomessa on keskiajalle ulottuva perinne toisaalta alamaiseen itsensä ja oman totuuden kieltämiseen, toisaalta viralliseen yhden totuuden julistamiseen."

Kansainvälisen oikeuden asiantuntija, akatemiaprofessori Martti Koskenniemi pitää vuoden 1918 tapahtumien arviointia sotarikosoikeuden näkökulmasta ongelmallisena. Punaisia kapinallisia ei tunnustettu laillisiksi taistelijoiksi, joihin olisivat soveltuneet tuolloiset kansainväliset säännöt.

"Suomen valtion ja valtionorgaanien toiminta vuonna 1918 on syytä tuomita jyrkästi. Oikeusnormien käyttäminen tuomitsemisen välineenä abstraktisti ja vuosikymmeniä jälkikäteen on kuitenkin typerää."

Historiantutkija Markku Ruotsilan mielestä menneisyyteen ei sovi projisoida toisen ajan arvoarvostelmia tai lakikoodeja. "Sotarikos vuonna 2008 on eri asia kuin sotarikos vuonna 1918."

Suomen valtio instituutioineen oli tuskin "valmis" vuonna 1918, pohtii mediatutkija Juha Herkman. "Onko lapsi täysin vastuullinen?"

Jotkut kiinnittivät huomiota Stenquistin kansallisuuteen.

"Ruotsalaisten ja varsinkin demarien helmasynti on moralisoida besserwissereinä asioissa, joita he eivät kunnolla tunne", sanoo museonjohtaja Juha Kuisma.

Kuvataiteilija Silja Rantasen mielestä ruotsalaiset tuntevat Suomen historiaa vuoden 1809 jälkeiseltä ajalta todella huonosti. "On kiitettävää, mutta myös yllättävää, että ruotsalainen journalisti tarjoaa suomalaisille konsulttiapua kansallisessa itsetutkiskelussa."

Kirjailija Leena Lehtolaista huvittaa, että arvostelijan ruotsalaisuus nostattaa suuria tunteita. "Olisiko reaktio sama, jos tutkija olisi jostakin muusta maasta?"

Stenquist on ehdottanut myös, että Suomen pitäisi virallisesti tunnustaa vastuunsa vuoden 1918 tapahtumista.

"Anteeksipyyntö tässä vaiheessa olisi kohtelias ja korrekti ele niitä kohtaan, jotka vielä muistavat kokemiaan henkilökohtaisia menetyksiä, mutta eettis-poliittisesti sillä ei ole enää juuri merkitystä", pohtii professori Heikki Patomäki.

"Valtiovallan nykyiset edustajat voisivat virallisesti pahoitella vuoden 1918 tapahtumia, siitä huolimatta onko juridisesti kyse sotarikoksesta vai ei", pohtii kuvataiteilija Katja Tukiainen.

Tietokirjailija Jaakko Heinimäen mielestä valtiovallan nykyisten edustajien anteeksipyynnöt tuntuisivat kummallisilta. "Kuka pyytäisi anteeksi ja keneltä? Tarja Halonenko punikkien perillisiltä?"

"Anteeksipyynnöt ja pahoittelut ovat näennäisratkaisuja, joilla vaikeat asiat voidaan poliittisesti korrektilla tavalla museoida ja saattaa pois päiväjärjestyksestä", arvioi pohtii historiantutkija Mirkka Lappalainen.

"Olli-Pekka Kallasvuo pyysi juuri anteeksi bochumilaisilta, Israel Beatleseilta, Australia aboriginaaleilta", luettelee kirjailija Juha Seppälä. "Anteeksipyyntö taitaa poliittisen nykyetiketin keväässä taas tehdä tuloaan".

Miksi suomalaiset pitävät anteeksipyyntöä niin ongelmallisena, kysyy Tanssi-lehden päätoimittaja Minna Tawast.

"Symbolistahan tämä kaikki kuitenkin on. Vai siinäkö se ongelma piilekin?"

Professori Juha Sihvolan mielestä julkisen vallan velvollisuus on menneisyydenhallinta, johon kuuluu myös moraalisen vastuun kantaminen menneisyyden tapahtumista. "On erityinen taito kantaa tätä vastuuta tavalla, joka ei muutu poliittisten suhdanteiden mukaiseksi moralisoinniksi ja tekopyhyydeksi."

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi