Tuntemattoman vaikuttajien kuvien ampumiset jakavat HS-raadin

Ansaitsevatko sodanjälkeisen Suomen vaikuttajat tulla symbolisesti ammutuiksi, kuten Kristian Smedsin Kansallisteatterille ohjaaman Tuntemattoman sotilaan kohua herättäneessä kohtauksessa? Riippuu esityksen kontekstista, vastasivat kymmenet HS-raadin jäsenet.

Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kannanotto symbolisen ampumisen periaatteelliseen oikeutukseen edellyttäisi esityksen näkemistä. Kysymyksenasettelua moitittiin sensaatiohakuiseksi ja jopa sensuurihenkiseksi.

"Jos olisin niin tampio, että laukoisin mielipiteitä teoksesta, johon en ole edes tutustunut, saisi minut puolestani ihan vapaasti ampua. Mieluiten singolla", lohkaisee ohjaaja Taru Mäkelä.

Kulttuuriyrittäjä Raoul Grünstein korostaa, että kysymys on taideteoksen sisäisestä maailmasta, johon on vaikea soveltaa yleistä moraalia koskevia kysymyksiä.

Ampumiskohtaus toi monien mieleen muutaman viikon takaiset Jokelan koulusurmat.

"Kaikkea vallankäyttöä tulee aina voida kritisoida, mutta kritiikin esittäminen ampumalla henkilöitä tuntuu juuri tällä hetkellä Jokelan jälkeen mauttomalta", pohtii kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen.

"Eikö tässä ole ammuskeltu kylliksi", kysyy kirjailija Kaari Utrio. "Aika halpa temppu."

"Jokelan tapaukset lähimuistissa tällainen efekti tuntuu kyllä juuri nyt aika riskaabelilta; jos olisin 'ammuttavien' joukossa, pelkäisin kävellä huomenna Hakaniemen torilla", pohtii kirjailija Anja Snellman.

Kuvan julkinen tuhoaminen on aina ja kaikkialla vain hidastanut historian oikein kirjoittamista, arvioi kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen. Hänestä ampumiskohtaus on "harhalaaki".

Six degrees -lehden päätoimittaja, kirjailija Alexis Kouros muistuttaa, ettei Suomen kehitys ole nykymaailmasta kiinni. Hänestä pikemminkin tyhmät massat vaikuttavat maansa suuntautumiseen.

"Lasin takana olisi pitänyt laittaa ammuttavaksi 'Matti Virtasia' jotka ajavat Corollalla, tilaavat Seiskaa ja äänestävät missejä eduskuntaan."

Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava arvioi, että väkivallan kuvaamisella kyllästetyssä yhteiskunnassa vain symbolinen tappaminen koetaan tarpeeksi vaikuttavaksi protestiksi. Hänestä yhteiskunnallisten ongelmien henkilöiminen on yleistä.

"Ilmastonmuutosta tai ihmisten kollektiivista ahneutta vastaan on vaikea konkreettisesti taistella, siksi tarvitaan joku, jonka naamaan voidaan heittää kakku tai jota voidaan ampua", Arjava pohtii. "Ikävä kyllä se on sijaistoiminto, joka vain hidastaa todellisiin syihin puuttumista."

Historiantutkija Markku Ruotsila rinnastaa ampumisen salamurhiin yllyttämiseen. "Tämä on täysin mautonta, vastuutonta ja mahdollisesti vaarallista."

Kansanedustaja Erkki Tuomioja ei ota kantaa siihen, mitä tehokeinoja näytelmäesityksessä käytetään.

"Kannanottoina nyky-Suomeen, jossa on paljonkin arvostelemista, jään odottamaan vähän perustellumpia puheenvuoroja."

Melkein neljännes vastaajista hyväksyi sen, että teatteriesityksessä ammutaan kohti vaikuttajien kuvia.

"Eihän symbolinen teatteriammunta ole millään tavalla rinnastettavissa todelliseen väkivaltaan tai sen uhkaan", toteaa Journalistin päätoimittaja Johanna Korhonen.

"Demokratiassa vaikuttajia voi ampua symbolisesti ja herättää keskustelua, diktatuureissa heistä yritetään päästä eroon ampumalla oikeasti", vertaa kirjailija Elina Hirvonen.

Ikonoklastismi, kuvainraastaminen, kuuluu taiteen tehtäviin, toteaa Ny Tid -lehden päätoimittaja Patsy Nakell. Hänestä taiteen pitää kyseenalaistaa ja jopa tuhota vallan monumentteja, instituutioita.

"Konsensusta palvovassa maassa kai taiteen on mentävä äärimmäisyyksiin herättääkseen jonkinlaista reaktiota."

Smeds on itse todennut, että kyseessä on hänen sukupolvensa tulkinta Tuntemattomasta sotilaasta.

"Mutta sukupolvi-, isä- ja äitikapinan ongelma on sama kuin lapsella ja pöydällä. Lapsi lyö päänsä pöydänkulmaan ja syyttää siitä pöytää", toteaa kirjailija Tuomas Kyrö. Hän arvioi, että kun nyt syntyvä sukupolvi tekee Tuntemattoman sotilaan 35 vuoden kuluttua, siinä ammutaan Smeds, Wallu Valpio, Krisse Salminen, Kerkko Koskinen, Paola Suhonen sekä Tatu ja Patu.

Kirjailija Jaana Airaksista kiinnostaa se, että esityksessä ammutaan vain kohti suomalaisia vaikuttajia. Hänestä jo se rajaus kyseenalaistaa vallitsevaa kansallista ajattelua ja kansallisuusaatetta, "tätä kovin yksiselitteisen hyvänä ja ihmeellisen autonomisena tuotettua suomalaisuutta".

Yksi taiteen tehtävistä on arvostella ja alentaa vallakkaita, muistuttaa mediatutkija Juha Herkman. Hänestä on hyvä, että konventioita ja Tuntemattoman sotilaan kaltaisia, miltei pyhyyteen nousseita teoksia ravistellaan. "Olisi kaksinaamaista arvostella sananvapauden nimissä Muhammedin kuviin liittyvää närkästystä islamilaisissa maissa ja samalla olla kieltämässä itselle 'pyhien' asioiden pilkkaaminen tai kritisoiminen taiteessa."

Taiteilijan tehtävä on ampua kuvia, kyseenalaistaa niiden merkityksiä ja herättää ihmisiä tekemään samaa, sanoo kirjailija Sofi Oksanen.

"Mikäli yhteiskunta ei halua sallia taiteilijan tekevän näin, on syytä kysyä, onko ikonista tullut osa avointa keskustelua tukahduttavaa henkilökulttia."

Smedsin huomio voi olla mairittelevaakin, muistuttaa teatterityön professori Yrjö Juhani Renvall. "Luulen, että monet julkkikset salaa loukkaantuvat, kun heidän näkyvyytensä ei ole riittänyt edes tämän kivuttoman uhrin antamiseen tässä kansallisten ikonien rintamassa."

Kohu tuo nostetta myös Kristian Smedsille.

"Toivottavasti julkinen tekopyhä moralisointi tuo Smedsille ja työryhmälle paljon katsojia", toivoo sarjakuvataitelija Ville Ranta.

"Smedsin kannattaisi varoa. Hänet on nostettu kuin kultamuna kansakunnan könninkellon päälle, hänestä on tehty härmäläisen Thalian Messias ja ikoni kuolleiden konien paikalle", luonnehtii kustannuspäällikkö Harri Haanpää.

Hän arvioi, että tätä menoa Smeds joko ristiinnaulitaan tai syleillään kuoliaaksi.

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi