Sinuhe on yksi kesän klassikkosuosikeista

Kesä on lukemisen aikaa, mutta kesän ja loman lyhyys pakottaa myös kipeisiin valintoihin: kiinnostavia ja tutustumisen arvoisilta vaikuttavia kirjoja on määrättömästi.

Valintojen helpottamiseksi Helsingin Sanomat pyysi kesäisiä lukusuosituksia HS-raadilta, kulttuuritoimituksen valitsemilta taiteen, tieteen ja median vaikuttajien joukolta.

Lukusuosituksia pyydettiin kuudessa eri sarjassa: klassikko, nykyromaani, runoteos, dekkari, lastenkirja ja tietokirja.

Kuten odotettavissa oli, vastausten joukko hajosi. Eri teoksia mainittiin reilusti yli 300, minkä lisäksi monet suosittelivat mitä tahansa suosikkikirjailijansa kirjaa – tai koko tuotantoa.

Klassikkojen sarjassa eniten suosituksia keräsi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, joka on jälleen ajankohtainen myös Waltarin syntymän satavuotisjuhlien vuoksi.

"Tänä kansainvälisimmän kirjailijamme juhlavuonna jokaisen suomalaisen pitäisi lukea ainakin yksi Waltarin teos! Sinuhe voisi kiehtoa Harry Potter-fanejakin", arvelee kirjailija Anja Snellman.

Fjodor Dostojevski mainittiin Waltaria useammin, mutta suositukset hajaantuivat eri kirjojen kesken. Tutustumisen arvoisena pidettiin erityisesti venäläisen klassikkokirjailijan uusia suomennoksia: Rikos ja rangaistus, Köyhää väkeä, Netotška Nezvanova.

Vanhatkin Dostojevski-suomennokset kelpaavat. Ohjaaja Taru Mäkelä suosittelee Riivaajia, kuvausta ihmisen pimeästä puolesta.

"Dostojevski kuvaa ajattomasti yksilöiden vallanhalua ja pyrkimystä tuhoavaan manipulointiin. Tällainenko on Kehittyvien Maakuntien Venäjä?"

Kesän selvästi kiinnostavimpana nykyromaanina raadin jäsenet pitivät Sofi Oksasen Puhdistusta. Viron lähihistoriaa kolmen sukupolven naisnäkökulmasta kuvaava teos sai peräti kuusi suosittelijaa.

Useampia suosituksia saivat myös Hannu Väisäsen Finlandia-palkittu kasvukertomus Toiset kengät ja Mikko Rimmisen kieli-ilottelu Pölkky.

Runoilijoista yksi nousi yli muiden: Anna Ahmatova ja vastikään ilmestynyt kokoelma Valitut runot, Marja-Leena Mikkolan uusina käännöksinä.

"Ettei totuus unohtuisi. Pitää nöyränä ja auttaa ymmärtämään, miksi runoutta on pakko kirjoittaa ja hyvä lukea", perustelee Riina Katajavuori.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi